29.3.18

Ei tullut takki, tuli...

Tai siis ei tullut täkki, tulikin tyyny. Niin menee tämä tarina! Mexico100-peiton jämistä kun suunnittelin ompelevani seuraavan vauvanpeiton, vaan toisin kävi!
Päällisen jämistä kokoon surauteltuani menin ja ostin innoissani turhan tuhdin vanun väliin ja ryhdyin tikkaamaan sitä päällisessäkin olevaan keltavalkoiseen pallokankaaseen. Jota siis kävin ostamassa lisää tähän "jämäpeittoon" samalla kertaa kuin hain mukaani vanun ja keltaisen tikkauslangan.

Tikkausta aloitellessani sain osakseni huvittuneita kommentteja, joilla varmisteltiin sitä että tällä kertaa teen edellistä väljemmän = vähemmän työlään tikkauksen. Pontevasti nyökytin päätä kyselijöille, vaihdoin paininjalan vapaatikkausjalkaan ja ryhdyin surruuttelemaan pyörylöitä peittoon.


Jossain vaiheessa hikistä työstöä havahduin siihen että pyörylät senkuin pienenivät ja työkin edistyi yllättävän hitaasti. Kun sitten huomasin kauniiseen taustaankin tulleen harsimisesta huolimatta ryntäntynttää ja tikkauksen loppumetreillä (langan siis loputtua kesken...) tajusin paksun vanun ja tiiviin tikkauksen tehneen työstä tönkön, lensi ajatus pehmeästä vauvantäkistä romukoppaan, keräsin kampsuni kasaan, hylkäsin tilkkuterapiaystävät viikoksi ja hyppäsin ritarin paikalle sopivasti ohjaaman peltihevon kyytiin sulattelemaan vastoinkäymisiä ja voimaantumaan uuteen nousuun. Tykkäsin kuosista ja tikkauksesta siinä määrin että jotain tiesin niistä varmuudella vielä työstyvän.


Viikon varrella heitin ROSKIIN reikiintyneen tilkkutyynynpäällisen sohvalta ja hiljaa mielessäni manasin kakaroita, jotka noin vain rötköttävät KORISTEtyynyillä, joita äiteensä kovalla työllä on ommellut. Kerran aikaisemminkin olen pitkän harkinnan päälle heittänyt tilkkutyynynpäällisen roskiin, mutta tällä kertaa en enää edes harkinnut sen paikkaamista. Paikattuja tilkkutöitä kun en kaipaa, joten aika aikaansa kutakin.

Soffa ei sinänsä jäänyt kaipaamaan tyynyä päällisineen, sillä sellaisen hain nopsaan toisesta huoneesta korvaamaan edeltäjän, mutta ajatus jäi mieleen muhimaan, ja viikon varrella se kirkastui. Ennen seuraavaa tilkkuterapiasessiota hain kaupasta uuden tikkauslangan lisäksi myös pitkän, keltaisen vetoketjun.

Tilkkuterapiassa ompelin tikkaukset valmiiksi, ketjun "peiton" päätyihin kiinni ja näin syntyneen lieriön sivusaumat yhteen. Kotona pujotin sisään muhkean tyynyn, vedin vetskarin kiinni ja heitin soffalle torkkupeiton seuraksi paremmin riehumista kestävän ja mukavamman torkkupäänalusen tarjoavan tyynyn.


Tyynyn takana koreilee ystäväni Rosan ihanan värikäs Alppila-maalaus muistona elostamme Alppikadulla. Kivasti istuvat tyynyn värit ihanaan maalaukseenkin. Taas on tainnut alitajunta ollut työstämässä kangasvalintojani melkoisen vahvasti :)


Lisää tauluja ja muita Rosan ihanuuksia mm. tämän linkin takana https://www.facebook.com/ruusaart/.




28.3.18

Nysse on täällä

Kevät nimittäin! Nyt minäkin sen uskon ja tajuan. Astuin illanpimeydessä parvekkeelle ja kas-kas; aurinkokennovalot loistivat parvekkeen perällä heleänä. Juuri toista tuntia aiemmin olin valitellut ettei valoa vielä olisi tähän ihanuuteen riittävästi. Mutta siis on sittenkin!! Usein nää pienet ilonaiheet ja riemut ovat niitä kaikkein suurimpia. Onneksi.


Mun sirkusvalot <3


26.3.18

Muscari


En ole tainnut koskaan olla narsissi-ihminen. Joku sinänsä kauniissa kasvissa on aina tökkinyt. Joskus se on ollut kirkkaan keltainen väri, toisinaan narsismin mieleen tuova nimensä ja joskus jopa pottu kauniin vaalean kukan nimessä.
Valintani varhaiskevään kukkijoista onkin helmililja eli muscari, jota myös helmihyasintiksi kutsutaan.




Mikä kevään kukkijoista on sinun lempparisi?



23.3.18

Valmiina ollaan

Täällä ollaan purettu viherpeukalon syyhyntää toistaiseksi vain ja ainoastaan rairuohon kasvatteluun. Sitäkin menestyksekkäämmin sitten sillä saralla!


Saa tulla Palmusunnuntai pääsiäistä käynnistelemään, ja vaikka tuoda tullessaan sylillisen virpojia, meillä nimittäin ollaan valmiina vastaanottamaan kumpaisetkin!

Tervetuloa vaan :)


22.3.18

Kylmä, karu, kaunis kevät

Kevätpäiväntasaus on jo takanapäin. Aamuisin silti yhä pakastaa ja päivisin pyryttää. Ei auta kuitenkaan valittaa, sillä voittavathan nämä toki räntäsateen. Kroppa ja koppa kuitenkin kaipaavat jo tässä vaiheessa vuotta aurinkoa ja lämpöä. Niistä sai onneksi nauttia viime viikonloppuna siinä määrin, että innostuin "riisumaan" parvekkeen kevätkuosiin.

Riisuminen tarkoitti tällä kertaa sitä että aamuauringosta nauttien, yöpaidan helmat vaan heiluen leikin tuulta ja keräilin villiviinistä ja kärhöstä ylivuotiset, kuivat lehdet pois, parvekelasien suojassa kun tuuli ei ollut niitä syksyllä pudottanut.


Nyt köynnökset ovat karun paljaat. Hentojen varsien seassa roikkuvat jouluvalot odottamassa seuraavaa sesonkiaan. Nyt vain irrotin töpselit valoista ja jätän ne piiloutumaan lehtien taakse.

Myös ruukuissa talven yli olleista kasveista nypin kuivat "suojat" pois ja katsastelin tilanteen. Muratti porskuttaa vehreänä, mansikka hennosti viheriöi ja ketoneilikka näyttää so far so good. Hortensiakin tuntuu selvinneen talvesta parvekkeella isossa ruukussaan, sillä lupaavasti se jo vihertää. Antaa toivoa kevään lämmöstä.


Urakasta hikisen teki pulkkien, kelkkojen, suksien ja muiden jouluvalojen keräily ja kantelu kellarin uumeniin. Kummasti tuntui feng shui taas parvekkeellakin lisääntyvän tavaran vähentyessä :) Kevään ensimmäiset parvekekahvitkin jo tarkenin nauttia iltapäiväauringon lämmössä. Juhlan kunniaksi kinuskikeksi kaffen kyytipoikana.


Keväinen valo on uskomattoman kirkas ja karu. Sen huomaa näistä kuvistakin niin kovin selkeästi, varjot suorastaan huutavat vahvuuttaan.

Kevättä odotellessa ja kesäkin jo mielessä
- it is always summer somewhere!



12.3.18

Kevään merkkikö?

Lautasella makuuhuoneen lipaston nurkalla oleva valikoima arjen käyttökoruja on hyvin mustahopeasävyinen. Kuvan napsaisin iltahämärässä, joka osaltaan korosti mustaa. Monena vuonna hopeakorut ovat kaivautuneet esiin ja käyttöön vasta kesän kynnyksellä, mutta tänä vuonna mennään tässäkin kohtaa siis toisin kuin aiemmin.



Itseasiassa tällä setillä on vedetty talven lisäksi jo viime syksykin. Silloin väänsin päässäni pari nuppia uuteen asentoon, ja sen myötä useampikin asia muuttui. Eloon tuli uusia hauskoja ja hervottomasti hihityttäviäkin juttuja. Ehkäpä mulla onkin ollut kevättä rinnoissa jo syksystä saakka, läpi talven??


Mitkä asiat tekevät kevään sulle?


9.3.18

Hittipipo



Sillä nimellä kulki tämä pipo Marttojen kässäillan ohjelmassa, jossa aiheena oli siis hittipipon virkkaus. Vuosia pelkkiä isoäidinneliöitä ja afrikkalaisia kukkia virkattuani jouduin vääntämään aivonystyrät uuteen moodiin, nyhräämisen ja purkamisen kautta palauttelemaan mieleeni takareunasta poimittavan silmukan virkkauksen ja venyttämään pinnaa ährätessä ja nyhrätessä kaksinkertaisella bambulangalla.


Onneksi en ollut tuskailujeni kanssa yksin, kummasti nimitäin lämmitti mieltä vieressävirkkaajankin piponraakileen purkupuuha. Kaikesta edellä tilitetystä huolimatta oikein iloisen illan päätteeksi kotiin lähti pari kerää lankaa, karvatupsu, ryppyinen ohje ja muutama hassu rivi virkkausta.




Kuvittelin itseni istumaan juhannuksena mökkikuistin kiikkustuolissa pipoa ähräämässä, mutta kävikin niin että piti istua talven kovimmilla paukkupakkasilla pari iltaa kotona ilman kiehtovaa lukemista ja kappas vaan; pipohan ehti työstyä valmiiksi jo tämän talven ja kevään rientoihin.


Yhden usean tunnin aurinkoisen lenkin pienessä pakkasessa olen kävellyt se päässä ja hyvin toimii: pitää pään ja mut lämpimänä, muttei pistä päätä pukkaamaan soijaa. Ja lisäksi näyttää hauskalta, ellei jopa hassulta. Me like!



8.3.18

Tilkkutäkkimäinen laatoitus

Koti ja keittiö -lehden numerossa 3/18 tupsahti vastaan tällainen keraamiinen tilkkutäkkiversio:


Mitäs olette mieltä tilkkuimmeiset, olisiko remontin aika ja paikka? Mulla se iskenee siinä vaiheessa kun Laattapiste tai joku kilpailijansa esittelee tuosta täkistä riemunkirjavamman väriversion :)

Sitä odotellessa:
ihanaa Naistenpäivää kaikille ihanaisille <3


6.3.18

Neulaisa pehmokirja

Pitkään  ehdin haikailla ja kaipailla itselleni neulaisaa pehmokirjaa. Olin sellaisen aikoinaan nähnyt edellisen tilkkuopemme Jennin toteuttamana ihastuttavana versiona, ja nyt Marle oli pyynnöstämme ottanut sen kevään Tilkkuterapia-ohjelmistoon, jipijajee!


Kannet ompelin laatikossa valmina pyörivästä tilkkupötköstä lasagnelevyksi. Tikkaukset vetelin laukkuhuovalla vahvistettuun päälliseen tylsästi suoralla. Tai melko suoralla, välistä kun tikkaukset kulkevat vähän missä sattuvat...



Kirja eestä, kirja takaa...

 

Kuvat kirja istuu, kirja makaa puuttuvat, vaikka lapsuudessa perhevalokuvaajan ateljeessa käydessä ne aina kuuluivatkin pakolliseen kuvakulmarepertuaariin jonkun männäaikojen missin nosteessa :)


Tarkkasilmäinen neitoseni bongasi heti mistä päälliskuosi oli tuttu juttu. Henkisesti palkitsevan hauskaa oli huomata lapsen silmä harjaantuneeksi äidin töiden(kin) osalta! Päällinenhän siis ommeltui vuosia sitten valmistuneen "Rööperin" reunanauhan jämistä. Hyvä ettei ollut tullut pois heitettyä muuttojen myötä tai muuten heivattua veks puolivalmista työtä...





Tuon varsinaisen työn olinkin sitten unohtanut muuttokuormasta Rööperiin kodin nurkkaan huolella pakattuna. Pidempi tovi muuton jälkeen tuli uudelta asukkaalta viesti jossa kertoi nurkasta löytyneen "jonkun ryijyn" ja kysyi noudanko vai heittääkö pois. Koska olin liikennöimässä kulmille, ilmoitin saapuvani noutamaan jotain joka ei soittanut mitään kellojani. Sydänkohtaus meinasi sitten iskeä päälle kun sain käärön käteeni ja tajusin unohtaneeni reilun vuoden työstön toisten nurkkiin ja sen vielä olleen uhan alla lentää roskiin. Kertoo sinänsä jotain aivojen kuosista avioeromyrskyn keskellä... Nyt työ on kunniapaikalla uuden kodin seinällä.


Neulakirjan keskiaukeamalla komeilee rivi neuloja jotka omistan. Sattuneesta syystä en taida niitä enää käytellä... Useampaakin neulaa jouduin tihrustamaan kirkasta valoa vasten varmistellessani että neulan päässä oikeasti on silmä. Silmäni kun ei moista meinannut enää millään erottaa!!




Etulehdellä ja takasivulla ovat neulat jotka vielä kuuluvat käyttörepertuaariini. Armollisen isot silmät niissä kaikissa.



Do dii, nyt on siis haave omasta neulakirjasta ompeloitunut todellisuudeksi. Samalla istumalla rykäisin alkulämmittelynä myös ruman muovisen ompelulasikotelon tilalle iloisenkirjavan pehmopussukan. Kyllä nyt on ompelutarvikepussukkaa siis aivan urakalla sisustettu tekstiileillä. Jopa siinä määrin että pussukka alkaa tuntua ahtaalta... Ehkä seuraava työ onkin sitten isompi ompelutarvikepussukka? Tai noh, keskeneräisinä odottelevat valmistumisvuoroaan niin vauvanpeitto kuin nukkekodin tilkkumatto!!!

... onko mielessänne lisäehdotuksia muille ehdottoman tärkeille turhakeompeluksille..??


2.3.18

Talvi ja loma

Muksut ehtivät jo virallisen talvilomansa lomailla. Lomansa aikaan otin itsekin työn lomassa iloa irti talvesta niin kotikulmilla hiihdelleen kuin talvisessa luonnossa samoillen. Lasten arkeen ja kouluun paluuta pehmentämään hain heille heti perään pienen loman lisää. Pidennetyn viikonlopun myötä saamme mekin talvilomailla kimpassa ja siinä samalla riemuita talvesta sukulaisten kanssa.




Auto siis täyteen suksia, monoja, sauvoja, kypäriä, toppa-asuja, villasukkia ja lautapelejä. Nokka kohden mökkiä rinteen reunalla ja talla pohjaan. Tulevat päivät vielä fiilistelyä täystalvella ja kuumalla kaakaolla <3

Nirskuen ja narskuen,
puhuu herra Pakkanen.
Luonto nukkuu uneksuu,
metsässä on tammikuu.

Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?

Talitintin titityy,
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?