Tärähtäneitä sydämiä

Siippaani kutsutaan tilkkuharrastuspiirissämme Paidattomaksi. Sinänsä aika perustellusta syystä ja toisaalta taas täysin perusteettomasti. Juttuhan menee niin että olen viime vuodet ommellut tilkkutöitäni suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan hänen vanhoista paitapuseroistaan. Kanssatilkkuilijat siis pilkkeet silmäkulmissa vilkkuen kiusaavat minua olettamalla että riistän paidat miehen päältä jotta pääsen ompelupuuhiin. Jos oikeasti näin tekisin, niin siskot hyvät, kyllä mun ajatukset ihan muihin puuhiin kääntyisivät ;).

Totuushan on että mieheni, entisenä herrojen paitaosaston myyjänäkin, uusii paitavarastoaan tiuhaan tahtiin ja samalla panee kiertoon vanhempia paitojaan. Niitä minä sitten nyysin eteisessä Uffiin lähdössä olevista kasoista ja välillä jopa roskapusseista… Paidathan ovat aivan parasta tilkkumateriaalia: kauniita kuoseja, hauskoja yksityiskohtia ja tyynyn tekoa ajatellen tausta jo valmiina paidan napitetussa etumuksessa.

Syksyllä näin ranskalaistyylisen, mutta omaan makuun aivan liian jupihtavan tai ainakin silotellun sisustuskaupan ikkunassa tyynyn, joka sykähdytti ja pysähdytti tämän arvostelijan ikkunan taakse ihailemaan ja inspiroitumaan. Sellainen oli saatava! Tosin ei sitä ikkunassa esillä ollut versiota, vaan juuri omiin tarpeisiin mitoitettu versio. Tai siis versiot, minä kun en osaa nykyään tehdä yhtikäs mitään enää yhtenä kappaleena kerrallaan, en edes lapsia!

Heti kun tuolloin työn alla ollut paidoista tehty tähtipeitto oli saatu päätökseen ja sängyn päälle, keräsin kaapin pohjalta kaikki sinne kasaamani siipan entiset flanellipaidat. Jotta töihin saisi vielä hieman lisää väriä, uhrasin myös oman mökkipuutarhatyöpaitani tähän tarkoitukseen. Oman ja oman, siipanhan sekin alun perin on ollut…

Tällaisia tyynyjä siitä sitten syntyi, kun pilkoin kolme paitaa paloiksi. Kauluskäänteet ja hihat jäivät hyödyntämättä, muuten meni aika tarkkaan taas koko paidat. Valkopohjainen flanelli on ainut, joka on uusi kangas. Tai no, ei sekään uusi ole, vaan käyttämätön. Ostin aikoinaan muutamia metrejä sitä aikeena ommella isälle pyjama. Isä kuitenkin kuoli ennen kuin aloitin ompelua tai edes leikkuuta, ja kuluikin seitsemäntoista vuotta ennen kuin tuo kangas taas houkutteli ompelemaan.

Tyynyihin jätin taas paidantaskut paikoilleen ja kalvosimen palalla paikkasin yhteen ahkerassa käytössä olleeseen paitaan tulleen reiän. Työt tikkasin pehmeään vanuun ja sitten vielä koneella ompelin muutamia kerroksia sydämiä muutamiin ruutuihin. Sydämen kaaret eivät asettuneetkaan ihan suloisesti minun käsissä ja paininjalan alla kankaalle, joten nyt tyynyjä koristavat tärähtäneet sydämet. Jonkun niistä tein miehelle, jonka sydän ei valitettavasti enää syki ja loput miehelle, jolle sydämeni sykkii.

Ei tärähtänytttä, vaan sydämellistä ystävänpäivää Sinulle!