29.8.17

Sirpaleita

Lapsena yksi äidin muisto isästään, tuosta minulle täysin tuntemattomaksi jääneestä lempeästä miehestä teki lähtemättömän vaikutuksen: hyväntuulinen mies otti ja suuttui kerran perinpohjaisesti. Vihaa ei purettu vaimoon eikä lapseen, vaan teatteria harrastaneen ja rakastaneen miehen tyyliin teatraalisesti suuren ja kauniin posliiniastiaston pirskoutuessa seinää vasten. Eroa ei tehty kuppien, lautasten eikä soppakulhojen kesken, vaan kaikki meni! Monesti olen kuvitellut sitä luuposliinin ja kultareunusteisten sirpaleiden muodostamaa kasaa seinänvierustalla. Äidinisä tuntui ja tuntuu edelleen aikas coolilta!

Sittemmin olen tajunnut asian kulkevan suvussa, tai ainakin tehneen minuun valtavan vaikutuksen, näkyyhän se käytöksessäni nyt vuosikymmeniä myöhemmin. Eromyrskyn pyörteissä ohjeistin lapset panemaan käyttämänsä Villeroy&Bochit tiskikoneen sijaan roskiin. Sain osakseni kauhistuneita katseita ja painavan roskapussin, mutta pääsinpähän eroon edes jostakin kipeästä muistosta kääntämällä kivun hassuksi kuriositeetiksi.

Eilen aikaansain jättimäisen rakon sormeeni ja rasitusvamman peukaloon panemalla säpäleiksi korkean pinon posliinilautasia. Suvun tyylin vastaisesti en pirstonut niitä seinää vasten, vaan kaakelileikkurilla. Seinään heittely  tosin ei varmasti olisi aikaansaanut kipeää peukaloa ja tulehtunutta rakkoa...


Runksis-runksis vaan ja pino madaltui mosaiikkikurssilla kolmessa tunnissa melkoisesti. Alussa kuvioita ei saanut säästymään, mutta pian hoksasi tekniikan jota voiman lisäksi tämä laji edellytti, ja johan alkoi kertyä kasaa työstettävistä kasvikuvioista.



Vielä suurempana kasvoi läjä hylkyyn menevistä ja tarpeettomaksi jäävistä sirpaleista. Kaunis näky sinänsä, ja palkitsevaa oli roskaa pois heitellä. Tilkkuterapiassa on vuosien varrella oppinut jemmaamaan vähäisetkin tilkut tuleviin töihin, mutta nyt toimin ihanan toisin. Kuten ryhmän opettaja totesi lohdullisesti: "Kyllä maailmassa kierrätyslautasia riittää!" Omani olin hakenut Kierrätyskeskuksesta ja sen verran ison pinon ostin kerralla, että näistä syntyy parikin työtä.




Jo pitkään olen haikailut ja etsiskellyt pyöreää mosaiikkipöytää, mutta sellaista mieleistä ei etsinnöistä huolimatta ole osunut kohdalle. Niinpä sitten päätin tehdä sen itse. Syksyn harrastustarjonnassa tuli sopivasti vastaan vihertävä kierrätysmosaiikkikurssi kotikulmilla, joten saman tien ilmoittauduin mukaan.





Pöytäni rakentuu tummanvihreälle tarjotinpöydälle. Lautaset valitsin sillä perusteella että niissä kaikissa on kukka- tai kasvikuvioita. Teen siis itselleni mosaiikkipöydän lisäksi kukkapöytää ;). Nähtäväksi jää päätyykö tälle pöydälle koskaan ensimmäistäkään elävää kukkaa, vai keksinkö sille muuta käyttöä. Kanssaharrastelija totesi palasten korkeuserojen aikaansaavan sen että skumppalasi saattaa pöydällä kaatua. Kerroin etten koskaan laske lasia kädestäni, ja skumppakutsujakin jakelen jatkossa vain ja ainoastaan saman lailla toimiville. Problem solved siis ennen kuin edes ilmeni.


Ensi viikolla leikkelen vielä lautasen tai pari, ja sitten pääsenkin liimaamaan ja edelleen kittaamaan pöytää taas valmiimmaksi. Millään ei malttaisi odottaa viikkoa, mutta käden toipumisen kannalta tuo viikko saattaa olla erittäin tarpeellinen pakkopaussi hommassa...




27.8.17

Rauhalliset viikonloput

Kun lapset ovat toisaalla, ja minä heidän aikataulujensa ulkopuolella. Kun omaan kalenteriin kertyy vain sellaisia juttuja joita itse haluaa tehdä. Joskus ne ovat rientoja ja tapaamisia sovituilla aikatauluilla, mutta yhä usemmin ne ovat juttuja jotka tapahtuvat vain sään ja oman huvituksen rytmittäminä. Kun viikonlopun ohjelman muodostaa vähäisillä asioilla tai kirjastossa käynti, lukeminen, lenkkeily, ruohonleikkuu mökillä ja päiväunet. 


Kun sängyn voi jättää petaamatta jos kerrankin siltä tuntuu. Kun lounaat kuittaantuu jugurtilla ja suklaalevy riitää omaan tahtiin nautiskeltuna koko viikonlopuksi. Kun saa ja voi linnottautua kotiin jos siltä tuntuu. Kun kommunikaatio muodostuu iltapuheluista lapsen kanssa ja muutamista viesteistä ystävien kesken sekä ventovieraille leffavieruskavereille ja lenkkivastaantulijoille puhutuista muutamista lauseista.

Kun lukee toisen blogista about ikäisteni perjantain parhautta olevan löhöily kotisoffalla kullan kainalossa ja nyökyttelee kotoilulle sekä toteaa viihtyvänsä oikein hyvin itsekseenkin. Kun heti perään paniikissa miettii elämän jäävän elämättä kotona nysvätessä, ja ihan melkein jo pelkää kuolevansa yksin ilman sitä kultaa ja sen kainaloa. Kun tajuaa ekstrovertin muuttuneen vuosi vuodelta, tai jopa kuukausi kuukaudelta introvertimmaksi, ja pohtii missä mahtaakaan kulkea erakoitumisen raja...
 

Kun on monta päivää nauttinut siististä, puhtaasta, rauhallisesta ja hiljaisesta ihanasta kodistaan, ja muistaa huomenna kaiken taas muuttuvan. Kun huomaa jo odottavansa että pääsee korjaamaan pitkin eteisen lattiaa viskotut reput ja kengät paikoilleen, ja panemaan päänsä pyörälle viikon mukanaan tuomissa säädöissä ja aikataulutuksissa, kiireessä lähestulkoon unohtuvista asioista ja hetkittäin nauttimaan tilanteista jolloin ehtii hetken vetää henkeä ennen kuin taas porhalletaan pää kolmantena jalkana.

Tänään mökiltä kotiutuessa tapasin ruokakaupan pihalla entisen naapurin isännän, joka ruokakasseja kantaessaan naureskeli kotiäidin eloaan. Kuittasin viettäväni lapsetonta viikonloppua, ja hakevani itselleni pakastepizzan. Kommenttinsa "Tossa poikamieselossasi on hyvät puolensa" hymyilyttää edelleen. Olen samaa mieltä kanssaan, niin tässä on! 

Akut ladattuina kohti arkea ja sen yli <3


25.8.17

Suu mutrussa

Ei mulla, mutta mun hortensiaruukulla.
Mokomakin hapannaama,
happamuutensa värjäs kukankin uusix.
Tykkäsin siitä aiemmasta enemmän.
 
 
Muutenkin ennen kaikki oli aina paremmin...
TGIF!! Ihan kohta kaikki on taas paremmin!



23.8.17

Elokuu

Elokuu, mun kuu. Kuukausi vielä kesää jäljellä, mutta silti koulujen alku virittää mieliä jo syksyyn. Iho ruskettuu hyvin auringon paahteessa, mutta illat viilenevät ja yöt ovat kosteita. Luonto on edelleen vihreä, mutta ruskankin sävyjä alkaa jo olla.

Aurinko paistaa alempaa, ja kynttilöitä sytytellään niin mökillä kuin kotona. Uimavesi on lämpimimmillään ja silti nahkakenkiäkin jo aletaan kaivella kaapin perukoilta jalkaan vaihteluksi tennareille, flipflopeille ja kumppareille.

Harrastukset käynnistyvät, mutta kesän tuntua vaalitaan tietoisesti parvekeaamiaisilla. Ensimmäiset pallokryssat kulkeutuvat kotiin, ja mökillä jo tyhjennellään kesäkukkaruukkuja kompostiin. Lakanoita ei Mörskältä vielä raaski tuoda kotiin, vaikka vielä kertaakaan siellä ei olla enää syksyllä yövytty. Mutta jos sittenkin tänä vuonna vihdoin...










Elokuu, mun kuu <3
 
 

21.8.17

Vahdissa

Mörskälle on laskeutunut kaksi vesilintua pitämään vahtia reviirillämme. Lasten pontevista toiveista huolimatta meille ei ole pysyväisparkkiin jäänyt koiran koiraa, mutta nyt lankkupenkillä kököttää oikein kaksin kappalein uusia lemmikkejä.


Lokki ja Joonatan tuotiin meille aluksi kotiin, mutta hyvin pian ne laskeutuivat merenrantahuvilalle mökkivahdeiksi. Kuvittelin poikien vahtivan mökin lisäksi myös pihan ruukkuviljelyksiä, mutta kissanviikset ja katinkontit; niin ovat sokeriherneet, lehtikaalit ja pelargonin nuput kelvanneet pihalla käyskennelleille peuroille. Pirskutarallaa sentään.


Iloa ja hyötyä pojista on kuitenkin ollut, sillä toisia lajinsa edustajia ovat onneksi pitäneet poissa reviiriltään. Aivan selvästi linnunkakkatahrat ulkokalusteissa ovat vähentyneet! Tai sitten kulmien tipuilla on pahemman laatuinen kimppaummetus...

Hope not!!!
 
 

15.8.17

Tunturissa tuuli

Aiempi makuupussipostaus liittyi menneeseen huiman upeaan ja ikimuistoisen hauskaan kesälomamatkaan Lapin käsivarren kupeessa, kainalossa kenties. Pitkin talvea ja kevättä olimme ystävän kanssa treenailleet päivävaelluksia metsäretkien muodossa, mutta kesälomalle jäädessäni heitin rinkan ensimmäistä kertaa eläissäni selkään, ja lensimme tunturin juurelle. Rovaniemeltä kutsutaksi kuskasi meidät Hettan kylään, josta poika surautti meidät tervalle tuoksuvalla veneellään kapean Ounasjärven yli.

Heitimme vastarannalla hyttysmyrkyt iholle ja rinkat selkiin. Seuraavat 55 km Hetasta Pallakselle olisimme aivan omillamme. Hetken saattoi mietityttää mihin olimme ryhtyneet, mutta se tunne katosi nopeasti, eikä palannut seuraavien päivien mittaan koskaan takaisin.





Viiteen päivään mahtui uskomaton seikkailu monine ihanuuksineen! Kauniita pitkospuita, käsittämättömän ihania tunturijärviä, karuja kivikkoja, kirpeän raikkaita tunturipuroja (edellisviikon lumimyräkän sulamisvedet pitivät vedet todella raikkaina) ja lujaa uskoa meihin. Me teemme tämän, ja niinhän me teimmekin!


 
Kuivamuonaa pussitolkulla trangian pehmittämänä, proteiinipatukoita herkkunälkään päiväkaffeilla, yöpymisiä tuvissa ja uusia tuttavuuksia niissä ja tuntureillakin. Tupasvillan lumoavaa huojuntaa ja jylhiä aarniokuusia. Kivisiä polkuja ja pehmeitä mättäitä, soitakin tarvottavaksi.

 

Jalka-spa päivän vaelluksen päätteeksi hyisessä tunturipurossa jos mikä oli luxusta! Porot eivät meistä häiriytyneet, joten äkkiä mekin opimme olemaan niistä häiriintymättä. Sopu antoi sijaa. Moni poro tosin varmasti väisti suosiolla kikatustamme kuultuaan...



Huipulla tuuli, se tuli nyt todistettua! Ihanasti piti tuuli sääsket loitolla meistä. Nokikattilakaffet piristivät ja luonnon upeus mykisti. Mykistää edelleen. Puhelimen muisti paukkuu kuvista, ja silti tänne saa ladattua vain jokusen. Osan parhaista paloista, suuren osan jäädessä vielä oman pään prosessoitaviksi.



Suorin reitti tunturijonoa ylös ja alas Hetasta Pallakselle on 55 km. Sen lisäksi lisäkilometrejä kertyi parisenkymmentä yöpymistupien ja lounaskotien liepeillä sekä paluulentoa odotellessa tekemältämme päiväretkeltä Pallakselta alaspäinkin. Tätä prosessoidumpaa matskua aiheesta löytyy mm. Luontoon-sivustolta.



Ruohokanukkaa mattoina ja suomalaista villiorkideaa, Lapin kämmekkää pääsi ihailemaan aivan lähietäisyydeltä. Henkeäsalpaavaa kauneutta.


Finavia helli kentällä kiikkustuolirivistöllä kotiinpalaajia. Kiikussa oli hyvä katsella koneen rullausta kentälle, ja hihitellä vielä monet asiat läpi. Olihan takana kokemus, joka ei varmasti jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi Lapin vaellukseksemme!! Seuraavan suunnittelu kun alkoi jo kiikuissa.


Upea matkanjärjestäjäni referoi reissumme sanoihin jotka kuulostivat korvissani runoudelta ja nostivat kyyneleetkin silmiin:
 
"Lähtökahvit Takana 75km patikointia, aikas monen tunturin ylitystä, pehmeitä metsäpolkuja, kovia ja karuja kivikkoja ja kallioita, upottavia soita, tunturipuhurin kuuntelua. Kylpemistä jääkylmissä tunturipuroissa, silkinpehmeän tupasvillan kutittelua poskelle ja makuupussiin kääriytymistä. Varusteet oli just hyvät, rinkassa ruokaa riittävästi ja sää mitä parhain. Ja toi kikatteleva seuralainen "

Siinä se totaalisen tiivistettynä. Vieläkään ei meinaa täysin tajuta kuinka upean reissun saimmekaan kokea!