31.12.16

Onnea uuteen vuoteen!


Säilyttäköön uusi vuosi sen
mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat,
ja vieköön mennessään sen
mitä taakkana kannat.


Tätä toivon sinulle, ja sen saman
uudenvuodenlupaan tavoitteeksi itselleni.


25.12.16

Lahjapajalla riitti hyörinää ja pyörinää

Koti on hiljentynyt lasten lähdettyä jatkamaan juhlintaa yön yli toiseen osoitteeseen. Itse hetken vedän henkeä, lenkkeilen ja lueskelen, sekä ihan vain satunnaisesti mussuttelen jouluherkkuja menneitä, sangen touhukkaita päiviä muistellessa.

Suurimpia iloja jouluun liittyen on siihen valmistautuminen. Lahjojen työstö kaikessa rauhassa puolen vuoden mittaan ja hektisemmin sitten vielä kyökissä päivää paria ennen niiden antoa, sekä joulukorttien askartelu Itsenäisyyspäivän hujakoilla. Meillä korttiperinne on vahva; usein kannessa komeilee perhepotretti muodossa tai toisessa tai vaihtoehtoisesti jouluiset paperiaskartelemukset, ja sisällä on perinteinen joulukirjeemme vuodenvarren tapahtumista jossakin hyvin vapaassa runomitassa. Tällä speksillä on menty vuosikausia, jopa jo -kymmeniä.
 
Tänä vuonna kuvan otto jäi viime tippaan ja yksi lapsukaisista, joka ei ollut lainkaan poseeraustuulella jupisikin tämän joulun legendaariseksi heitoksi nousseen vastalauseensa "Äiti miksei mekin voitais olla joskus ihan tavallisia ja lähetellä vaan niitä tontunkuvia?!?" Kultamussukka on sittemmin kuullut muutamaan otteeseen tuosta letkautuksestaan saadessamme kiittävää palautetta perinteestämme. Voipi olla ettei reppana toiste kyseenalaista asiaa, jottei tarvitse kuulla siitä...

Kovin touhukkaasti ja ennen kaikkea innokkaasti meillä kyllä sitten valmistauduttiin jouluun lahjojen osalta. Ja nimenomaan itse tehtyjen lahjojen osalta, se kun tuntuu itseni lisäksi olevan suurta huvitusta ja ehkä pientä seikkailuakin myös neidille. Ihanaa, olen niin ylpeä hänestä, pienestä tonttutytöstäni <3


Joululahjusten valmistelu aloitettiin jo alkukesästä, kun Villa Mörskällä napsittiin lipstikan lehtiä pannulle kuivumaan kaasujääkaapinpäällysen lämpöön. Perheen suurta herkkua on ollut ilo pakata myös pieniin purkkeihin jaettavaksi ystävienkin iloksi tai  tutustuttavaksi, ihan perusmaustehyllystä kun tämä herkku ei kauppareissulla matkaan tartukaan.


Marle vinkkasi aikoinaan neidille lumiukkosopasta, jonka tarveaineet kuumaa maitoa lukuun ottamatta, eli siis kaakaojauheen, minttukaramellit ja pienet vaahtokarkit neiti purkitti työstymään lumiukoiksi maailmalle ystäviä lämmittämään.


Yllä tarveaineet purkitettuina jatkotyöstöön ja alla kuva suloisista lumiukoista, joiden oheen tyttö kirjoitti myös kauniit reseptit lumiukkosopan keittelyyn. Tällaisia oli iso ilo antaa, kun tiesi että itsekin olisi ilostunut vastaavien saamisesta.


Ommeltujen patalappukuusten ja kuusigirlanderien lisäksi kyökissä on valmistunut pötkyläkaupalla herkullista salamia. Lihamestariksi en sentään ryhtynyt, vaan tein jouluisat makkarani suklaasta ja muista herkuista hyväksi havaitulla reseptillä manteliliköörissä marinoiden. 


Perheen innokkain leipuri myös neuloi isovanhemmilleen huiman upeat ja sangen paksut patalaput joulupakettiin käärittäväkseen. Niin hellyttävää oli seurailla sitä valmistelun intoa <3

Patalappujen valmistuttua keitettiin maailman helpoin ja mielestämme myös maailman paras piparitaikina, josta muovautui perinteiseen tapaan enkeleitä mummille ja pumpernikkeleitä isoisälle. Muuta ei voinut ajatellakaan kuulemma!

Meidän perheen jouluperinteetkin ovat lähivuosina läpikäyneet oman tsunaminsa, joten on iso ilo huomata kuinka monista pienistä puroista perinteet tihkuvat nykyisiin jouluihimme. Mitä ilmeisimmin myös tuleviin.

Just love it!


22.12.16

Vain valkeata joulua

Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain


Viheriöivistä nurmistakin huolimatta valkeata joulua
ja joulurauhaa rintoihin, ystävät!

 

17.12.16

Kuusikkoa pukkaa

Ihastelin jo viime joulun alla Marlen ompelemia pikkukuusia. Aivan muita kangaskuusia tuolloin liukuhihnalta työstäessäni ajattelin ottavani pienet pehmokuuset työlistalle tämän joulun alla.




Näin sitten syksyn mittaan teinkin, ja melkoisen kuusikon niitä ompelin, kääntelin (tosin innokkaana kääntöapuna tällä paksusormella oli näppäräsorminen Marle, kaunis kiitos vielä kerran <3), täytin, käsin kiinni ompelin ja nyöriin girlanderiksi tai muuksi koristeköynnökseksi solmin.


Ajoittain nämä lähes 50 kuusta tuntui aavistuksen suurenhullulta liioittelulta, mutta lopussa taas kiitos seistä tönötti. Onhan se melkoisen palkitsevaa leväyttää tuollainen metsikkö pöydälle :). Palkitsevaa oli myös teipata kaksi ensimmäistä nauhaa joulukotimme oveen.


Tervetuloa vaan joulu ja jouluisat vieraat meille!

12.12.16

Abiturientin arkisto

Töissä törmään toistuvasti arkistoinnin haasteisiin, eli siihen kuinka helppo on jättää juuri se asia retuperälle muiden "kiireellisempien" asioiden ajellessa ohi. Työminä osaa kyllä havahtua asiaan ja palkata projektihenkilön panemaan arkisto kuntoon, vastuuttamaan vakkari ja jopa kouluttautumaan asiaan tämän kanssa.

Kotona kaikki on toisin. Eletään kuin pellossa tai ollaan kengittä kuten suutarin lapset muinoin. Tältä näyttää esikoisen työpöydällä koulumateriaalipino. Arkisto joka normisti on levällään pitkin pöytää, mutta jonka äitee käy aina siivoilemassa kasaan lapsen poistuessa reviiriltään.

Kasa jonka vannotin lapsukaisen käymään läpi ja perkaamaan kesälomalla. Kasa joka oli tuolloin vain puolet nykyisestä. Kasa jolle ei tapahtunut kesällä mitään, mutta joka syyslukukauden aikana on tuplaantunut entisestään. Suloisessa sekamelskassa kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät paperinsa ja kirjansa.



Hoh hoijaa. Jospa sitä uhkailis aikuista lastaan tontuilla ja pukilla joululoman alkajaisiksi..?

 

9.12.16

Joulukuusimetsikkö

Mielenvikaisen patalappuihmisen joulukusimetsikkö näyttää tältä:
 
 



Mielenvikaisen mm. siksi että tilkkuystävä totesi sarjatuotannon tilkkutöiden osalta edellyttävän jonkinlaista mielenvikaa meissä tällaisten tuotantolinjojen suosijoissa. Ehkä vähän muutenkin.

Patalappuihmisen puolestaan siksi että Eurokankaan myyjä opetti mulle aivan uuden ihmisrodun: "ne patalappuihmiset". Pyysin selvennystä ja sain kuulla että myyjäisiin patalappuja tehtailevat immeiset ovat tähän heimoon kuuluvia. Luin itseni välittömästi heimolaiseksi vaikken myyjäisissä kiertelekään, mutta pienimuotoista tehtailua ajattelin tuolloin harjoittavani näiden lappujen myötä.

Joulukuusimetsikkö taas ihan vaan sen vuoksi että blokki esittää joulukuusta. Tämä tiedoksi jos se joltain jäi hoksaamatta. Kuusiallergikon lempijoulukuusia nämä puuvillaiset versiot.

Kuusentuoksua päiväänne!
 
 

7.12.16

Ei olla pimeitä, ei!

Kauden viimeinen tilkkuterapia taas takana, nyyh-nyyh. Muut immeiset alkavat kait jo laskeutua joulurauhaan, mutta me totesimme kituviikkojen alkavan: niin monta viikkoa taas seuraavaan tammikuiseen tapaamisemme. Tuskaa voi sitten välissä yrittää lievittää kotona ommellen. Hän joka kerkeää ja halajaa yksin puuhastella...

Ihana tilkkuopemme Marle oli ilmeisesti ennakoinut synkän mielialamme, ja osaltaan ehkä ajatellut tuoda valoa eloomme, sillä viimeisen kerran kunniaksi hän oli varannut meille pienet yllätyspaketit, joista löytyi hauskoja tarpeita suloisten heijastinten ompeluun.



Nyt kyllä näytään pimeillä kaduilla ja kujilla! Tai näyttiin ennenkin, mä kun oon aika neuroottinen heijastinten käytön suhteen, mutta nyt näytään entistäkin nätimmin :)
 
Enää tarttee hokea teinille "älä ole pimeä"-juttua, fiksulla abilla kun tuntuu yhtenään heijastimet irtoilevan taskunpohjille merkkirotseistaan... Huoh, nalkuttava äiti on tylsää olla! Taidan silti uhata häntä pinkillä kukkaheijastimella jollei ala pysyä muut huolella valitut ja miehisemmät heijastajat kiinni takeissaan. Se varmasti tepsii..?
 
 
 

5.12.16

Joulukuun valoja


Niin pipo silmillä ja korvilla on taas tullut tarvottua männä marraskuu, että pimeys ja koleus tuntuu lähes loputtomalta. Mielikuvani loppuvuoden valosta on kieltämättä lähinnä vain ja ainoastaan kynttilänvalo. Sekin useimmiten kotona. Onneksi sentään kauniiden kukkasten ja pikkuhiljaa herkkujenkin höystämänä. Mutta aika pimeää siis noin kaiken kaikkiaan...
 

 
Nämä veikeät tuliaiskynttilät on ystäväperhe valanut mandariininkuoriin! Mikä hauska idea! TOSIN pääsimme niiden myötä myös palaneen mandariinin "makuun" tai ainakin hajuun, kun toisen sydänlanka otti tuntumaa kuorenreunan kanssa. Eli hauskoja ovat, mutta myös erittäin vartioitavia!
 
Kynttilänvalosta pääsen joulukuussa nauttimaan myös erilaisina kynttilämerinä mm. joulukonserttien myötä. Alla olevissa kuvissa lapsukainen starttailee joulun 2016 konserttisarjaa muiden cantoresminoreslaisten kanssa Johanneksenkirkossa.
 


Viimeinen kappale valaistui ainoastaan kynttilöin niin katossa kuin poikain käsissä. Viime vuonna vielä sula steariini saattoi valua takana olevan kynttilästä edessä laulavan päälakea pitkin kohden kaulusta, ja niinpä tänä vuonna pojilla on käsissään vähemmän aidot kynttilät. Äiteet ovat tästä muutoksesta tyytyväisiä, pojjaat kumma kyllä eivät!! Voi kuitenkin sitä joulutunnelman määrää ja yhteislaulunkin autuutta, aah...
 
Pyhä yllätti viikonlopun viettäjän uskomattomalla paisteella, joka valaisi kuusenvalojen ohella koko kotia. Niin harvinaisen herkullinen valonmäärä, että kuvahan siitä piti napsaista. Yleensä sitä kun lähtee kotoa pilkkopimeällä ja palaa pilkkopimeällä. Koti sai taas aivan uutta hohtoa keskipäivän auringon avulla.
 

Tuo huima paiste ja rapsakka -10 Celsiusastetta houkuttivat sauvomaan merenrantahuvilalle tiluksia tarkastamaan. Että voikin kuurainen kasvimaa näyttää kauniilta! Ja kyllä tuli 10 kilometrin lenkki niin tarpeeseen kun angiina alkaa vihoviimein olla kukistettu. Kroppa ja koppa nauttivat!!


 
Eilen sai nauttia kahden kynttilän valosta toisen adventin kunniaksi, huomenna pääsee taas kahta polttelemaan itsenäisyyttämme juhlistaessa. Leppoisan juhlavaa pyhäpäivää ja Samuli Edelmannia lainaten:
 
Ihana valo <3
 
 

24.11.16

Joulukoppapajailua

Kuusi on kasattu, koristeltu ja pikkujouluista raahattu kotikuistille jäähylle ennen kuin taas käynnistetään joulukarnevaalit kotosallakin. Eka setti torttuja on paistettu ja hotkittu, ja piparitaikinaa kannettu pakastimeen hätävaraksi ennen aikaa kunnes sitä tehdään itse kattilallinen.

Ei siis mikään ihme että olo alkaa kääntyä lumien liukenemisesta huolimatta jouluisaksi, ja sormia on syyhyttänyt erilaisiin jouluaskareisiin ryhtyminen. Ihan vielä ei ole kaivettu esiin joulukorttitarpeita, mutta jouluiset kankaat ovat jo muutamina viikkoina olleet paininjalan alla työstymässä kopiksi ja erilaisiksi kuusiksi.

Tässä kopista 2 ensimmäistä; isosisko ja pikkusiskonsa. Ison korkeus noin parikymmentä senttiä ja piskuisen vajaat viitisentoista. Jouluisia punakuoseja ja välissä kovikekangasta. Helppoa kuin heinänteko ja ehkä sillä niin palkitsevaa. Vaihteeksi töitä jotka syntyivät nopsasti ja täysin ilman ärripurreja.


Kun kopattelun makuun olin päässyt, niin huomasin jälleen kerran pyöräyttäneeni käyntiin tuotantolinjan. Siskosten perään ompeloitui lennossa myös pikkunelikko.


Tilkkuystävä epäili kauhistellen omaavansa jonkin sortin mielenvian ryhtyessään tilkkuillessaan usein massatuotantoon. En voinut kuin nauraen evätä moisen vikaisuuden, ja päädyimme hyvinkin nopsaan kuittaamaan asian vain hengenheimolaisuudeksi. Miten muutenkaan selittäisin nuo yhteen koppaan tunkemani 47 pikkukuusta, jotka kuvassa odottavat vielä täyttöä kuusenkannat ilmassa törröttäen..?!?

Kuusista jo kolmannes on täytetty ja odottaa jatkotyöstöä, joten jouluvalmistelut etenevät hyvässä mallissa käsitöiden osalta. Nyt pitää keksiä millä täytän lahjakopat ennen niiden luovuttamista valituille ihanille ja rakkaille.

Hyviä ideoita?
 
 

14.11.16

Varaslähtöä ottamassa

Kaivoimme eilen naapurin kanssa laatikkokaupalla joulukoristeita kellarikomeroistamme ja raahasimme ne kotitalon ullakolle, jonne sisustustiimi juuri viimeistelee kerhotilaa kaikkien talon asukkaiden iloksi. Loppuviikosta vietämme siellä tuparit pikkujouluhengessä, ja me kaksi jouluhullua pääsimme päästämään mopot käsistä jo tässä vaiheessa vuotta :)

Riemulla ei juuri ollut rajaa kootessamme ja koristellessamme kuusta, kasatessamme enkelikelloja, kaivaessamme laatikoiden uumenista kynttelikköjä ja valosarjoja, ja ripotellessamme olkipukkeja ja pehmopossuja pitkin poikin tilaa. Vähemmästäkin saa jouluisen mielen ja juhlaolon, ihanaa ihanaa!

Muutenkin koko viikonloppu meni melkoisen jouluisasti työpaikan joulunalusjuhlaa juhlien, kattosaunabiletys omien ystävien kanssa korkaten ja jouluisiakin herkkuja mussutellen sekä Finlandia-voittanutta kuvausta mm. joulunvietosta ulkosaariston pappilassa lukiessa. Kirja nenän edessä, pää sohvatyynyssä ja käsi suklaiden ulottuvilla = aivan välipäiväpuuhat mulla jo käynnissä...

Muutama räpsy piti kerhotilasta hämärässä juhlavalaistuksessa tietenkin ottaa, ja niistä näin pakkasaamun kunniaksi yksi julkaistakin, sillä niin tuo jääkiteet, värikkäät sellaiset... mieleeni nämä Ilves-tölkkiin tuuppaamani valot heijastuksineen.


Valoa viikkoon, ystävät hyvät!
 
 


9.11.16

Aurinkoa punkkaan




Lapsuudesta tuttu kirjottu pellavapöytäliina oli vuosien tiiviissä käytössä saanut pari pientä reikää pintaansa, ja niiden myötä hylyn äidin liinavaatekaapista. Siivosi kaappiaan täyttämällä mun kaappia kommentilla "Keksit tästä varmaan jotain kivaa!". Aikani sitten hillosin reikäistä liinaa komerossa ompelukankaiden kanssa.

Uudesta päiväpeitosta oli jäänyt vielä patalappujen, meikkikopan ja nesessäärinkin jälkeen siinä määrin kangasta yli, että tilkkuterapiaystävä ehdotti parin koristetyynyn tekaisua peitolleni. Tuhahdin huihait, en kaivannut sänkyyni sellaisia.

Neljä päivää myöhemmin löysin itseni ideoimasta tyynynpäällisiä sängylleni... Vanha liina sopi aurinkoisten väriensä puolesta peittoon, ja ansaitsi päästä taas päivänvaloon. En paikannut pieniä reikiä, vaan käytin sen kohdan kankaasta takaosaan. Vanha saa mieluummin näyttää vanhalta kuin paikatulta!

Liinan kauniit reunaompeleet jätin näkyviin 2 sivulle. Rypytkin saivat jäädä näkyviin, jopa äidin mankeloinnitkin jätin silittämättä suoriksi. Ajatus on että tyynyt saavat näyttää juuri siltä mitä ovat: nukkumatyynyjä. Mankeloinnin ja viikkauksen taitokset katoavat kyllä aikanaan pään lämmössä tai viimeistään pesukoneessa, mutta kankaan luontainen ryppy on jatkossa oleva sen kuosi.


Kylläpä oli mukavaa painaa päänsä näille pieluksille! Ylellistä suorastaan. Kirjo-ommelten kuvat poskissani en kuitenkaan onneksi aamulla herännyt, sillä sileä tyynyliina pääsi poskikontaktiin koristelujen siirtyessä yön tullen takatyynyiksi.


Hyvin nukutti melko lailla valvotun kesän ja syksyn jälkeen! Mikäs sitä olikaan nukkuessa kirkontornien ja syyslehtien alla, pää esiäitien kirjomuksilla...
 
Aurinkoisia unia teillekin <3
 
 

7.11.16

Lumi tuli

 
Lumi tuli ja toi mattimyöhäiselle tullessaan vapautuksen viikonlopuksi suunnitellusta haravoinnista. Myöhässä olin, ou jee! Kevällä niitä kuivia lehtiä onkin paljon hauskampaa haravoida...
 
Nyt otin aurinkoisesta Pyhäinpäivästä ilon irti kävelemällä mökille (juu, harva meistä moiseen pystyy, mutta olen yksi heistä ;)) ihan vain ihailemaan puhdasta valkoisuutta.
 
 
Ohuen lumipeitteen olivat päällensä saaneet niin ruosteinen ankkuri kuin tuumailupenkki.
 
 
Osattomaksi eivät olleet jääneet kuisti ja kalliokaan, joilla risteili pupujussien ja pienten jyrsijöiden tepsuttelujälkiä sinne tänne, aivan kuin nekin olisivat menneet uudesta lumesta aivan pyörälle päästään.
 
 
Tällä residenssillä ei lumilapiota tarvitse kaivaa esille. Ei sellaista siellä edes ole. Saa sataa ja peittää lumi kaiken alleen, kevätaurinko sitten sen sulattelee pois ennen kuin palaan tiluksille haravaa heiluttelemaan. Siinä välissä kahlailen muutamana aurinkoisena viikonloppuna hangen poikki pihapiiriä kuikuilemaan ja jääkukkia taas ihailemaan.
 
 
 
Vielä olivat nuo talviset lempikukkaseni kovin heiveröisiä, mutta ovatpahan kuitenkin tulevan talven ensimmäiset <3
 
 
 

1.11.16

Syyslehtiä

Viimeisimpänä työnä valmistuivat viime viikolla nämä kaksi patalappua. Viimeiset syyslehdet putoilivat puista, ja minä tuhelsin pari lehteä lisää paper piecing -tekniikalla. Siitä onkin jo vuosia aikaa kun olen viimeksi paperikaavalla ananasta ommellut, ja olin aivan jo kuvitellut tässä välissä ettei moinen nyhräys olisi mun lajini lainkaan, vaan niinpä jälleen kerran huomasin olleeni väärässä, sen verran hauskaa puuhaa kun tämä olikin!

 
Kuten kuvasta näkyy, on matkan varrella tapahtunut selkeää oppimista: tekniikan haltuunoton jälkeen osasin toiseen lappuun jo sommitella väritkin niin että työhön sai syvyyttä = en enää ommellut ummikkona kahta samaa, vaaleaa sävyä vierekkäin kuten alla olevaan, ensimmäiseen patalappupintaan surisuttelin. Vanhenevakin rakki oppii siis uusille tavoille, ainakin välillä...
 

Taakse ompelin simppelit värisuorat vähän vinksalleen. Enemmänkin olisivat voineet mennä... Ehkä tässä vaiheessa päivitystä työn kuosit ja sävyt ovat kenties alkaneet jo tuntua kovin tutuilta..? Juu, saa nauraa, mutta juttu on nyt tosiaan se että mulla on itsevärjätyistä kankaista patalappuihin soinnutettu päiväpeitto, meikkikoppa ja tunturissa tekeytynyt nesessääri. Ihan sitten vaikka siltä varalta että sänky ja meikkipaikka oisvat joskus tulevaisuudessa hellan kulmalla...

Tiedoksi sitten samaan syssyyn vielä sekin että nyt pari viime vuotta ympärivuotisesti käytössä olleet joulupannulaput pääsivät näiden valmistumisen myötä pyykkiin ja takaisin sesonkipannulapuiksi (toisin kuin nämä syksyiset talven tullessa...).  Ne kaivetaan käyttöön taas viimeistään kuukauden kuluttua kun glögikattiloita oikein urakalla kuumennellaan. Nämä epäsesonkipannulappuni taasen korkkasin käyttöön noukkimalla uunista tuotapikaa tulevan joulukauden varaslähtöjoulutorttupellillisen...

Voi tätä naisen logiikan ihanuutta :D

 

29.10.16

Valoja pimeyteen

Blaah.


Taas se aika vuodesta,

jolloin valoiloa

pitää

  repiä irti
 ihan

kaikkialta.


 Onneksi on mistä repiä!!

Lempeää talviaikaan siirtymistä, ystävät!

27.10.16

Silmä kovana

Maltan matkalta odotin auringon, uinnin ja lämmön lisäksi myös mm. väri-iloja; olinhan ihastellut kuvia sympaattisista luzzu-veneistä turkoosissa vesissä huimien rantakallioiden edessä jo aikaa ennen kuin edes tiedostin antiikin Kreikan aikana Maltan olleen tunnettu Välimeren keskipisteenä. Minulle kun se oli lähinnä ollut lämmin lomakohde to do -listalla... Ja tietenkin kotimaa sympaattisille kelta-puna-valko-mustille busseille...


Visiittimme osui Maltan talviaikaa edeltävälle viikolle, joten laineilla ei enää liplatellut ylenpalttisesti perinteisiä foinikialaisia sinikeltaisia luzzuja, mutta muutamaa kaunokaista pääsin satamassa aivan vierestä ihailemaan ja kylkeään paijailemaan. Huomio kiinnittyi nokassa oleviin silmiin.


Opin että avoinna olevat silmät molemmin puolin venettä kuvaavat valppaana olevaa, suojelevaa Osiriksen silmää. Tuota egyptiläistä muinaista jumalaa ja mahtivoimiaan palauttelin sitten mieleeni hätäisesti Wikipedian avulla. Kyllähän tyyppi Niilin tulviin yhdistetään, mutta miksi silmänsä koristavat maltalaisveneitä?? Se jäi mulle epäselväksi tuolla oikotiellä onneen. Tiedättekö te syyn?


Hei, eikö oo hiukka kansallisromanttinen kuva??? En voinut olla nappaamatta ;). Alempi kuva taas on samaiselta rantalaiturilta, jossa olin veneitä ihaillut. Huimien rantakallioiden viereen olivat purtilot tosiaan parkkeeranneet! Mihin mahtaakaan tuo tunneli johtaa? Kenties ovelle, joka kenties johtaa kotiin jonka kaksi ikkunaa aukeavat muurin syvyyksistä merelle..?


Veikeä ajatus että joku asustelisi noin...