sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Voi suloisuutta!

Pikkuveli oli yökylässä isoveikalla. Asunnon toisessa päässä saakka. Aina yhtä suuri, ilahduttava ja suloisen hellyttävä seikkailu.

Kumpikaan nuorista miehistä ei paljoakaan panosta sänkyjensä petamiseen. Eivät siis petaa ellei joku vieressä käskytä. Ja se joku sitten päälle vielä korjaa päiväpeittoa suoraksi ja koristetyynyjä oikein päin.

Meinasinkin lentää pyllylleni kun kävelin esikoisen huoneen ohi ja näin mitä kuopus oli siellä puuhastellut aamutoiminaan. Näin hienosti pedattua sänkyä meillä ei ole nähty toviin!!! Siis lasten petaamaa sänkyä...


Isovelikin oli tainnut hämmästyä, koska oli yrittänyt kertoa veljelle päiväpeiton kuuluvan hänelle. Olisiko ehkä juuri tänään aikonut pedata sänkynsä???


Yleensä yökyläily kestää vain yön yli, ja sitten on tehty paluu peittojen kanssa omaan kerrossänkyyn. Tätä asetelmaa ei kuitenkaan tohtinut rikkoa, joten yökyläily jatkui ja jatkui... Oli tainnut pikku-ukko laskea varman päälle. Se mies totisesti tietää miten saa tämän mamman heikoksi! Lutumussukkani mun.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin:
mukavaa Mikaelinpäivää, suloisten enkelien juhlaa!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Huijatut

Käytiin kesällä Tukholmassa ja tietenkin siis Kuninkaanlinnan puodissa. Oikeastaan asian meidän rinsessallisessa perheessä (jossa miehet ovat enemmistö...) voisi / pitäisi ilmaista toisinpäin: Käytiin Puodissa, samalla Tukholmassakin...

Ostellaan neidin kanssa sieltä aina jotain ihanan rinsessallista ukkojen seistessä kärsivän näköisinä eteisessä, tai kuluttaen aikaa vaihtaen kolikoita kaksiäyrisiksi, joilla pääsee linnan huussiin. Ei kullatulle pytylle, mutta Linnan huussiin joka tapauksessa!

Tällä kertaa mukaan lähti hauskoja ja vähemmän hauskoja juttuja. Niistä omasta mielestään vähemmän hauskoista tarkemmin voisi kertoa esikoinen, joka koko perheen tavoin joutui pääsi pukemaan päälleen kirkkaansinisen sadeviitan puodista poistuessamme vesisateen yllätettyä meidät kesken lomamatkan. Ei siinä sinisessä mitään vikaa ole, ja viitankin hän olisi ehkä kestänyt jollei vatsaa olisi koristanut heraldiset liljasymbolit ja rahvaalle selvyyden vuoksi vielä kissankokoinen teksti siitä mistä viitat oli hankittu. Pukeutui poika sitten viittaan nurinkurin niin mieleltään kuin viitaltaan, eikä ollenkaan yhtynyt muun perheen smurffi-hauskuutteluun. Kaikkea se teini-ikä teettääkin!!!

Niin mutta siis se toinen hankinta: neiti halusi ehdottomasti ison, helmenvaalean ja hyvälle tuoksuvan kylpysaippuan mukaansa. Toki sellainen ostettiin ajatellen arkista eloa kotona, jolloin käsipesuun saisi kuninkaallisen kultakoristelun myötä ripauksen rinsessallisuutta.

Vaan olipas paskafiilis kun saippua äsken otettiin käyttöön! Kuvio ei ollutkaan saippuassa, vaan ohuessa muovikuoressa sen päällä. Onhan se edeellen kauniin värinen ja tuoksuukin hyvälle, mutta ei siinä enää mitään kuninkaallista hehkua ole. Päinvastoin. Muna kun muna.


Kyllä me tästä niin mielemme pahoitettiin!


Että se muuten niin ihana Silvia on mennyt 
moiseen halpamyyntihuijaukseen sortumaan! 


torstai 26. syyskuuta 2013

Tyynyjä, tyynyjä, tyynyjä

Ystävä tikkuterapiassa kyseli kait jo vuosi sitten ihmeissään että mihin mahdankaan jemmata kaikki siellä tekemäni tyynyt. Höh, no tietenkin... öö... kaappiin... ja aina muutaman esillekin kotona. On niitä lahjoiksikin mennyt useita, vaan montaakaan ei ole näkynyt sen koommin. Mä nyt olen höpsähtänyt tyynyihin ja se siitä! Lisäksi ne ovat juuri sopivan mukavan pienen suuria töitä; ei liian pientä nyhertämistä mutta ei myöskään vanuvuoren alle tikatessa hukkumista. Mähän oon itsekin aikas tyynymäinen muodoiltani, joten ehkä tyynyt ovat jopa osa mun persoonaa...

Mutta takaisin asiaan: nyt tuli TARVE tyynyille!!! Hä hää, Sari the Tilkkuilija ;). Esikoinen konfirmoidaan ensi kuussa ja päässä on jo pidempään raksuttanut juhlasuunnitelmat. Nyt oltiin tultu listalla kohtaan iii eli istuimet kaffitettavalle kansalle. Hmm... niitä ei ole läheskään tarpeeksi!!! Apuun otetaan siis kellarin nurkkaan kasatut rottinkituolit, joihin nyt sitten piti saada pehmustetta pyllyn alle tai selän taa. 

Vaikka kaappi siis on väärällään tyynynpäällisiä, niin ei se ole väärällään sellaisia päällisiä jotka
a) olisivat kooltaan sopivia
b) joille haluaisin suvun laskevan ahterinsa. Enhän mä sit vois koskaan enää pitää niitä torkkutyynyinäni...

Siippa sattui juuri sopivasti taas siivoamaan pursuilevaa paitakaappiaan, ja on tätä nykyä niin hyvin koulutettu, että kutsui mut heti paikan päälle katsastamaan hylättyjen pinon. Niinpä nippu hänen hylkäämiään maailman kauneimpia puuvillapaitoja siirtyi hänen suuresta vaatekaapistaan huoneen toiselle laidalle mun pieneen ompelustarvikekaappiin. Vain yksi keinokuituinen, yksivärinen paita päätyi UFFin kautta jollekin toiselle paidattomalle.

Kellariin pinottujen tuoliemme päälle joku oli vuosi sitten nakannut pari Stokkan kassillista tyynyjä. Koska epäilen tyynyjen kuuluneen viereisen kellarikomeron pariskunnalle, joka muutti talosta jo puolisen vuotta sitten pois, ja koska tyynyt tosiaan oli nakattu meidän tuolien päälle, päätin omistajuuden vaihtuvan tässä ja nyt ja vieläpä tarpeen sanelemana. Raotettuani toista säkkiä sieltä nimittäin löytyi juuri sopivan kokoisia (40*40 cm) untuvatyynyjä. Jipijajee! Kaapista löytyi vielä vanhaa mökkiverhoa, josta tein reunoihin käännökset. Näyttävät sitten hurjan paljon huolitellummilta ja niin paljon tyylikkäämmiltä... Pari valkoista rullaa ompelulankaa jouduin siis näihin ompeluksiin hankkimaan, sellainen perustarvike kun oli vallan päässyt kotoa loppumaan!

Valkkasin kuusi samansävyistä paitaa, napitin ja oioin miehustan suoraksi. Sitten vaan tilkkuleikkuualustan, viivaimen ja leikkurin kanssa hyörimään ja leikkelin paitoihin 45*45-senttiset reiät. Tuli etukappale ja takakappale samalla rykäisyllä. Hetken harkitsin josko olisin napittanut paitoja toisiin paitoihin ja saanut vaihtelua kuosiin, vähän ehkä tilkkuilunkin makua mukaan, mutta saman tien totesin etten kaipaa nyt sellaista sillisalaattia, riitti että sekotin etu- ja takakappaleet eri paidoista muodostuvaksi. 

Vaaleasta verhosta leikkasin 8-senttistä kaitaletta, ompelin sen pötköksi ja taitoin kahtia. Sen surautin kiinni nurjat puolet vastakkain oleviin paitakankaisiin, käänsin ympäri ja vetelin tiheällä siksakilla kiinni. Vähän kuin olisi sideharsoa ommellut, niin hentoista ja läpikuultavaa verho oli. Siksakki oli helppo vaihtoehto käsin ompelulle ja lisäksi antoi hauskasti ryhtiä reunukseen. Joka on muuten nimeltään mikä??? Mua viisaammat ompelijat kommentoikoot alle. Voivat muutkin kommentoida, katsotaan kuinka hauskoja nimiehdotuksia alkaakaan sadella :)


Mitään vetskaria tai tyynynpujotusaukkoa näihin ei tarvinnut tehdä, senkun avaa vatsapuolen nappilistan ja tunkee tyynyn sisään. Kiitos hyvin muotoutuvan untuvan yksikään tyyny ei nyt näytä kaljamahaiselta mieheltä, vaan about samalta kuin paidat siipan tiukan sixpackinkin päällä. 

Maailman helpoin tyynyresepti oli tällainen. Lisäksi noi on musta hurjan kauniit! Olen tunnettu siitä etten siipan paitoja silittele, mutta näitä tyynyjä silitellessä vetelin vähän sanomaani takasin, niin huolella nyt silittelin nappilistoja ja rintataskuja. Taidan kehittyä ihmisenä joko vanhemmiten tai muuten vaan ompelusten edetessä.


Rippijuhlavalmistelut alkavat olla jo puolivälissä; hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehtyä! Lisäksi meillä on nyt lisäistuimiim pehmusteet ja äidin aamuaikainen kampaaja-aika varattuna.



tiistai 24. syyskuuta 2013

Minä se vaan tiskaan astioita...

Luudalla en kuitenkaan lakaise lattioita! Tunja tietää tasan tarkkaan miten saada mun suuni messingille niinkin arkisen puuhan kuin astianpesukoneen täytön ja tyhjennyksen kanssa.


Arabian 140-vuotiskaunottaret Leena, Heli, Ulla ja Helka. 
Arjen sulostuttajat <3 


maanantai 23. syyskuuta 2013

Siipan pussukka

Ukko otti ja läks Raaheen. Onneksi vain osa-aikaisesti. Anyhow, nyt totuttelen opiskelijayksinhuoltajaäidin arkeen. Mahtaako erota virkanaisyh:n arjesta..? Leppoisampaa todennäköisesti, kun omissa aikatauluissa toivottavasti löytyy joustoa enemmän. Niin tai näin, kartasta piti tarkistaa missä asti se Raahe oikein onkaan, onko sinne näppärintä matkustaa maanantaiaamuisin kolmella junalla vai könytä aamuyöstä lentokentälle ja ottaa auto alleen Oulusta. Jälkimmäinen voitti, helppoja vaihtoehtoja eivät ole kumpikaan.

Tilkkuterapiassa aloitti syksyllä uusi kiva ja inspiroiva opettaja. Kauden aluksi hän tarjoili meille houkuttelevan listan erilaisista töistä, ja nälkäisinä taisimme hotkaista lähes koko listan. Tekemistä riittää kevääseen saakka! Ensimmäisellä kerralla hän neuvoi meille pienen tarvikepussukan teon. Taisinkin ennakoida siipan työkomennusta ompelemalle hänelle pienen reissupussukan vanhoista paidoistaan. Mistäpä muustakaan...  
 

Saa Raaheen lähteissään monsieur pakata partasurisuttimensa rakkaudella tuunattuihin vanhoihin paitoihinsa. Jos sitten tekee Lipposkat jäämällä kentän turvatarkastuksessa kiinni surisevan matkalaukun kanssa, niin ompahan ainakin tyylikkäästi pakattu se surinan lähde. Sitä en tiedä miten kaiman säärikarva-apparaatti oli pakattu. Tuskin sentään Paavon ompelemaan pussukkaan...


Näin viimeisteltyä piiperrystä en olekaan harrastanut sitten yläasteen kässätuntien. Kyllä huomaa uuden tilkkuopenkin olevan kässämaikka, kun meikäkin venyy tällaiseen viimeistelypiiperrykseen. Aikas harvinaista mulle! Tässä vielä ohje teillekin, joten eikun paitoja pilkkomaan ;)



Piiperryspäivitykset tässä blogissa ovat olleet melko vähillä viime aikoina. Syykin on ihan selvä; tilkkuterapia on ollut kesätauolla ja tilkkuilija kesän pellolla. Nyt on peltoaika takana hurjan mukavana muistona ja tillkkuilukausi taas käynnistynyt, joten eiköhän tänne taas töitä tupsahtele pikkuhiljaa näytille. Opiskelijaelon myötä olen jopa kotonakin ommellut parina päivänä, paikannut vanhaa ehjäksi ja tuunannut vanhaa uudeksi. Niistä jälkimmäisistä täällä vielä lisää myöhemmin!


 

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ihme sissi!

Viimeisenä pystyssä sinnittelevä pensastomaatti on tasan tarkkaan kuullut mun kiroilut viime kesänä kun tomaatin taimet ottivat ja kuolivat ennen ensimmäisenkään palleron ilmaantumista. Tämä kesän kaikkein pienimmässä ruukussa rehottanut taimi sitten on päättänyt näyttää mulle, ja kypsyttelee tomskuja syksyn koleudessa ja harmaudessa aina vaan meidän iloksemme.


Lehdetkin ovat jo kellastuneet ja pudonneet, samoin osa oksista, mutta niin on vaan sissi pukannut parit uudet pikkulehdet yhteyttämään ja sadonkorjuuta osaltaan mahdollistamaan. Kyl mä oisin luovuttanut jo tovi sitten. Mut toisaalt hei, enhän mä ookaan tomaatti. Tai Solanum lycopersicum, kuten me latinistit asian ilmaisemme...

Juu ja kyllä, olen selvästi altistunut puutarhurien toisellekin ammattitaudille, tieteellisillä kasvinimillä hifistelylle! Ja nautin siitä. Perhe kesti hyvin mun kortisooneilla läträilyn fytofotodermatiitin kanssa, mutta sääliviä katseita saan osakseni, kun illallispöydässä ojentelen höyryävää kulhollista Solanum tuberosumeita ja kerron piristäneeni kermaviilikastiketta parvekkeelta hakemallani Petroselinum crispumilla. On niillä mussa kestämistä. Meillä taitaa elellä useampikin ihmesissi.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kirjauksia ja kirjautumisia

En ole aikoihin arponut yhtikäs mitään blogissa, aina välillä olen vain päässäni arponut josko pitäisi taas arpoa vaiko eikö. Ilmeisesti vastaus itselleni on ollut EI, koska en sitten ole ryhtynyt tuumasta toimeen. Ennen tätä siis.

Kesätauon venyessä kävi muutamaan otteeseen mielessä sekin että lukeeko tätä enää kukaan. Mua aina niin kovin ilahduttavat kommentit olivat jääneet kertymättä ja munkin puolelta oli toooosi hiljaista. Kävijälaskuri kuitenkin tikitti osoittaen että vierailijoita riitti säännöllisesti, vaikka uutta juttua ei sivuille pukannutkaan.

Bloggerin tilastoista saan seurata ajantasaisesti millaisista osoitteista, mistä maista ja millaisilla hakusanoilla tänne olette päätyneet. Osa tilaa tekstinsä kestotilauksena suoraan sähköpostiin, osa tupsahtaa hakukoneilla vain hetkeksi näille sivuille.

Maailmankarttaa katsellessa hymyilyttää kun tietää kaverien olevan reissuissa ja kuinka kyseisestä maasta mulle juuri samaan aikaan ilmaantuukin lukija. Hymyilyttää ja liikuttaa, te armaat ja rakkaat. Ystävän Espoosta tiedän asettuneen aloilleen toiseen kotiinsa, kun Malesia ilmaantuu Bloggerin maailmankartalle. Ystäviä ja tuttuja elelee myös Amerikassa ja Saksassa, joissa näköjään myös blogiani seurataan. Kartan näyttäessä kävijää Valko-Venäjältä ja Ukrainasta mietin välittömästi missä mahtaakaan veljen työmatkat juuri silloin kulkea.

Lisäksi on teitä ihania lukijoita jotka säännöllisesti jaksatte ilahduttaa mua kommenteillanne ja seuraatte siis blogia ja ylipäätään eloani, mutta ette ole lukijoiksi kirjautuneet. On myös lukijoita jotka seuraavat, mutteivät kommentoi. Tavatessa en sitten koskaan tiedä kuinka laveasti kertoa kuulumisiani, eli oletteko jo lukeneet ne täältä ja tylsistytänkö kertomalla samoja asioita nenät vastatusten silloin harvoin kun on aikaa ja mahdollisuutta tavata.

Teille kaikille tutuille ja toistaiseksi tuntemattomillekin lukijoille mulla on nyt pyyntö: käykää ystävät hyvät rekisteröitymässä lukijoiksi oikeanpuoleisesta sivupalkista, pleeeease.

Kaikkien lokakuun loppuun mennessä rekisteröityneiden lukijoiden kesken arvon tämän muistikirjan. Kirja ei ole designklassikko, eikä hinnalla pilattu, mutta mua se "dymottuine" pahvikansineen puhutteli kaupan hyllyssä siihen malliin että matkaan lähti! Nyt ajattelin arpoa aarteen teidän lukijoiden kesken. Sinne voi sitten onnettaren suosikki kirjata tärkeitä asioita tai laatia vaikka kauppalistaa. Tärkeä asiahan sekin toki on!


Mikäli kirjanen ei sua miellytä, niin toivon silti että jätät elonmerkin itsestäsi vaikkapa kommentoimalla alla olevaan loodaan ettet halua osallistua arvontaan.  

Kiitos jo tässä vaiheessa teille kaikille <3


torstai 19. syyskuuta 2013

Sallad


Timjami, salanova, korianteri. 
Vaihtuva vihercoctail Petralta saadussa kivassa kipossa.  
Kaikki kaupasta valmiina rehuina kotiin kannettuja.
Tilkka vettä juurille joka päivä ja rakastava katse perään.
Taas saa herkutella raikkailla vihreillä ja
nauttia niistä kyökkiin leijuvista tuoksuista.

Parvekkeellakin kasvaa korianteria ja timjamia, 
mutta on se kumma ettei meidän kokkaavat miehet 
osaa niitä sieltä hakea! No, en valita. 
Jokatapauksessa saan syödä herkullisia keitoksia ja paistoksia, 
tai ihan vain napsia rehuja suuhun ulkoa ja sisältä ohikulkeissani.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Cucurbita maxima



Haetaan pellolta yksi talvikurpitsa. Lohkotaan se paloiksi ja koverretaan hedelmäliha pois. Viskotaan siemenet veteen ja pestään ne puhtaiksi. Heitetään hedelmäliha kattilaan veden kanssa kiehumaan. Kuumennetaan pannulla seesamiöljyä ja paistetaan mallosta puhdistetut siemenet rapsakoiksi herkkupaloiksi. Soseutetaan kypsät kurpitsapalat ja lisätään joukkoon kurkumaa, neilikkaa ja kermaa. Kokemuksesta tiedän vispikermankin käyvän hyvin jos kaapista ei satu mitään vähärasvaisempaa löytymään... Ripsuteellan lautaselle vielä vähän juustoraastetta siementen alle, syödään, nautitaan ja tiskataan. Oli kuulemma parasta koskaan tekemääni sosesoppaa. Ja niitä on kuitenkin tullut matkan varrella jo tehtyä ja paljon.





maanantai 16. syyskuuta 2013

Vetäytyminen retriittiin

Kolmesta lapsesta ja yhdestä tauotta musisoivasta miehestä lähtee paljon ääntä. Mökillä ja maastoissa vietetyn kesän jälkeen se jotenkin entisestään korostuu kerrostaloelossa. Välillä pää on haljeta kaikessa kakofoniassa. Silloin otan lukemiseni mukaan, ja hipsin jatkamaan kesäisistä ilmoista nautiskelua parvekkeelle, joka on lähes omaa reviiriäni. Jos lukeminen ei nappaa, niin aina voi kaivaa lankaa ja koukun käsiin lepotuolini vieressä pysyväisparkissa olevasta käsityökorista. Joka tosin juuri kuvanotonhetkellä olikin parkissa jossain muualla...


Parina viime päivänä ilma on alkanut antaa syksyisempiä merkkejä itsestään. Niinpä eilen kaivoin tupluureille jo neulepeiton partsilla valmiiksi olevan villashaalin lisäksi. Voi sitten aina valita mielenmukaisen lämpimyysasteen, peiton koon ja värinkin. 

Retriitti ajatuksena kiehtoo, mutta on tässä elämänvaiheessa ihan utopiaa. Niinpä otankin iloa irti oikein huolella tästä äitiretriitistä. Ainakin pakkasiin saakka. Lasitettu parveke on siitäkin kiva juttu, että keväällä päiväretriittikausi alkaa taas aikaisin ensimmäisten keväisten auringonsäteiden myötä.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Pizzapartyissä

Neiti järjesti neidoille kupppikakkukekkerit ja pikkuveli kavereilleen pizzapartyt. Idean tähän hauskaan juhlaan antoi ystävä Viherpippurin kokkailut - blogin takaa. Kaunis kiitos, hauskaa oli!

Koko kolmannen luokan pojat, aivan kuten edeltävänä päivänä koko luokan tytöt, valtasivat juhliin tullessa ruokapöydän ympäryksen. Juhlinta aloitettiin käsipesulla ja jatkettiin oman tarjoilun kokkaamisella. Kätevää emännälle...

Olin kattanut kumpaankin päähän pöytää kippoihin ja kulhoihin tomaattikastiketta, pizzamaustetta, kinkkua, salamia, ananasta, herkkusieniä, tonnikalaa, oliiveja, paprikaa ja juustoraastetta. Liinan asemasta tämä juhlapöytä oli saanut päälleen leivinpaperikuorrutteen ja papereille pizzapohjia. Paperille kirjoitettiin vielä pizzantäyttäjän nimi, jotta herkku varmasti päätyi oikeaan suuhun. Jokainen sai valita mieleisensä täytteet mielensä mukaisessa järjestyksessä ja määrin. Ei tuhissut nokka herroillakaan kauaa tässä puuhassa, ripeitä kokkaajia kasvamassa tyttöystäviä herkuilla hemmottelemaan!



Paiston aikana ehti juuri ja juuri jakaa lahjat pulloa pyörittäen, ja sitten olikin aika päästä herkuttelemaan. Autuaina pojat kehuivat omia luomuksiaan ja limsaa meni litratolkulla. Pizzan päälle ahdettiin vielä vatsat täyteen poppareita, suklaatoffeekeksejä ja ylläripylläri: piimäkakkua! Kuopus rakastaa sitä meistä intohimoisimmin ja oli hyvissä ajoin varmistellut että saisi sitä synttärikakukseenkin, joten saamansa piti! Taas litra piimää paistumaan ja vastaanotto oli melkoisen riemukas kauhistuneiden ilmeiden vaihtuessa nautinnolliseksi mussutushartaudeksi. 


Tämän jälkeen kutsuikin takapiha ja sählyturnaus. Mun päähän ei mahdu miten pojat pystyivät kaiken mättämisen päälle vielä juoksemaan vikkelästi pitkin pihaa, mutta en valita. Kämppä oli imuroitu kinkunviipaleista ja juustoraasteesta jo ennen kuin juhlat loppuivat, ja valkeat seinät säästyivät pienistä ennakkopeloista huolimatta täysin ilman tomaattiroiskeita.

Kivaa oli meillä juhlat järjestäneillä, tyytyväinen oli päivänsankari ja paras kiitos tuli hurmaavalta 9-vuotiaalta juhlavieraalta ovella pois lähteissä kun poitsu katsoi silmiin ja sanoi: "Paljon kiitoksia kutsusta näin herkullisiin ja hauskoihin bileisiin" Emännällä taisi silmänurkka kostua moisesta. Noissa pojissa on ainesta ties mihin!

torstai 12. syyskuuta 2013

Fyj fytofoto sentään!

Tekevälle sattuu ja tapahtuu, välillä liikaakin. Ainakin tälle puutarhurinalulle. Tapahtuminen on oikein kivaa, mutta se sattuminen ei. Mulla on matala kipukynnys ja korkea lääkärikammo. Samperin huono yhdistelmä silloin kun oikeasti on sattunut jotain!

Elokuussa ranteisiin alkoi nousta kiristäviä ja kipeitä vesirakkuloita hurjaa vauhtia hurja määrä. Oltiin mökillä ja mistään steriileistä neuloista ollut tietoakaan, joten puhkoin niitä keittiöfiskarseilla. Kait sentään tiskatuilla sellaisilla..? Ja päälle heittelin aina huussin nurkalla nököttävää pumppukäsidesiä. Ziisus että se kirvelee avohaavoissa! Kipukynnys taisi kohota huomattavasti viikonlopun mittaan. 

Kotona sitten rakkuloita alkoi nousta nilkkoihinkin. Arvelin kärsiväni polttovioituksista, joita kasvimaiti ja auringonvalo ajoittan saavat yhdessä aikaan. Seuraava viikko meni poissa pellolta koulunkäynnin merkeissä ja oletin asian korjaantuvan viikon varrella ajan kanssa.

Vaan toisin kävi. Rakkuloita nousi kuin sieniä sateella ranteista kyynärtaipeisiin ja nilkoista polviin. Aika pitkät pätkät ihoa rakkuloilla, puhkaistuilla sellasilla ja verestävällä haavalla. Napsin antihistamiineja kutinaan, levittelin hydrokortisonia haavoihin ja kuljin polvisukista leikatut käsisuojat päällä vuorokaudet ympäri. Söin myös paljon C-vitamiinipommilehtikaalia, jotta kehon puolustuskyky toimisi hyvin.

Hakeuduin terkkarille, joka hoiti asiaa rupien osalta rasvalaastarilla ja muun osalta lässytykseltä. Ai että otti päähän tuhlata työpäivä poissa pellolta moisia lätinöitä kuunnellen. Kyllä mä taas olin niin oikeassa, ei ois kannattanut mennä!

Koulussa opettaja oli ihmeissään, ei ollut ihan vastaavaa ennen nähnyt. Seuraavatkin pari viikkoa sadonkorjuu aurinkoisella pellolla jatkui kiivastahtisena. Nautin elokuun helteistä teepiksessä ja shortseissa työn lomassa.

Sitten alkoi hermo mennä kun yöunet jäivät yö toisensa perään pariin tuntiin, muun ajan kun käytin hinkaten kutisevaa kroppaani lakanoihin. Naureskeltiin mun villille yöelämälle. Ylitin taas kammoni ja menin lekuriin. Ei ollut lääkärityttö nähnyt ennen vastaavaa, ei edes kuullut kasvimaidin ja auringonvalon reaktioista. Kerroin hälle kaiken minkä tiesin. Määräsi vähän vahvempaa vaseliinia ja kävelin apteekkiin.

Vaan sittenpä alkoi onni potkia: apteekissa oli käymässä ihotautilääkäri, joka heti kaukaa huikkasi että "sullahan on fytofotodermatiitti, onkos tullut tehtyä puutarhahommia!? Ai että helpotti kun vihdoinkin joku tiesi jotain ja nimikin oli noin hieno!!! Lennossa hän muutti lääkitystä täsmäsuuntaan ja lisäsi pari juttua. Homma alkoi pelittää muuten, mutta kutina vaan muuttui entistä kamalammaksi koko kropassa. Luulin sen johtuvan vahvemmista antihistamiineista.

Sitten tuli helteisen aurinkoinen syyskuinen lauantai, nautin lämmöstä ja aamupaisteesta koulun pihatapahtumassa ja illalla vielä saunoin kipakoissa löylyissä. Aamulla heräsin korvalehdet kipeinä ja dekolte punanäppyläisena helottaen, olin onnistunut polttamaan itseni kunnolla syksyisessä aamuauringossa parissa tunnissa. Silloin en tiennyt antihistamiinien alentavan auringonsietokykyä. Eikä riemu tähän loppunut, kaamea nokkosrokko oli lyönyt päälle! Koko kroppa oli täynnä punaista, turvonnutta ja kuumottavaa läiskää ja näppyä. Ja se pirun kutina!!!

Tsekkasin että allergiasairaala ei päivystä viikonloppuna, joten jatkoin lasten synttärijuhlavalmisteluja. Pitkässä paidassa ja housuissa hikoillen ja laikkuja ja rupia piilotellen juhlin parit juhlat ja tiskasin ne tiskit. Yöllä siippa sai tarpeekseen kutinastani, jonka raapimisääniin oli jo tottunut heräilemään. Kun vielä kerroin että ihon alla kiehuu ja tarvitsen jotain suonensisäistä estämään tekemästä itsemurhaa raapimalla, nappasi hän autonavaimet ja eukon matkaansa ja kärräsi mut sairaalaan.

Siellä sitten yöllä yhdeltä päivystävä lääkäri ehdotti about toisessa lauseessaan mulle ammatinvalinnan uudelleenharkintaa. Ou jee, sitähän mä olen mietiskellyt muutamat viime vuodet ja juuri vuoden verran toteuttanutkin!!! Kommentti ei oloa helpottanut, mutta tuju lääkitys onneksi teki sen, ja ekaa kertaa kuukauteen nukuin yössä ruhtinaalliset neljä, ellei jopa viisi tuntia. Tunsin itseni uudelleensyntyneeksi!

Nyt vetelen nukuttavia kolmiolääkkeitä, läträän vahvoilla rasvoilla ja välttelen aurinkoa ties kuinka kauan. Rakkulat ovat umpeutuneet, punaiset arvet muuttuvat ajan saatossa ruskeiksi läiskiksi, jotka ihotautilääkärin mukaan häviävät noin 3-4 vuodessa... Esitteli muuten mulle ihonvaalennusvoidetta!!! Olin ihan luullut että sellaiset tuotteet eivät kuulu kotikulman apteekin valikoimaan, mutta väärässä olin taas.

Nilkat ja jalkaterät varpaita myöten sain turvoksiin komeasti matkan varrella. Ilmeisesti raivokas raavintani vaikutti lymfaterapian tavoin saaden kuonanesteet liikkeelle... 

Oireyhtymän laukaisee tiettyjen kasvien sisältämien kemikaalien, psolareenien, ja auringon UV-säteilyn yhteisvaikutus. Altistuttuaan toksinen elimistö ei siedä sisäisestikään näitä, joten mulla on toistaiseksi pannassa uusimmat herkkuni lehtikaali ja lipstikka sekä palsternakka. Tylsäätylsäätylsää.


Nyt olo on kuin viimeisellä satoa sinnittelevällä pensastomaatilla: pinta ryppyinen ja laikukas, punaisia pallukoita siellä täällä ja runko vääristynyt. Kun kutina alkaa hellittää, niin tajuan selkäni olevan aivan sairaan kipeä. Mutta edelleen myös niin nokkosrokolla, että ajatus hierojalla käynnistä tai piikkimatolla loikoilusta ei nyt vielä nappaa. Tomaatti on pudottanut monia oksiaan, mutta mulla olemus vaan tukevoituu kun päivät pitkät napsin synttäriherkkujen jämiä. Hoh hoijaa, tällainen epigriisi tähän väliin.  

Toivottavasti en tähän riesaan enää toiste törmää. Entinen työkaveri sanoi avioeron läpikäytyään ettei toivo sellaista edes pahimmalle vihamiehelleen. Mä voin nyt sanoa samaa fytofotodermatiitin osalta. Pari kertaa olen miettinyt että mahtoiko kiinalaisten kidutuskeinovalikoimaan kuulua kutina? Toimis varmasti!


tiistai 10. syyskuuta 2013

Kuppikakkukekkereillä

Olen tainnut muutamassa aiemmassa postauksessa tehdä kyllin selväksi sen että meidän perheessä on hurahdettu aikas kovaa kuppikakkuihin. Niinpä teema ja aika pitkälle ohjelmakin oli selvä neidin 9-vuotispäiville ja kutsut sattoi printtailla hyvissä ajoin odottamaan jakoa.

Pari iltaa ennen suuria juhlallisuuksia värjäsimme ja muotoilimme sokerimassaa kukiksi, lehdiksi, perhosiksi, porkkanoiksi ja tähdiksi. Neiti kokosi ystävättärilleen koristelautaset valmiiksi pöytään paikoilleen.


Ilta ennen juhlia leivoin litran piimää erinäisin lisukkein mausteisiksi ja/tai porkkanaisiksi muffinsseiksi. Kuppikakkutelineet näyttivät kieltämättä aika ankean vaatimattomilta, kun ne nostettiin paljain leivonnaisin juhlapöytään. Ei lohduttanut vaikka sinne kannettiin myös paria plaatua kuorrutetta (vanilja- ja voikreemi) sekä purkeittan erilaisia strösseleitä ja muuta tykötarvetta.


Ei kuitenkaan mennyt kuin hujaus kun lahjakkaat neidot olivat loihtineet superihanaa kakkutaidetta! Pari kuppikakkua meni kultakin omaan napaan saman tien ja yhdet pakkasivat mukaan kotiinviemisiksi. Mä niin inhoan niitä kammottavia paniikilla haalittuja ja turhuuksilla täytettyjä krääsämuovipusseja, joiden nykyään katsotaan kuuluvan lastenjuhlien pakkopulliin, ja jotka juhlista kotiuduttua jäävät eteiseen ajalehtimaan. Tämä vaihtoehto luojan kiitos vaikutti neideistäkin purkalla ja kynillä täytettyjä Nalle Puh -pusseja coolimmalta vaihtoehdolta.


Pöytään katettiin taiteilun päätyttyä myös muita herkkuja punertavalla kuplajuomalla huuhdottavaksi kurkusta alas. Ehdottomasti sieltä piti löytyä teemaan sopiva täytekakku. Tämä kakku mukailee käsitystä jättimäisestä kuppikakusta, vaikkei kieltämättä ole aivan sellainen jonka visioin päässäni ennen kakun tekoon ryhtymistä... Pääasia kuitenkin että maku oli kohdillaan, raikas mustikkarahka sisustassa sai useammankin meistä hotkimaan herkkua.


Ja kyllä, kokeilin kakkupohjaa myös toisin päin eli niin että muoto ei olisi muistuttanut kuppinurinkuppikakkumuottia, mutta sokerikuorrutepa ei asettunut siihen mun taidoilla ja niukalla niksivarastolla pysyvästi, joten päädyin tähän. Parempi kuppinurinkakku kuin jääkaapissa itsekseen kuoriutunut kakku...

Illalla oli vielä toinen kattaus melko samoilla kuvioilla mummikummiosastolle. Siellä tosin askarteluintoa tai sen vähyyttä olin ennakoinut koristelemalla telineellisen, sen isomman kahdesta jo valmiiksi. Pursotetuubeille ei todellakaan ollut samanlaista tunkua kuin iltapäivän vipinässä ja vilskeessä oli ollut...

Aikuiset keskittyivät puheensorinan lomassa kenties ihailemaan kuppikakkuserviettejä ja kukka-asetelmia, joista siipan kotiin kantamat ruusut pursuilivat hieman liian kookkaina ulos jotta olisi syntynyt mielikuva ruusuisesta kuppikakusta. No, ainakin purkin pohja muistutti muffinssivuokaa!



Illan juhlissa sitten helteisen syyspäivän ja päivän aikana yhdentoista neitosen touhujen entisestään lämmittämä asunto oli melkoinen pätsi. Siitä seurasi kiiltäviä naamoja juhlaväelle ja pöytäliinalle tipahtelevia kakkukoristeita kuorrutteiden sulaessa kakkusten päältä. Kuppikakkuja alkoi telineestä löytyä vanilja- ja voikreemien lisäksi sekoituksina. Aivan kuin pehmiskiskalla, paitsi vähemmän valokuvauksellisempaa!

Pääasia on että synttärisankari, illan juhlissa synttärisankarit ovat tyytyväisiä juhliinsa, ja vanhemmat siihen että juhlat on taas juhlittu ja tiskit tiskattu! Vuosi aikaa seuraaviin lasten synttärijuhliin ja väliin mahtuu paljon ihan muuta juhlaa...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Sadonkorjuuhommia


Menneenä kesänä, ja jo tämän uutukaisen syksynkin aikana on saanut satoa maasta korjata kirjaimellisesti hiki otsassa. Nykyisessä työssä pellolla kirjo on ollut runsas: alkukesän raparperista, mansikasta ja juhannuspotusta nokkosten ja ketunleipien kautta syötäviin koristekukkiin, ja edelleen perinteisempään antiin eli sipuleihin, palsternakkaan, lehtikaaliin, härkäpapuihin, kurpitsoihin, herneenversoihin ja -palkoihin, mangoldiin ja mustajuuriin sekä tomaatteihin. Tutuiksi ovat tulleet, nyt pitäisi vielä opetella ne ja moni muu tilalla kasvava verso latinaksi... 

Kotiparvekkeellakin satoa on saanut korjata edellisvuotta runsaammin. Kesä puputettiin herneenversoa kuin kaniinit. Palkoja syötiin pariinkin otteeseen; ensimmäiseen varhaiskevään viljelykseen iski rupi ja herkuttelu jäi maisteluun, mutta loman aikana roihahtaneesta versoviljelmästä sai makeita palkoja kaupunkiin palaajat pistellä poskeen. Kirvat pistelivätkin taas poskeensa lomailijoiden latva-artisokat, salaatit, chilit ja yhden setin basilikaa. 

Basilikaa pukkaa niin runsaasti että kotitekoisella pestolla on saanut pitkin kesää herkutella, ja sitä on tiedossa vielä syyspastankin päälle, naminami! Ruohosipulia olen niin kuivattanut kuin silpunnut pakkaseen, ja tietenkin sitä on syöty herkkuna ihan tuoreeltaan. Persiljaa menee kuivana ja tuoreena erilaisiin keitoksiin, ja ihan vaan ohikulkeissa muuten vaan suuhun tai leivän päälle. Persilja on muuten hammastahnan edeltäjä!!! Historia tuntee tämän herkun hengityksen raikastajana. Ihan loogista.  

Rosmariini ja timjami kukoistavat parvekkeella ja maustavat patoja. Totta puhuen mulla on työstettävää ton timjamin kanssa: herkästä olemuksestaan ja hauskasta nimestään huolimatta en pidä sen mausta! Eilinenkin palsternakkakeitto maistui ihan peelle mun suussa, koska olin hulauttanut morttelissa kuivuneet oksat kattilaan. 

Korianteri kärventeli aluksi, mutta on nyt päivän lyhentyessä (tai oikeastaan yön pidentyessä) lähtenytkin uuteen kukoistukseen. Hyvä niin, sillä se on mun uudehko lempparini uusimman lempparin lipstikan, aliaan liperin ohella. Lipstikkapuskaa olen kesän mittaan pannut matalaksi niin koulun kuin mökin pihalla ja kuivatellut. Kotona tuoksuu sille kuin asuisi lihakeittokattilassa kun liperit kuivavat kyökissä. Jauhetta heitän about kaikkeen mitä kokkaan!!!

Ja ne tomaatit! Tänä kesänä olemme herkutelleet niillä urakalla niin maalla kuin kotona, jipijajee! Suurin osa taimista tuli lahjoiteltua keväällä muille, kotiin jäi vain kolme. Mutta kun ne kolmekin ottivat ja kasvoivat suuriksi ja vaativat suuret ruukut alleen, niin voin kertoa että on meillä ollut roudattavaa kodin ja mökin välillä! Näitä reissaavia tomaatteja syödään suurella hartaudella ja rakkaudella.

Muutaman mansikankin pistelin poskeen ennen kuin siirsin amppelin taimet maalle kannon nokkaan lasten mansikkapuuksi. Pellolta otin mansikkamaan perkauksen yhteydessä pienen pieniä rönsyjä matkaani, ja istutin ne kotona suuren suureen ruukkuun. Saas nähdä pukkaako sieltä keväällä vihreää ja onko meillä manssumaa sitten kotonakin. Jännityksellä sitä taas keväällä odotellaan ja ihmetellään, mutta nyt otetaan iloa irti hyvästä ja herkullisesta sadosta.


Mitä satoa sulle on pukannut?

torstai 5. syyskuuta 2013

Caffe...

... otti ja loppui. Kahvinarkomaanin kaapista! Voi Paskà sentään!

 
Hulluilla on halvat huvit ja hulluimmilla kuulemma ne halvimmat. Tää on tosin aika hinnakasta kaffetta... Mua nauratti ihan hirveästi kun ekaa kertaa nostin tällaisen pussukan ostoskoriini. Kävin sittemmin hakemassa uudenkin pussillisen paskaa. Oli hyväksi havaittua. Onneksi pieni kahviputiikki toimii myös itsepalveluna, niin ettei tämän tädin tarvitse nuorelta söpöltä myyjäpojalta tätä pyytää ääneen. Vaihtaisin kyllä varmasti merkkiä!


tiistai 3. syyskuuta 2013

Aah, niin rinsessallista!

Prinsessan Madeleine och Herr Christopher O'Neill väntar barn /

The Princess Couple is expecting a child

 




Foto: Brigitte Grenfeldt 

Prinsessan Madeleine och Herr Christopher O'Neill har den stora glädjen att meddela att de väntar barn. Den blivande modern mår bra och födseln beräknas till i början av mars 2014.Under hösten 2013 förväntas inga förändringar i Prinsessans program samt hennes arbete för Childhood.

Princess Madeleine and Mr. Christopher O'Neill are delighted to announce that The Princess is expecting their first child. The birth is expected to take place in beginning of March of 2014.No changes to the schedule of The Princess's engagements and work for Childhood are planned during the fall of 2013.
Ihana uutinen! Odotettukin sellainen! Nyt minä keskityn odottamaan heille suloista rinsessaa, toivokoot vanhemmat itse mitä lystäävät, ja vauvauutisia sisko-Vickanilta. Olisi se niin söpöä kun olisivat rinsessasiskokset samaan aikaan kuninkaalliset masut pörheinä :). Kaikkein eniten odotan kuitenkin vauvauutisia rakkaalta ystävältä <3
Onnea kaikille odottajille ja odottajiksi aikoville!
 

Kuiva kaali

Ei viittaa nyt ajatusteni köyhyyteen, vaan herkulliseen lehtikaaliin. Noloa tunnustaa että tämä supervitamiinipommi, viljellyistä vihanneksista ylivoimaisesti C-vitamiinipitoisin, on mulle ihan uusi tuttavuus. 

No, tänä kesänä olen kyllä paikannut vajetta oikein kunnolla. Kaalia menee sinällään salaattina (eipä ole tullut pussisalatteja osteltua sitten toukokuun), leivänpäällysenä, haudutettuna ja nyttemmin myös kuivattuna.



Tältä näyttää 2 kukkurapellillistä kiertoilmauunissa toista tuntia 50 asteessa kuivanutta kaalia, kun rapsakoille pitsilehdille vielä on vähän näytetty morttelia. Kelpaa ripsutella terveyttä ja hyvinvointia pitkin syksyä ja talveakin valmiiden ruokien päälle, levitteisiin, minne vaan keksiikään ja sattuu suussa sopimaan. Ilomielin vastaanotan ehdotuksia erilaisista käyttötavoista!

Ennen kuivatusta irrotin kaalinlehdistä paksun lehtiruodin, jotta kuivuminen oli nopeampaa. Hauskasti suussa naksahteleva ruoti pääsi illan vihannesrisottoon pieninä palasina. Hyvää oli!


Vitamiineista C-vitamiini on "hankalin", koska se liukenee keitinveteen, tuhoutuu kuumennettaessa, hajoaa valon ja lämmön vaikutuksesta sekä hapettuu ilman vaikutuksesta. Niinpä purkin kansi on nyt tiiviisti kiinni ja helahoito on jemmassa kaapin pimennossa. Kuitenkin hyllyn etureunassa, jotta kantta tulee usein pikaisesti auottua ja suuta heti perään.

Vaviskaa kaiken maailman flunssapöpöt, olen varautunut taistelemaan!
 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Se o syssy ny!

Kalenteri kertoo sen. Ilma kertoo sen. Pää ei vaan ole ihan vielä päivittynyt siihen. Varpaat paljaana pitää ehdoin tahdoin kuljeskella, vaikka jalkaterät ovat nilkkoihin saakka kohmeessa. Teepis pitää vetää päälleen, ja kohta shaali hakea harteille jos aikoo yhtään pidempään istua parveketuolissa unelmoimassa. Ihanaa ja haikeaa samaan aikaan. 

Olen syntynyt kesän viimeisenä päivänä. Suurta juhlaa on siis vietetty koko eilinen :). Kävimme maalla päättämässä kesäkauden hieman haikeissa tunnelmissa. Miksiköhän sitä aina lasten loman loppuessa jättääkin lakanat vielä paikoilleen, ja sitten jossain vaiheessa syksyä kosteassa mökissä tempoo niitä peitteistä ja tyynyistä lähes apinan raivolla veks, turhautuneena siitä että taas on mennyt kaikki viikonloput muun kuin mökkeilyn merkeissä? Tänä vuonna päätin välttää tuon tunteen ja tuoda kampsut kotiin vielä kesän puolella. Haikeaa se vaan oli näinkin. Ja samaan aikaan oli niin ihanaa saapastella kumpparit jalassa pitkin kosteita nurmia ja vetää sadetakin huppu päähän siksi pieneksi hetkeksi kun sattui ripsauttamaan vettä. 

Syksyinen sää varmasti helpotti kesän klousaamista. Helteessä puuha olisikin ollut yhtä helvettiä kyynel silmäkulmassa kimmeltämässä. Venetsialaisia ei ollut aikomuskaan jäädä juhlimaan. Hyvä siis näin. Kun homman vielä aloitti saapastelemalla sienimetsään, ja palaamalla sieltä mukana korillinen ukonsientä, mustaa torvisientä, tatteja ja uusia tuttavuuksia harmaanvihreää (!!!) koivuhaperoa ja sitruunankeltaista keltahaperoa, oli sopivan syksyinen moodi päällä. Sai kiskottua lakanat pyykkikoriin, tyhjennetyä kuivamuonakaapin ja pakattua shampoon jämät autoon.

Kesässä viipyilin vielä hehkeitä hortensioita ihastellen. Sitten karaisin itseni, kiskoin ne ruukuistaan ja latasin kottarit täyteen kaunokaisia. Kärryn nokka kohden kompostia... Mutta, mutta, valmista sellaista! Istutin lempikukat rakkaudella kypsään ja ravinteikkaiseen kompostikasaan, ja elän toivossa että tapaamme talven jälkeen, jotta voin heidät kaivaa sieltä taas ylös takaisin ruukkuihin terassien kulmille kukoistamaan. Yhden muhkean oksan katkaisin matkaani muiden jo istuessa autossa, ja nyt se koreilee ruokapöydällä. Kestänee seuraavaan sienireissuun saakka, jolloin taidan taas tuoda oksallisen kauneutta kotiin.


Kaunista syksyä, ystävät!