Eräs entinen pomoni naureskeli Helsingissä jokaisen joukkoliikenteestä vastaavan virkamiehen haluavan jättää "jalanjälkensä" katukuvaan ennen eläköitymistään siirrättämällä ratikkakiskoja edes pikkurikiriikkisen. Totta vai tarua, tuon budjettipäällikön itse vuosien varrella muodostama mielikuva asiasta jaksaa hymyilyttää mua yhä uudelleen kiskotöitä seuraillessani. Tätä nykyä niitä tosin on paljon enemmän kuin asiasta vastaavien virkamiesten eläköitymisiä...
Itse en halaja kiskojen siirtelyä urani muistomerkiksi, enkä muutenkaan jalanjälkeni jättämistä maailmaan. Hiilijalanjälkeä harmikseni kerrytän hieman, koska silloin tällöin harvakseltaan haluan lentää maailmalle, mutta muuten jätän mieluumminkin kädenjälkiäni sinne tänne. Lapsille ja muille rakkaille tunnemuistoiksi silityksistä, rutistuksista, haleista ja paijauksista. Käsitöihin peittoina ja tyynyinä pehmentämään monenkin läheisen eloa. Muutamana tauluna, joista osa roikkuu kodin seinillä ja joku varastoituu pimeään pakattuna. Kipsivaluna lapsuusaikaisessa isänpäivälahjassa.
Jalanjäljen olen kuitenkin tahtomattani jättänyt jälkeeni. Se löytyy Villa Mörskältä. Olipa kerran remontissa väsynyt maalari lähdössä kotiin suihkuun ja huilimaan päivän aherruksen päälle, oli vastamaalattu lautalattia, ja oli fillarin avaimet lattian toisella puolen...
Tarkoitus oli paikkamaalata tuo piiloon, mutta niin suuren vastalauseen herätti ajatukseni, että maalarin jalanjälki edelleen löytyy lattiasta. Tätä nykyä alan itsekin olla siihen kiintynyt.
Itse en halaja kiskojen siirtelyä urani muistomerkiksi, enkä muutenkaan jalanjälkeni jättämistä maailmaan. Hiilijalanjälkeä harmikseni kerrytän hieman, koska silloin tällöin harvakseltaan haluan lentää maailmalle, mutta muuten jätän mieluumminkin kädenjälkiäni sinne tänne. Lapsille ja muille rakkaille tunnemuistoiksi silityksistä, rutistuksista, haleista ja paijauksista. Käsitöihin peittoina ja tyynyinä pehmentämään monenkin läheisen eloa. Muutamana tauluna, joista osa roikkuu kodin seinillä ja joku varastoituu pimeään pakattuna. Kipsivaluna lapsuusaikaisessa isänpäivälahjassa.
Jalanjäljen olen kuitenkin tahtomattani jättänyt jälkeeni. Se löytyy Villa Mörskältä. Olipa kerran remontissa väsynyt maalari lähdössä kotiin suihkuun ja huilimaan päivän aherruksen päälle, oli vastamaalattu lautalattia, ja oli fillarin avaimet lattian toisella puolen...
Tarkoitus oli paikkamaalata tuo piiloon, mutta niin suuren vastalauseen herätti ajatukseni, että maalarin jalanjälki edelleen löytyy lattiasta. Tätä nykyä alan itsekin olla siihen kiintynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)