Horttasoossi

Pyöräilin palstalle keräilemään korillisen pientä ja puhdasta vuohenputkea. Kotona leikkelin isolla veitsellä saaliin pieneksi silpuksi ja pakastin siitä suuren osan isossa muovipurkissa, jugurttiämpärissä, josta jatkossa aina tarpeen tullen rouhaisen pari desiä huurteista horttaa pannulle tirisemään tai kulhoon taikinaan sekoittumaan.  

Nyt pari desiä silppua päätyi öljyiselle pannulle paistumaan muutaman murskatun valkosipulin kynnen kanssa. Hetken hämmentelin niitä keskenään, sitten nakkasin perään purkillisen paseerattua tomaattia ja toisen maustettua (tällä kertaa piparjuurella) tuorejuustoa, sekä lorauksen kauramaitoa tomaattin makua pyöristämään. Pasta kypsyi kattilassaan kastikkeen kupliessa pannulla. Lisukkeeksi juustoraastetta soossin päälle.

Lapset kutsuin ruokapöytään huhuilemalla syömään rikkaruohoja. Odotin mielenkiinnolla vastausta tai vastaanottoa ruoalle. Sanaakaan ei teineiltä kuulunut ruohon syömisestä ja kumpikin santsasi toisenkin annoksen. Menestys oli siis suurempi kuin jauhelihakastikkeen kanssa.

Pian pitäisi päästä hakemaan taas seuraavaa kopallinen ja edelleen ämpärillinen pakkaseen, koska nyt villiyrtit ovat parhaimmillaan. Palstailussa tosin on sekin erinomainen puoli, että uutta horttaa on tarjolla läpi kasvukauden, koska vanhaksi venähtäneen voi vetää matalaksi ruohonleikkuun merkeissä, ja viikon päästä on taas tuore sato poimittavana aina uudelleen ja uudelleen melkeinpä pakkasiin saakka.

Mikäli vuohenputki on vielä jäänyt ravintona vieraaksi, niin kukkapenkkien riiviöstä ja ikiriesasta voi tulla ystävä kun sen höystää herkulliseksi ruoaksi. Yrttitarhan tietopankki perustelee villiyrttien käyttöä näin:

"Luonnonyrtit ovat usein myös ravintoarvoltaan parempia kuin vastaavat viljellyt kasvit. Esimerkiksi nokkosen ja voikukan lehtien vitamiini- ja kivennäispitoisuudet ovat selvästi suuremmat kuin pinaatin ja salaatin. Toisaalta läheskään kaikkien yrttien ravintosisältöä ei ole vielä tutkittu. Yrtit ovat muiden kasvien tapaan hyvin vesipitoisia, vähärasvaisia ja näin ollen vähän energiaa sisältäviä. Niissä on runsaasti suoliston toiminnan kannalta tärkeitä kuituaineita.

Monet yrtit ovat keruukelpoisia jo varhain keväällä -aikana, jolloin viljeltäviä kasveja vasta kylvetään maahan. Keruuaika riippuu kuitenkin kasvista ja käyttötarkoituksesta. Yrtit ovat puhdasta ruokaa, kun niiden keruussa noudatetaan keruupaikoista annettuja ohjeita. Keräämällä yrttejä voi pienentää omia ruokamenojaan ja toisaalta hankkia lisätuloja. Jos kahvin ja teen sijasta käytetään yrttijuomia, saavutetaan myös kansantaloudellista säästöä.

Yrttien keruu on virkistävä harrastus, jossa hyöty ja huvi yhdistyvät. Se lisää luonnontuntemusta ja tarjoaa luonnollisen liikuntamahdollisuuden. Monia luonnonvaraisia kasvejamme voidaan verrata kaupassa myytäviin mausteyrtteihin, joista suuri osa on Välimeren maiden luonnonkasveja."

Mitäpä tuohon enää muuta lisäämään tai kommentoimaan, monta hyvää syytä lähteä horttailemaan. Yhden pienen varauksen tosin jätän itselleni; kahvista en luovu. Ainakaan vielä.

Hellitty ja lellitty

Mikä viikonloppu takana! Olo on niiiiiin kertakaikkisen hellitty ja lellitty <3. Perjantaina oli tarkoitus porhaltaa heti töiden päälle Mörskälle ja palstalle puuhastelemaan, auton takakontti oli jo puolillaan erilaista tarviketta kumpaankin osoitteeseen, mutta kolea sade muutti suunnitelman niin että päädyimmekin ostoskeskukseen joogaamaan!!

Tovi oli vierähtänyt edellisestä joogatunnista, joten tuli oikein tarpeeseen tämä venyttävä ja avaava tunti. Tiedostanut olin toki tuntien välissä jäykkyyden lisääntyneen enemmän kuin jyrkän eksponentialisesti, mutta tulipahan taas asia todettua. Jalat eivät niin vain lennähdelleetkään takaa käsien väliin eteen, vaan melkoista mönkimistä sai ajoittain harrastaa. Saa nähdä tuoko tuleva viikko tilanteeseen mitään muutosta? Nyt joogan päälle pääsi kotona kuumaan saunaan lihaksia lisäverryttämään, viikon varrella toivon mukaan lämpimälle rannalle, aurinkoon nyt joka tapauksessa.

Suvun tavan mukaisesti otimme varaslähdön äitienpäiväjuhlintaan jo edellisenä päivänä kokoontumalla jälleen veljen perheen mökille mummia juhlimaan. Veli oli virittänyt mökin päätyyn varsinaisen linjaston, jossa parilla muurikalla paisteli nälkäiselle suvulle lähitilan luomunaudasta pihvejä grillaamiensa hampurilaissämpylöiden väliin. Että maistuikin isoveikan kokkaamat hamppikset taivaalliselle, ja kun vielä ulkona sai ne nauttia, niin onpahan taas elämän ihan parhaat hamppikset syötynä!

Vaimonsa on suvun leivontamestari, jonka tuotoksista pääsimme myös nauttimaan. Väliin mahtui onneksi ruokaa laskeva ihastelukävelykierros niin heidän kuin naapurin mökkiraksoilla. Kahvipöydässä piti raikkaan suklaa-vadelma-rahkatäytekakun ja suussasulavan vanilja-mustaherukkajuustokakun välissä oikein laskea oliko sen seitsemää sorttia tarjolla. Kuuteen jäi, ja niitäkään joka lajia ei napa vetänyt, vaikka silmät kyllä söi.

Kahvittelun päälle oli nautinnollista yksin löylytellä lapsuuden ja omienkin lasten lapsuuden mökkisaunassa ja käydä heittämässä talviturkki siihen rakkaimpaan mökkirantaan. Kaiken syömisen päälle olisi voinut mainiosti järvessä vain kelluskella, mutta kyllä homma jäi pariin pikaiseen pyrähdykseen ja pieneen sukellukseen. Tuntuivat taivaallisen hyviltä!

Virallisena Äitienpäivänä kaksosten aamulaulannan ja lahjonnan päälle saimme toiset isovanhemmat ja ylen kovin rakkaan esikoisen + isoveikan brunssiseuraksemme. Hieman haikeasti oli pari meistä aamulla todennut tämän olevan ensimmäinen Äitienpäivä, jolloin aamuisen kuoron vahvuus oli enää vain kaksi. Elämä on :)

Perinteisestä terassibrunssista joustimme kolean aamupäivän vuoksi herkuttelemalla sisätiloissa. Kuopus oli toivonut Benedictin munia, joten niitä sitten nautimme salaatin ja hedelmien kanssa huuhtoen herkut alas mimosalla ja extratummalla kahvilla. Kuopus vohvelikokkinamme vastasi jälkkäriosuudesta paistaen rapeita herkkuja, jotka kuorrutimme marjoilla ja vaniljakastikkeella. Esikoinen itketti äitiään onnesta antamalla lahjaksi dinnerin luonaan sopivana ajankohtana. Tunnustin jo ikävöineenikin herkkukokkailujaan <3

Illemmalla Partasuu yllätti mut täysin kimpulla näyttäviä ruusuja. Niin näyttäviä, ettei huushollista meinannut löytyä niille riittävän tukevaa maljakkoa!! Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen mieheltä kukkia saanut. Tai noh joo, onhan Partasuu maksellut ja kantanut kotiin ja mökille kaupassa koriin nostelemiani ulkokukkia, muttamutta... kimppu pitkiä, tulipunaisia ruusuja mieheltä... you know ;)

Kuopus vuorostaan itketytti äiteetään liikutuksesta ja nostalgiastakin Tuomiokirkossa "Äidin sydän"-laululla. Kirkostakin lähtiessä äitejä muistettiin ruusulla, jonka kuorosta tuttu herrahenkilö tälle mamille ojensi. Hellyttävä huomiointi, mutta jäi nyt kyllä kirkkaasti edellisten ruusujen varjoon ;)

Kirjaimellisesti isolta kirkolta palattuamme kaapu oli pikaisesti riisuttuna mytyssä muualla ja laulaja taas vohveliraudan ääressä paistelemassa illallisaineksia. Partasuu grillasi partsilla kanaa ja yrttijuustoa. Vohvelin päälle kasasimme herkkuja grillistä ja brunssilta jääneet salaatit ja hedelmävadin jämät kuorruttaen kaiken vielä juustoraasteella. Illallisen tarkenimme syödä ilta-auringosta nauttien parvekkeella. Varsinainen jääkaapin tyhjennys siis, mutta sitäkin herkullisempi ja helpompi. Vatsa piukeana kelpasi solahtaa kuumaan vaahtokylpyyn sulattelemaan ähkyä.

Tätä äitiä tuli nyt kyllä hellittyä urakalla useiden ukkeleiden kulinaarisilla anneilla ja lellittyä neidin kasaamalla lahjakassilla jonka sisällöstä löytyi kaikki lempparilahjat, lauluilla, ruusuilla ja ihanalla seuralla. Tämän vuoden paras Äitienpäivä siis takana, muistoissa viime vuoden paras Äitienpäivä ja odotuksissa jo ensi vuoden paras Äitienpäivä kaikkein rakkaimpien seurassa. Elämyksiä, joista voi ja tuleekin ammentaa onnen murusia harmaanpaankin arkeen.

Myös niihin mustiin hetkiin joina kullannuppujen isä tunkee tummia pilviään mun taivaalle mm. Äitienpäiväjuhlintaan liittyen. Vaikka vuosien varrella olenkin jo tajunnut että myräkkää satelee mullekin yhä edelleen hänen kulloisestakin huonosta olostaan, niin enää ei vaan jaksaisi. Satuttaahan se aina, ja saisi samperi kiukutella kiukkunsa hälle josta ne poikivat. Niin mielelläni olisin jo täysin ulkona hänen ja varsinkin heidän kuvioistaan, mutta valitettavasti se ei vielä muutamaan vuoteen ole mahdollista.

Ja kyllä, kaikista nautituista herkuista ainut kuva on tuosta haukatusta hampurilaisesta. Muista en tainnut malttaa ottaa, vaan keskityin vain nauttimaan annista ja hetkestä. Hyvä niin.

Lilaa

Ystävä toi käydessään ihanan tulppaanikimpun, ja kukkia ojentaessaan suri mahdanko olla lilan ystävä, hän kun oli poiminut mukaansa omaa silmää miellyttävimmät kukat. Näinhän mäkin aina toimin; on kiva antaa toiselle jotain joka itselle on kovin mieleistä, ja toivoa että toinenkin siitä pitäisi.

Nauraen tunnustin hälle värin olleen aiemmin inhokkini, mutta reilut neljä vuotta asumista violetissa talossa on muuttanut värisilmäni tai makuni, ja kotoa alkaa löytyä lilaa ulkoseinien lisäksi muustakin sisustuksesta mm. osana hartaasti väkertämiäni tilkkutöitä.

Tovi sitten istuin parvekkeella, ja oli pakko lähettää tuo yllä oleva kuva tulppaaneja tuoneelle ystävälle, jotta hän varmasti voisi unohtaa huolensa. Partsilla on vielä moni ruukku tyhjänä odottamassa lämpimämpiä päiviä ja toisaalta myös kastelijan paluuta tuota pikaa koittavan reissun jälkeen kukista huolehtimaan. Ne ruukut, jotka nyt kukoistavat, ovat täyttyneet milläpä muulla kuin lilalla! Olen alkanut selvästikin matkia ystävääni, jonka kukoistavalle pihamaalle pääsevät vain lilat ja valkoiset kukat kukkimaan.

Oikein hämmästyin huomiotani ja hymyillen totesin alitajunnan toimineen. Kesällä meillä juhlitaan kahta konfirmoitua, ja mieli alkaa pyöriä jo juhlavalmisteluissa. Ilmeisesti olen kukittanut parveketta niin tytön kuin pojan päivää juhlistaen, enkä vanhanaikaisen sopimattomasti pelkällä pinkillä tai sinisellä, vaan niiden sekotuksella. Sopii ajatukseen kaksosista kuin nenä päähän.

 
Pinkkiä näkyy päätyneen ruukun sijaan kulhoon ja siitä edelleen bikinintäytteeksi. Ilmankin ois toki pärjännyt, mutta valtavan hyvälle nämäkin laneista jääneet herkut maistuivat. Ja olivat sentään tummaa suklaata, joten hoitivat syöjäänsä hyvillä ominaisuuksillaan...

Tätä kirjoittaessa ulkona sataa. Siitä huolimatta ja juuri silläkin toivon meille aurinkoista ja lämmintä äitienpäiväviikonloppua!

Yksi ja sama

Kävin korkkaamassa pionikauteni kivisessä Kalliossa, Porthaninkadulla toimivassa Syväsen Kukka -kaupassa, jonka säännöllisen epäsäännöllinen asiakas olen ollut jo lähes neljännesvuosisadan. Hui, pieni ikäkriisi pukkasi akuutisti otsaan tuota lausetta kirjoittaessa!!

Syksyllä istutin palstalle kaksi puoleen hintaan ostamaani herkän pinkkiä pionin taimea, joista toinen selvisi talvesta. Taloudellinen hyöty siis plusmiinusnolla... Hento taimi nousee nyt hauraana mullan seasta, ja kukkaloistoa joudun odottelemaan vielä melkoisen tovin, joten suosiolla nautin Hollannista saakka roudatuista ihanuuksista.

Puodin herttainen myyjä yllätti mut kertomalla että valitsemani pinkki pioni tulee vaihtamaan väriä, haalenemaan. Ajattelin pinkin muuttuvan vaaleaksi babypinkiksi, mutta kukkapa yllätti lähes shamppanjaisuudellaan.

 

Yksi ja sama, silti kuin kaksi eri kukkaa muutaman päivän sisällä.

 Yksi ja sama, muttei todellakaan se ja sama.

Pioni, my love <3

Taas laniteltiin

Viikonlopulle oli luvassa vettä ja räntää, mutta se ei himmentänyt odotusta lainkaan, koska olimme sopineet siihen tilkkuterapiakamujen kesken jälleen lanitusta. Lanitusta keski-ikäisten naisten tyyliin; aamuaikaisesta ompelukoneiden surinaa niin myöhään kuin suinkin jaksamme. Ja sehän ei innosta huolimatta tarkoita enää yötä myöten kukkumista... Mutta ihanan luovaa, antoisaa, hauskaa ja herkkua karkkipäivää silti.

Seitsemän innokasta ompelijaa kokoontui kattokertsillemme. Posket punoittivat pian niin ompelutahdista kuin kuplivista nesteytyksistä, aurinkokin porotti ennusteesta huolimatta lasin takaa ompelijoihin koko päivän pilvettömältä taivaalta.

Voimaannuttavien aamukaffittelujen jälkeen koneet hyrähtivät käyntiin, ja päivän aikana verstaassa loihdittiin tilkuista tähtiä, kissoja ja kyniä, pussukoita ja tyynyjä, vappupalloja ja tossuja sekä valmisteltiin mystistä pujottelutyötä. Pöydät notkuivat herkkuja, ja hiilaritankkaus oli melkoista niin töiden edistyessä kuin "pakollisilla" (=työt harmillisesti keskeyttävillä) pizza- ja kahvipausseilla, joita maustoivat kanssatilkkuilijoiden leipomat suussasulavat korvapuustit ja marjainen Brita-kakku.

Aurinkoisuudesta huolimatta kovin kolean sään vuoksi perinteiset pizzapäällystelyt ulkoterassiruokailuineen (koska pitkä ruokapöytä sisällä oli kuorrutetttu kankailla ja koneilla) oli siirretty katolta kotiini, joten pientä taukoliikuntaakin saimme siirtyessämme muutaman sata metriä paikasta toiseen. Liiikunnasta huolimatta illan pimeydessä selkä kyllä taas muistutteli ompeluergonomiasta, tai lähinnä sen puutteesta päivän mittaan.

Kotilounastelun lomassa tuli päivitettyä myös esillä olevat tilkkutyöt, kun yhdessä muistelimme kenen open aikana olikaan mikäkin työni ompeloitunut. Hauskaa, koska vuosien varsien kolmesta Tilkkuterapia-ryhmämme opesta paikalla oli kaksi. Samalla harveni koulimatta jäänyt lehtikaaliviljelykseni parvekkeella, kun tilkkuilevat palstailijat nappasivat taimipurkkeja kasseihinsa väljempiin multiin kulkeutumaan.

Aivan kaikki työt eivät kaikessa kiireessä päätyneet mun kameran linssin alle, joten tässä vain muutamat maistiaiset aherrusten saldosta, nekin osin vielä kovin keskeneräisinä vs. myöhempien illan tuntien lopputulokset.

Antoisa ja työteliäs, hauska ja ihana kokemus taas takana, innostaa kyllä järkkäämään näitä aina jatkossakin <3

Käyttötarkoituksen muutos?

Lenkillä eräällä kerroin seuralaiselle häneltä ostamani lipaston etsivän uutta paikkaansa kodissamme neidin mööbleerattua huonettaan uuteen uskoon. Kerroin myös kuinka lipaston seisottaminen väliaikaisesti käytävässä on erittäin tarpeellista siedätyshoitoa mulle, joka haluan kaiken aina ja heti valmiiksi saman tien, ihmiselle jota kodin keskeneräisyys tai pienikin rempallaan olo alkaa puristaa het'sillään.

Lipasto on nyt hetkellisesti oleillut käytävällä helmikuusta saakka. Siedätyshoitoni on pitkästä hoitorupeamasta huolimatta vielä aivan vaiheessa.

Tuleva reissu lämpimään vaati kenkäostoksilla käyntiä, ja tyytyväisenä laskin kotiuduttuani saaliin eteisen vieressä könöttävälle lipastolle. Imeldamarcosismista mua ei voi syytellä nykyisellä kenkämäärälläni, johon nuo tuoreet ostokset tekivät prosentuaalisesti ison noston. Siitä huolimatta ajatus kenkälipastosta alkoi kuitenkin kiehtoa. Imeldalla oli kenkähuoneita, mutta mulle yksi lipasto riittäisi mainiosti. Varsinkin kun tossahan se ois jo valmiina...

Nähtäväksi jää tuliko tästä nyt sitten se kenkälipasto

ihan jäädäkseen.