perjantai 30. maaliskuuta 2012

Äidin ryytimaassa

… ei ole nyt laulun tilhi herkuttelemassa eikä pikku-Inkeri möyrimässä, vaan ihan tämä äiti itse. Ulkona paistaa jo ihana kevätaurinko, joka saa sormet syyhyämään mullan kuopsutteluun, mutta öisin paukkuvat vielä pakkaset siihen malliin että rairuohoa, tai siis pääsiäisohraa, suuremmat kylvötyöt on toistaiseksi joutunut jättämään tekemättä. Se ei toki tarkoita sitä ettei ajatustyötä ole asian eteen tehty ja korvikkeitakin haalittu jo kevätmieltä nostattelemaan!

Eilen esimerkiksi kesken suunnittelupäivän hoksasin talousarvion sijasta suunnitelleeni olemassa olevista tykötarpeista viljelmäportaat parvekkeelle. Juuri sellaiset joita olen jo useana kesänä sinne kaipaillut ja nyt ajatus vain kirkastui  - BLIM! Pienen pienellä vaivalla vanhasta kierrättäen saan ihanat kasvatuspaikat yrteille ja kukille niin että kasvit saavat riittävästi valoa ja parvekkeelta ei kaikki tila hupene ruukuille ja koreille. Ihanaa ja vihdoinkin!Saatan palailla asiaan kevään mittaan jahka olen väsännyt suunnitelmani todeksi.

Ja se korvike sitten… Vielä ei ruukkupuutarha kukoista parvekkeella, mutta kannuryytimaa viheriöi ja tuoksuu kyökissä ihanasti. Mummon vanhoja Arabioita, uusia mitäliemuttakivojakannuja, persiljaa, timjamia, rosmariinia ja herneenversoja. Taimet tietenkin tällä kertaa valmiina kaupasta. Maustoivat ihanasti kukon viinissä ja vuohenjuustoleivät, joita tosiaan tuli viime viikolla tehtyä pariinkin otteeseen. Ja sen lisäksi niitä on ihana ripotella sinne tänne, perunamunakaskin sai ihan uuden hohteen tuoreilla yrteillä höystettynä. Ja se ihana tuoksu! Aavistus ranskalaiskeittiön saloja… silloinkin kun kyökissä on ihan vain mikrotettu kaupan maksalaatikkoa...


Voihan Vitalis, jokohan ensi viikolla, viimeistään seuraavalla pääsisi viljelemään parvekkeelle? Tytär on päättänyt ryhtyä tomaattiviljelijäksi ja äidin ehdotus pensastomaatintaimesta tuli tyrmätyksi kertaheitolla. Sain luennon siitä kuinka tomaatit kasvatetaan: "Ensin tehdään multaan oja, johon pannaan siemenet…" Kun kerran olen intoani tartuttanut jo seitsenvuotiaaseenkin, niin lupasin kiltisti käydä hänen kanssaan ostamassa tomaatin siemeniä ja kylvää niitä kanssaan. Kääks, vielä en viitsi ajatella kuka hoitaa tuholaistorjuntaa ja vaativaa kastelua parvekkeella siinä vaiheessa kun viljelijä itse on hilpassut kesälaitumille…

Onneksi ylihuomenna on jo huhtikuu, kevät tosi pitkällä!
Mitä Sun ruukkuihin päätyy silloin itämään tai kukoistamaan?
Olethan jo kirjautunut lukijaksi ja ilmoittautunut mukaan?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Silmänilo


Kyllä pani suun hymyyn ja mielen keväisen kepeäksi, kun sai lähes kirjaimellisesti törmätä tällaiseen ruukkupuutarhaan. Tämä piristys on koettavissa Korkeavuorenkadulla, Valkoinen Elefantti – liikkeen edustalla. Ihanaa viitseliäisyyttä kauppiaalta! Taitaa vaateputiikin pitäjältäkin löytyä vihreä peukalo...


Käykää ihmeessä  ihailemassa! Vastapäätä näitä on ihana kahvila, joten tästähän saa ihan viikonloppuiselle kävelyretkelle vaikka syyn.

Nautinnollisia kevätpäiviä!

PS. Olethan kirjautunut lukijaksi ja ilmoittautunut mukaan juhlintaan?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Skumppaa ja löylyä

Olen aina rakastanut järjestää juhlia: nimppari-, synttäri-, käsityö-, ystävänpäivä-, luokka-,  vappu- ja uudenvuodenjuhlia, valmistujais-, kihlajais-, polttari- ja hääjuhlia, baby showereita, ristiäisiä, naamiaisia, discoja, tupareita, läksiäisiä, joululahjavalvojaisia ja ihan vaikka vain kissanristiäisiä… tosin ilman sitä kissaa.

Niinpä olen järjestämässä jälleen juhlia. Blogi kun saavuttaa huhtikuussa kunnioitettavan yhden vuoden iän, ja sitähän täytyy ehdottomasti juhlia! Koska blogille on kertynyt oikeasta palkista sisäänkirjautuneita lukijoita (”Lukijat” -> Liity tähän sivustoon / Oletko jo jäsen? Kirjaudu sisään), niin haluankin juuri teidän ja blogia kommentoineiden rohkelikkojen kanssa asiaa juhlistaa!



Viime kesänä järjestin nimpparijuhlat saunalla, ja illan mittaan sovimme juhlasta muodostuvan perinteen. Varasinkin tilan käyttöömme jo hyvissä ajoin. Mutta, mutta, mutta… koottuja selityksiä: kyseiseen ajankohtaan onkin nyt tulossa muita rientoja, toinen toivon mukaan puolisalaisuuteeni liittyen ja toinen äidin synttärijuhlintaan sukujuhlien merkeissä. Kumpikin niin painavia syitä, että joudun peruuttamaan järjestyksessä jo toisen perinteisen nimpparisaunajuhlinnan. Höh ja pöh!

Yritän kuitenkin kompensoida asiaa synttärijuhlinnalla ja järjestänkin juhlat, joissa suomalaiskansalliseen tapaan taas saunotaan oikein olan takaa. Ja siemaillaan nesteytykseksi välissä skumppaa ;). Lasien lisäksi saattaa maaliskuisen käsityöillan innoittamana myös puikot ja koukutkin taas kilistä saunatuvassa...

Aika: perjantai 20.4.2012 klo 18
Paikka: Kattosauna Rööperissä
Varustus: oma pyyhe tai kylpytakki (helppo tunnistaa omakseen) ja jalkaraspi jos lystättää.

Tulethan armas blogin seurailija mukaan lauteille! 
Kommenttiosioon voit ilmoitella osallistumisestasi. 

Tervetuloa!
T: melkein 1-vuotias Päivityksiä

PS. Lahjat ovat lahjattomia varten ja niinpä me and my blog emme toivo lahjoja. Loistavia puheita ja taitavia esityksiä sen sijaan seuraamme oikein mielellämme skumpan hörisemisen lomassa… vitsivitsi…


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnoissa...


... ja pöpöjä kurkussa. Siihen voi tiivistää tämän aamupäivän! Vai mitä muutakaan voisi todeta, kun palaa kotiin esiteltyään kurkunpäätään terveydenhoitoalan immeisille parissakin osoitteessa, ja saa ihailla kirkkaassa kevätauringossa oksistoon karanneita ilmapalloja. Ne ovat olleet kotikatua somistamassa jo viikonlopusta, ja yhä vaan nostattavat hymyn huulille ja saavat ajatuksetkin keventymään.

Muutenkin aamupäivä on sujunut aurinkoisissa merkeissä: olen purkanut eilisen harjoitukseni, eikun siis ...öhöm... mallitilkun, ja aloittanut palmikkoneuletyön. Jipii ja done, homma siis hallussa eilisen hauskan illan päätteeksi! Tässä todiste ja nuotitukset, nyt siis työn alla jo neule kahdella kolmen palmikolla. En ole vielä päättänyt saako tytär tästä nukkekotiin torkkupeiton, vai joku rakas taas uuden kaulaliinan.


Huhkiessa tuli nälkä ja mikäs sen mieluisampaa kuin loivennella sitä grillatuilla vuohenjuusto-hunajaleivillä salaattipedillä. Vielä kun kyökistä olisi löytynyt herneenversoja leivän päälle, niin nautinto olisi ollut totaalisen home made delux!


Deluxeen taidan siirtyä iltapäiväkahvittelun merkeissä, koska eilistä jättimäistä suklaakakkua löytyy vielä jääkaapista...


Jos näillä virikkeillä ja eväillä ei tauti taltu, niin kysynpä vaan että millä?!? Jaa, kohta onkin soittoaika lääkärille, katsotaan onko hänen mielipiteensä yhteneväinen omani kanssa lääkkeiden riittävyydestä ja laadusta jahka on tulkinnut nieluviljelyn tulokset...

Niin tai näin, olo on sen verran samea, että kirkkaana paistava kevätaurinko on vain ja ainoastaan superihana juttu, ikkunoiden sameus ei nyt erotu lainkaan!

Aurinkoista kevätpäivää Sinullekin!


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kirpputorikauppiaana

Kevätaurinko ja mökin myynnin aikaansaama kaappien ja kampsujen läpikäynti ja roudailu paikasta toiseen olivat riittävän painavat syyt vihdoin viimein ryhdistäytyä ja tehdä taas jo useamman vuoden suunnittelemani asia: varata myyntipöytä kirpputorilta. Toki päätöksen jälkeen muutama päivä piti vielä arpoa josko menisin Jäähallille itse myymään päiväksi tai pariksi romppeita, odottaisinko pidemmälle kevääseen ja menisin Myyrmäkeen suurkirppikselle, vai jaksaisinko hinnoitella kamppeet ja kangeta ne itsepalvelukirpputorille. Jälkimmäisin vaihtoehto vei voiton. Laiskuus, mukavuudenhalu ja perheen viikonloppuaikataulut pitivät minut poissa pöydän takana seisoskelemasta.

Aikataulutin homman niin että tavaraa tarvitsi mahdollisimman vähän siirrellä paikasta toiseen. Mökki-irtaimistoa pakatessani tein jo jaon kolmeen: roskiin, kotiin, kirppikselle. Kirppiskamoja pakkasin sitten auton takarontin täyteen ja seisotin niitä siellä muutaman päivän kunnes pöytävaraukseni alkoi. Kampsut kannoin autosta suoraan myyntipöydälle, ja vasta niitä laatikosta purkaessa kirjoittelin + kiinnittelin niihin hintalaput. Näin meni aikaa kyllä jonkin verran, mutta minun ei tarvinnut välissä purkaa lastia autosta eikä levitellä tavaroita kotona hinnoittelua varten. Eikä siis myöskään pakata hinnoiteltuja romppeita takaisin pahvilaatikoihin ja nyytteihin, eikä kuskata kerroksista hissillä kadun varteen takaisin autoon. Ja ehtihän siinä hinnoitellessa kokea sitten sitä toisenkinlaista kirpputorihyörinää, sitä jossa jutellaan ostajien kanssa ja vähän neuvotellaan hinnoistakin.

Itse asiassa käytin yhden reservissä olleen lomapäivän kirppiskauppani käynnistykseen. Vietin ensin rauhallisen aamun perhettä aamiaisherkuilla hellien ja lapset kouluun saatellen, sitten köröttelin entisestään täyttyneellä autolla aamuauringossa läheiselle kirppikselle sen auetessa ja vietinkin siellä aikaa iltapäivään saakka. Lopputuloksena oli kukkuraiset pöydät hinnoiteltuna tavaraa josta oli joko pakko tai halu luopua jotta kotona kaapinovet menevät kiinni, ja kaapin siivoajalla säilyy mielenrauha…


Olin ehkä ollut aavistuksen skeptinen koko hankkeeseen lähtiessäni, vaikka olinkin ystävältä kuullut huimia myyntimenestystarinoita. Itse olin vuosia sitten kokeillut toisessa kaupungissa nuhjuista kirppistä, jossa tavara ei liikkunut juuri muuten kuin varastamalla ja jossa sai pitäjän kanssa tapella myyntitilityksistä ja sitten vielä roudata suuren osan sinne viedyistä tavaroista myymättöminä (tai pöllimättöminä) pois. Epämieltäylentävää puuhaa.

Nyt kuitenkin koin heti alkuun hauskan yllätyksen. Kaivarin Kanuuna osoittautui siistiksi, valoisaksi ja viihtyisäksi paikaksi, jossa opasteet olivat selkeät ja palvelu aina erittäin iloista ja nopeaa. Paikkaa on myös hauskasti sisusteltu, niin että sinne voi istahtaa päiväkahveille ostosten tai muuten vain kiertelyn lomassa. Tila on ullanlinnalaisen talon kivijalassa, entisen maalikaupan tiloissa, ja osin melko matalaakin tilaa. Pitkät ihmiset saavat todella kiinnittää huomion ”Varo päätäsi” –kyltteihin! Tilan mataluus kuitenkin luo siihen hauskaa basaarimaista tunnelmaa, jota vielä krumeluurit kalusteet, vitriinit, kultakehyspeilit ja itämaistyyliset matot lisäävät.


Ja kauppa käy siellä! Hieman olin nieleskellyt etukäteen Kanuunan hinnoille: kahden viikon (12 aukiolopäivää) myyntipaikka (pöytä + rekki / 2 pöytää / 2 rekkiä) maksoi 100 € ja tämän päälle perivät myynnistä 5 %:n provision. Ensimmäisen päivän myynti ylsi jo kuitenkin heti kattamaan vuokran ja huojentuneena saattoi todeta loppujen 11 päivän tulon olevan sitten varmaa tuloa. Ensimmäisen viikon myynti oli lähes 400 € ja toisen pitkälti toistasataa, käteen jäi kulujen jälkeen tuo nelisensataa. Ei lainkaan hassumpaa tavarasta joka oli itselle käynyt tarpeettomaksi!

Ihmiset myös käyttäytyvät Kanuunassa hyvin: pöydäntäyttäjän kanssa keskustellaan, tavaroiden historiasta ollaan kiinnostuneita, käsistä ja laatikoista ei raasteta mitään. Kahden viikon aikana huomasin vain muutamien tavaroiden kadonneen (arvokkaampiin myyntituotteisiin Kanuunasta voi edullisesti vuokrata hälyttimiä), koska pöydälle oli jätetty hintalappu ja tuote itse oli sieltä hävinnyt. Tai sitten oli pokkana vaihdettu hintalappua tuotteesta toiseen :(. Vaikka tavaraa ei enää omiin nurkkiinsa kaipaa, niin toki tuollainen sapettaa ja toivottelenkin karvaita nautintoja niille jotka moisia temppuja harrastelevat.

Pöytää oli hyvä käydä siivoilemassa päivittäin, tai sopia samaan aikaan kirppiksellä olevan ystävän kanssa pöytiemme siistimisvuoroista. Ensimmäisen viikon aikana toin pöydälle viisi satsia täydennyksiä houkuttelevimpien tuotteiden lähdettyä uusiin koteihin. Puolivälissä vuokra-aikaa kauppa alkoi selvästi hidastua, ja niinpä viimeisiksi neljäksi päiväksi polkaisin pystyyn rajun alen vähintään puolitetuilla hinnoilla. Varsinkin lastenvaatteet myivät tuolloin euron hinnoilla.


Parhaiten pöydälläni tekivät kauppansa astiat. Marimekko, Iittala, Nuutajärvi, Pentik ja Hackman katosivat nopeasti. Itseä ihmetyttävänä asiana myös kaikki peltiset tuotteet tekivät kauppansa, samoin erilaiset paistinpannut. Hömppäpokkarit katosivat korista parissa päivässä. Lastentarvikkeet myivät hyvin, kodinkoneet myös, sisutusjuttuja ja valaisimia meni jonkin verran, kodin tekstiileistä päiväpeitot ja vauvan filtit myivät hyvin, verhot ja pöytäliinat nihkeämmin. Lasten leluja en nyt myynyt, ne säästetään koulunpihan kirppistapahtumaan, jossa innokkaat myyjät saavat itse hoitaa hinnoittelun ja myynnin. Jännää…

Homman ehdottomasti tylsin vaihe, myymättä jääneiden tavaroiden roudaus autoon ja kellariin sai sekin ihan uuden hohdon, kun ystävän hyvin varustellusta autosta löytyi nokkakkärryt. Niillä oli hauskaa autoa pakata ja purkaa. Vaikka tavaraa meni kaupaksi autokuormallinen, niin melkoiset siemenperunat jäi yhä kuskailtavaksi...


Mökin tyhjennys jatkuu vielä keväämmällä, ja arvatenkin kotikaappien sisältöä tulee nyt lähiaikoina tarkasteltua erittäin kriittisin kirppiskauppiaan silmin. Tämän vuoksi varasin jo seuraavankin myyntiajan Kanuunasta, toukokuussa kaupankäyntini jatkuu! Puolityhjä kaappi kun hivelee silmää ja mieltä ah niin ihanasti!

Eipä voi muuta todeta kuin että olipa antoisaa ja suosittelen!

PS. Olethan varmasti ilmoittautunut mukaan neulomusiloitteluun? Vielä ehtisi pikaisesti…

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kaksosuudesta

Minulla on kaksi seitsenvuotiasta. Kumpaisellakin tasan tarkkaan samat kasvuolosuhteet, sama ravinto, sama viriketarjonta, sama hoiva, samat ryhmät kavereineen ja aikuisineen niin päiväkodissa kuin nyttemmin koulussa. Silti minulla on kaksi aivan erilaista seitsenvuotiasta. Pienen osan eroista selittää kait luonne; siinä missä toinen on yltiösosiaalinen, alati hymyileväinen ja sporttinen menijä, on toinen suuntautunut taiteellisuuteen, ystävystyy hitaasti ja hankalasti, on taipuvainen surumielisyyteenkin. Äiti tuntee ajoittain suurta riittämättömyyttä näitä eroavaisuuksia käsitellessään…

Valtavan eron näihin pieniin ihmisiin tuntuu luovan myös sukupuoli. Toinen puhuu jääkiekon SM- ja NHL-liigojen pelaajista kuin hyvistä ystävistään selostaen pikkutarkasti heidän pelihistoriansa ja maalitilastonsa jo ajalta ennen omaa syntymäänsä, ja toinen keskittyy kynsilakkavalikoimansa ihailuun. Erikoiseksi tämän sinänsä hyvin klassisen jaon tekee se että en voi sanoa roolimallien tulleen ihan suoraan kotoa, sillä lapsi tuntee lätkähistorian isäänsä paremmin ja äidillä parit kynsilakkapullot lähinnä kuivuvat kaappiin. Meillä myös isi tekee parempaa ruokaa ja äiti on se joka osaa vaihtaa autoon renkaan ja saa vetää peräkärryä. Hmph.

Kaksosten ollessa vauvoja sain ystävältä lahjaksi Debra ja Lisa Ganzin ihanan kirjan ”The Book of Twins”. Kirjassa huomio kiinnittyy kauniisiin ja koskettaviin valokuviin, ja vasta niitä hartaasti tutkittuaan malttaa lukea tarinankin kuvan kaksosista. Usein se tarinakin nosti kyyneleet silmiin ja kirja siis eteni hyvin, hyvin hitaasti iltalukemisena. Omien kaksosten vauva-aikana kirjasta oli ihana lueskella vanhojen kaksosten elämänkuvioita. Samalla myös hieman pelottavaa, osa tarinoista kun kertoo ihmisistä, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa individualismi ei ollut korkeassa kurssissa…


Meidän perheessä on alettu pikkuhiljaa siirtyä aikaan jolloin kaveripiirit ja harrasteet alkavat olla kaksosilla erilliset. Aikaan jolloin pojista saa ”poikabasilleja” ja toisaalta aikaan jolloin synttäreille ei todellakaan kutsuja ”tyhmiä tyttöjä…paitsi äiti saa tulla, koska jonkun pitää olla tarjoilija!”. On suloisen huvittavan hellyttävää seurata vierestä kuinka neiti ja pikkuherra hakevat rakoa toisiinsa ja kuinka vaikeaa se sitten välillä on. Yökylään meno on arveluttavaa, koska keskellä yötähän saattaa tulla valtava ikävä sitä joka normaalisti nukkuu yhteisessä sängyssä yläpetillä tai aika usein ihan sillä samalla petillä. Toisaalta lätkääkään ei malta aina lähteä pelailemaan hyvälläkään jengillä, jos siskolla on kaveri kylässä ja just joku tosi kiva leikki alkamassa, jossa saattais olla vapaana vielä vaikka isin rooli. Tai parhaimmassa tapauksessa koiranpennun!

Kaksosten välisestä maagisen lujasta siteestä ja mannerlaatatkin ylittävistä telepaattisista kyvyistä on vallalla monenmoisia uskomuksia. Aikamme näille tuhahtelimme kunnes teimme hyvin nopean täyskäännöksen ja allekirjoitamme kaiken sen. Olemme nimittäin kokeneet erään kesäisen viikon, jolloin kumpikin kaksosemme rikkoi vasemman reisiluunsa muutaman päivän ja vieläpä muutaman sadan metrin välein. Ensin toinen katkoi pyöräilyn päätteeksi luunsa ja sairaalasta palattuamme sitten toinen mursi trampoliinilla samaisen luun. Ihan sympatialla sellainen ei onnistu!

Suurempi onnettomuus näyttää kuvassa pienemmältä, koska tikit ja luuhun hakatut naulat eivät näy. Sen sijaan pienehkö murtuma polven yläpuolella vaati kipsauksen nivusista varpaisiin. Veikeä paketti heinäkuun helteisiin... Ja pyörätuoli neljäksi viikoksi kumpaisellekin! Siinä tilanteessa emme voineet juuri muuta todeta kuin että on se onni että meillä oli tuolloin tila-auto, jolla perheen kaikki pyörätuolit sai kuljeteltua! Yhä edelleen olen hieman kauhuissani sen harvan kerran kun joudun soittamaan Lasten ja nuorten sairaalaan ja esittelemään itseni puhelun aluksi. Joka kerta kuulostelen vastauksen äänensävyä: vieläkö meidät siellä tunnistetaan..?


Lujasta siteestä kertoo myös se korvissamme kenties aina kaikuva tuskaisa huuto, jonka leikkauksen jälkeen nukutuksesta heräilevä kuopus päästi puolitoistatuntia vanhemman isosiskon perään tämän poistuessa sairaalasta ja toisen jäädessä osastolle. Hissiaulakin oli vielä raskaiden metalliovien takana kuulemma kaikunut raivoisan kaipaavaa ”Aaaaaaaaaannniiiiiiiiiiiii”:a. Toivon etten koskaan uudestaan joudu lapseni suusta kuulemaan niin tuskaista huutoa.

Niin, kaksosillamme on tosiaan ikäeroa kaksosille aika paljon, puolitoista tuntia. Vielä pidemmäksi tuon ikäeron saa tarkastelemalla heidän syntymäaikojaan. Tuo puolitoistatuntinen kun osui juuri keskiyön kummallekin puolelle ja pieni  isosiko onkin isoa  pikkuveljeään päivän vanhempi! Eikä äidin tarvinnut ristiä edes nilkkojaan välissä, vaikka niin oli kovasti etukäteen vitsaillut tekevänsä ihan vain saadakseen lapsille erilliset synttärijuhlapäivät. Siis se sama uhoajamamma, joka mietti että pysyisikö äitinä joka lellii ainokaisensa pystyyn vai hankkisiko vielä toisen lapsen, ja totesi sitten että ”jos vielä tässä iässä rupeaa lapsia laittamaan, niin voishan niitä pyöräytellä useamman samalla vaivalla”. Sama nainen joka nykyään hokee kaikille että ”sitä saa mitä tilaa” ja jonka mies ehdottomasti kieltäytyy keskustelemasta mahdollisesta neljännestä lapsesta toteamalla että ”Teidän suvussa on niin paljon kaksosia, etten aio ottaa riskiä! Yhdet kaksoset on tosi kiva juttu, kahdet kaksoset ois ihan liikaa.” Eikä ole muuten jäänyt ihan yhteen kertaan kun lapsien syntymäaikoja luetellessa on törmännyt hienovaraiseen kysymykseen ”Anteeksi kumman lapsen syntymäajan muistat väärin..?” Jopa neuvolatädille olemme saaneet selitellä ettemme todellakaan kummankaan!

Ja jottei meidän perheen hassut kaksosuudet vielä tähän päättyisi,
niin loppuun arvoitus:

Montako henkeä perheessämme on, kun meitä on neljä kaksosta
 ja laskentatavasta riippuen jopa kuusi neitsyttä?

Vinkiksi vielä että luku tulee muuttumaan vuosien varrella, matkalla aikuisuuteen, kun neitsyiden määrä tulee varmastikin vähentymään. Ja oikea vastaus oli kyllä yllä olevasta tekstistäkin pääteltävissä ;)


PS. Olethan ilmoittautunut mukaan neulomusiloitteluun?

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Boy, you're a Star!

Nurkkiin kertyy lasten kasvaessa ja itse kunkin meistä farkkunsa enemmän vähemmän puhki kulutellessa houkuttelevia lahkeita ja takataskuja. Niitä sitten aina aikani pinoon kerättyäni intoudun tuunailemaan uuteen muotoon. Tähän asti olen ommellut niitä patalapuiksi, päiväpeittoon ja pikku pussukaksikin,
nyt oli vuorossa farkkutyynykokeilu.


Otin muutamat siniset + mustat farkut ja
pistelin ne palasiksi, neliön koko 12,5 * 12,5 cm.


Sommittelun jälkeen kiinnitin palat nuppareilla neljän neliön pötköiksi
ja surauttelin yhteen paininjalan etäisyydellä reunasta.
Pötköt ompelin edelleen yhteen neliöksi.

 

Farkkuneliöblokin kiinnitin tikattuun taustavanuun nuppineuloilla ja tikkasin harvalla tikillä ruudukon pitkin suoria saumoja. Sitten oli aika kaivaa esiin pikkuleipämuotti + kangasliitu ja piirtää kankaasseen tikattava tähtikuvio. 


Kuvion vahvistin vielä nupparinkärjillä ompelua helpottamaan. Eikö muuten olekin kaunis tähti? Musta tässä ois aineksia ihan vaikka joulukorttikuvaksi :). Muu perhe saattaa tosin olla eri mieltä asiasta...


Sur rur rur... Pari kierrosta tähteä harvalla tikillä (nro 3).


Tein tyynyt rakkaudella esikoiselleni, jolle oli jo muutama joulu sitten valmistunut farkkuakin sisältävä päiväpeitto. Taustakankaaksi valikoituikin hänen vauva-aikainen pussilakanansa herkällä (teinin mielestä liiankin herkällä) sydänristipistoboordilla. Äidin rakkaushan on rajatonta ja kait se saa näkyä siellä sun täällä..?



Ja tältä sitten näyttivät tyynynpäälliset ompeluillan päätteeksi. Kokoa tyynyillä on noin 50 * 50 cm. Palat leikkasin ja ompelin neljän pötköksi edellisellä tilkkukerhokokoontumisella, nyt surauttelin reilussa kolmessa tunnissa rupattelun ja kahvittelun lomassa tyynyt valmiiksi ja tikkasin jo seuraavat flanellityynyt hyvälle alulle. Helppoa ja nopeaa siis!


Monesti työlle löytyy nimi jo työn edetessä. Nyt niin ei käynyt ja "kipuilin" asiaa Facebookissakin. Ystäviltä tuli hauskoja nimiehdotuksia. Loppujen lopuksi se suunnaton äidinrakkaus kuitenkin vei voiton,
ja töiden nimi päätyi tämänkin jutun otsikkoon.
On mun lapseni just niin huippu <3

Löytyiskö Sunkin kaapeista vanhoja farkkuja tuunattavaksi?
Oletko muuten ilmoittautunut mukaan neulomusiltaan?

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Palmikoita tai vaikka patalappuja?

Muutaman vuoden rästilistallani on roikkunut palmikkoneuleen opettelu. Täällä blogissakin olen uhonnut sen tuota pikaa opettelevani ja julistanut jo opettajankin tulleen valituksi. Kyseinen opettaja on aivan superihana ihminen, joka kiltisti lupautuikin asian kuntoon hoitamaan. Toteutus vaan on jäänyt osaltani toistaiseksi roikkumaan…

Mutta vain toistaiseksi! Kävi nimittäin ilmi että tuttavapiiristä löytyi joku muukin joka ei ihan kaikkea / juuri mitään tekstiilipuolen oppeja hallitse valittuaan aikoinaan rohkeasti teknisen työn lukujärjestykseensä. Nyt tuo daami on saanut talon rakennettua itselleen ja sohvankin paikoilleen. On siis koittanut aika istahtaa soffaan, nauttia takkatulesta ja antaa kutimen kilkata… Kunhan ensin oppii luomaan silmukat ja hoitamaan ne oikeat ja nurjat oikeaan järjestykseen.

Tämä stoori onkin itse asiassa kutsu. Mikäli katsot että Sinäkin haluat vihkiytyä syvemmälle neulomisen tai virkkauksen saloihin, niin tervetuloa mukaan! On tavoitteenasi sitten oppia palmikkoneuleen teko, väkertää ensimmäinen pannulappusi tai jotain siltä väliltä. Kokoonnumme punavuorelaisen ruokapöydän ympärille maanantaina 19.3. klo 17. Tarjolla on tuolloin opetusta, hauskaa seuraa, kankeita väkertäjiä sekä vauhdikkaita konkareita, mestarikondiittorin luomus (taisi talonrakentaja valita aikoinaan myös köksän lukkariinsa) ja kuohujuomaa. Tuolin pöydän äärestä voit itsellesi varata ilmoittautumalla kommenttiosiossa. Minä vuorostani sitten ilmoittelen Sinulle tarkemmat saapumiskoodit.


Jos kaapistasi löytyy neulepuikot / virkkuukoukku / lankaa, niin ota ihmeessä mukaasi. Alkuun pääset kyllä jo munkin nurkista löytyvillä lainavarusteilla, joten välineiden puute ei ole syy jättää orastavaa käsityöintoa roihahtamatta!

Tervetuloa mukaan!

Ps. Kutsuja on pukkaamassa ilmoille nyt enemmänkin… mm. kaikille blogin lukijoiksi kirjautuneille huhtikuun puolivälin hujakoille ;). Käy siis pikimmiten kirjautumassa lukijaksi oikean reunan palkista ”Lukijat” -> Liity tähän sivustoon / Oletko jo jäsen? Kirjaudu sisään.


torstai 1. maaliskuuta 2012

Väriä elämään!

Talvi on ollut niin pimeä ja märkä suurine vesisateineen, kuin valkea ja töyssyinen suurine lumimassoineen. Nyt on pari päivää kuitenkin menty jo kovaa kohden kevättä. Karkauspäivän kunniaksi aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja lämmitti kattojen lumet maahan mätkähteliviksi tai rännissä soliseviksi. Sopivasti pommiin nukkuessa saa jo herätä kirkkaaseen päivään ja illan valoisuus jaksaa taas yllätyksellisyydellään ihastuttaa. Elämään on siis palannut valo!

Valon myötä siihen tuntuu taas tulleen väriäkin. Tai sitten värit vain valoisassa näkee… Niin tai näin, nyt alkaa jo kutkuttaa kesälomasuunnitelmien teko. Meidän perheessä ne ovatkin talven mittaan menneet ihan uusiksi ja lomaa suunnitellaan aivan eri lähtökohdista kuin männä vuosina. Jännää!

Pitkän ja pimeän talven jälkeen voi itseään huvittaa mitä hassuimmilla asioilla. Minä tajusin värien paluun eloon, kun irrottelin juhlien jälkeistä taideteosta muotista, kynttilänjämiä siis tarjottimelta.


Tämä jos mikä on värikästä ja teoksen synty oikein juhlava!


Värikästä maaliskuuta Sinullekin!