Kalanruokana

Viimeksi lämmössä syyslomaillessamme olimme hilkulla päätyä hain ruoaksi uituamme rannasta syvänteen yli Intian valtamerestä nousevalle hiekkadyynille. Dyynille kivutessamme "matkanjohtajamme" kun henkäisi että "olikohan toi hai?!?", kiskaisi maskin takaisin silmille ja pyllisti hiekalta päänsä veden alle kiskaistakseen sen nopeasti takaisin pintaan ja todetakseen että on!!! Siinä me sitten seisoimme paahtavalla dyynillä, ja seurailimme kuinka pienehkö eli n. puolitoistametrinen hai uiskenteli jalkaimme juuressa. Sain palautetta tyyliin "äiti, tää ei ollut hyvä idea!!"

Seistä törötimme uikkareissa ja ainoastaan snorkkeleilla aseistautuneina odotellen äskeisen uimakaverimme siirtyvän väljemmille vesille. Odotellessa ehti jättirauskukin uida piikkiään letkeästi heilutellen vieritsimme. Kumpikin kala katosi aikanaan eri puolille dyyniä samalla kadoten myös näköpiiristämme.

Odotimme vielä noin akateemisen vartin (turvallisuus ennen kaikkea...) ennen kuin pikauimme takaisin rantaan. En tehnyt henkilökohtaista nopeusennätystä kolme kauhusta kankeaa lasta kaulassa ja selässä roikkuen, mutta perille pääsimme uppoamatta ja päätymättä kalanruoaksi... Nyttemmin pystymme myös jo naureskelemaan tuolle eksoottiselle muistolle tyyliin tekeville sattuu ja tapahtuu ja onpahan mitä vanhainkodissa muistella.

Tällä syyslomalla suuntasimme tuota Malediivien +29 Celsiusta viileämpään eli Maltan +27 asteeseen. Parin asteen viilennystä kompensoi noin puoli vuorokautta lyhempi lento. Tällä reissulla vuorostaan suorastaan hakeuduimme sitten myös kalanruoaksi!!

Kuopus ja minä olimme jo pitkään haaveilleet pikkukalojen tekemästä jalkahoidosta. Olimme luulleet sellaiseen pääsevämme jo Malediivien matkalla, mutta niinpä vaan jäi pääsemäti. Kotikulmillakin, tai ainakin entisillä sellaisilla, olisi mahdollisuus myös tämä ilo ollut kokea, mutta taisi olla kotoisa hintapolitiikka jarruna ajan varaamiselle.

Pohjois-Maltalla kävelimme sitten suoraan alan liikkeeseen, ja varasimme 4 hengen voimin sen omaksemme ikimuistoiseksi kolmeksi vartiksi. Hoito alkoi jalkojen pesulla ja pienten haavojen teippauksella.

Tämän jälkeen jalat sujautettiin muovipusseihin ja tallusteltiin mieleiselle altaalle. Valittavana oli Turkissa kasvatetuista kaloista isoa tai pienempää, laiskempaa eli kait kylläisempää tai nälkäistä. Kukin uskalluksensa mukaan...

Tunne oli vähintäänkin veikeä, kun parvi kaloja tarrasi kiinni jalkapohjaan, jalkapöytään, nilkkaan ja sääreen ja aloitti pitonsa. Kuin olisi imukuppeja ollut jalka täynnä. Tai kuin iilimatoja...

Hetken totuttelun jälkeen hommaan saattoi suhtautua näinkin levollisesti ja suorastaan nautinnollisesti. 

Aluksi tosin tuntui myös tältä:

Kuvan nähtyään neiti kysyi hämillään veljiltään että itkeekö vai nauraako äiti tuossa? Juu, kyllä, aivan varmasti jompaakumpaa :D. Itkeä ei tarvinnut myöskään maksunajan koittaessa: 1 aikuinen ja 1 lapsi tulivat syötetyiksi kaloille yhteensä 27 eurolla, ja nyt ovat jalat pehmeät kuin vauvan pyllyt.

Puhtaat sellaiset.