11.7.18

Puutarhamatkoilla

Kesän mittaan on tullut tallattua oman pihan ja palstan lisäksi puutarhoissa lähellä ja kauempana. Kaaralla ja fillarilla on päästy loman ensimmäisellä pätkällä pitkän viikonlopun vietossa Ebba Masalinin tuotteiden houkuttelemana Mikkelin ihastuttavaan Kenkäveroon, ja aivan sen vieressä olevaan uusia ideoita tarjoavaan Mikkelipuistoon mm. puisia pihalaattoja ihastelemaan.
















Bussi on kuljettanut Helsingissä työpäivän päälle Annalan kartanolle tapaamaan puutarhuriystävää pionitapahtumaan. Aikas äkkiä tuli sitten se tapahtuma tsekattua, ja kulkumme kävikin kartanontakaisille viljelyspalstoille ristiin rastiin kuljeskelemaan, mm. hehkuvan upeita unikkoja ihailemaan ja elon asioita järjestykseen panemaan. Hyötykasviyhdistys järjestää Annalan puutarhassa kesätiistaisin erilaisia teemaopastuksia, joista tarkemmin mm. täällä.


Lentokonetta ja sen päälle vähän junaakin tarvittiin loman toisella osuudella, jotta päästiin Kööpenhaminan Kasviteteelliseen puutarhaan ihanine puoteineen ja lummelampineen, kuningatar Margarethan mökille Rosenburgiin Kuninkaan puutarhoihin, hallinnollisempiin ja vieläkin hallitumpiin puutarhoihin Christiansborgin palatsissa Castle Island'illa ja villiin, tai oikeastaan jo aika lailla kesytettyyn Christianiaan. Askelia kertyi jok'ikinen reissupäivä helteisellä Tanskanmaalla reilusti yli 20.000 puistikosta toiseen taivaltaessamme.







Loman kolmas pätkä vie mut junalla ja taksilla puutarhojen sijaan metsiin. Rinkka olalle ja menox... sano Annie Lennox!


6 kommenttia:

  1. Ihania ja mitä ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, varmasti toimisi teilläkin Hangossa!

      Poista
  2. Mitä ihania puutarhoja ja hauskoja ideoita, Kenkäverossa olen joskus käynyt kauan sitten. Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, riitti ihasteltavaa ideoissa ja esillepanoissa! Kiitos, nyt hellettä riittää :)

      Poista
  3. Noista aika monikin on tuttu, vaikken ole puutarhaa katsellut sillä silmin. Ennemmin vanhaa miljöötä :)

    Kenkäverossa pysähdymme melkein joka hiihtolomalla.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vain kuvitella miten Kenkävero aukeaa erilailla talvella vs. kesällä. Ihasteltavaa riittää takuuvarmasti kumpanakin!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)