Pomppu lehtikasaan

Sänky on vihdoin pedattu! Tarkoitus oli värjäämistäni kankaista ommella torkkupeitto, mutta keväällä tilkkuterapian jäädessä kesätauolle ja sen myötä ompelukseni myös, alkoi ajatukset muhia uusiksi.

Kaikilla lapsillani on sängyissään äiteen tekemät tilkkupäiväpeitot. Äiti on ommellut useammankin päiväpeiton tilkuista myös omaan sänkyynsä vuosina jotka nukkui kingsize-sängyssä. Nykyään siinä sängyssä oleilee ihan toinen äiti, ja tämän äiteen isot päiväpeitot ovat haudatut syvälle vaatehuoneen uumeniin odottamaan aikaa jolloin niihin ehkä voi suhtautua neutraalisti.

Viimeiset pari vuotta äiti ei siis ole pedannut sänkyään... tai siis on ja vieläpä joka päivä, muttei ole viimeistellyt petausta päiväpeitolla, koska sellaista ei nykyiseen sinkkusänkyyn ole ollut. Mutta nyt kaikki on niin toisin! Torkkupeitto nimittäin sai ohuet, ts. vanuttomat sivulärpäkkeet ja venyi niiden ansiosta juuri sopivaan päiväpeittokokoon.

Kuvassa päätylärpäke näyttää kinnaavan tai muuten ommeltuneen ryttyyn, mutta tiedoksi kaikille: sitä se ei ole, kuva hämää! Syy on alla olevan petauksen muhkuraisuuden... Ihan totta!

Peiton vapaatikkasin erilaisilla vapaasti mielikuvituksesta kiskomillani lehtikuvioilla. Osa niistä on hyvinkin erilaisia mitä luonnossa tapaa, mutta näitä löytää nyt ainakin tästä peitosta. Ovat siis kukaties hyvinkin harvinaislaatuisia, ehkä suorastaan rauhoitettuja...

Nyt tämä keski-ikäinen daami voikin kuulkaas hyppiä pehmeään lehtikasaan vaikka harvase päivä heti sängyn pedattuaan!! Tai ainakin niinä päivinä jotka lapset ovat kotoa pois, koska heidän äitinsä on pariinkin otteeseen huomauttanut lapsille tiukkaan äänensävyyn, ettei sänkynsä ole mikään trampoliini!! Jotain rotia sentään...