perjantai 21. huhtikuuta 2017

Olet kaunis ja riität

Loistavaa että joku tuikituntematon ystävällinen maalari muistuttelee asiasta, jonka itse niin kovin aktiivisesti unohtaa. Tän suorempaa viestiä ei kait voi saada "päin näköä" seistessään liikennevaloissa odottelemassa valon vaihtumista?!?


Toinen hyvä sähkökaappiteksti olisi "Sinä riität!". Se voisi olla jokaisessa kadunkulmassa, niin että sokeampikin sen varmasti huomaisi, ja sille ajatuksen säännöllisesti omistaisi. Tulisi nimittäin ainakin mulle tarpeeseen!!

Muutama päivä sitten iski lähes paniikkikohtaus, kun olin lupautunut vuorostani hoitamaan samoiluretkipäivän eväät ystävälle ja itselle. Ajatus Partiokaupan osuttamisesta työmatkareitilleni ja vieläpä kuksakaffien kyytipojan leipomisesta sai verenpaineen nousuun ja palan juuttumaan kurkkuun. Mietin ihmeissäni mistä moinen paniikki ja hätä?!? Jokunen vuosi sitten olisin pakannut itsetehdyt eväät rottinkikoriin posliiniastioiden ja kristallien lisäksi, ja tyytyväisenä raahannut ne metsään. Nyt en tod!!! Mikä ihmeen puhkipoikkiflegu musta oli tullut???

Lukko lähti aukeamaan noista sanoista jokunen vuosi sitten. Tajusin kuluneen tasan kolme vuotta siitä kun kuulin perhe-elämän, parisuhteen ja kodin hajoavan. Näiden kolmen vuoden aikana olen sitten kompuroinut hyperventiloivasta räkämöykystä takaisin jaloilleni, nostanut sinne myös lapset, tehnyt melko yksin kaksi muuttoa, hankkinut kesäpaikan, raivannut sen pusikoituneen pihapiirin puutarhaksi, remontoinut mökin täysin ja evakkokotiakin vähän, käynyt läpi toisenkin parisuhteen ja siitä toipumisen, tehnyt elämäni ensimmäiset pari Aasian-matkaa ja useampia lyhempiä reissuja niin lasten, suvun kuin ystävien kanssa.

Olen eron myötä kotikulmien, autojen, mökkien ja perusturvan ohella menettänyt monia ystäviä ja tuttuja, surrut sitä ja myös saanut elooni monia ihania ihmisiä joista iloita. Olen tullut valituksi taloyhtiön hallitukseen ja perehtynyt sen myötä uusiin aiheisiin, joista asunto-osakeyhtiölaki onkin se helpoin takkuilevien takuukorjausten ja häiriköivän naapurin rinnalla. Hallitustyössä olen joutunut tutustumaan rikosilmoitusten tekoon, lähestymiskieltojen hakuun ja varoitusten antoon sekä vastaillut virallisesti perättömiin, mutta sitäkin ilkeämielisempiin virkarikosspekulointeihin. 

Olen työni tiedossa olevan loppumisen myötä hakenut urakalla uusia tehtäviä, rampannut lukuisissa haastatteluissa ja onnistunutkin säilyttämään palkkapäivän kalenterissani myös tulevaisuudessa. Tämän kaiken ohella olen ommellut tilkkuja, viljellyt tomaatteja, harrastanut urakalla kulttuuria, lukenut kymmeniä tai kait jopa satoja kirjoja, virkannut peittoja, jemmaillut pääsiäismunia ja nauttinut auringonpaisteesta ja muista pienistä ja suurista iloista.

Osan tuosta kuluneesta ajasta olen ollut shokissa, pitkään kärsinyt myös pahoista uniongelmista, ja silti olen tehnyt paljon enemmän kuin moni muu tekee kolmessa vuodessa. Se riittää enemmän kuin hyvin. Mun ei tarvitse leipoa hampaat irvessä jos ei kerran leivotuta!! Mä riitän ihan näin. Mun pitää vaan muistaa se! Ihan jok'ikinen päivä.

Vähintäänkin kerran viikossa voisin muistaa myös tuon kuvan tekstin. Siitäkin huolimatta että silmäpussit ovat jo kuin pandalla, vaaka näyttää eri lukua kuin tahtoisin sen näyttävän, otsan pystyvako syvenee syvenemistään, juurikasvun harmaat erottuvat entistä selvemmin ja mut on viime vuosina päivitetty nuorempaan naiseen ja haettu seuraajikseni  "aina vaan kauniimpia ja seksikkäämpiä". Vähemmästäkin on tullut lommoja keski-ikäisen naisen mieleen, mutta alan oppia ymmärtämään että ne ovat olleet muiden arvostamia valintoja, ei mun. Ihmisten jotka eivät enää kuulu elämääni, joten hittojako mä heidän mielipiteistäkään. Kunhan riitän itselleni. Se on se kaikkein kovin rasti, jolle riittää vielä matkaa juostavaksi. Mutta sinnikkäästi paarustan sitä kohden!

Muista sinäkin: olet kaunis ja riität <3



 

19 kommenttia:

  1. Hyvä ihme, tuosta urakastahan riittää ainakin kymmeneksi vuodeksi, ole ihan rauhassa flegu toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, noin pitkäksi en osannut itse fleguilurauhaa laskeakaan ;)

      Poista
  2. Olet kaunis myös sisältäpäin. Riität mainiosti ja tuot iloa muille blogisi kautta. Hurjaa millaisia juttuja teidän taloyhtiössä on. Meidän taloyhtiössä asiat etenevät kuin ratikka. Olin hallituksessa toistakymmentä vuotta eikä isoja ongelmia ollut koskaan. Kesä tulee ja pääset taas mökillesi nauttimaan luonnosta ja merestä. Retkien pitäisi virkistää eikä aiheuttaa stressiä. Ota rennosti ja hymyile, olet kaunis ja arvokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kaunis kiitos ihanista kommenteista ❤️. Kovasti odotan että meidänkin muuten tosi mukavassa yhtiöissä päästäisiin tuohon ratikkatilaan, mutta toistaiseksi saa yksi sairas systemaattisella sabotoinnilla valtavasti työtä ja harmia aikaiseksi. Onneksi kesä rantaeloineen on jo lähes ovella!!

      Retket ovat olleet varsinaisia piristysruiskeita ja onnellisuuden lisääjiä, ja muutamat seuraavat ovat jo kovasti suunnittelussa ja valmistelussakin, joten tuo edelliseen reissuun liittynyt väsy johtui aivan muusta kuin retkeilystä. Viikonloppuohjelmassa rentoilua ja hymyilyä, lupaan!

      Poista
  3. Hyvä Päivi! Arvostan sinua itseäsi ihan sinä Päivinä, minkä olen oppinut tuntemaan. Paljon olet kolhuja kokenut, mutta sitkeästi paarustanut eteenpäin ja tosiaan, vienyt siinä mukana ihanan jälkikasvusikin kohti uutta tasapainoista elämää. Kaiken tuon jälkeen en ihmettelisi lainkaan, vaikka olisit ihan fleguna jonkun aikaa. Sehän on ihan normaalia ja suotavaa, eihän kukaan koko ajan jaksa. Olet ihmisenä aivan ihana! Ja kaunis! Ja hauska! Ja riittävä juuri tuollaisena. Olen tosi iloinen, että olen saanut tutustua sinuun<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos 💕. Monet ovat olleet kerrat kun olen palannut ajatuksissani ensitapaamiseemme, ja edelleen jaksan ihmetellä että niinkin on voinut tutustua kaltaiseesi ihanuuteen! Ehkä luitkin yllä rivien välistä ketä kovasti mietin päivitystä kirjoitellessa ;)

      Poista
  4. Olen blogiasi jonkun aikaa lukenut ja todennut että sulle on kyllä vaikeuksia annettu vähän isommalla lusikalla. Kovasti voimia sinulle ja kyllä, Sinä riität!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kivaa saada uusi lukija ja kommentoija :) Kiitos, kyllä mäkin uskon riittäväni. Muisti vaan välillä temppuilee tuon(kin) asian kanssa...

      Poista
  5. Ihan hengästytttää, mutta tiedän että selviät ja aina kannattaa kysyä itseltä kun oikein harmittaa, kiukuttaa, ketutttaa tms - onko tällä merkitystä vuoden päästä? Mua toi lause on monesti auttanut tämän talven jutuista räpiköityäni läpi. Tsemppiä ja valoa kohti! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valoa kohden meistä kumpainenkin! Oi, toi lause mun pitää muistaa jatkossa kysellä itseltäni ketutuksen hetkellä! Muistuta tarvittaessa ;)

      Poista
  6. Mun piti lukea teksti ajatuksella pariinkin kertaan. Sinä aikana kun olin poissa blogimaailmasta sinulle on tapahtunut paljon. Olen aina tykännyt ajatuksena, että meistä kukin riittää tällaisenaan, olemme kauniita sellaisina kuin olemme. Enhän sinua tunne, mutta olet kyllä mielstäni kaunosielu. Voiko sen kauniimpaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä paljon, jopa melkein liikaa tapahtunut lyhyessä ajassa. Ajatuksesi on niin oikea, se pitää meidän kaikkien vain ymmärtää ja muistaa! Oih, kaunosielu, kuinka kauniisti ajateltu! Kiitos :)

      Poista
  7. Good enough <3 Mulla on sellainen koru, jossa tuo lukee. Aina aika ajoin täytyy laittaa se kaulaan riippumaan ihan vain muistin virkistämiseksi. Kyllä me riitetään ihan tällaisina kuin ollaan, vaikka aina aika ajoin sitä on vaikea muistaa. Ja ymmärtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, kävin välittömästi kaivamassa kaulaan perfect-koruni! Kyllä alkaa peilikin nyt muistutella asiasta, jonka VAATIVA ystävä on mulle koruna lahjoittanut ;)

      Poista
  8. Niin ja se piti vielä sanoa, että ai kauhee kun sulla on vaativa ystävä!!! Toivottavasti se tajuaa seuraavalla retkellä ottaa vähän rauhallisemmin ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, vaan: Ai ihana kun on vaativa! Onneksi just eilen entistä vaativampaan reissuun varustautuessa kerroin hälle ääneenkin juuri sellaisia ihmisiä nyt tarvitsevani ympärilleni ❤️

      Poista
  9. Nuo molemmat lauseet pitäisi kyllä muistaa. Toivottavasti kesä tuo tullessaan sinulle iloa ja hyvää mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan pitäisi, ja kait se vaan on opittava niistä itse itseään muistuttelemaan :) Kesää odotellen!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)