maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kesäaamujen onni ja autuus

Tänä kesänä yöpymiset, ja niiden myötä myös ihanat heräilyt mökillä ovat jääneet supervähäisiksi. Syitä on monia, joista kesää olennaisesti hallinnut koleus on yksi. Kotona heräilyt ovat saaneet tuoreeltaan myös aivan uutta hohtoa, ja vaikuttavat selvästi siihen että Mörskällä on nyt heräilty kovin harvakseltaan.

Mööbleerasimme kesäpuuhina paria makuuhuonetta, ja niinpä nykyään voin heräillä ihanan vehreisiin näkymiin. Siis heti käytyäni avaamassa pimennysverhot ja sälekaihtimet... Näkymä punkasta on kuin suoraan tuuheaan metsään kiitos takapihan vanhojen ja rehevien lehmusten. Puissa sirkuttavat linnut ja heräilevän kaupungin äänet luovat yhdessä leppoisan äänimaiseman johon heräillä kaikessa rauhassa raukeasti.


Kolmas syy on tietenkin rapiseva aviisi, jonka eräät kovin rakkaat mulle lahjaksi tilaavat. Lämmöllä ajattelen heitä harvase aamu lehden korkatessani. Tuoreet lehti, kahvi ja ruisleipä ovat asiat jotka minun aamut käynnistävät!


Kun näistä herkuista on mahdollisuus nauttia vielä kukkivalla parvekkeella, niin arkiaamutkin tuntuvat lomilta. Varsinkin kun ilman lasten lukujärjestysten tai omien kokousten pakottavaa rytmitystä heräilyn olen tehnyt aivan omaan tahtiin, ja työpöydän ääreen suunnannut näin heinäkuun hiljaisina päivinä heti jahka olen ehtinyt. Pahoista, pahoista uniongelmista vuoden kärsittyäni voin sanoa tämän olevan arjen ylellisyyttä joka tekee niin kutaa!! Kannattaa kokeilla!
 
Aurinkoista huomenta meille itse kullekin <3
 
 

15 kommenttia:

  1. Tuollaisella herätyksellä tuntuu kuin jokainen työpäivän aamu alkaisi pienellä lomalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on tietoinen pyrkimys ollutkin ja nyt siis saavutettu onni! Sillä sitä kaikille lämmöllä suosittelenkin, kun itse niin suunnattomasti asiasta nautin aamu toisensa jälkeen :). Monesti aamuyöstä havahtuessa käyn jo avaamassa verhoja ja parvekkeen oven päästääkseni kesäaamun tuoksuja, ääniä ja valoa sisään. Sitten jatkan unia tai torkkuja, ja olo on tovin päästä kuin mökillä heräillessä.

      Poista
  2. Kyllä tuollaisilla eväillä kelpaa käynnistää päivä!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihan lomalta tuo kaikki! Sinä onnellinen!

    VastaaPoista
  4. Kuulosta aivan ihanalta!
    En tiedä mitään ihanampaa, kuin verkkaiset aamut kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, äkkiseltään ei tule mieleen niitä voittanutta!

      Poista
  5. Antaisin aika paljon uunituoreesta Hesarin paperipainoksesta. Jossain vaiheessa havittelin sunnuntainumeroa tänne, mutta se olisi maksanut maltaita. Ja kaikkea muuta viljaa. Ihana alku päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, Hesarin siis voinee luokitella samaan pakettiin salmiakin ja ruisleivän kanssa - ulkosuomalaisen kaipauksen kohteiksi? Kiikutan aamuisin lehden luettuani sen taloyhtiön kierrätyshyllyyn, josta se nopsaan katoaa, eli joku muukin lueskelee sen melko tuoreena. Ihania alkuja siis päivälle :)

      Poista
    2. Kyllä vaan, sitten vielä suomalainen teatteri ja tv-ohjelmat. Ylen klo 20.30 uutiset katson netistä melkein joka päivä. Marjat, leivonnaiset, maitotuotteet, kirjat, joukkoliikenne - muutama mainitakseni :)

      Olet kyllä ihana kun kierrätät lehden muillekin luettavaksi. Toivottavasti kierrättävät edelleen.

      Poista
    3. Auts, tuota koko listaa en olisikaan äkkiseltään osannut laatia. Asioita jotka täällä ovat itsestäänselvyyksiä. Onneksi edes osa netissä saatavillasi. Kyllä, lehti taas lipastonkulmalla lähtövalmiina kiertoon 🙂

      Poista
    4. .... ja täytyy toivoa että lehti kiertää edelleen vaikka naapurin luukkuun tai muuten useammankin lukijan iloksi!

      Poista
  6. Mikä siinä onkin, että aamiainen maistuu paremmalta parvekkeella. Jospa tulisi lämmin syksy, jotta parvekekausi jatkuisi pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki maistuu paremmalta ulkona! Mulla villasukat ja takki aamiaisvarusteina keväisin ja myöhemmin syksyllä 😂

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)