lauantai 27. elokuuta 2011

Herkkuostoksilla

Kahdellakymmenellä pennillä merkkareita, kymmenellä polkkia, viisi nallea, viidelläkymmenellä pennillä hometatteja ja sitten vielä kolme lätkäliigaa ja kaksi tuttifruttia. Vieläkö muistat? Vai oliko tämä edes sinun listasi? Minun oli, sikäli mikäli oikein muistan…

Näin jälkeenpäin voi miettiä että mikä lähikioskin valikoimissa eniten houkuttikaan. Maku, väri, tuoksu, lusikan kolahtelu päällekkäin pinottujen lasipurkkien kylkiin vai se aina kärsivällisen tyynesti hymyilevä täti luukun ja karkkien takana. Vai häntä silloin tällöin sijaistava komea poikansa?

Merkkarit on poistettu myynnistä tukehtumisvaaran vuoksi jo vuosia sitten ja hometatit maistuvat vanhentuneelle suklaalle silloin harvoin kun niitä jossain saa. Viikoittaista karkkirahaakaan ei enää ole. Eikä varsinkaan kulmakiskoja irtsarivalikoimineen.

Mitä lie ikääntymiseen liittyvää järkeistymistä onkaan, tai sitten ei, mutta olen löytänyt uudet herkkuapajat. Edelleen löytyy sitä väriä, tuoksua, välineiden kilinää + kolinaa ja se hymyilevä tätikin. Vain maku ei miellytä ja komeaa nuorukaista ei enää näy, pipot kun taitaa olla jo virkatut. Karkkikauppani on muuttunut lankakaupaksi. Sielläkin iskee typerryttävä himo kaikkeen ihanan houkuttelevaan ja ostoksia tulee tehtyä suorastaan ahnehtien ja samalla jo seuraavia satseja vähintään puoliksi suunnitellen. Kumman namun sinä valitsisit, korillisen näitä vai muovipussillisen karkkeja?





keskiviikko 24. elokuuta 2011

Lahden takana nuorentumassa

Olemme alkaneet opiskelukavereiden kanssa reissailla. Tai pitäisi ehkä jo puhua opiskeluaikaisista ystävistä – niistä opiskeluista kun alkaa olla kulunut pian parikymmentä vuotta… Kääks, juuri tällaiset aikamääreet saavat nuoren ihmisen tuntemaan itsensä melkein vanhaksi!


Kukaties tähän ja varmasti johonkin muuhunkin tarpeeseen liittyen rypäs entisiä kauppatieteidenopiskelijaneitokaisia, nykyisiä keski-ikäisiä duunareita ja daameja, ryhtyi siis yhdessä matkailemaan. Eikä ihan  keskivertoekonomityylillä, vaan opiskelijamallilla! Matkaohjelmaan tuli halpislentoja entisen opinahjon nurkilta sinne minne kyseinen halpisyhtiö kulloinkin sattuu lentelemään, kimppamajoituksia ja yhteisiä viinipulloja hotellihuoneisiin iltojen iloksi. Vähemmästäkin alkaa olo jo taas tuntua parikymppiseltä reppureissaajalta!


Tuoreimmaksi matkakohteeksi valikoitui ansioitunutta matkanjohtajaamme lukuunottamatta meille toistaiseksi melko tuntemattomaksi jäänyt Baltia, ja sieltä Liettuan kaunis Kaunas. Miehitysajan entinen pääkaupunki, nykyajan nykyinen koripallopääkaupunki. Ainoana varsinaisena faktatietona noiden lisäksi oli se että siellä on edullista shoppailla ja että shampanja on suorastaan räävittömän halpaa! Pari erittäin painavaa syytä lähteä tutustumaan Liettuaan!


Yleensä tässä iässä pistäydytään lahden takana nuorentumassa ja sitä mekin teimme. Emme tosin käyneet klinikalla hakemassa apua pariksi vuodeksi, vaikka imuroitavaa on kertynyt vatsalle ja luomia + rintojakin nyt voisi aina nostattaa. Mutta ei tällä reissulla. Nyt oli paljon järeämmät aseet käytössä. Uusvanhoilla kokemuksilla ikää lähti nimittäin 13 tai aina jopa 33 vuotta kertarytinällä!

Matkavalmistelut alkoivat sillä, että (onneksi) tajusin jossain vaiheessa matkaavani ei-EU-maahan! Niin lähelle ja silti niin kauas, melkein kuin Amerikkaan olisi mennyt! Tällainen pikku havainto aikaansai sen että kiireellä piti tarkistaa passin voimassaolo ja googlata maan valuuttayksikkö. Hei koska olet viimeksi maksanut jollain muulla kuin muovilla ja euroilla? Minä luullakseni 13 vuotta sitten… Nyt siis ohjelmassa pyrähdys valuuttakauppaan  ja läjä vieraalle haisevia litejä käteen. Hassu nimi valuutalla. Puhumattakaan naapurimaan lateista.


Sitten kellariin kaivamaan esille se suurin ja joustavin matkalaukku hulvatonta shoppailua varten. Omat kampsut lentolaukkuun ja laukut sisäkkäin kuin Matuska-nuket. Koska olet viimeksi matkustanut ruumaan pantavan laukun kanssa tai leikkinyt Matuskoilla? Minä tein toista noista 10 vuotta ja toista 33 vuotta sitten…

Ja sitten piiiitkä ajomatka omalla autolla kentälle ja kentän laidalle parkkiin. Eikö taksi aina viekään 25 minuutissa matkaajaa terminaalin ovelle? Viime aikoina useimmiten kyllä, mutta on tuota toistakin tapaa tullut harjoiteltua. Varsinkin 20-25 vuotta sitten…


Ja entäs sitten kun käsittämättömän ilmakuoppainen lento on ohi? Olin kuullut että tiet voivat olla hyvinkin huonossa kunnossa, mutta että ilmasiltakin!  Heti terminaalissa tajuan etten ymmärrä sanaakaan ympärilläni kuuluvasta puheesta, opasteista tai mainoksista, saatikka että osaisin tarvittaessa kysyä neuvoa joltakin. Milloin viimeksi olet ollut ummikkona ja toisista riippuvaisena reissun päällä? Minä en koskaan, koska ensimmäisellä ulkomaanmatkallani olin jo perheestämme se eniten englantia lukenut ja sillä pärjäsi Afrikassa ihan hyvin. Liettuassa ei läheskään joka paikassa.


Ja nuorennuksen suorastaan lapsellinen puoli vielä: Koska olet viimeksi kehdannut nauraa ravintolassa kakkajutuille niin että vedet valuvat silmistä ja meinaat pudota tuolilta? Minä en… öö…hetkeen, mutta tälle maistamaan houkuttelevalle mainokselle nauroimme tikahtuaksemme. Ja vielä oikein kuvasimme sen, olkaa hyvät:


Vaikka klinikalla ei käyty, niin sitä kuviinkin tallentamaani karheaa kauneutta riitti ympärillä yllin kyllin. Ihanaa että Neuvostoliitolla ei ollut aikoinaan intressejä kehittää kaukaista provinssiaan betonihirvityksillä, vaan kauniit vanhat rakennukset ja suuret puistot saivat jäädä paikalleen. Nyt ne ovat turistin silmissä eksoottista kauneutta. Paikallisen asukkaan silmissä ei välttämättä yhtä kaunista, vaan olosuhteiden pakkoa valuuttavirtoja odotellessa. Melkoista rappioromantiikkaa tarjolla restauroijille.


Okei, kyllä kauniissa Kaunasissa oli komeuttakin… koripallon tuota pikaa alkavat EM-kisat kun näkyivät kaupungissa jo oikein uljaasti. Koska olet viimeksi katsellut salskeita, hyvännäköisiä koripalloilijoita ja oikein käännähtänyt ympäri tällaisen kulkiessa ohitsesi?  Minä…hmm… harvase aamu oman rakkaan koripalloilijani myötä.


Eipä tässä voi muuta todeta kuin että suosittelen!
Siis sekä Kaunasia että koripalloa…


Geros kelionės!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tuhat ja yksi

..ei yötä, vaan visiittejänne ollut jo blogissani! Tuo tarunhohtoinen luku nimittäin täyttyi äskettäin, jipijajee! Kauniit kiitokset ja syvät kumarrukset teille, jotka sen aikaansaitte! Nii-in, olen siis osannut ohjauspaneelista panna ruksit kohdilleen niin että omat visiitit blogissa ei kertoja kerrytä :-)

Ihmisellä voi näköjään olla mitä eriskummallisimpia merkkipaaluja. Tämä on minun paaluistani se uusin ja tuorein tulokas. Mitäköhän kaikkea muuta vielä tulee vastaan? Asioita jotka hetki sitten eivät merkinneet vielä yhtikäs mitään hölkäsenpöläystä, mutta nyt tuovat omalta osaltaan iloa eloon ja kannustavat jatkamaan. Tämä tonni ja risat tuntuu melkein yhtä hyvältä kuin se ensimmäinen yhtäsoittoa juostu tonni ja risat. Ja kuitenkin ihan erilaiselta! Nyt ei puuskututa ja hikoiluta, hymyilyttää ja hykerryttää vain.

Turinoissani ei oikein ole yhtä punaista lankaa löydettävissä, mutta ihanaa että postaukseni silti kiinnostavat. Kiitos vielä kerran, yritän jatkossakin jutuillani teitä houkuttaa ja viihdyttää.


perjantai 19. elokuuta 2011

Kotia kohti

Takana henkisesti raskas työpäivä, on aika lähteä kotiin käynnistämään se toinen työpäivä. Lasten haku matkan varrella parista osoitteesta koukkaillen, päivän kuulumisten päivitykset, ruoanlaittoa, pyykkäystä, siivoilua, kauppareissua, asioiden ja kamppeiden järjestelyä, iltapalojen ja – pesujen koordinointia, haleja, huutojakin ja noin seitsemäntoista peittelyä + hyvänyöntoivottelua kunnes koti hiljenee ja on vihdoin viimein aika hetki huokaista. Mistä mieltä vielä painavan työpäivän päälle revitään taas uusi energia hymyihin, kärsivällisyyteen, pitkään pinnaan ja touhuamiskestävyyteen???

Äskeisestä huokailusta huolimatta nautin päivittäin suunnattoman suuresta arjen ylellisyydestä. Työmatkani nimittäin hoituu vartissa kävellen. Itse asiassa pääsen kotoa kävellen lähes kaikkialle! Huolimatta Helsingin asumishintatasosta olemme tehneet tällaisen valinnan. Emme juuri panosta merkkikampsujen haalintaan nurkkiin tai hulppean ylelliseen lomailuun, vaan satsaamme arkeen ja sen helppouteen. En halua edes miettiä miltä kotityöpäivän käynnistäminen tuntuisi, jos olisin ensin matkannut tunnin ruuhkassa junalla tai parilla bussilla kotiin.

Kotimatkani on itse asiassa todella kaunis. Niin kaunis että työasiat ehtii työntää mielestä pois ja voimaantua taas iltaankin. Välillä leikin tuon vartin aikana turistia ja ihailen tuttuja nurkkia, jotka sää ja vuodenajat muuttavat aina uusiksi. Reitiltä löytyy vaikka mitä ihanaa ja inspiroivaa kun vain antaa itselleen luvan nähdä sen kaiken. Vai mitä sanotte?
 

Entä olenko napannut tämän kuvan ulkomaisesta turistihoukuttimesta vai kotimatkaltani?


Kävelenkö minulle vieraan lomakohteen vanhankaupungin mukulakivillä vai olenko palaamassa töistä kotiin?


Istahtaisinko hetkeksi bistroon elvyttävälle espressolle?


Vai nappaisinko kotiin mukaan ihanan kimpun kukkia? Tällä kertaa taidan tyytyä vain tähän näkyyn väri-iloineen ja ihanine tuoksuineen.


Ehkä harrastan myös hetken filosofista mietiskelyä. Näinkin namusti voi arkisen sähkökeskuksen päällystää:


Lapsia noutava väsynyt äiti on voimaannutettu kaikella arkisen kauniilla. Kotityöt voi aloittaa! Kaunista kotimatkaa sinullekin!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Rinsessallista

Once upon a time there was a princess... alkaa tarina jonka kaikki tunnemme. Ja joka tältä osin on nyt loppuun käsitelty. Tämä tarina kertoo sen sijaan seitsemästä keski-ikäisestä naisesta, jotka päättivät ryhtyä rinsessoiksi Ainakin osa-aikaisiksi sellaisiksi.


Aloitetaanpa alusta: Olipa kerran rypäs naisia, jotka istuivat saman lounas- ja kahvipöydän ympärillä arjet, ja päivät pitkät rupattelivat mitä mieleen tuli. Ja sitähän tuli! Jossain vaiheessa jutusteluissa alkoi toistua sama teema säännöllisen epäsäännöllisesti: rinsessalliset juhlat on saatava aikaan vielä ennen vanhainkotiin menoa! Juhlasuunnitelmien laatimista ei lainkaan jarruttanut samassa pöydässä istuvat salskeat palomiehet… Päinvastoin: hehän näkevät työssään hyvin laajan kirjon erilaisia ihmiskohtaloita ja muutama rinsessallisuudesta haaveileva työkaveri ei juuri tainnut erottua siinä kirjon rikkaudessa!

Puhetta ja suunnitelman tynkää riitti, toteutus vain tuntui aina jäävän arjen jalkoihin. Kunnes yksi leideistä kutsui joukon mökilleen juhlimaan syntymäpäiviään… rinsessallisesti! Tästä intoutuneena muu ryhmä ryhtyi suunnittelemaan synttärisankarille yllätystä. Mietimme mistä hän meidän lisäksi pitää ja päädyimme saman tien skumppaan. Tämä taas poiki idean skumpparinsessoista. Äkkiä siis kangaskauppaan ostamaan metrikaupalla samppanjan väristä tylliä ja ompelutalkoot pystyyn! Ommellessa kehittelimme itsellemme myös kuplivat arvonimet.

Oli siinä savolaiskyläläisillä ihmettelemistä, kun kuusi naista purkautui paikallisen menomestan pihalla autoista ja ryhtyi vaatteiden vaihtoon parkkipaikalla. Ei tainnut olla tyllihameet kovin yleisiä sinä kesänä syvällä Savossa. Seuraavan kesän sikäläisestä muodista en tiedä, mutta sen tiedän että tapausta on kylällä pitkään puitu ;). Baarin pikkuruisessa vessassa syntyi kuninkaalliset ilmeet ja pantiin tiarat kutreille keikkumaan, sekä arvomerkit rintapieliin ojennukseen. Kyllä oli päivänsankari melkoisen yllätetty kun kupliva samppanjapilvi leijui mäntymaisemaan!


Kolmen päivän rinsessallinen biletys aikaansai jo sellaisen rutiinin rinsessaeloon, että kuvio oli vakiinnuttanut asemansa. Seuraavat vuodet juhlittiin ilman tyllihameita, mutta tiarat päässä. Joululahjapaketeista löytyi uusia ruununjalokiviä, rinsessallisia joulukuusenkoristeita ja jopa kruunuilla ja vaakunoilla somistettuja serviettejä.


Rinsessakööri pysyi vakiintuneena. Ehkä vähän sisäänpäinlämmennyttä tai muuten vain insider-toohotusta... 

Nyt unelma on toteutettu ja rinsessahuuma muuttui matkan varrella astetta aikuismaisemmaksi sisterhood-meiningiksi. Ehdottomasti kuitenkin suosittelen kaikille naisille kunnon rinsessavaihetta elämään! Oli sen sitten ehtinyt kokea jo hyvin paljon nuorempana tai ei, ilon siitä saa irti isosti. Toivottavasti kaikki rinsessat myös elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Onhan sitten ainakin mitä mummona muistella! Tämänkin ihanan kuvan nappasi rinsessaköörin kuningatar Fifi.


Sen pituinen se.
Armollisesti teidän, Rinsenssa Dom Pérignon

tiistai 9. elokuuta 2011

Touhula

Kuten Aula-postauksessa aiemmin jo kerroinkin, niin perheemme asui yli vuoden kotoa poissa naapurikorttelissa remonttievakossa. Tuona evakkoaikana kypsyi ajatus kodin järjestelemisestä toimintojen pohjalta. Paluumuuton jälkeen näiden suunnitelmien tuloksena kotiimme syntyivät Aula ja Touhula.

Remontissa kotiin rakennettiin olohuoneen taakse yksi huone lisää. Huoneeseen johtavia kahta oviaukkoa ei suljettu ovilla, vaan uudisosa liittyy osaksi olohuonetta. Ja mitä olohuoneessa tehdään? Oleillaan. Entä mitä Touhulassa tehdään? Touhutaan. Käytännössä nämä ovat lapsiperheessä aika pitkälle samoja asioita kumpainenkin.

Koska olen nipo nurkkien nuuraaja, halusin kodin yleisilmeen pysyvän siistinä tai ainakin rauhallisena, ja silti paikan jossa voi touhuihin levittäytyä vapaasti. Ompeluksia, pelejä tai taiteen tekoa ei tarvitsisi keskeyttää aina niinkin arkisen asian kuin ruokapöydän raivaamisen vuoksi kun perheessä koittaa nälkä. Tai ainakin kun ruoka on valmista...

Perheessämme myös musisoidaan ahkerasti ja tätäkin huoneeseen pyrittiin keskittämään. Kun 15 neliöön mahduttaa seinällisen kirjakaapistoa, tietsikkapöydän tykötarpeineen, kaapin runsaille ompelustarvikkeille, keskelle huonetta työpöydän tuoleineen ja vanhan ison pianon, ei tilaa jääkään enää juuri muulle kuin kiikkustuolille, jossa voi antaa ajatusten touhuilla.  Ja juu, käsien myös vaikkapa virkkuukoukkua heilutellessa.

Näillä eväillä syntyi paikka ajattelulle


musisoinnille


ompelulle


pelailulle


taiteilulle


ja touhuamistarpeiden säilytykselle


Tämä postaus on nyt kuitenkin itse asiassa Touhulan muistokirjoitus. Nautimme tilasta näin puoli vuotta ja sitten halusimme taas kotiin uutta ilmettä. Pari makuuhuonetta vaihtoi paikkaa, tuleville koululaisille järjesteltiin koulupöytä, olohuone muuttui ruokailu- ja musisointihuoneeksi ja Touhula myllerrettiin aivan uuteen uskoon.

Kaikki luovuuteen kannustava siirrettiin Touhulasta pois ja tilalle tuli telkkari + soffa. Vain kirjahyllyt ja tietsikkanurkkaus jäivät paikalleen. Uusiutuneella tilalla ei vielä ole vakiintunutta nimeä. Toistaiseksi nimivaihtoehdot ovat Study ja Peliluola. Kun lapset kotiutuvat maalta kesäloman vietosta, niin veikkaan tuon jälkimmäisen nimen jäävän voitolle…

Touhulan osalta voi enää vain todeta sen olleen yksi toteutuneista unelmistani. Vaikkei se satua siis ollutkaan, niin olipa kerran ja sen pituinen se. Elomme jatkuu aivan varmasti vähintäänkin yhtä luovan touhukkaana kuin tähänkin saakka!

Touhukasta päivää Sinullekin!


torstai 4. elokuuta 2011

Kesäistä

Ainahan se on mielessä ja kovasti sitä odotetaan. Kun se vihdoin alkaa, niin saman tien aletaan toivoa, ettei se koskaan loppuisikaan. Kesä. Aika elää vapaammin ja nauttia kaikesta syvemmin.

Kolmasosa minun ja monen muun kesästä on lomaa. Juu, juu, tiedän kyllä mitä tässä kohtaa ajattelevat opettajaystävät ja koululaiset! Kaikki yllä mainittu pätee lomaankin. Alkukesä menee lomaa odotellessa ja siihen terasseilla + juhannusjuhlinnan merkeissä orientoituessa, loppukesä loman jälkeiseen arkeen viipyillen palaillessa.

Jotkut meistä laativat lomalleen huiman ”to do” –listan, toiset meistä taas tietoisesti nollaavat kalenterin totaalisesti. Itse olen kokeillut kumpaakin ja löytänyt sen parhaimman lomanviettotavan noiden kahden välimaastosta. On ollut siis loma jolloin on rakennettu 16/7, kuunneltu kesäyöt sirkkelin laulua järven rannalla ja hoiputtu töihin elpymään ja on ollut loma, jolla on pidelty neljä viikkoa sadetta terassilla ihan vain oman perheen voimin, tapeltu hyttysiä vastaan ja keskenämme. Meillä kukaan ei kaipaa noita kahta kesälomaa!

Nykyään melko ohjelmoimattomaan lomaamme kuuluu kolmisen viikkoa mökkeilyä ”tehdään mitä huvittaa ja tavataan keitä huvittaa”-periaatteella ja viikon verran reissua maailmalla matkaillen tai Savossa sporttaillen. Kotona saatetaan nukkua yksi yö jos tulee ihan pakottava tarve käväistä kaupungissa. Pakotuksetkin on tosin karsittu minimiin, kun pyykit saa pestyä mökkinurkilla (ihan uusi tapa tehdä kesävisiittejä tutuille pyykkikorin kanssa, suosittelen…) ja lomalennotkin hoituvat jo mökin läheiseltä kentältä. Vaikka lomaan ei siis paljoa ohjelmaa pukkaisikaan, niin kummasti sitä huomaa tehneensä kaikenlaista kivaa, palkitsevaa ja syksyyn taas kantavaa juttua, kuten esim.

hengailtua



herkuteltua


hoidettua puutarhaa


hortoiltua


ihmeteltyä ötököitä


maailmanmatkailtua


maakuntamatkailtua


marjastettua



nautittua pirpanoista


sporttailtua


tehtyä käsitöitä


uitua



ja loppumetreillä mööbleerattua kotikin uuteen uskoon. Vanhan pianon ja isojen lipastojen siirtely heinäkuun lopun helteissä olikin sitten muuten lämmintä puuhaa!

Loma on ohi, mutta kesä vielä onneksi jatkuu! Sen lisäksi olo on onnekas, tuntuu että takana on ihana loma, töihin oli mukava palata ja lasten koulunalkuja on kutkuttavan mukavaa odotella. Taidan olla  melko hyvin valmistautunut vastaanottamaan syksyn.