torstai 29. joulukuuta 2011

Salanova

Kuulostaa eksoottiselta, näyttää silmää hivelevältä, maistuu herkulliselta. Siippa palasi ruokakaupasta kahden uuden tuttavuuden kanssa. Uutuudet päätyivät juuripaakkuineen suureen lasimaljaan koristamaan keittiötä. Eikö olekin kaunista salaattia?


Näitä on ehdottomasti haettava lisää uudenvuodenpirskeisiin tarjolle. Mitenköhän näyttävyyden ja syötävyyden parhaiten tässä tapauksessa yhdistäisi?

Tarjoiluehdotuksia vastaanotetaan, kiitos!


sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulupäivä joulutalossa

 
La Maison de Quilt, tilkkuilijan talo uinuu joulurauhassa. Talo on oikeastaan myös joulutalo, onhan siellä joulu joka päivä! Kuistia koristavat ympäri vuoden jouluinen ovikranssi ja jouluruusu niin kukkalaatikossa kuin kaiteen köynnöksessä. Myös jouluiseen asuun sonnustautunut puutarhatonttu istuu aina nurkassaan.  


Tänään joulutalossakin on joulupäivä. Aivan kuten nukketaloa ympäröivässä lastenhuoneessakin on. Tilkkuilija on sulkenut ompelimon jo muutama päivä sitten ja ryhtynyt jouluvalmisteluihin talon yläkerrassa. Hulda on käynyt jo marraskuun loppupuolella, ennen pakkasia, pesemässä talon monet pikkuruutuiset ikkunalasit ja kiillottanut ne hohtaviksi sanomalehtipaperilla.

Alakerran ateljeessa menneistä kiireisistä joulunaluspäivistä muistuttavat vain myyntipöydälle unohtunut kangaspakka viimeisen joululiinaostajan lähdettyä puodista, sekä piirongille jäänyt valikoima mureita pikkuleipiä, joilla asiakkaat saivat herkutella vuoroaan odotellessaan.

Ompelukone on puhdistettu pölystä joulun kunniaksi ja mitta riisuttu kaulassa roikkumasta siistille rullalle koneen kulmalle odottelemaan tulevaa arkea. Kuusen juurella ja ikkunasyvennyksessä odottelevat vielä avaamattomat lahjapaketit Tapaninpäivän jouluvieraita saapuvaksi.


Kiireet ovatkin aatonaattona siirtyneet talon keittiöön, jossa on valmistunut pikkuleipien lisäksi talon kuulu kirsikka-suklaakakku, kosteahko hedelmäkakku, joulumakkaroita ja muhevia laatikoita juureksista. 



Herkullinen tuoksu leijui pitkin taloa astioiden kilinän säestyksellä kyökistä vielä aattoaamunkin aina joulurauhan julistukseen saakka. Aattoiltana tilkkutaiteilija palasi kynttilöin valaistuun ateljeehen kuusen juurelle aukomaan ystäviltä, sukulaisilta ja asiakkailta saamiaan kauniisti käärittyjä paketteja. Korillinen tuoksuvia kylpysuoloja ja voiteita oli erityisen mieleinen lahja. 

Tilkkuilija laski itselleen illan päätteeksi nautinnollisen höyryävän kylvyn ja solahti tuoksuvaan vaahtoon rentoutumaan. Jaahas, Aku Ankan joulunumerokin on päätynyt tänne luettavaksi. Ei kovin naisellista… Myös uudet pehmeät pyyhkeet löysivät jo näköjään tiensä kylpyhuoneeseen. 










Kylvyn päälle saattoikin tepsutella suoraan viereiseen ullakkokamariin, joka sekin on sisustettu jouluun punaisin tekstiilein aina mattoa myöten. Lipaston kulmalla hehkuu herra A:lta saatu tulipunainen jouluruusu ja peilin pielukseen ovat jo päätyneet häneltä saadut ihanat ruusukivihelmet. Sängyllä odottivat J. Irwingin uusin teos ja Geisha-suklaat, kumpaisetkin paketeista vasta käärittyinä. Miten hyvin hänen mieltymyksensä tunnetaankaan!



Paketeista paljastui enemmänkin näitä jouluisia herkkuja; kirjoja ja suklaata. Niitä löytyykin nyt joulupäivänä jo sieltä täältä pitkin taloa; lukemaan houkuttelevista ikkunasyvennyksistä, olohuoneen divaanilta, sieltä yläkerran makuuhuoneestakin. Kuvasta päätellen myös shakkinappulat
ovat tainneet olla suklaisia! Vai mihin muuallekaan tonttuherrat ovat mahtaneet pelissä syödyiksi tulleet nappulat jemmata???  
Tapaninajelijat täyttävät tuolloin talon naurulla ja jouluisilla lauluilla. Kakut tekevät kauppansa ja Saksasta vasta saapuneesta laatikosta otetaan jo heti aamusta valmiiksi esille hennot jouluposliinit. Mahdatko Sinäkin tuntea nenässäsi joulukahvin kaardemummaisen tuoksun?


Sadunhohtoista joulunaikaa Sinullekin!




lauantai 24. joulukuuta 2011

Tuikkikaa, oi joulun tähtöset




Tuikkikaa, oi joulun tähtöset
Kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa!
Kertokaatte joulun satua
Yhtä uutta, yhtä ihanaa
Mieltä viihtäen kuin muinen lasna


Laulu alkoi soida päässäni marraskuun viimeisenä, ja soi edelleen. Kimmokkeen sille antoi joulutähtiaskareet. Ompelukoneiden suristessa tilkkupiirissä aloimme yhdessä palauttelemaan laulun sanoja mieleen.


Helkkykää, oi joulun laulelot
Rinnoista niin riemurikkahista!
Soikoon sävel, leikki leiskukoon
Rinnan riemuista se kertokoon
Mieltä viihtäen kuin muinen lasna


Toivon sinulle lämmintä ja herkullista,
vaan ei liian kuumaa joulunaikaa.
Tuikkikoot tähtöset  taivaallasi!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Jouluvalohurahdus

Jep, näin pääsi käymään. Muutaman vuoden asia jo kyti ja tänä vuonna karkasi sitten käsistä oikein komeasti. Siippa sai pidettyä minut pari vuotta aisoissa remontin varjolla. Elimme tuolloin (näin jälkikäteen ajatellen suorastaan huvittavan voimakkaasti) väliaikaisesti ja sitku aikakausia. Väliaika-ajassa ei investoitu parinkympin jouluvaloihin vaikka kuinka mieli tekikin, koska evakkokodin ja oikean kodin ikkunat olivat aivan eri kokoa… Kaikkeen sitä tuleekin mentyä mukaan laput silmillä elellessä. No, aika aikaansa kutakin ja nyt on sitten koittanut jouluvalaistuksen aika meillekin.

Marraskuussa homma pääsi vauhtiin. Marketeista löytyi aulaan himoitsemani tähtivaloverho, teinille romanttiset (ja ehkä aavistuksen kyseenalaiset) punaiset valot ja pikkuisille kauniit peltikyyhkyt, joiden sisältä valo loistaa ja tuo ihanan turvallista yövalaistustakin huoneeseen. Kaikilla oli olo onnellinen, kun märkään ja pimeään talveen saatiin lämmintä lisävaloa.

Viikolla kävivät ystävät glögillä ja toivat tullessaan naurun ja onnellisen olon lisäksi kassillisen ihania lahjoja. Ihanuutta vielä lisäsi se että paketteja pääsi availemaan saman tien. Vaan eivätpä tainneet arvata tuoneensa meille vielä yhdet jouluvalot lisää…


Lasten paketit kun oli sidottu niin kauniilla joulunyöreillä, että oli aivan pakko keksiä niille jatkokäyttöä. Kuusenkoristeita esiin kaivellessani sitten keksin sen. Pujotin tuohon jouluun sävytettyyn, entisajan puotinarua muistuttavaan nyöriin Saksasta yli kymmenen vuotta sitten kotiin kannettuja hopeapalloja ja – tähtiä. Kuten kerroin, tapana on ollut joulumarkkinoilta palailla kassit pullottaen ja niinpä koristeita riittää vielä muihinkin askarteluihin. Ehkäpä aattoiltana haukkana kyttäilenkin lahjanaruja…  Jouluista, vai mitä?


Köynnös päätyi hetken kokeilujen jälkeen somistamaan keittiönlamppua, joka sekin vihdoin tässä vaiheessa sai joulusiivouksen. Olisi saattanut unohtua kuvun pyyhintä tyystin ilman jouluköynnöksen ripustelua...


Kun arkisen, mutta ihanan tehokkaasti valaisevan keittiönlampun koristelee jouluisesti, niin eikö se tee siitäkin jouluvaloa? Kyllä minusta!

Kauniit kiitokset uusimmista jouluvaloistamme,
rakkaat Härkäset!


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Toisenlainen lahja

Sain toisenlaisen lahjan, tai oikeastaan joulutervehdyksen. Minua muistettiin kotkottavalla jouluajatuksella. Minua ja kehitysmaalaista kanssaperheenäitiä muisti ystäväni kuudella kanalla.

Ystäväni säästyi jokajouluiselta ja enemmän tai vähemmän stressaavalta korttirumbalta ja varmastikin sai hyvän mielen, minä sain iloisen yllätyksen ja oikein hyvän mielen, ja joku perheenäiti sai toimeentuloon mukavan lisän kanojen ja munien myötä ja aivan takuuvarmasti hyvän mielen!

Kylläpä 6 kanaa piristi ja nosti joulumieltä aivan erilailla kuin se kolmas Tiimarin kortti valmiiksi painetuilla tervehdyksillä. Kiitos rakas ystävä kanoista! Ehkäpä vuorostani lahjoitan naapuriin kukon, jotta niitä munia ja uusia kotkottajia alkaisi putkahdella vauhdilla lisäämään perheen hyvinvointia. Maassa on kohta joulurauha ja ihmisillä hyvä tahto...

 
Kanankasvatus on hyvä toimeentulon lähde. Se sopii erityisesti perheen äideille, sillä se vaatii vain vähän aikaa sekä on hyvää lisäravintoa perheelle. Tipuja ja kananmunia myymällä perheen toimeentulot kasvavat ja elintaso nousee. Hilpeää joulun aikaa ja onnellista vuotta 2012!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulumatkailua

Tehtiin ystävän kanssa pieni joulumatka. Sellainen jota olin muita kaihoisasti kuunnellen suunnitellut jo vuosia, ja jättänyt toistaiseksi aina muiden joulunalusohjelmien, muiden joulumatkojen tai ihan vaan saamattomuuden vuoksi toteuttamatta. Nyt lyötiin aika kalentereista lukkoon jo hyvissä ajoin syksyllä. Niinpä sitten joulukuisen lauantaiaamun aikaisessa pimeydessä hyppäsin bussiin ja ajelin pitkin maaseutumaisemia Porvooseen. Olimme sopineet että menemme sinne joulutunnelmia nostattelemaan ihaniin putiikkeihin lahjojen hankinnan merkeissä ja houkutteleviin kahviloihin maistelemaan jouluisia makuja ja inspiroitumaan kukaties omiinkin jouluherkkuvalmisteluihin. Ajankohta oli valittu niin että Porvoon vanhalla puolella on joulumarkkinat täydessä hyörinässä ja maa valkoisena, kukaties joululaulujen laulajatkin kujilla kuljeskelemassa.

Tämän vuoden joulusää vaan muuttikin hieman meidän ja monien muiden suunnitelmia. Hyytävää vettä piiskasi pitkin päivää taivaalta viheliään voimakkaan tuulen saattelemana. Edellisillan talvimyrsky oli yön aikana tainnut siirtyä Helsingistä Porvooseen. Ei ollut joulutoria, ei todellakaan lunta eikä niitä joululaulujakaan kuulunut, ei edes tavaratalossa.

Putiikit ja kahvilat sen sijaan olivat paikoillaan ja muiden joulumatkailijoiden vanavedessä työnnyimme niihin innolla sisään. Tyttären adventtikalenteriin löytyi täytettä nukkekotiin liittyen iki-ihanasta Riimikosta ja vatsaan sitä täytettä tankkasimme niin legendaarisessa Paahtimossa kuin tunnelmallisessa Helmi-kahvilassa. Kahvilan ihana (ja huomattavasti väljempi) yläkerta olikin minulle ihan uusi kokemus ja siellä matalalla sohvalla kakkupalan jälkeisessä raukeudessa melkein solahti herrasväen joulunviettoon muutama sata vuotta taaksepäin.

Kirppiskierroksen yhteydessä tuli kuikuiltua Remun linnan saleihinkin, mutta herra itse taisi nautiskella sateisesta päivästä visusti sisällä. Joululahjat olivat tuossa vaiheessa jo suurelta osin hankitut, joten minkäänlaista pakkosuorittamista ei reissuumme kuulunut. Ehkä silläkin sitä ostettavaa tuntui löytyvän itselle eniten… Tänä aamuna oli vesisateesta huolimatta ihan mukavaa vieläkin reissua muistellen kävellä uusin, porvoolaisperäinen kukkahattu kutreilla keikkuen töihin.

Ja tämä laukku, siis aivan mieletön löytö! Niin kitsch ja silti ihan måste! Hurjan stylish ja chic, kuten laukun kylkeen on vielä kaiken varoksi painettu. En vain yksinkertaisesti voinut jättää sitä kauppaan! Nyt sitten pitäisi enää keksiä käyttötarkoitus sille... Kerran kuskasin siinä jumppavaatteet, mutta se juttu ei toiminut. Laukun muoto ja koko kyllä olivat sopivat, mutta nuo hatut + korkkikset eivät sopineet treenikimpsujen kanssa yhteen. Julistankin nyt aivomyrskyn alkaneeksi ja kommenttikenttään saa kirjata vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia laukulleni!


Ehkä vesisade ja uusi laukku aikaansaivat sen että kerrankin palasin joulumarkkinoilta kevyin kantamuksin. Porvoota useammin kun nautin joulumarkkinoista jouluromanttisessa Saksassa, ystävien kanssa Bremenissä, ja sieltä palaillessa olenkin aina välillä napit vastakkain halpalentoyhtiön paino- ja laukunkokorajoitusten kanssa…

Nyt on siis jouluinen Porvoo koettu ja nälkä jäi: pakko se on päästä kokemaan myös toreineen pienessä pakkasessa ja lumisen valkeassa maisemassa. Hauska matkasta tuli näin sateisenakin, erilainen vain kuin kuvittelimme! Ja kyllä, sitä joulutunnelmaa irtosi mukaan jo tältäkin reissulta.

Toivottelen ihanaa jouluviikkoa Sinulle,
kirjaa laukun käyttöehdotuksia minulle!


tiistai 13. joulukuuta 2011

Näen punaista

Aivan niin kuin näin joulun alla kuuluukin nähdä! Enkä näe sitä ostoskeskuksissa toppatakissa hikoillessa ja ryysiksessä kasseja kanniskellessani. Ehei, lahjat on jo hankittu tai pitkälti tehty, ja suuri osa niistä eteisen lipastolla punaisissa pusseissa lähtövalmiuksissa.

Näen punaista
  • lämpimässä villajakussa, johon kääriydyn viileässä työhuoneessa vanhan talon ullakolla
  • ikkunan takaa vilahtavassa tonttumyssyssä (muksujen silloin tällöin hieman kiukutellessa)
  • uumeniinsa iltaisin houkuttelevassa sohvassa
  • matossa joka oikein kutsuu heittäytymään venyttelemään
  • joululahjapapereissa ja nauhoissa, kun ilolla näpertelen paketteja pimeiden iltojen iloksi
  • murkun miehekkäissä jouluvaloissa…
  • jouluompeluksissa, jotka onneksi ovat jo valmiit
  • kahvikupin reunassa viikonlopun hitailla aamiaisilla, kun pöytä on kauniisti katettu ja Hesaria voi lukea vaikka tunnin
  • postimerkeissä, joita lapset innolla liimailivat joulukortteihin
  • tulitikkurasiaa koristavassa sydämessä, kun iltaisin sytyttelen kynttilöitä ympäriinsä kotia valaisemaan
  • peltisissä tonttukoristeissa, joita ripustelen lahjoihin
  • blenderissä ja uudessa kahvinkeittimessä, kun aamuisin painiskelen juomapäätöksen välillä – elääkö terveellisesti vihersmoothiella vai nauttiako vastarouhituista pavuista keittäytyvästä kahvista?
  • sukaattirasiassa, joka kaapissa odottelee pääsyä hedelmäkakun uumeniin ensi viikonloppuna
  • samettisessa tonttumekossa, jonka tytär sai riemukseen äsken nimpparilahjaksi, ja joka piti heti pukea päälle ravintolaillallisellekin…
  • glögimukissa, kirjaimellisesti hehkuvan punaista ja lämmintä punaa
  • pikkuhiljaa kotiin saapuvissa paketeissa. Ihanaa kun niitä alkaa löytyä sieltä täältä nurkista!



Näin jouluinen otos syntyi puhtaasti vahinkolaukaisuna, kun tytär päätti viettää kotona sähköttömän vartin ja sammutteli valot. Elimme fikkarin valossa. Tuon vartin aikana sitten minun pitikin juuri räplätä kameran säätöjä, ja räpsähti kuva arkisen ruskeasta eteisen matosta fikkarivalaistuksessa. Hetken meillä oli eteisessä hehkuva joulumatto!

Toivottavasti sinäkin näet ihanaa punaista joka puolella!


torstai 8. joulukuuta 2011

Sataa, sataa ropisee...

Adventtikynttilöitä on palanut jo useampi kappale
vaikka nurmikot sen kun vihertävät ja sireeni pukkaa uusia silmuja.
Viime vuonna tähän aikaan oltiin jo ihan kyllästyneitä valkoiseen
ja jopa Helsingissä tuolloin valkoisena pysyväänkin lumeen,
 joka hautasi kokonaiset autotkin runsaudessaan alleen.


Nyt maisema on harmaa ja märkä.
Pienen pienen läikähdyksen joulun tunnelmaa tuo
sateen ja harmauden keskeltä pilkistävä valo.


On tässä harmaudessa omat kauniitkin puolensa.
Korissa odottavat äidin kutomat ihanat, harmaat villasukat.
Taidan vetää ne jalkaani ja nauttia kynttilänvalossa
tästä harmaasta sadepäivästä hyvällä omallatunnolla
sohvan nurkkaan käpertyen.


Leppoisan harmaata sadepäivää Sinullekin!
Tilitilipom...




keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tuoksuva tuulahdus 1600-luvulta





 
Piparkakut 1600–1700-luvun tapaan

3 dl ruskeaa siirappia
3 dl fariinisokeria
100 g voita
1 dl mantelirouhetta
1 dl sukaattia
1 sitruunan raastettu kuori
3 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl muskottia
2 tl soodaa liotettuna 1 rkl ruusuvettä (tai vettä)
5 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja

Siirappia ja sokeria keitetään, kunnes sokeri sulaa. Voin annetaan sulaa jäähtyvässä sokeriseoksessa. Lisää seokseen kaikki muut aineet ennen jauhoja, jotka sekoitetaan taikinaan vähän kerrallaan. Taikinan annetaan vetäytyä kylmässä pari tuntia tai yön yli. Kova taikina kaulitaan ohueksi ja leikataan kämmenen kokoisiksi suorakaiteiksi, joiden keskelle ja säteittäin kulmiin painetaan halkaistut mantelit koristeiksi. Piparkakkuja paistetaan pellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa 7–10 minuuttia.

Sain syksyllä ilon sonnustautua piparimamselliksi ja tarjoilla Kirjamessuilla herkullisia maistiaisia viime vuosituhannelta. Tai no, vain kaupunginmuseon tutkijan esiin kaivama ja käyttöönottama resepti oli sieltä saakka, toteutus paljon tuoreempi. Pipareiden tuoksu oli huumaava, menekki runsas ja palaute siinä määrin kiittävää, että päätin itsekin ryhtyä niiden leipomispuuhiin joulun alla.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi sitten perustin piparkakkutehtaan kyökkiimme. Ei tosin kovin suomalaiskansallista leipoa Keski-Euroopasta kotoisin olevia leivonnaisia Ruotsin-vallan aikaisella reseptillä… No, juhlapäivän aloitus ja lopetus olivat niin isänmaallisia sotaveteraanien ja partiolaisten kanssa vietettyine jumalanpalveluksineen ja Linnan juhlien pukuloiston seuraamisine, että suotakoon tämä ”hairahdus”. Ja olihan tämäkin taas loistava sauma iloita siitäkin ettemme ole enää Ruotsinkaan vallan alla (…niin ihanan herttaista kuin se nyt juuri Vickanin vauvahuumassa ehkä olisikin….).


Resepti on meidän perinteistä piparitaikinaamme vielä maukkaampi kiitos mm. sukaattien ja sitruunankuoren. Rakenne poikkeaa myös nykyaikaisesta ollen hyvin kovaa ja murenevaa. Se taas johtuu ilmeisesti kanamunien puuttumisesta tästä reseptissä. Rakenne aikaansai sen että äidin melkoiseksi urakaksi jäi taikinan kaulinta, levyjen leikkaus ja niiden nostelu pellille. Lapset saivat sitten hoitaa koristelut. Näppärä muotti näiden vanhanaikaisten piparilevyjen leipomiseksi löytyi muovisesta pelikorttirasian kannesta. Uunissa sooda sitten levitti levyt pienen kämmenen kokoiseksi.


Tein taikinan 1½-kertaisena ja pienen pienellä fuskulla viimeisen piparin koon osalta se riitti minun kaulintavoimallani juuri 50 pipariin. Valmistui melkoinen kasa seinätiiliä Hansin ja Gretelin taloon. Yksi kallisarvoisista tiilistä tosin suureksi harmikseni putosi lattialle ja hajosi palasiksi. Perhe ei sen sijaan asiasta ollut lainkaan harmissaan, sillä ennen kuin olin ehtinyt harjan ja rikkasihvelin kaivaa esille, oli murut jo kirjaimellisesti noukittu parempiin suihin. Suurten kehujen säestyksellä!

Nämä piparit ovat sen verran työläitä tehdä, että en suosittele yhdenkään pellillisen koepolttoa, vaan mieluiten haukkana uunin vierellä vahtimista. Itse meinasin yhden pellin jo käräyttää ja lohduttelen nyt itseäni sillä, että näin ne näyttävät vieläkin aidommilta. Hiljaa mielessäni kun olin jo kiitellyt niitä viisaita, jotka ovat keksineet sähköuunin ja leivinpaperin sen sijaan että olisin klapeilla pidellyt leivinuunia tasaisen lämpimänä ja rasvannut paljaita uunipeltejä siankyljellä paiston lomassa…

Homma on vaivan arvoinen, piparit ovat nimittäin varsinaisia makunystyröiden hellijöitä! Suosittelen ja toivottelen herkullisia hetkiä!



maanantai 5. joulukuuta 2011

Strategia-allergia

Epikriisi: Potilas valittaa infoähkyä ja ongelmia tiedonsulatuksessa, kokee myös usein toistuvia ongelmia ohjeiden ymmärryksessä eikä osaa yhdistää kaikkia työyhteisössä mainittuja henkilönimiä kasvoihin. Muina oireina mm. krooninen niskojen jäykkyys, ajoittainen päänsärky, usein toistuva vit harmistus, odotukset tulevaisuuden suhteen pienet. Potilaan mainitsema paise (pain in my ass) jäänyt tarkemmin tutkimatta vastaanotolla. Potilaalle suositeltu toistuvia kylmiä suihkuja niskan alueelle ja tarjottu lämmintä kättä. Lisäksi suositeltu muutaman säästyneen lomapäivän käyttöä viikonloppumaisen joulun yhteydessä. Potilas poistunut vastaanotolta laahustaen ja katse lasittuneena. Diagnoosi: Strategia-allergia. Ei aihetta lääketieteellisiin jatkotutkimuksiin.

Apulaiskaupunginjohtajamme ja ihmismielen asiantuntija Pekka Sauri totesi hiljattain että poliitikkojen kielenkäyttö on mennyt niin vaikeaksi, että se aiheuttaa jo yleisölle masennusta. Tämän lauseen lukeminen aamun lehdestä pelasti minun pimeän marraskuisen aamuni ja toi välitöntä helpotusta oloon! Olin jälleen kerran jo tovin tuskaillut meidän virkamiesten kielenkäytöllä, ohjeiden ristiriitaisuudella ja kantaaottamattomuudella. Tee siinä sitten hommasi hyvin, tunne ammatillista ylpeyttä ja koe palkitsevia onnistumisen tunteita...

Pulppugeneraattorien lisäksi käytössämme on laaja valikoima sympaattisesti nimettyjä apureita (mm. Ahjo, Arttu, Helinä, Heta, Kosti, Oiva) ja vähemmän sympaattiselta kuulostavia (mm. AdeEko, AdeWin, Bip, BP, Hijat, E-hjat, E-rekry M2, Merex, Sujo, jne.) joille yhteinen nimittäjä on se että melkein kaikki ne vaativat omat rekisteröitymiset, salasanansa ja käyttäjätunnuksensa.  Ei ihme että omaa pankkikorttitunnustaan ei muista enää ilman muistilappua tai että päiväkodin ulko-ovi on jäänyt joskus aukeamatta, kun kiireessä töistä sinne rientäessä ovikoodi ei olekaan palannut mieleen…

Viime aikoina olen istunut tiiviisti seminaareissa, ja kuullut samoja jorinoita jopa neljä kertaa viikon sisällä. Koska saarnojen sisältö alkoi käydä osin jo kovin tutuksi, ryhdyin viimeisessä tilaisuudessa kirjaamaan antia oikein muistiinkin. Nämä alla olevat sanat ja termit keräsin muutaman tunnin aikana. Näytin varmasti siltä tunnolliselta muistiinpanoja tekevältä tytöltä, vaikka sisällä riehui jo tätikapina valtoimenaan! Työhyvinvointi ei tuolloin ollut kovin vahvoissa kantimissa…

Seminaarien antina minun tulee työssäni jatkossa muistaa että poliittisesti korrekti maltillinen menokasvu tarkoittaa tiukkaa taloudenpitoa ohjeistuksella ”toivo parasta, varaudu pahimpaan” -  suht’ negatiivissävytteistä ohjenuoraa… Osaksi arjen puuduttavien mutta pakollisten rutiinien pyöritystä tulee sisällyttää strategiaohjelmassa oleva slogan ”innovaatiot osaksi johtamisjärjestelmää” ja muistaa tuoreen, "Nyt innovoidaan" –tutkimuksen annit,  laatia prosessimittareita ja huolehtia  prosessin kypsyydestä (kuka huolehtii sillä välin mun kypsyydestä?), osallistua innolla HR- tietojärjestelmän käyttöönottoon vaikka olen 70-luvun lapsena omaksunut Kekkosen käyttämän HV-järjestelmän, osallistua  prosessien jalkautukseen sen lisäksi että olen jo vuosia jalkauttanut itseäni sauvojen kanssa pitkin poikin Helsinkiä,  hoitaa johdon ja muiden toimijoiden sitoutuminen - siis keitä nyt pitäisi tällä prkleen johdolla sitoa???,  työstää palkitsemisen kehittäminen vaikka oma kehitys ja varsinkin oma palkitseminen on vielä ihan kesken, ymmärtää että kaupunkiyhteisö onkin it-termi eikä enää se whole village, joka tarvitaan lapsen kasvatukseen, osata iiteen johtaminen vs. itensä johtaminen, hallita  riskienhallinta ja  strategisten tavoitteiden määrittely vs. riskinä ihmisenä enemmän työstämäni strategisten mittojen saavuttaminen ja näin itsenäisyyspäivän aattoonkin sopiva käsky saavutettujen linjojen säilyttämisestä, ymmärtää ennustaminen eri asiaksi kuin kädestä katsominen ja kristallipallo, muistaa että uskomus ”tieto on valtaa” on vanhentunutta vaikka  ”tieto lisää tuskaa” ei taida olla, ymmärtää tiedon semanttinen yhteensopivuus vaikka oikeasti tuo lauseenpuolikaskin jo menee yli oman ymmärryksen, hokata että kaupungin ekosysteemi onkin lieriöitä ja neliöitä eikä happea+ puita+ juuria ja multaa lieroille, selvittää mikä piru on Apps4Finland -kilpailu tai ParkkiNappi, napakymppi taskuunperuutusko? Hahmottaa it:n kokonaisarkkitehtuuri vaikka paljon kiinnostavampaa ja kauniimpaa onkin Engelin asemakaava, oppia kirjoittamaan adjektiivi (?) kaupunkiyhteinen vs. äikäntunneilla opitut adjektiivi JA substantiivi yhteinen kaupunki, hallita kapseloidut toimintamallit, tunnistaa KETS ja SEAP jotka yhdessä kuulostavat lähinnä ketsupilta englanniksi, työstää päätösporttihyväksynnät  ja passiivienergia vaikka tahto olisi olla aktiivi ja energinen, viis’veisata siitä että neljännesvuosisata on vielä työvuosia edessä ja  pistorasiakuorman  myötä ottaa taas 1 kuorma lisää kannettavaksi, tajuta että RMK D3 viittaakin kansalliseen säädökseen eikä syntymäkaupungin postiosoitteeseen, hahmottaa parviäly ja solmutyöskentely jotka eivät valitettavasti viittaa nukkumiseen tai käsitöihin, muistaa  pilvipalvelut  - me like tai ainakin tulee kohta tarpeeseen, ymmärtää ICT klusteri ja virtuaalinen voimaantuminen vaikka minä tarvitsen tässä kohtaa jo konkreettista voimaantumista, ottaa kyvykkyyksien infran organisointi haasteena arjen työhön tuomiseksi, hallita infran jakelutien muutos vaikka tässä vaiheessa seminaaria perjantai iltapäivänä olen kiinnostunut lähinnä ulosmenotiestä, hoksata vielä että voimapaikka onkin it-jargonia eikä suinkaan kuntosali ja että Living lab yhteisöt ovat jotain aivan muuta kuin BB-talot.

Seminaarin lopuksi helsinkiläistohtori kertoi tamperelaisproffan todenneen että tätä nykyä keskijohdon pinna kiristyy. Älä, sen olisin minäkin Tampereella opiskelleena osannut kertoa ihan ilman väitöstä ja vaikka vain katsomalla ympäri salia, josta kahvitauolla katosi puolet porukasta.

No, minä olen tyytyväinen kun olen saanut oireilleni itse keksimäni diagnoosin ja tiedon siitä että en todellakaan ole asiassa yksin. Oletettavasti painavien tutkimustulosten ja korkeiden poliitikkojen jyrähdysten jälkeen asian tilaa ryhdytään kohentamaan. Ainakin minä ryhdyn omalta osaltani. Tavoitetilassani hierarkiat kuvataan jatkossa perinteisellä pyramidimallilla tähän tyyliin:


Onneksi huominen on vapaapäivä. Tulee tarpeeseen. Iloitaan yhdessä vapaasta ja vapaudesta ja toivotaan entistä parempia huomisia!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Sytytän sinulle kynttilän




Sytytän sinulle kynttilän
keskelle hämäryyttä,
sytytän kynttilän loistamaan
iloa, ystävyyttä.

Sytytän sinulle kynttilän,
hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?


Sytytin eilen kynttilöitä pitkin kotia ja parvekkeita. Päivä oli ollut raskas ja tarvitsin voimaantumista. Sain sitä. Sytytin kynttilän isälle ja ehkäpä yhden aina yhdelle ihanalle ystävälle. Kynttilänhohteessa oli hyvä iloita ystävästä, jolta olin kauniit lyhdyt saanut ja muistella juhlaa jossa hän ne antoi. Oli aikaa ajatella ystävää, jonka perhe oli sairaudesta toipumassa, toista joka istui koneessa matkalla lämpimään ja kolmatta joka jo palaili kotia päin reissultaan. Onni oli myös iloita ystävästä, jonka olin päivällä tavannut, ja jonka kanssa sain rankkoja asioita käydä läpi ja lopuksi jo niille hihitelläkin.

Ihana on myös tuo Anna-Mari Kaskisen runo. Toivottavasti se tuottaa hyvää oloa Sinullekin. Sytytellään taas iltahämärissä lisää kynttilöitä!


maanantai 28. marraskuuta 2011

Villainen pikkujoulu

Millainen on virkkaushöpsöjen pikkujoulukuusi? No villainen tietenkin… Tai no, ainakin kuusen koristeet. Kuusi itse on vihreää, pistelevää havua, ”omasta metsästä” eli mökkipihalta kaadettu ja kotiseutuhengessä Riihimäen Lasin purkkiin Rööperissä sovitettu.

Villaisen siitä tekee tämänvuotinen, totaalisen ex tempore syntynyt koristelu. Myös tyttäreni on hurahtanut virkkuuseen. Muutamana iltana ei pienen koululaisen lukulamppua sängyn vierestä olisi saanut sammuttaa lainkaan, koska ”työ” oli kesken. Salaperäinen työ, joka minun silmissäni näytti pitkältä ketjusilmukkavirkkuulta, mutta jolla selvästi oli suurempi rooli tytön suunnitelmissa. Aikansa virkattuaan hän keri työnsä palloksi ja julisti kokeen alkavaksi. Koe suoritettiin niin että lastenhuoneen ikkuna avattiin ja pikkuveli komennettiin salaisin etukäteisohjeistuksin pihalle. Kun yhteys oli kunnossa ja koko loppu perhe kerääntynyt ikkunan äärelle, heitti tyttö virkatun lankapallon ikkunasta ulos, ja pikkuveli oli alhaalla vastaanottamassa ja katsomassa että riittikö virkkuu 5. kerroksesta maahan asti, vai pitikö työtä vielä jatkaa. Kaikkien riemuksi kerän loppu osui maahan ja pikkuveli tomerasti kääri rullaa auki puoliväliin pihamaata. Koe oli suoritettu ja työ valmis, villalanka voitiin leikata ja tehdä loppusolmu. Meillä ei ole tietoa siitä kuinka monella naapurilla oli ilo seurata perheemme tämän kertaista koetta…

Kokeen jälkeen massiiviseen virkkuuseen ei koskettu. Ehkä se oli lapsen mielessä jo täyttänyt tehtävänsä. Äidin silmiin hellyttävä työ, joka nyt oli niin paljon muutakin kuin vain ketjusilmukkajonoa, sen sijaan osui useasti. Ja kun sitten kuusi oli kulkeutumassa parvekkeelle, sai värikäs virkkaus uuden kunniatehtävän. Se on nyt meidän kuusenköynnöksemme ja muina koristeina palvelevat tyttären pitkin syksyä iltapäiväkerhossa väkertämät villaiset Meksikon tähdet.


Koskaan aiemmin kuusemme koristeisiin ei ole paneuduttu tällaisella intohimolla kuin nyt. Koskaan aiemmin kuusta ei ole koristeltu kokonaan itse tehdyin, vieläpä kokonaan lapsen tekemin koristein. Värikästä ja hellyttävää! Luulenpa että ensi adventtina joulukoristelaatikoistamme purkautuu esiin noin viisitoistametrinen virkkuu...

Kuusen valot siirtyivät nyt elävinä liekkeinä loimottamaan kuusen vierelle. Tähän oli kaksi selkeää syytä:
1)    paloturvallisuus –> villaiset koristeet + kynttilänliekit
  = huono, huono yhdistelmä parvekkeellakin
2)    kuusi muistettiin hakea mökiltä, mutta ei niitä kuusen pieniä  sähköisiä ulkovaloja

Lämmintä adventin aikaa Sinullekin!
Minä alan nyt haaveilla neulotuista kuusenpalloista...

tiistai 22. marraskuuta 2011

Yy, kaa, koo

Kerroin jokunen aika sitten kuinka olen hurahtanut isoäidinneliöihin. Niitä tulee tässä taas lisää :). Olen nimittäin saanut osakseni ihmettelyä ja ihastelua uusimman tuotokseni myötä, ja jopa ihanan imartelevan kysymyksen että kuinka osaankaan tällaisia askarrella. Niinpä ajattelinkin röyheästi jakaa neuvoja siitä kuinka itse kukin voi tehdä itselleen / läheisilleen / vielä vaikkapa joulumyyjäisiin virkatuista neliöistä myssyjä, tunikoita, kasseja, ponchoja, peittoja, ihan mitä vain lystättää…

Vaihe 1: Tarvitset silmääsi miellyttäviä ja käteen mukavalta tuntuvia lankoja. Itse suosin villaista ”7 Veljestä” -lankaa, joka on niin peruslankaa, että sitä löytää jopa heinäkuun helteissä pienen Tervakosken suuresta Valintatalosta. Eikä maksa paljoa.


Kuva 1: Tytär halusi tehdä inventaarin virkatuista lapuista. Inventaarin lopputuloksena aloin arvioida tulevan peiton kokoa ja sain päiväksi kauniin tilataideteoksen olohuoneen lattialle.

Vaihe 2: Lisäksi tarvitset intoa. Paljon intoa. Innon lisäksi tarvitset taidon. Jos sitä ei vielä ole, niin voit hankkia sen täältä.


Kuva 2: Myöhemmin syksyllä pääsin itsekin kokoamaan lattialle, lakanan päälle pehmeää palapeliä. Lakana on helppo kääriä rullalle siinä vaiheessa kun peiton kokoaminen alkaa tuntua siltä tylsältä työvaiheelta...

Vaihe 3: Lopuksi tarvitset vielä himpun kärsivällisyyttä. Et kuitenkaan niin paljoa kuin luulet katsoessasi jonkun toisen virkkaamaa valmista peittoa / ponchoa / pikkurikiriikkistä kassiakin. Alkuun tarvitset sitä muutamaan ensimmäiseen lappuun ja sitten into viekin jo niin lujaa että työ alkaa valmistua liiankin nopeasti. Believe me, I've been there!


Kuva 3: Tässä se nyt poseeraa. Kuvan oton jälkeen peitto pääsi taiteltuna sohvan käsinojalle odottelemaan pimeitä telkkari-iltoja.

Tämän peiton virkkasin syysauringossa ja pitkälti partsin kiikkustuolissa. Ensimmäisen peiton tein mökillä heinäkuisissa helteissä ja niitä seuranneissa syyspimeissä ja talvipakkasissa iltapuhteina. Se lämmittää päiväunia nyt mökillä, tämä telkkarin tuijottelijaa kotona.

Myös rakas ystäväni virkkasi kesällä lämpimikseen peiton (jipijajee, en siis ole ainut heinäkuussa villapeittoja ahkeroiva!!!). Hän juhlisti peittonsa valmistumista järjestämällä naapuruston rouville peittobileet. Peittobileet??? Noh, tietenkin bileet jossa kuohujuoma virtaa ja kaikki kilvan kehuvat peittoa. Aivan superidea! Lupaan kutsun saadessani saapua teidän kaikkien tuleviin peittobileisiin ja kehua peittonne taivaisiin! Itse vellon nyt siinä määrin syysväsyn ja pikkujoulusesongin välisessä haljakassa olotilassa, että en ryhdy kopioimaan hänen ihanaa ideaansa, vaan tyydyn jakamaan peitto-onneni täällä blogissa, ja käperryn sohvan nurkkaan ihanan peittoni alle odottamaan joulua.

Saa herättää kun laatikot ovat kypsiä!


Joulua odotellen,
 Päivi

P.s 1: Jos kolmas peittoni sattuisi valmistumaan valoisampana vuodenaikana, niin saattaisin harkita peittobileiden järjestämistä…

P.s. 2: Kaltaisteni virkkausnoviisien on hyvä tiedostaa harrastuksen vaarat: väärällä virkkaustekniikalla ihminen saa kehitettyä itselleen sekä tennis- että golfkyynärpään lyömättä kumpaakaan palloa. Välillä vaan tulee eteen tilanteita, joissa mieslääkärille ei kehtaa kertoa vaivan todellista syytä, vaan antaa hänen pitää kiinni noista vakiintuneista diagnoositermeistään. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin kertoa että sattuu ja paljon kun riesat hankkii samanaikaisesti ja vielä samaan käteen. Luomisen ilo kuitenkin voittaa nuo tuskat! Kokeile vaikka!

P.s. 3: Anteeksi, rehellisyyden nimissä joudun toteamaan että jutun otsikko on aavistuksen harhaanjohtava. Oikeasti näin vaativien käsitöiden luomisessa pitää osata laskea kahdeksaan ketjusilmukkaan asti. Sen jälkeen pärjääkin pitkään kahdella ketjusilmukalla ja kolmella pylväällä.


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Liian arkista

Palkkapäivä, tätä nykyä laskujenmaksupäivä tuli ja meni. Ei sitä huomannut odottaa, ei se aikaansaanut ennakkosuunnitelmia eikä kalenterimerkintää. Tili vain kääntyi pankkitilillä, tuli ja meni.  Aikuismaisen asuntovelkaista.  Liian arkista. Tylsää.

Entisessä työpaikassa meitä oli muutamien ihmisten joukko, jotka lähdimme aina palkkapäivänä ulos syömään lounaan. Alakerran henkilöstöruokalan tai keittiössä omien eväiden syömisen sijaan kirmasimme Kallion kujille. Saimme happihyppelyn ja useimmiten herkullisen lounaan. Saimme niiden lisäksi paljon muutakin. Saimme hersyviä nauruja, ihanaa vapauden tunnetta, rutiinien rikkomisen aikaansaamaa mielihyvää, lounas lounaalta tiiviimpiä ystävyyssuhteita ja arkeen tarpeellista juhlaa. Se että lähdimme ulos, vedimme kesken työpäivän ulkovaatteet niskaan ja maksoimme lounaasta jopa femman enemmän kuin alakerran kuppilassa, teki palkkapäivästä odotetun ja arjesta ihanan juhlan.


Nyt lounasseurueemme on hajaantunut, osa uusiin työpaikkoihin ja maantieteellisesti levälleen jopa kolmeen lääniin. Palkkapäivänä havahduin hauskoihin muistoihin, ja aloin miettiä mistä nyt revin tuon juhlan arkeen. Miten te teette arjesta juhlan? Kommentteja kiitos, hyväksi havaitut käytännöt jakoon!

Ninni, Fifi, Miksu ja Tommi,
kaipaan vanhoja hyviä aikoja takaisin :)
Ja perinteet kunniaan!