maanantai 28. huhtikuuta 2014

Perhe on kiva

Osa tekstistä on 28.10.2014 poistettu saamani kehotuksen vuoksi.

Vuosia sitä ajattelee olevansa hurjan tärkeä osa dream team'iä. Osa aivan kertakaikkisen huippua perhettä. Perhettä jossa on hauskoja, kauniita ja osaavia lapsia, rakastavat ja fiksut vanhemmat ja poppoolla hyvä draivi päällä. Mennään ja tehdään paljon tiiviisti yhdessä. Pusitaan, halitaan, höpsötellään ja jaetaan rakkaudentunnustuksia päivittäin. Toki on myös aikoja jolloin ollaan väsyneitä, kiukkuisia ja tympääntyneitäkin, mutta hauskat asiat aina ajavat onneksi ohi näistä oloista perheen karavaanin kulkiessa ja karusellin pyöriessä.


Kunnes tulee se päivä, jolloin kuulee yhden tiimin jäsenen feikanneen jo vuosia. Etsineen onnea itselleen aivan muulta suunnalta ja löytäneenkin sen. Päivä jolloin karavaani pysähtyy ja karuselli hiljenee. Tilalle tuleekin vain maailmanloppuja ja vapauden tunteita samalla vuoristoradalla. Se sattuu.  

Järki ei käsitä miten kaksi viisasta ja vastuullista aikuista ihmistä pystyy särkemään ...xx... hengen elon ja hormoonihöyryissään aikaansaavan ydinperheidensä lisäksi hyökyaaltoja ja maininkeja kymmeniin muihin ihmisiin: isovanhempiin, muihin sukulaisiin, ystäviin, tuttuihin, naapureihin, lasten kontakteihin ja sidosryhmiin. Ei piru vie ole mieltä ylentävää kertoa lapsen koululla puolisonsa salasuhteen seurauksista, mutta näköjään pyykkimuijan pitää venyä aivan kaikenlaisen likapyykin hoitoon.

Uskon kuitenkin vahvasti kaikella olevan tarkoituksensa, ja että sitä myös saa mitä tilaa. Tilauksistani paras antoi mulle aikoinaan suloiset kaksoset todettuani maailman parhaalle ystävälle että "kun tässä iässä vielä rupeaa lapsia tekemään, niin samalla vaivalla voisi pyöräyttää useammankin". Näin kävi ja niin sen on oltava nytkin. Tilauksen teko on nyt vaan niin hiton vaikeaa, kun ei tiedä itsekään että alkaisiko sitä taistella tuulimyllyjä vastaan perheen puolesta, vai sen samaisen perheen vuoksi vain ryhtyä sopeutumaan tilanteeseen ja luoda uutta tulevaisuutta. Mielipiteet ja niiden perustelut itselle vaihtelevat päivittäin.

Elämä myllertyy niin kovalla kädellä ettei sitä meinaa uskoa todeksi, ja silti myllerryksessä on hyvätkin puolensa: pintaan nousee ihania asioita, joita on unohtanut tai kiireisessä arjessa lakannut arvostamasta riittävästi. Mullistus antaa myös niin halutessa mahdollisuuden toteuttaa haaveita joita ei aiemmin ole voinut vanhassa kuviossa toteuttaa. Samalla tosin joutuu hautaamaan niitä aiemmin yhdessä laadittuja unelmia ja suunnitelmia, ja yhtä helvetin tuskaa sekin on

Ajanlaskun nollauksessa olisi luullakseni myös se ihanuus että toisen aikuisen aikataulut ja säädöt putoaisivat lähes tyystin pois omasta kalenterista, aikaa vapautuisi kummasti kun neljän passattavan sijaan keskittyisikin enää kolmeen lapseen. Heitä nyt jo paapookin ja hellii itkuntuherruksen, raivoamisen ja seesteistenkin hetkien lomassa normaalia vielä enemmän jotta pysymme kaikki tolpillamme.

Erosta selvinnyt ystävä totesi vuosia sitten ettei toivo avioeroa edes pahimmalle vihamiehelleen. Saas nähdä mitä tästä meidän mankelista aikanaan puristuu ulos. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Siihen on pakko uskoa nyt. Tilaan siis kivan perheen, kiitos! On sen muoto ja kokoonpano sitten mitä onkaan.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Cranolaa

Piti pitkään ryhtyä rupeemaan ja tehdä hittimysliä, siis sitä mikä paahdetaan rapsakaksi öljyn ja siirapin kera. Innolla luin lehdistä julkkujen jakamia omia versioitaan ja ajattelin tehdä kans. Kunnes ihana martta tuli käymään, ja toi tullessaan kaksi suurta purkillista edellisiltana reissusta myöhään kotiuduttuaan meille vielä väsäämäänsä herkkua.

 
Hän oli nämä maustanut kanelilla ja inkiväärillä, meidän lempimausteilla ja paistanut varmastikin rakkaudella, koska niin hyvää oli! Kuvakin on vähän tärähtänyt, niin kiire oli kait herkuttelemaan. Tai nappaamaan kuva purkeistä sisältöjen kanssa, sillä tarkkaan katsoenhan näkee taaimmaisen tulleen jo korkatuksi. Uuttakaan kuvaa ei sattuneesta syystä voi enää ottaa.

Purkista löytyi mm.  valkuaisvaahdossa pyöriteltyjä hiutaleita, kuivattuja karpaloita / goji-marjoja, rusinoita, auringonkukansiemeniä, pähkinöitä ja pinjansiemeniä, jotka antoivat ihanan herkullisen ja rasvaisenkin lisänsä makuun. 

Jäljellä on enää pieni ripaus nannaa, joten luulen että päädyn tämän makuun päästyäni tyhjentelemään omatkin pussienpohjat pellille. Satanen ja tunti kuulemma riittäisivät.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Meillä ulkoillaan jo!

Pääsiäinen helli meitä helteillä. Parvekelasien takana lukemat kun kipusivat jo reippaasti päälle kolmenkympin! Ei sillä että siellä itse olisi noina päivinä juuri kerinnyt viipyilemään, mutta kasvimaa on siirretty kirkkaaseen valoon ja suureen lämpöön, kasteltukin aamuisin ihan urakalla jotta jaksavat helteessä karaistua terhakoiksi taimiksi.




Mä niin maistan jo omien tomskujen maun suussani!


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskakku

Tänä pääsiäisenä innostuin kokeilemaan ihan uudenlaista pyhien päiväkahviherkkua. Olin ennen pääsiäistä nähnyt vilaukselta ohjeen, jota kaupassa sitten aikanaan keräilin summittaisesti muistin perukoilta ostoskärryyn. Tänään koitti vihdoin sekin sauma pyhissä, että pääsin herkkua pyöräyttämään. Niin maistuvaista ja leipurille helppoa tämä oli, että jaan nyt teillekin reseptin:



mutakakkuja kaupan pakastehyllystä syöjien lukumäärään nähden sopiva määrä (2 kakkua riitti hyvin 7 syöjälle...)
purkki tai pari maustamatonta tuorejuustoa (panin tietenkin 2)
vaniljarahkoja maun mukaan (itse panin 3 prk 2 kakkuun)
tömpsäys vaniliinisokeria (koska appi ei pidä rahkasta)
ripaus vaniljarouhetta (näyttää heti paljon tehdymmältä) 
Petran Hollannista tuomia suklaakukkia (tai jotain muuta kivaa)




Avataan kakkupaketit ja pannaan kakut sulamaan tarjoilualustalle. Sekoitetaan muut aineet (kukkia lukuunottamatta) keskenään notkeaksi tahnaksi ja lusikoidaan kakun päälle. Koristellaan kakku. Jos kaapista ei satu löytymään ihania tuliaisia, niin jotain kompensoivaa, mutta kaunista.



Lopuksi kannetaan kakku aurinkoiselle terassille ja nautitaan!


torstai 17. huhtikuuta 2014

Pikkupuutarhurien taimitarha

Keräilin alkukeväällä tyhjentyneet maito- ja mehutölkit talteen, leikkasin aukot kylkiin ja täytin kylvömullalla. Muksuista pienimmät kylvivät innolla pensastomaatin, meduusachilin, lipstikan, tsinnian ja meille eksoottisen uutuuden, afrikkalaisen morsiamen, siemenet multiin.

Kylvökset kasteltiin ja peiteltiin elmukelmulla ikkunan ääreen itämään. Neiti askasteli vielä nimikyltit jokaisen tölkin päähän oikean kasvimaatunnelman loihtimiseksi eteiseemme.


Joka aamu muksut kiirehtivät katsomaan joko viljelmillä itää, ja sain keittiöön riemastuneita raportteja siitä mikä milloinkin vihersi ja kuinka monen hennon  taimenalun voimin. Sumutusvuoroja jaettiin tarkkaan, ja silti niistä välillä pääsi syntymään pientä kinaakin. Tällaisia "tappeluja" tämä äiti suorastaan rakastaa <3


Tsinniat on jo koulittu ja siirretty karaistumaan parvekkeelle. Kovasti kutkuttais päästä loppujakin viljelyksiä siirtelemään lopullisemmille kasvupaikoilleen tai ainakin isompiin ruukkuihin, mutta kait tässä pitää vielä viherpeukkujaan hillitä. Sen verran viileitä ovat yöt täällä etelässäkin. No, ei tässä enää kauaa tarvitse odotella...

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

BlingBlingiä

Otsikon nimi voisi olla myös Kapea hujoppi ja pieni pullero, osa 2, mutta toi blingbling on nyt se mitä eloon tarvii saada. Ja juuri sillä sitä ompeluksiinkin lisäsin aitojen muovitimanttien muodossa.
  

Seminoleja tuli talvella treenattua beessi-mustalla shakkiruudutuksellakin vanhasta vauvalakanasta ja hellemekosta (näitähän on näkynyt jo säilyttimessä ja juopon polussa), Tertun vanhasta tunikasta, jota on myös äidin joululahjalaukussa sekä lasten leijonapuvusta ylijääneellä kuosilla.


Kun kerran olin alkanut pusseja ommella, niin niitä syntyi sitten taas muutama liukuhihnatyylillä. Tähän isompaan vetoketjukin asettui taas jo vain surauttamalla. Pulleron kiristelen kiinni vaihteeksi nyörillä. Ja sitten sitä bling blingiä timanteilla loppusilauksena, voilá. 



Kunpa omaankin eloonsa voisi tuoda 
säihkettä timantteja ompelemalla.
Mulla on näitä vielä kahta vajaa rasiallinen...


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Sain risua

Oikein tukevaa ja isoa.
Koulukaverilta, kohteliaalta mieheltä.
Väenpaljoudessa keskellä kartanon puistoa.



Panin sen maljakkoon hyötömään.
Nyt vain ihailen.
Lehmus <3


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kapea hujoppi ja pieni pullero

Ompelin talvella seminoleja, joille en het' sillään keksinyt käyttöä. Siis muuta kuin tyynyt :). Jätin asian muhimaan. Kevään viimeisen tilkkukerran myötä innostuin taas ompelemaan, ja huitaisin keskeneräisiä töitä muutamat kaapista ulos ja valmiiksikin.

Olin tikannut jo aiemmin nämä vanhoista lakanoista, paidoista ja farkuista ompelemani kappaleet, ja nyt päätin muokata ne pussukoiksi. Btw, mua(kin) on alkanut ällöttää toi sana pussukka! Tehkää sen korvaavia ehdotuksia, please! Vuorena ja vanuna on tikattu beige vanu, joten sisältä ei paljastu hemaisevan ihana vuorikangas, mutta lohduttaudun sillä että pussit voi täyttää kaikenlaisella ihanalla. Kuten esimerkiksi..?


Ompelin siis päätyihin viiden sentin kaitaleet reunakankaita, käänsin ne nurjalle ja surautin vetskarit taitoksen viereen kiinni. Tai noh, sen verran aikaa oli taas kulunut edellisestä vetoketjun kiinnityksestä, että ihan surauttamalla se ei siihen mennyt, vaan ope sai kyllä asian mulle taas kertailla.

Sitten vain sivusaumat kiinni, poikittainen ommel pohjaan muotoa antamaan ja muutama käsinpisto sinne sun tänne viimeistelyn nimissä. Korkeassa pussissa pohjan ommel on vain viitisen senttiä, matalammassa lähes kymmenkunta. Niin vain muotoutui alun alkaen saman kokoisista kappaleista kaksi täysin erikokoista työtä; kapea hujoppi ja pieni pullero. Päädyistä katsoen näyttäisivät vielä leirintäalueelta karanneilta teltoilta.




Ois aika siistiä, jos olis raidallisia telttoja! 
Innostuisikohan vaikka Marimekko laajentamaan 
valikoimaansa telttoihin..?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Virpoen ja varpoen

Neidin trulliystävättäret kokoontuivat meille virpomavitsojen askartelutalkoisiin. Pöytä peittyi pajunoksiin, höyheniin, silkki- ja kreppiparereihin, piippurasseihin, lyhtykoisoihin ja kimalleliimatuubeihin. Taiteilijat päästivät luovuutensa valloilleen ja ryhtyivät taikomaan. Aih, voih ja iiiiihanaaa huudahdukset kuuluivat pöydän ympärillä tyttökuorosta yhtä mittaa aina jok'ikisen vitsan valmistuttua.


Askartelun lomassa neidillä oli myös tuikitärkeä pesti dj:nä. Pädillä piti pomppia yhtä mittaa toivebiisejä latailemassa. Olin kuunnellut sen verran radiota automatkaillessani, että kuvittelin olevani perillä vallitsevista suuntauksista, siitäkin mikä on hot ja mikä not. Vaan niin siinä sitten kävi että äitee taisi olla ainut joka enää fanittaa Cheekiä, ja yllättäin Smurffit olivat ihan jyränneet jo tuon namupalan. Hih! Kyllä mäkin aikoinaan olen smurffeja fanittanut, mutta aika aikaansa kutakin.

Myös ex tempore tanssiesityksiä mahtui askartelun lomaan. Samoin mielenkiintoisia keskusteluja kolmasluokkalaisten naisenalkujen suurella kokemuksella, näkemyksellä ja tietämyksellä. Tämä mami parkkeerasi itsensä virkkuun kanssa nojatuoliin pöydän läheisyyteen, jottei yksikään viimeisin juoru, lähinnä luokan pojista, mennyt ohi korvien. Luokan pahis oli se useasti keskusteluissa pyörinyt nimi. Niin se vaan taitaa olla että naiset rakastuvat renttuihin ;)

Luokan kivoimmaksi julistetun pojankin häitä eräs trulli jo suunnitteli kovin pitkälle. Siinä vaiheessa minäkin puutuin keskusteluun aiheuttamalla samalla pienen hämmennyksen todetessani että tuon trullin itselleen valitseman sulhon äitinä aion sitten istua niissä kekkereissä etupenkissä!


Keittiöön katoin trulleille seisovan pöydän herkkuhetkeä varten. Mehua (jääpalat on niin kova juttu!!!), appelsiinipullia, vaahtokarkkeja ja mummin Espanjasta kotiin kantamia hedelmäkarkkeja. Helppoa kuin heinänteko! Tai varmasti sitä paljon helpompaakin. Joka tapauksessa herkut kirvoittivat ihastuneita huudahduksia ja trullit tuli tankattua energialla (sokerilla...) niin että askartelut saattoivat jatkua ja jatkua tuntitolkulla.


Reilun viiden tunnin urakoinnin jälkeen neideillä oli muhkeat puskat kauniita virpomavitsoja kullakin valmiina ja virpomispläänit melko selkeinä. Mielessäni toivoin aurinkoa päivään (huonolta näyttää so far) ja neideille onnea munamatkalleen.


On noi pikkunaiset niin suloisia otuksia <3 
Suloista Palmusunnutaita, ystävät!


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Marjapuuronpunaista

Marjapuuro nimittäin. Mua on pitkään huvittanut tuo värimääritelmä, koska mulle se merkitsee ainakin kolmea täysin erilaista punan sävyä. Äidin suuresta puolukkamäärästä ruisjauhoihin keittämä puuro on todella syvää punaa, lähentelee jo lilaa. Anopin kuohkeaksi, jopa moussemaiseksi vatkaama puuro taas on lähes jokaisen pikkutytön lempiväriä, heleää pinkkiä. Ja sitten on se kolmas, väristyksiä aikaansaava Saarioisten äitien tekemä lusikalla lohkottava eines, jonka värikin jo tuo happaman veden maun suuhun.

Alkoi sitten tehdä mieli marjapuuroa. Jääkaapissa oli iso pönikkä mummin matkaan mukaan panemaa puolukkasurvosta. Lapsuudessa marjapuuroa söi viikottain ja sitä itsekin keitteli, nyt reseptin joutui googlaamaan. Hassua miten onkin antanut hyvän herkun ohjeen unohtua ja maun muuttua eksootiseksi samaan aikaan kun pizzat ja sushit ovat muuttuneet puuduttaviksi pikaruoiksi.




Tässä teillekin ohje 4-5 annokseen innostamaan herkun keittoon:

1 l vettä
3 dl puolukoita
1,5 dl mannasuurimoita
1-2 dl sokeria

Keitin puolukoita vedessä noin 5-10 min. Vispilöin joukkoon mannasuurimot ja lisäsin sokerin. Keitin puuroa vielä välillä sekoitellen noin 5 minuuttia. Annoin puuron jäähtyä kylmäksi vesihauteessa ja vatkasin sen kuohkeaksi. Herkuttelimme.

Kun kattila oli syöty tyhjäksi, tuli isoäidiltä taas puurolähetys. Kyllä meitä nyt hellitään punaisella herkulla! Luulen että tämä mun puuron sävy on tällä määritelmällä ainakin neljäs, jotain äidin ja anopin keitosten välistä.  


Maistuvaisia kaikki!


torstai 10. huhtikuuta 2014

Säilytin

Kangaskoppa, munajemma, kattilakuori, vakka, turhake. Monta nimeä, mutta joka tapauksessa kevään viimeinen ohjattu tilkkutyö. Jossa tosin tilkkuilu oli lähinnä aplikointia. Ehkä vielä tikkaamisenkin voisi justjust hyväksyä tilkkuiluksi..?



 


Opettaja oli ommellut meille malliksi valtavan suuren kangaskopan kauniilla pääsiäismuna-aplikoinneilla ja oikein pääsiäisillä väreillä tietenkin. Työ kulki nimellä munasäilytin. Ajatus tietysti oli kerätä sinne pääsiäisen suklaamunat ennen suurta herkuttelua. Mutta kyllä me tilkkuterapialaiset aika äkkiä todettiin koppa valtavan kokoiseksi suklaamunille, ja keskityttiin ihan vain tirskumaan nimelle. Joka sitten pian muuttuikin pelkäksi säilyttimeksi. Boringboringboring!

Mun kaapista ei taaskaan löytynyt yhtään niin kauniita kankaita kuin opella oli, ja muutenkin toi munien säilyttely ei ollut prioriteeteissa kärkipäässä. Valitsin siis Piuskilta saatuja vaaleapohjaisia kangasmalleja keväisillä väriraidoilla, ja päätin ommella niistä yleissäilyttimen.

Silitettävän liimapaperin avulla aplikoin kesämekon kukkakankaasta kukkia kullekin laidalle, ja kukkiin panin kermanvaaleat sydämet vauvalakanasta keskustoiksi. Erikoinen värivalinta puutarhuriopiskelijalta! Nyt ei onneksi ollut kasvituntemuksen tutkintotilaisuus kyseessä...

Pääli- ja alikankaiden väliin panin ohuen vanun kaksinkertaisena, ja koneella vapaatikkailin hurlumheitä ympäriinsä mutkitellen. Aluksi tuntui kamalalta, mutta sitten alkoi ilo irrota siitäkin puuhasta kun taas makuun pääsi.

Reunapalat ompelin yhteen "ympyräksi". Siipan vanhasta ruutupaidasta tein vinonauhaa ihan tätä tointa varten suunnitellulla vekottimella, ja olipas kätevää vs. normisilitys, jota sitäkään en ollut pitänyt aiemmin pahana rastina. Sitten surauttelin vinonauhat kulmiin ompelusten peitoksi.

Paha rasti kolahti kohdalle vasta pohjaa kiinnittäessäni. Kaikki lapsuustraumat joululahjaksi työstetyistä ja surkeasti epäonnistuineista patalapuista pääsivät pintaan ihan rytinällä!!! Olin ommellut värikkäät tähtiblokit kauniille Marimekon siniselle kankaalle, mutta vinonauhareunus oli niin karsea projekti, että patalaput jäivät paketoimatta, ja isoja poruja pääsi sinä jouluna muutamaltakin suvun itkijänaiselta. Sitä joulua muistellessa alkoi vinonauha sitten viipeltää miten sattui ja ratkoja pääsi hommiin. Jätin työn viikoksi levälleen, rauhoituin + ratkoin, ja ompelin rauhassa pohjan nauhan paikalleen. Siedettävällä lopputuloksella maaliin.

Voi jösses että tätä tuli nysvättyä! Varmaankin kolmen viikon ajan sitä tuhelsin kasaan ja nyt sille sitten pitäisi tietenkin keksiä arvoisensa käyttöä. Huivit ovat vain kuvausrekvisiittaa. Ne oleilevat oikeasti isossa rottinkikorissa vaatehuoneeni lattialla ollakseen tyrkyllä käytettäväksi. Ulkoilua saivat nyt kuvauksen ajaksi, eli projekti huivinkäyttö harvase päivä on vielä erittäin vaiheessa. Tätä säilytintä en tietenkään voi sinne lattialle jättää, koska joku aina tunkee villakoiransa mun muuten niin siistin komeron lattialle pyörimään...

Ommellessa mietin tätä sämpyläkoriksi, mutta hei, vaikka kehuskelenkin aina tekeväni sapuskat tuplamäärinä, niin en mäkään koko komppanialle leivo! Seuraavaksi olin jo keksivinäni loistoidean: Inhoan jos ruoka tuodaan kattilassa pöytään, ja ajattelin että jatkossa kattilan + pannunalusen voi maastouttaa tähän säilyttimeen. Mutta mutta, viiden litran soppakattilakin pyöri sirona säilyttimen sisällä, huoh. Tietysti tänne voisi jemmata villasukkia tai lankakeriä. Ellei niille olisi jo olemassa omat hyvät koppansa. Vauvojakaan ei meille enää tule, joten lelu- tai vaippakorille ei ole tarvetta. Onko teillä ideoita millä tämän täyttäisi?

Eilen juttelimme siitäkin kuinka ylellistä on ommella tilkkuja, koska usein työtä tehdessä sille ei ole vielä loppusijoitus mietittynä ja ennen kaikkea työtä ei tehdä aina tarpeesta, vaan usein ihan vaan puhtaasta huvituksesta. Kolikolla on kuitenkin tämäkin puolensa jossa aina ei meinaa keksiä valmiille työlle käyttötarkoitusta. Hmph...

 



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Aurinkopullaa

Tilkkuilijaystävä Ulla lahjoitti mulle taannoin Marja Malisen toimittaman Pienen pullakirjan. Mielessä on ollut monena keskiviikkona leipoa sieltä lämpimäisiä tilkkupiiriläisille, mutta kummasti ovat keskiviikkopäivät ennen  tilkkuryhmämme tapaamisia täyttyneet muilla ohjelmilla ja menoilla, niin että vastaleivottua pullaa ei ole ollut sinne vietäväksi.

Tänään on kevään viimeinen kokoontuminen, ja jo hyvissä ajoin varasin aamun suht vapaaksi, jotta varmasti pääsen leipomispuuhiin. Kaivoin kirjan esille ja aloin selailla reseptejä. Melko lailla saman tien päädyin houkutuksista keväisimpään, appelsiinipullaan. Eksoottinen uusi tuttavuus, ehdottomasti piti sitä siis testata!

Taikinaa maistellessa tosin mietin että olisiko sittenkin kannattanut pysyä jossain tutussa ja turvallisessa, sen verran hapahko oli lämpimän appelsiinimehun ja tuoreen hiivan liitto... No, mitään kovin tuttua kirjasta ei olisi löytynyt, sillä vaikka leipomisesta pidänkin, niin pullan leivonnassa en konkari ole! Siippa ja muksut leipovat meillä kerran vuodessa korvapuusteja, ja muut ajat nautitaan koko suvun lumonneista veljen vaimon puusteista. Pannupullaa olen tämän kirjan ohjeilla väsännyt muutaman kappaleen, ja voi sanoa herkullisen, voisen päällysröhnän suorastaan sulaneen suussa! Lanteilta se ei ole sulanut vieläkään...

Sitkeästi siis jatkoin jauhon vaivaamista appelsiinimehuun ja leipomisen iloa pääsi tälläkin, noin 30 pullan reseptillä kokemaan:

5 dl appelsiinituoremehua
50 gr tuorehiivaa
1 dl sokeria tai 3/4 dl hunajaa
1/2 tl suolaa
1 tl inkivääriä tai pomeranssinkuorta
3/4 dl rypsiöljyä
n. 12 dl vehnäjauhoa

voiteluun kananmunaa ja
koristeluun mantelilastuja

Keltaisuutta pullassa varmistelin vielä liottamalla muutamia sahramihippuja vesitilkassa ja lisäämällä liuos taikinaan. Puutarhuriopintojen myötä suhde sahramiinkin on muuttunut, ja todella ymmärtää miksi se on maailman kallein mauste. Voi pieniä krokuksia!

 
Annoin taikinan kohota leivinastiana käyttämässäni kattilassa kansi päällä puolisen tuntia, sitten leivoin sen eineslihapullia vähän suuremmiksi palloiksi ja annoin taas kohota pellillä liinan alla tovin. Hyvin paisuivat joka kohdassa, koska olin nestelämpömittarilla varmistellut mehun juuri kädenlämpimäksi, niin että hiiva lähti käymään, muttei palanut. Näitäkin kun on tullut vastaan...

Ensimmäistä kertaa kokeilin amerikkalaista wax paper'ia kotimaisten arkkien loputtua kesken puuhan. Tuore arvio tästä hienoudesta on, että no jaa, tulipahan testattua. Ehkä mä en vain oikeasti tajua sen erinomaisuutta? Valistakaa mua jos ymmärrette asiaa paremmin! Paistoin pullia 225 asteessa kymmenisen minuuttia.



Pullien jäähdyttyä koitti vihdoin maistelun aika! Aika kirpeä oli edelleen tuo sahramillakin lisähappamoitettu maku. Hieman enemmän sokeria tai sitten sokerin sijaan tuo ehdotetttu hunaja saisi leivonnaisen kukaties maistumaan vielä pullaisemmalta. Mutta väri on kaunis, appelsiini ja sahrami yhdessä värjäsivät aurinkoa pullien sisällekin.

Koska teen kaiken minkä teen suuresti, niin tämänkin taikinan tein kaksinkertaisena saaden satsista liki 60 pullaa. Niistä riittää tilkkuilutätsyjen lisäksi välipalaherkkuja kuoroon kuopukselle ja kavereilleen, keltaisen mehun kanssa tarjoiltavaa neideille virpomavitsatalkoisiin ja vielä kyllästymiseen saakka mussuteltavaa muillekin kotiväen herkkupepuille. Jos sitten vielä jokunen jää vatiin kuivahtamaan, niin senkun halkaistaan, paahdetaan, levitetään aprikoosihilloa puolikkaiden päälle, töräytetään pruuttaukset kermavaahtoa lisukkeeksi ja nautitaan taas. On se vaan onni että tämänkin plan B:een ehdin jo miettiä valmiiksi!

Saas nähdä mitä muut näistä tykkäävät!

 



torstai 3. huhtikuuta 2014

Fillariparkki



Käytiin koulun kanssa kevätretkellä Turun puutarhamessuilla. Messut sinänsä olivat aika pienet Helsingin vastaaviin verrattuna ja alue hyvin nopeasti kierretty. Muutamia mielenkiintoisia luentoja sisäpuutarhoista ja maisemasuunnittelusta ehdin kuunnella, ja näpsäistä tämän kuvan ihanasta laiskan pyöräilijän fillariparkista ennen kuin bussi palautti meidät takaisin tois puol jokkee.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Erilainen nuotiopiiri



Kuskailen kerran viikossa korisjunnuja treeneihin Arabiaan, ja tapan puolitoista tuntia aikaa paikan päällä. Koulukirja on edennyt hyvin aulan kovilla penkeillä istuskellessa, samoin peiton virkkaus. Parina viikkona on ollut ilta jo niin valoisa, että on tehnyt mieli ulkoilla kulmilla. Pakkaan siis tätä nykyä autoon poikien, koriskamojen ja kuoropojan eväiden lisäksi myös kävelysauvat.

Sauvat kädessä heiluen olen ottanut tuntumaa uudehkoon Arabian asuinalueeseen. Tutuksi ovat tulleet taiteilijoiden mukaan nimetyt kadut,  muotoilijalle ja porsliinille omistetut aukiot, liikuntapuisto, rauhoittava rantapuisto ja Vanhankaupungin koskialue, olenpa viuhtonut jopa Viikin peltojen lomassa. Viimeksi lenkillä tuli vastaan tällainen hauska tilataideteos.

Haluaisin kyllä kokea senkin näyn kun lamput ovat illan hämäryydessä syttyneet ja paikalliset kerääntyneet tulisijan ympärille asetelluille kivijakkaroille turisemaan... Olisikohan se mahdollista?