perjantai 31. tammikuuta 2014

H kuten..?

Joulukuussa julistin pitkän loman alkajaisiksi kuun tilkkutyökuuksi. Vaan kävikin sitten niin että joulukuusta tuli juhlakuu kekkereistä toisiin riennellessä, tai sellaisia ja muita jouluisia juttuja valmistellessa. Tammikuu tuntuu olleen sitten vihdoin se tilkkutyökuu, kuten blogissakin on saanut huomata. Monia blokkeja on syntynynt, vanhojakin paikattu ja vähän muutakin tullut koneella hurauteltua tilkkujen lomassa. Ei haittaa vaikka kuukaudella plääni muuttuikin, niin antoisia ovat olleet niin juhlakuu kuin tämä tilkkutyökuukin! Kun joulukuu on juhlakuu ja tammikuu tilkkutyökuu, niin mitä onkaan helmikuu? Ehdotuksia?

Kaksi kuukautta olen joka päivä saanut ja muistanut nauttia arjen ihanista asioista. Siitä että voi aamuisin vilkutella ikkunasta pienille kouluun kävelijöille (jotka kävelevät puolet koulumatkastaan selkä menosuuntaan, jotta voivat vilkutella mamille), siitä että on aikaa kuoria pari kiloa pottuja muussikattilaan kiehumaan sämpylätaikinan kohotessa samalla leipomisvalmiiksi, siitä että voi auringonpaisteessa kävellä keskellä päivää pariin jumppaan ja höyrysaunoa päälle, vetää saunan päälle toppahousut jalkaan ja pipo päässä hipsiä kotiin koulusta palaajia vastaanottamaan. Siitäkin että tarkoituksella on kalenteriin jätetty kokonaisia päiviä ihan kokonaan ompelupäiviksi. Ja siitä että voi hengata rakkaan ystävän kanssa keskellä arkipäivää ompelukahvilassa, ou jee!




Olo on niin onnekas.

torstai 30. tammikuuta 2014

Törröt

Tällä puutarhurilla onkin talventörröttäjät ihan omasta takaa! 
Hyasinttien päädyttyä parvekkeelle nokkien mentyä 
sulotuoksusta tukkoon kukkivat ne aikansa sielläkin kauniisti. 
Kun kukat rupsahtivat, leikkasin ne vain poikki 
ja annoin sipulien ja lehtien jäädä ruukkuun 
sammalen ja maksaruohon kanssa. 
Sitten koittivat vihdoin kaivatut pakkaset,
ja hyasintit kirjaimellisesti jäätyivät pystyyn. 


Pitäisiköhän vinkata tää Niksi-Pirkkaan?


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Minkä taakseen...

...tyhmä tai tietämätön, ainakin laiska ja hätäinen jättää, sen harmistunut ja turhautunut eestään löytää! Tein aikoinaan rinsessalle tähtiblokkisen päiväpeiton juniorisänkyyn. Tikkasin joko tyhmyyttäni tai mahdollisesti vielä silloin tietämättömyttäni vain tähtien keskustat ja reuna- sekä sivukaitaleiden ympärykset, en tähtiä sen kummemmin. 



En nimittäin osannut tuolloin nähdä tulevaan, aikaan jossa juniorisängyn peitto on käytössä vielä isommankin neidin sängyssä, en tajunnut että yhden parivuotiaan päiväunittelijan sijaan peitolla köllöttelisikin joskus lauma isompia lapsia ja varhaisnuoria farkuissaan. Sitäkään en silloin arvannut, että pikkuveli huomaisikin useana iltana pitkän Harry Potter -session jälkeen olevansa niin uuvuksissa, ettei jaksa kivuta omaan yläsänkyynsä, vaan jää yökylään isosiskon jalkopäähän... josta herra sitten aamuisin löytyy päiväpeittoon tiukasti kietoutuneena. Peitto on siis päätynyt paljon luulemaani kovempaan käyttöön, ja valitettavasti se alkoi peitosta myös näkyä! 

Ompelin peiton Emman lahjoittamista Marimekon tilkuista ja puhkinukutuista lakanoista. Siis kauniin hentojen haaleanvaaleanpunaisen, vedenvihreän ja poutapilviitaivaansininisen lakanoiden vahvoista päätypaloista risan keskustan lennettyä roskiin tai päädyttyä rättilään.


Nyt oli peiton pintaan hiertynyt kolmeen tilkkuun inhoja reikiä. Kahteen vedenvihreään palaan, jota ei enää vuosien jälkeen tilkkuloodasta löytynyt paikkakankaaksi, sekä vihreään Mari-kuosiin, jota ei myöskään enää ollut tallella, se oli tainnut tulla itseasiassa jo käytetyksi loppuun tässä peitossa. 

En siis päässyt taiteilemaan puolihuomaamattomia, kässämaikan opettamia paikkoja risojen kankaiden päälle. En myöskään hetkeäkään suunnitellut purkavani risoja kohtia ja korvaavani blokin kaikkia vihreitä paloja jollain toisella vihreällä kankaalla. Niinpä tein paikat, jotka näyttävät paikoilta. Loodasta löytyi sydämellistä kangasta, josta taiteilin peittoon paikkalappuset. Sopivathan ne peiton väreihin ja muotoihin ihan ok. Varsinkin jos ajattelee niin, eikä lainkaan mieti sanontaa sopii kuin nyrkki silmään...


Kyllä mua vaan niin harmitti alkaa tähän korjaushommaan! Tuntui että menee tehokas ompelupäivä ihan sivu suun omia jälkiä korjaillessa, sen sijaan että olisi saanut ommella huristella uusia juttuja. Sukkien parsinta ei ole mun juttu, eikä kait nämä korjausompelutkaan! Suorastaan ällötti ommella käytössä nuhrautunutta työtä, mutta en uskaltanut sitä pesukoneeseenkaan heittää ennen kuin paikat olivat tukevasti estämässä lisärepeytymisiä. Kahtena päivänä en myöskään aikonut tätä tuhertaa, joten kohti pyykkäämätöntä peittoa ja sen yli!!! Päätin paneutua hommaan kokopäiväisesti.

Tikkasin tähtitilkut kiinni taustaan peittoa hulvattomasti paininjalan alla käännellen ja väännellen. Lämmin tuli ommellessa! Työn edistyessä mieli alkoi kohentua ja suu oieta mutrusta, sillä vanha työ alkoikin tuntua niin uudelta! Tiheä tikkaus toi tähänkin työhön tilkkutöiden kauniin ryppyisyyden, jota aina niin kovasti ihailen.



Peitto olisi jo aika pakata neidin muistojen laatikkoon kellariin, ja peittää suuri sänky riittävän suurella päiväpeitolla, mutta kun emme millään raaski! Aikoinaan sitten sekin tehdään, ja toivottavasti tämä kestäväksi tikattu ja rakkaudella kursittu työ kaivetaan joskus neidin lastenhuoneessa uudelleen käyttöön. Silloin mun titteli olisikin peitontekijän ohella mummi. Sitäkin odotellessa.

Ps. I love her


tiistai 28. tammikuuta 2014

Karnevaalitunnelmaa

Kun kaikki rakkaat ja riemunkirjavat joulukoristeet korjattiin Loppiaisen hujakoilla pois, oli koti taas ihanan avaran ja pölyttömän oloinen. Lastenhuoneen ikkunassa olivat pukit ratsastelleet kuukauden päivät, ja silmät jo aivan tottuneet heidän keinuheppajonoonsa. Pelkät verhot näyttivätkin nyt aika alastomilta. 

Kaivoin kaapista pihajuhliin ompelemani lippusiiman esiin ja virittelin sen ikkunan eteen. Asettelin sitä seinillekin, mutta totesin että liika on liikaa, joten kerin siimaa kasaan ja jemmasin pitkät pätkät sitä verhojen taakse piiloon.





Heti palasi karnevaalitunnelma lastenhuoneeseen! 
Työpöydällä se tosin tuntuu olevan ikuinen...


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Monta rautaa tulessa

Tai jollei ihan tulessa, niin ainakin tosi monta roo-roo-rojektia työn alla. Mähän olen ihminen joka aloittaa homman, tekee sen valmiiksi ja sitten vasta aloittaa seuraavan projektin. Välillä on viimeistelty juttuja hampaat melkein irvessä täysin ilman intoa hommaan vain sen vuoksi että päästäis aloittamaan se seuraava, huomattavasti kutkuttavampi työ.

Olen reilun puoli vuotta elänyt epänormaalisti, tai ainakin vakiintuneesta arjesta suuresti poiketen. On käytettävissä aikaa ja energiaa tehdä sitä sun tätä, ja ideoitahan pukkaa niin ettei kädet meinaa vauhdissa pysyä!


  
Tällä viikolla ompelimme tilkkuterapiassa seminoleja. Tein yllä olevan vajaan metrisen punaisen nauhan, jolle en vielä ole keksinyt loppusijoituspaikkaa. Opettaja kertoi ommelleensa näitä aikoinaan pyyhkeisiin, ja mun aivothan ei tän kuultuaan taivu mihinkään muuhun vaihtoehtoon. Pyyhkeille ei sinänsä ole nyt tarvetta, mutta mutta... Ellei teiltä sitten heru kommentteina loistoideoita?? Tai ainakin ideoita..?

Noita punaisia ristejä ompelin juuri sen verran kuin Riikan lahjoittamaa ruutukangasta riitti. Ompelin ne nauhaksi ruusuisella välikaitaleella. Näytti tyhmältä joten purin ristiblokit irti. Kaitaleet ompelin sitten risteistä ylijääneisiin blokkeihin ja sain aikaan toisen nipun blokkeja. Näistä saattaa seminolenauhan sijaan tekeytyä ristinolla... ristipistetyö. Oisko se niinku tilkuista tehty ristipistotyö..?

Vuoden vaihteessa tilkkublogeissa alkoi näkyä ideoita tilkkuloodien tyhjentämiseen. Hyvä raivata kankaanjämät nurkista, jotta pääsee vihdoin ostelemaan uusia. Olen kyllästynyt vanhoihin kankaisiin ja asettanut itseni ostokieltoon kunnes kaappi on tyhjentynyt. Siinä sitä painavaa perustetta ryhtyä ompelemaan jämiä pois!

Loodaa kun aloin käydä läpi, niin kankaita alkoi kertyä useampiin kasoihin. Oli paidanjämät, joista tekeytyi Vallesmanni. Oli lastenkuoseja, joista syntyi vihreä- ja lilasävyisiä 20*20 -senttisiä blokkeja. Vähän vielä riemunkirjavaa välikangasta, vanua, tikkausta ja vauvanpeitto on valmiina! Muodostui kasat ruskea-beige-oransseja, keltaisia, vihreitä, punaisia ja sinisiä sekä paksuja kankaita.

 


Näitä kolmea väriä syntyi kymmenisen blokkia kutakin. Sinisiä ja punaisia kankaanjämiä oli eniten, joten niistä ompeloituu kohta blokkeja vielä enemmän. Kaikki blokit on koottu valmiista suikaleista ja tarpeettomien blokkien paloista yhdistelemällä, eli käyttämällä valmistuneista töistä ylijäänyttä matskua. 

Joissakin blokeissa saattaa olla vain 3 kaitaletta, joissakin jopa 25 palaa! Kooltaan leikkasin nämäkin 20*20-senttisiksi. Tarkoitus on koota yhteensä ainakin 50 blokkia viidellä värillä. Välikaitaleiksi suunnittelen hankkivani (jee jee, kangaskauppaan, kangaskauppaan!) mustaa kangasta pienen pienillä valkoisilla kuvioilla. 

Näitä ommellessa olen ollut aivan liekeissä, niin siistiä saada loodaa tyhjenemään. Ja se kyllä tyhjenee, sillä jäljelle jää vain se määrä kangasta, josta ei enää irtoa blokkiakaan! Paksut kankaat ovat vielä laatikossa, mutta luulen että niistä tulee villaisen pehmeä talvityyny. Tajusin nimittäin ettei mulla ole lainkaan talvityynyjä! Sellaisiahan tarvitsee esimerkiksi... jäällä istuessaan...

Ennen näitä blokkeja tyhjensin laatikkoa joulukuusiin. Tammikuun alussa olin just sopivassa vireessä työstämään seuraavan joulun matskuja hyvissä ajoin valmiiksi. Sitten loppui vihreä tikkauslanka, sen jälkeen lensi kuusi Loppiaisen myötä kellariin ja niin vaan loppui myös into jouluvalmisteluista. Tällaisia puita pieni kuusikollinen odottelee lipaston kulmalla ompeloitumista esimerkiksi tyynyliinoihin. Talvityynyjen lisäksi kun meiltä puuttuu joulutyynyliinat...



Vallesmannikin edistyy kaiken muun ohella. Päällinen on tiuhaan tikattu kiinni vanuun, vanha pussilakana on leikelty taustakankaaksi, neulattu paikoilleen ja lähes harsittukin. Enää seitsemisen metriä reunatikkausta, ja peitto olisi valmis sängylle heitettäväksi. Olisi ja olisi... On se kumma juttu kun loppumetreillä mielenkiinto laantuu ja millään ei viitsisi. Eikö homman pitäisi olla juuri päinvastoin, loppukirin innoittaa kun ollaan niin lähellä työn valmistumista ja käyttöönottoa??? Onko kellään muulla samaa ongelmaa? Tai selitystä tälle ilmiölle? Musta tää on epäloogista.


Koska aina ei voi tilkkuilla, eli vallata koko ruokapöytää ja puolta olohuonetta siinä samalla kankaiden ja koneiden valtakunnaksi vaikka kuinka haluaisi, niin olen kehitellyt sisäsiistiä puuhaa sohvannurkkaan. Afrikkalaiset kukat odottavat edelleen purkissaan varmuutta siihen haluanko koota niistä olkashaalin vai ponchon neidille. Tätä päätöstä odotellessa aloin taas väsätä isoäidinneliöitä. Pinossa on parikymmentä lappua. Toiset mokomat vielä, yhteen virkkaus ja reunus nirkkoineen, kevyt höyrytys ja uuden torkkupeiton alle voi kömpiä!
 

 

Käsityökorista löytyy myös viimetalvinen palmikkohuivin puolikas. Silloin kevät vei villahuivin neulomisinnon, eikä se into ole vielä palannut. Oikeasti olen kyllä unohtanut tuoreen taitoni, ja mun pitää ottaa Tunjalta palauttava oppitunti aiheeseen. Heti sen jälkeen tämäkin lähtenee tästä työstymään.

  
Yöpöydällä on normaalista poiketen myös kaksi kirjaa luvussa. Toinen tosin on sellainen, jota onkin hyvä lukea luku kerrallaan ja sulatella lukemaansa. On siellä pinossa myös koulukirjakin jota pitäisi kovasti lukea, mutta kun millään ei ole ehtinyt. Viereisessä kaupunginosassa on vielä yksi kellari, jossa tuunaan yhtä mööbeliä. Siitä tulee turkoosi! Värivalintakin on siis hyvin erikoinen, vaikka logiikan siihen jo hoksasinkin että miksi näin.

Ihanaa olla näin hulvattomasti puuhallaan joka suuntaan! Mä niin tykkään tästä olosta, että taidan hylätä entisen rationaalisen suoritustapani tyystin. Vois ottaa toisenkin mööbelin tuunattavaksi ja kolmannen kirjan siitä kasasta lukuun.




lauantai 25. tammikuuta 2014

Heipskukkuu, bloggaan täältä!

Blogibuumina tuntuu nyt olevan läppärin kannen esittely. Minä siis myös. Paitsi etten näytäkään sitä kantta :) Mut hei, täältä nurkasta mä siis juttujani kirjoittelen. Kotoisa paikka, jo lapsena pääsin usein nurkkaan...


 

Oman nurkan on onneksi saanut täyttää itselle mieluisillä asioilla, ja sinne menonkin ajankohdan saa ihan itse päättää, samoin kuin sieltä pois lähtemisen. Tätä nykyä siellä tulee oleiltua jopa pidempään kuin muksuna. Myös tiiviimpään tahtiin.

Ikean pöydällä kirjoittelua valaisee lempilamppuni, Doctor Designin ihana Heila. Ikean tuolissa selkää tukee ruudullinen ja sydämellinen tilkkutyyny, omaa designia ja ihana sekin.

Pöydällä istuskelevat mun soffaperunat ja töllöntuijottajat. Pariskunta kivisella sohvallaan. Ostin heidät ylppärilahjamatkalla vuonna x ja y Espanjasta jostain rantakaupasta. Suurta taidetta siis. Sitkeästi ovat kulkeneet mukana monissa muutoissa ja koristaneet useita koteja. Siitäkin huolimatta että siippa joskus rohkeni ehdottaa heistä luopumista.


Nenän edessä on paraatipaikalla (näkyy läpi huushollin heti ulko-ovelta sisään astuttaessa) Toy Museum Hracek Prague'n Barbie-näyttelyn näyttelyjuliste. Se taas on sitten vuodelta x ja ö, tältä vuosituhannelta kuitenkin jo. 


Museoimmeistä mussa sitten kiukuttaa ettei kaikissa museoissa ymmärretä printata näyttelyaikaa posteriin!!! Jos joku kaukaa Suomesta matkustaa Tsekkeihin ja menee näyttelyyn, ostaa julisteen, kehystyttää sen kotiinpalattuaan ja kiinnittää kotonaan kunniapaikalle, niin oisko liikaa pyydetty jos sitten vähän sais vastaantuloa tossa reissunsa ajankohdan muistamisessa. Ylppärireissun ajoitus on jäänyt monestakin syystä mieleen, mutta tämä reissu ei ilmeisesti yhtä vahvasti.

Nyt lopetan bloggailun tältä päivältä, hipsin katolle saunomaan, jynssäään turkoosit maalit käsistä ja löylyttelen maalin katkun nielusta. 

Ihanaa lauantaita teillekin sinne ruudun toiselle puolelle, 
te ihanat!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Ladybird

Muksuja naurattaa kun kerta toisensa jälkeen vastailen heidän lempieläintiedusteluihin aina saman ihanan otuksen, leppäkertun. Mikä siinä pienessä ihmeessä onkin niin hellyttävää? Varmasti lapsuuden satujen maailma osaltaan vaikuttaa asiaan, leppiksellä ei kait ole koskaan ollut pahiksen roolia.


Kieliä oppiessa kertun ladylike nimi teki muhun suuren vaikutuksen. Mikäpä muukaan se olisi voinut olla? Ulkomaanmatkailun makuun päästyäni löysin teininä Englannista ihanan Ladybird-lastenvaatemerkin, ja ostin hyllyt tyhjiksi ihania leppis-logoisia mekkoja ja niihin kuuluvia pöksyjä pienelle kummitytölle. Äitinsä tosin yritti kertoa että mekot eivät ole paras mahdollinen asu konttausikäiselle. Mutta kun mä nyt vaan en ole potkuhousuihminen, niin en ole!!

Nuorena aikuisena suunnittelin ottavani leppäkerttutatskan nilkkaan. Onneksi hurja tatuointibuumi tuli ennen kuin ehdin toteuttaa suunnitelmani, ja luovuin ajatuksesta tyystin. Nykyään voinkin erottua kuvan sijaan kuvattomuudella.

Äitinä joudun vastailemaan koira- ja kissakuumeilevien lasten mukamas  oveliin kysymyksiin mun lempieläimestä. Kun vastaus on leppäkerttu, eivät lapsetkaan oikein osaa jatkaa valmiiksi miettimäänsä ylipuhumiskeskustelua siitä kuinka kivaa olisi jos meidänkin perheessä olisi sellainen... Vaikka kyllähän leppäkerttu olisi aivan parhaasta päästä kerrostaloasujien lemmikkinä! 

Puutarhuriopintojen myötä arvostukseni ja kunniotukseni kerttuja tai pirkkoja kohtaan on entisestään kasvanut. Eräällä puutarhamyymälävisiitillä keväällä homma sitten karkasi jo vähän käsistäkin, kun löysin Airamin valosarjan... Niitä oli aivan pakko hankkia ja vieläpä kaksin kappalein! Toisen lahjoitin heti tätini kesämökille Tonttulaan. Ajattelin että tonttujen sekaan parit hohtavat kertut solahtavat kevyesti.



Toisen setin jemmasin itselleni ja kaivoin esiin talven synkkyydessä. Päivällä kun aurinko hetken lataa kiveksi naamioitua aurinkokennoa, niin illalla saa ihailla hohtavia leppiksiä satumetsän sammalikossa.


Joo, mulla menee lujaa, mutta menkööt! Mä niin nautin tästä. 
Ja muksuja naurattaa taas äidin lemmikit.


torstai 23. tammikuuta 2014

Matkoille menossa

Joulun alla kärventelin matkakuumeissani, kun ei ollut varattuna tai muuten edes tiedossa reissun reissua. Siippa vaan lenteli viikoittain kyllästymiseen saakka, eikä ollut kotona ollessaan lainkaan innostunut perheen matkanjärjestäjänroolista. Mutta, mutta ja hupsheijaa vaan, nyt onkin perheenjäsenillä yhdessä ja erillään tiedossa ja varattunakin jo ainakin 5 matkaa, kuudetta mietiskelen. Ja kaikki jo seuraavan puolen vuoden aikana!

Niin lähellä sydäntä taitaa tällä pyykkimuijalla olla tuo pyykkivuorten valloitus, että kun matkat on varattu, alan minä jo suunnitella reissujen jälkipyykkäyksiä. Hieman edetään siis kiitoradalla liitäen näissä reissuplääneissä, mutta ei juurikaan pää pilvissä, vaan aikas tukevasti jalat maan pinnalla ja nyrkit pulverissa.


Eilen varmistui reissuista viides ja se myöhäisin. Kolme minuuttia sen jälkeen aloin suunnitella mahdollista kuudetta. Tänään ompelin uudet reissupyykkipussit. Näin meillä. Siippa varaa matkat, laatii suunnitelmat ja tsekkaa passien voimassaolon. Mä pakkaan, puran ja siinä välissä nautin.

Kaapista löytyi pätkä käyttämätöntä suihkuverhon yläreunaa. Kylppäriremontin yhteydessä kun kävi sellainen vinkkelisvonkkelis ajatussolmu, että siippa mitoitti suihkuverhotangon korkeuden oman korkeutensa, ei valmiiden suihkuverhojen pituuden mukaan. Tästä sitten seurasi se että ostin kaksi samanlaista verhoa, ja ompelin toisesta lisäpalan toisen alareunaan, huoh.

Loppuverhoa ei tietenkään voinut heittää pois, vaan se piti varastoida kangaskaappiin kaapin kauhukasaan, liukkaiden kankaiden vinoon pinoon. Siellä se kökötti kolmisen vuotta eli pidempään kuin tuunattu verho sai tangossa roikkua. Mutta olipa hyvä että tuli taas jemmattua tavaraa nurkkiin, sillä kerrankin se oli sellaista mitä joskus tarvitsi!


Tarve koitti siis nyt. Leikkasin verhopätkän kahtia ja ompelin sivu- ja pohjasauman. Näitä pusseja ei valmistuttuaan siliteltykään littaniksi, vaan taitokset saavat olla ja pysyä, näyttävätpähän olevan vähän jo valmiiksi kuin lentoon lähdössä. Purjerenkaisiin surautin ja pujotin pätkät limeä kanttinauhaa, jota aikoinaan hankin kokonaisen rullallisen lippusiimaompelukseen. Silloin ajattelin värin olevan karsea, mutta halpa hinta yhdessä massatarpeen kanssa ratkaisivat ostopäätöksen.

Tänään ihmettelin miksi olenkaan pitänyt väriä rumana. Näihin pusseihin se oli suorastaan aivan napakymppi pirtsakkuudessaan, ja lieventäähän vihreä myös merimiessäkkifiilistä. Nauhaa pujotellessa osui silmät sitten pöydän toiseen päähän, ja tajusinkin miksi valkoisen ja limen yhdistelmä tuntui niin hyvältä!


Näin mun aivoitukseni siis toimivat! Tämä tiedoksi heille jotka eivät ole sitä jo ajat sitten itsekin keksineet :D. Ja onhan niitäkin, jotka kehittelevät ajatuksia mun päähän ihan omassa päässään, ja osaavat sen perusteella kertoa jopa millainen olen työelämässä. Viis siitä että päivääkään ei olla työskennelty eläissämme samalla työmaalla...

Meitä on moniin juniin. Mä en ole tulevilla reissuillani nousemassa ehkä yhteenkään junaan, vaan sen sijaan autoon, lentokoneeseen ja laivaan. Tai mistäs sen vielä tietää mitä kohteissa tapahtuu... Kiireinen herra Matkanjohtaja ei ole vielä valottanut tätä puolta. Öö, no metrojuniin todennäköisesti ainakin sukeltelen...

Mitä muuten luulette, voiko (nais)ihminen elää kokonaisen (ompelu)päivän appelsiini-mantelitortuilla?? Tein empiirisen kokeen ja tiedän nyt että voi. Tämä tieto riittää minulle, ainuttakaan syytä kokeen uusimiseen en keksi!


Taisi tulla torttukausi vihdoinkin finaaliin mullakin! Nyt pitäisi malttaa pyykkipussukat viikkailla vielä joiksikin viikoiksi ja kuukausiksikin kaappiin. Toiseen kaappin kuin kangaskaappi, joka taas tyhjeni ihanasti! Seuraavaan reissuun eli hiihtolomalle nämä pussit eivät vielä lähde mukaan, sinne otetaan koko iso pyykkikori viiden hengen hiihtokamoja varten!

Ihanaa kun voi lomalla ollessaan valmistella tulevia lomamatkoja <3

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pehmeää terävyyttä

Vuoden ensimmäisessä tilkkuterapiassa huolsimme välineistöä kuntoon. Ompelimme neuloille tyynyt, jotka täytimme vanulla ja sisäpussillisella neuloja terottavaa hiomahiekkaa. Opettaja oli tilannut hiekkaa muutaman kilon, ja nauroi postimaksun olleen korkeampi kuin hiekan hinta. Yhteen tyynyyn hiekkaa meni vain 40 g, joten hyvä että kusti polki kimppahiekat käyttöömme.



Ompelusten alkuvaiheet palauttivat mun mieleen asian, jonka tajusin kadonneen ainakin mun maailmasta tyystin! Ehkä muidenkin maailmasta myös... Vai käyttääkö joku vielä munakupeissa kananmunien päällä pikkuisia hattuja? 


Mikä niiden, nimi oli? Munahattu, munamyssy vai munahuppu kenties? Valmiit neulatyynyt taas toivat aivan just prikuulleen mieleeni Fabergen munat.


Tai ainakin melkein. Ainakin munat.


tiistai 21. tammikuuta 2014

Ört

Niin hirveän hauskaa mulla taas yksikseni kotosalla! Perhe on palannut jo tovi sitten arkeen, mutta mulla vaan jatkuujatkuujatkuu loma, ja loivassa laskussa joulusta päälle jäänyt sokerihumalakin! 

Tälle olen jaksanut sitten hihitellä. Piirsin paukkupakkasten kunniaksi auringon paistamaan mulle ja yrteille oikein nonstoppina.




Oonkohan mä ollut jo liian kauan lomalla..?


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tik-tik-tikkaan

Eilen iltasella käärin auki pitkin pituuttaan ruokapöydälle rullan, johon olin harsinut yhteen tilkkukankaan ja paksuimman mahdollisen vanupalan. Kaivoin langan ja neulan esille. Hetken kuluttua kaivoin vielä sormustimenkin mukaan menoon. Olin etukäteen suhtautunut aavistuksen nihkeästi ajatukseen loputtomasta tikkausurakasta, mutta kun vauhtiin pääsin niin taas hommasta innostuin. Onneksi!


Vetelin reiluilla pistoilla tummansinistä tikkiä vaaleansinisiin raitoihin. Tikkauslankani on siis Elsa-tädin vanhaa ompelulankaa, jota vedän neulaan kaksinkerroin ja saan näin vahvemman jäljen tikkaukseen. Aloitin tikkailemalla keskusneliöiden ympärystän josta sitten soljahdin neliöiden sekaan. Flanellipaitaiset ruudut muodostavat sik-sak-kuvion peiton keskustaan. Tämän sik-sakin nostin sitten vielä tikkauksella selvemmin esiin.


Keskustasta siirryin kehiä ulommas kohden reunoja. Alkuun tikkasin yksiväriseen kaitaleeseen vain yhden reunan ja arvoin miltä näyttää. Muutaman kierroksen näin tehtyäni päädyin kuitenkin tikkaamaan myös toisen reunustan, niin että jokaisessa vaaleansinisessä kaitaleessa kulkee nyt kaksi tummansinistä tikkausta.

Paksu vanu ja käsintikkaus ovat armollinen yhdistelmä tällaiselle aaltoilevalle ompelukselle. Kerrankin en edes harkinnut koneella tikkailevani! Kierros toisensa jälkeen odotin törmääväni "liikakankaan" aikaansaamiin ongelmiin ja mahdollisiin pakkovekkeihinkin mikäli pieni rypytys tikatessa ei kangasta riittävästi silottaisi. Vaan eipä tullut toistaiseksi ongelman ongelmaa vastaan, jipijajee! Jos loppukin sujuu yhtä helposti, niin mä muuttanen täysin käsitykseni homman hankaluudesta...

Illan ohjelmaan piti mahduttaa pizzojen paistelua ennen pakollista Putousta, joten käärin puoliksi tikatun työn rullalle ja nostin sivuun. Nyt on sitten pitkin päivää sormia kutkuttanut päästä jatkamaan hommaa, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi! Aamun vietin tärpätin tuoksussa rapsuttelulasta kädessä kellarissa tuunaamassa vanhaa leipomon kaapistoa uudeksi keittiön lipastoksi, äsken käytiin neidin kanssa koristelemassa kattosauna discoluolaksi ja illalla saan jälleen toimia pienten ihmisten discoemäntänä... tai järjestyksenvalvojana ;). 

Huominen pitäisi pyhittää kouluhommille (blaah, nyt ei millään malttais) ja jos satun siinä hommassa lorvailemaan, niin menee vielä tiistaikin tikkailematta Vallesmannia valmiiksi! Ai ai, taas sitä ruoskii itseään tehoille huomista ajatellen. Tämä päivä onkin itse asiassa ihan hyvä huilailla, sillä sormustin lensi aika pian takaisin ompelukoriin, ja sormenpäässä sen nyt kyllä kieltämättä huomaa...



perjantai 17. tammikuuta 2014

Vallesmanni

Jämäpalaloodan perkaus, ihan jo vaan alku siitä, innosti taas ompelemaan. Kymmenen sinisävyisen paidanraadon "perkausjätteet" ompeloituivat 10*10 cm ruuduista blokeiksi ja 5*5 cm ruuduista pitkiksi kaitaleiksi. Ruudut ompelinkin sitten kaikki kiinni toisiinsa, ja ympäröin ne hirsimökkitekniikaalla kaitaleilla. Paitakaitaleiden väliin ompelin kuviotonta vaaleansinistä vanhaa lakanaa työtä rauhoittamaan. 


Paidoista kun työn tein, niin kaikki napit, sivusaumat ja taskut saivat jäädä tarkoituksella näkyviin. Välillä lisäsin työhön pituutta ompelemalla vain päihin vuorotellen paitaisia ja lakanaisia kaitaleita. Paidat tulivat kyllä melko tarkkaan loppuun käytetyiksi! Viimeisessä tilkkukaitaleessa tilkut jo loppuivat kesken, ja ompelin homman valmiiksi muutamalla vähän pidemmällä kaitaleella. Reunoiksi ompelin yhdennestätoista, tilkkutöissä korkkaamattomasta, paidasta 10 cm leveät kaitaleet.


Muutama viikko sitten kuulin lapsuusajan naapurin, boheemin ja samalla vähän pelottavankin nimismiehen menehtyneen. En ollut häntä tavannut 19 vuoteen, mutta kummasti suru-uutinen nosti pintaan monia muistoja.

Työn edetessä kävi entistä selvemmäksi se, mitä olen joskus ennenkin manaillut: käytetyt kankaat ovat käytettyjä, ja käytössä enemmän tai vähemmän virttyneitä. Kun niitä vielä pieninä palasina raudalla ja höyryllä silittelee ees sun taas, niin venyväthän ne viimeistään silloin jolleivat ole paitoina palvellessaan jo sitä tehneet. Lopputulos on kupruileva ompelus! Argh... 


Ehkä Ollia muistellessa ja työn samalla edetessä mieleen tuli kupruja kauhistellessa isän aikoinaan käyttämä sanonta "nimismiehen kihara". Joku ajaa nimismiehen kiharaa... Eikö se tarkoita sitä että joku ajelee tien laidasta toiseen..? Maistissa en kyllä ommellut, muuten vaan kihara jäi pyörimään mieleen!

Kihara tai kupru, joka tapauksessa kauniisti sanoen niin aaltoileva työ tästä tuli, että tikkausta en harkitsekaan koneella, vaan suosiolla tikkaan peitteen käsin vanuun, ja kukaties vasta lopuksi kiinnitän taustakankaan, jottei sinnekin tarvitse ommella ryntäntynttää ihan urakalla...

Elsa-tädin jäämistöstä on mulle kulkeutunut valtava pahvikaartiollinen tummansinistä lankaa. Silloin tällöin olen harmitellut sitä että kotikoneessa ei voi hyödyntää tätä teollisuuskoneessa Elsan pyörittämää rullaa. Vaan nytpä saankin langan käyttöön! Lanka kaksinkertaisena neulan silmään ja pitkin poikin ruokapöytää tikkailemaan! Suunnitelmahan on tietenkin tikata työ todella tiuhaan. Saa nähdä onko suunnitelma vielä voimassa kun olen ensimmäisen kiekan käsin ommellut...

Koska paidassa on virkavallansiniset sävyt ja mielessä pyöri Olli sekä nimismiehen kiharat, tuli työn nimeksi Vallesmanni. Silläkin että melko alkuvaiheessa päätin ommella työn tytölle. Omalleni. Toinen vaihtoehto oli antaa tämä keväällä kummipojalle ylppärilahjaksi, mutta ajattelin sitten että saaja saattaisi arvostaa enemmän isänsä kuin kummisetänsä vanhoja paitoja peitossaan. 

Lisäksi keksin että mökillä on jopa tarve tälle, jee jee! Neidin sängyn päiväpeitto siellä on liian lyhyt. Tein peiton aikoinaan entiselle mökille torkkupeitoksi. Jossain vaiheessa leikkasin sen kahtia sohvatyynyjen päällisiksi. Nyt toinen pääty palvelee muksujen touhupatjan päällisena ja toinen on jatkojalostunut aurinkotuolin peitteeksi, josta se paremman puutteessa napattiin tytölle päiväpeitoksi. Pojilla on viereisessä huoneessa myös vaaleansinisävyinen tähtiblokkityö, joten ovathan sitten naapurusten peitot sävy sävyyn. Miellyttää sänkyjen petaajan silmää...

torstai 16. tammikuuta 2014

Rantakunnossa

Simbsalabim! 
Minäkin olen rantakunnossa 
jo näin hyvissä ajoin ennen 
rantaan rantautumista. 
Jipijajee!


Jatketaan elämästä nautiskelua!


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Purkitettuja kukkia

Kesähelteillä virkkailemiani afrikkalaisia kukkia jäi ponchosta yli vajaat kymmenkunta kappaletta. Mulle kävi niiden kanssa samoin kuin sille kuuluisalle talonrakentajalle, jolle jäi raksalta ylimääräiseksi yksi ovenkahva. Hän päätti siitä hyvästä rakentaa vielä toisenkin talon, mä päätin virkata kukkia lisää niin pitkään kuin lankaa riittää.


Vihreä reunusväri loppui ensimmäisenä. Riihimäen Lasin vanha viiden litran Ilvestölkki täyttyi piripintaan kukista. Langan loputtua ja purkinkin sopivasti siinä täytyttyä laskin saldon. Kuuskytyks kukkaa. Yksi liikaa vai tosi monta liian vähän?



Peittoahan mä kukista mielisin. En kuitenkaan ihan isoisoa peittoa, vaan pienen peiton. Oikeastaan vaan olkashaalin. Saiskohan kuudellakymmenellä kukalla sellaisen? Jollei, niin joutunen lankaostoksille ja virkkuu jatkuu ja jatkuu. Oishan se sinänsä sääli jättää tuo yksi mahdollisesti ylimääräinen kukka käyttämättä...

 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Voi pojat!

Niin hyvää!! Ystävä tarjosi lounaaksi männä viikolla vuohenjuusto-tomaattikeittoa, joka oli viedä kielen mennessään. Rakastan vuohenjuustoa kait missä muodossa vaan, mutta häpeäkseni joudun tunnustamaan että keittona olin nauttinut vain pussitettua valmisversiota. Noloa. No, hyvinhän sekin oli maistunut, mutta nyt päästiin herkkukattilan äärelle!

Jälkipostissa sain vielä linkin Pirkan reseptisivustolle, jossa kävin katsastamassa ohjeen. Seuraavalla kauppareissulla muistelin lukemaani ja haalin kärryyn tarvikkeet. Kotona kaivoin kattilan kaapista ja ryhdyin keittopuuhiin. Kattilaan nakkailin:

2 prk paseerattua tomaattia  
 (ohjeessa on vain 1 prk, mutta ajattelin syödä keittoa piiiiiitkään...)
6 (suurta) tomaattia pieninä kuutioina
koko paketin vuohenjuustoa
ripauksen karkeaa merisuolaa
tömpsäyksen mustapippuria
pari hyppysellistä lipstikkaa
(ei kuulunut alkuperäisohjeeseen, mutta kuuluu kaikkiin mun keitoksiin)
purkin ruokakermaa (kevyen kevyttä tietenkin...
ohjeessa saattoi olla eri mitta, mutta mitä sitä nyt 
vajaita nekkoja jättää kaappiin happanemaan)

Annoin padan porista aikansa kunnes tomaatit olivat pehmenneet ja juusto sulanut. Sitten surautin kaiken hienoksi sauvasekoittimella, kauhoin lautaselle, ripsauttelin vielä lisää liperiä päälle ja nakkasin kyytipojaksi paahtoleipäkolmiot.

 
Olin elänyt uskossa että perheen miehet eivät vuohenjuustosta niin perusta, mutta neidin ja minun herkutellessa keitolla alkoi poika kerrallaan hipsiä keittiöön ihan vain pikkuisen maistamaan ja palailla sieltä sitten täysien keittolautasten kanssa. Aterian päätteeksi heitin tyhjän keittokattilan tiskikoneeseen. 

Voi pojat, kun söitte rinsessojen herkkukeiton!!! 
Lupaan pian tehdä tätä uuden, entistä isomman kattilallisen <3

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Lunta Ausseihin

Tilaustoimituksena lunta lämpimään Australiaan, ole hyvä Sari! 
Tältä täällä näytti kun lunta oli satanut maahan neljä tuntia.






Illalla maisema muuttui heti
puhtaan valkoisen vaaleaksi, 
yöllä se oli ihanan valoisa, 
ja nyt aamusta se on suorastaan 
häikäisevän valkoinen! 
Oujee, vihdoinkin :) 


lauantai 11. tammikuuta 2014

Leppoisaa lauantaita!

Lunta (vihdoinkin) ja kynttilänvaloa. 
Vieraista pari jo lähtenyt, yksi vasta tulossa ja toinen vielä palaamassakin.
Ukkelit lätkämatsissa + rinsessat kotona = rauha talossa.
Mitäpä sitä enää juuri muuta tammikuiseen iltaan kaipailisikaan?


Nautitaan kun voidaan!



perjantai 10. tammikuuta 2014

Täys tusina

Siippa siivosi vaatekaappiaan ja minä tälläydyin taas kylkeen pelastamaan aarteita. Tällä kertaa ne olivat hylkytuomion saaneita krakoja. Olen nähnyt kravateista tehtyjä iltapukuja, puolihameita ja kuvan upeasta peitostakin Töölön Tilkkupajan sivuilla. 



Mitäköhän saisi aikaan tusinalla krakalla? Ei ainakaan iltapukua mulle... Eikä sit kait sitä puolihamettakaan. Jota en osais kyllä edes käyttää. Monestakohan krakasta syntyy peitto? Tai hei, apropos, näistä sais varmaan pari veikeää tyynyä!!!

Ollaan viety yksille ja samoille rakkaille ystäville pussukat joista toinen on tehty paitapuseron hihasta ja toinen pyjaman lahkeesta. Saatiin aikaiseksi ratkiriemukasta leikinlaskua, kun isäntä valitteli mukamas kateellisena että hänen kalsongeistaan ei saisi pikkupussukoita, niitä kun käytetään lähinnä klapisäkkeinä... Hah hah, ei tasan tarkkaan, mutta kravateista tehtyjä tyynyjä ei siihen huusholliin uskaltais kyllä viedä! Alettais vielä pelätä että vierailukutsuja ei enää tipu, koska he vuorostaan pelkäisivät saavansa jonkun palttoostakin ommellun pussukan tai säkin niille klapeille ;)

Jos on ideaa ja vinkkiä tyrkyllä näiden käyttöön, niin pankaas kommenttia tulemaan, kiitos! Jollei vinkkejä tipu, niin jään odottelemaan seuraavaa kravattisiivouspäivää kokoelman kartuttelu mielessä. Vielä kun jumppaan tän väliajan uutterasti, niin onkin ehkä kolttukankaat kasassa. 

Tosin kolttuompelus ei juuri nyt houkuta, koska viime yönä näin unta jossa olin ratkonut nämä auki, ommellut näistä tyköistuvan ja vuorillisen 50-lukuisen leningin hautausasukseni!!! Mitäs tästä sanovat unien tulkintaa osaavat??? Ja uni muuttui painajaiseksi siinä vaiheessa kun kuolleen ruumiini yli ei saatu hilattuakaan joskus tiukasti istunutta kolttua, ja perikunta leikasi sen takaa oransseilla keittiöfiskarseilla auki ja asettelivat peitoksi päälleni... Ja niinkun mä tasan tarkkaan olin varmaankin tuskaillut sen kylkeen upottamani vetskarin kanssa taas, jotta sain sen kauniisti ompelusten sekaan piiloon. Painajainen aivan pahimmasta päästä!!!

Älkää nyt silti nähkö pahoja unia tän päivityksen päälle, vaan ryhdytään ottamaan iloa irti perjantaista. Mäkin lopetin hautajaisteni suunnittelun jo siinä unessa :)

torstai 9. tammikuuta 2014

Piti sitten inspiroitua ja ryhtyä rupeamaan

Ei auttanut itku markkinoilla ja eikun härkää sarvista! Ei voi kauhalla vaatia jos lusikalla on annettu. Näitähän riittäis!

Päätin ottaa tilkkuloodan työn alle ja ryhtyä leikkelemään tilkkuja viisisenttisiksi kaitaleiksi ja kymppikertaakymppineliöiksi ilman niin minkäänlaista jatkosuunnitelmaa. Ainoina tavoitteina saada rönsyilevä looda parempaan jamaan, käyttökelvottomat kankaat roskapussiin ja kukaties inspiroitua kankaita käsitellessä.  

Eihän ne kaikki oikeasti ole niin kauheita kuin äsken itkin, ihan itse ne olen kaappiin haalinut eli kauneutta niissä nähnyt. Katsellut ehkä vaan jo liian pitkään niitä samoja kuoseja ja kärvistellyt itse itselleni asettamassa kurimuksessa: tilkkupuotiin ei mennä (ainakaan ostoksille) ennen kuin kangaskaapissa on väljempää. Huoh, että voi ihminen olla julma itselleen!!!

No, kaikki asetetut tavoitteet toteutuivat, jipijajee! Päällimmäiset kymmenisen paidanraatoa jaksoin perata, ja materiaalia kertyi niistäkin jo aivan huima määrä. Niin työstettäväksi kuin sinne roskikseen. Sinisävyisiä ruutuja ja raitoja hiplaillessa alkoi visiotakin pukata siihen malliin että loppulooda oli aivan pakko viedä kipinkapin takaisin kaappiin ja ryhtyä työstämään rääppeitä niin kauan kuin ideaa ja inspiraatiota pukkasi. 



Näyttääkö kuosit tutuilta? Muutamissa tyynypostauksissa on vilahdellut näitä samoja paidanpalasia. Kauluksetkin on nyt huolella säilötty tulevaa inspiraatiota odottelemaan. Olen nähnyt niistä tehdyn kranssin, mutta odottelen törmääväni vielä toiseenkin ideaan. Onko teillä vinkata sellaista?


On se kumma juttu; ekoja neliöitä kun alkoi ommella toisiinsa kiinni ilman minkäänlaista plääniä, niin johan alkoi niistä kokonainen peitto hahmottua! Peitolle ei ole edes tarvetta, joten yritin nähdä näitä tyynyinä (joille ei myöskään ole tarvetta), tabletteina, pussukoina ja patalappuinakin, mutta aivan selvä peitto näistä nyt on tulossa!


Ylimmän kuvan alalaidassa näkyy hiha ja pyjamapöksyn lahje. Hiha odottaa ompeloitumista pussukaksi, lahkeesta tuli jo pikaisesti flanellipussi, jonka täytin pitkillä valkoisilla kynttilöillä ja vein tuomisina ihanaisille. 

Tänään taitaa kutkutuksesta huolimatta olla ompeluksista välipäivä; hyppään kohta fillarin selkään ja käydään kamun kanssa tutustumassa (meille) uuteen saliin. Sitten fillaroidaan tutustumaan ystävän uuteen kotiin ja sieltä fillaroin tutustuttamaan kuopuksen uuteen soitto-opeensa.

Puuhakasta päivää itse kullekin!