Mussu sai joululahjaksi kulttuurikalenterin, jossa kesäkuun ohjelmaksi oli varattu käynnit Tuusulanjärven rannan Museotien kulttuurikodeissa. Lahjaan sisältyi myös picnic, jonka mielessäni olin joulukuun pakkasilla kalenteria värkätessäni sijoittanut Halosenniemen aurinkoiselle rantakalliolle.
Retkipäiväksi osui kesän ensimmäinen varsinainen hellepäivä, Celsiukset huitelivat pitkälti päälle kahdessakymmenessä. Starttasimme matkaan itäiseltä Uudeltamaalta fillarit auton koukussa keikkuen. Auto jäi parkkiin Krapihovin pihaan, josta matka jatkui auringosta ja kesän tuoksuista nauttien kahden pyörän päällä.
Ensimmäiseksi polkaisimme Aleksis Kiven kuolinmökille. Niin pieni ja pimeä oli torppa sankan kuusikon keskellä, parkkipaikkojen puristuksessa, että vähempikin alkoi kuolettaa. Kun sitten mieleen palautui se että torppaa asutti sairaan kirjailijan lisäksi tämän räätäliveli vaimoineen ja kuusine lapsineen, niin hengenahdistushan siinä vähemmästäkin tuli.
Jatkoimme matkaa pikaisesti tien yli runoilija J.H.Erkon pittoreskiin Erkkolaan. Kovasti oli Tuusulan taidemuseon hallinnoiman talon ovi säpessä, joten Karjalan kunnailla -näyttely jäi näkemättä, mutta piharakennuksen vesiklosetti todettua oikein siistiksi.
Erkkolasta jatkoimme matkaa Pekka Halosen ja perheensä Halosenniemeen. Siellä olen vieraillut ensimmäisen kerran noin kymmenvuotiaana, tässä välissäkin joskus ja nyt taas.
Paikan ainutlaatuisuus hurmaa kerta toisensa jälkeen pannen pään pyörälle ja melkein vieden jalat alta. Että kokonainen iso perhe on voinut asua niin jylhästi ja niin kultturellisti samaan aikaan. Upeassa hirsisessä metsästysmajassa, jonka ateljeessa soi kauniisti piano ja viulu ja viimeistelyivät ulkona pakkasessa maalatut Suomen tunnetuimmat talvimaisemat! Mieltä kiehtoo kuinka ateljeen parvella on astellut perheen vanhin tytär omaan Annin-kammariin...
Halosilta jatkoimme matkaa museotien päähän Sibeliuksille. Ainola kylpi iltapäivän auringossa kutsuvana vaaleine sävyineen ja hienostuneine mööbeleineen. Laatupianot löytyy kyllä kumpaisestakin lukaalista!
Aiemmilla käynneillä on huomio kiinnittynyt kait enemmän merkkihenkilön asumukseen ja hautaan, mutta nyt käyskentelin huoneissa ja pihamaallakin rouvan ja tytärten vinkkelistä. Millaista on ollut elää kauniissa kodissa hiirenhiljaa, jotta maestro on saanut rauhassa kuunnella ääniä päässään ja kirjoitella ne nuotistolle sinfonioiksi? Käsittämätöntä kuinka on pitänyt perheen lahjakkaiden pianistien mennä naapuriin soittamaan jottei häiritse herraa. Ei ois ollut mun juttuni. Tai sit en oo enää vaan niin sopeutuvainen kuin oon ollut.
Ensimmäisen kerran kurkistin myös Ainolan suureen saunaan ja käyskentelin hetken puutarhassa. Yritin kuvitella nykyisen nurmen tilalle Ainon suuret hyötykasvimaat ja hedelmä- sekä marjatarhat. Voi kunpa ne olisivat siellä edelleen! Voisin aivan hyvin ryhtyä niitä hoitelevaksi museopuutarhuriksi... nykyistä vielä konkreettisemminkin ;)
Sekä Halosenniemessä että Ainolassa suuret infopisteet lipun- ja tuotemyynteineen, sekä Ainolassa tuoreelle pullalle kovin houkuttelevasti tuoksuvine kahviloineen. Jos olette bullat jo testanneet, niin kertokaa vastasiko tuoksu makua.
Kivaa on päästä toisen lahjan siivellä kuukausittain kulttuuririentoihin, ja kivaa oli taas tämäkin reitti kulkea! Ekaa kertaa fillarilla, asia joka sinänsä ei sisältynyt antamaani lahjaan, vaan oli mussun ideoima bonus siihen. Aivan paras mahdollinen tapa liikkua Museotiellä!
Retkipäiväksi osui kesän ensimmäinen varsinainen hellepäivä, Celsiukset huitelivat pitkälti päälle kahdessakymmenessä. Starttasimme matkaan itäiseltä Uudeltamaalta fillarit auton koukussa keikkuen. Auto jäi parkkiin Krapihovin pihaan, josta matka jatkui auringosta ja kesän tuoksuista nauttien kahden pyörän päällä.
Ensimmäiseksi polkaisimme Aleksis Kiven kuolinmökille. Niin pieni ja pimeä oli torppa sankan kuusikon keskellä, parkkipaikkojen puristuksessa, että vähempikin alkoi kuolettaa. Kun sitten mieleen palautui se että torppaa asutti sairaan kirjailijan lisäksi tämän räätäliveli vaimoineen ja kuusine lapsineen, niin hengenahdistushan siinä vähemmästäkin tuli.
Jatkoimme matkaa pikaisesti tien yli runoilija J.H.Erkon pittoreskiin Erkkolaan. Kovasti oli Tuusulan taidemuseon hallinnoiman talon ovi säpessä, joten Karjalan kunnailla -näyttely jäi näkemättä, mutta piharakennuksen vesiklosetti todettua oikein siistiksi.
Erkkolasta jatkoimme matkaa Pekka Halosen ja perheensä Halosenniemeen. Siellä olen vieraillut ensimmäisen kerran noin kymmenvuotiaana, tässä välissäkin joskus ja nyt taas.
Paikan ainutlaatuisuus hurmaa kerta toisensa jälkeen pannen pään pyörälle ja melkein vieden jalat alta. Että kokonainen iso perhe on voinut asua niin jylhästi ja niin kultturellisti samaan aikaan. Upeassa hirsisessä metsästysmajassa, jonka ateljeessa soi kauniisti piano ja viulu ja viimeistelyivät ulkona pakkasessa maalatut Suomen tunnetuimmat talvimaisemat! Mieltä kiehtoo kuinka ateljeen parvella on astellut perheen vanhin tytär omaan Annin-kammariin...
Halosilta jatkoimme matkaa museotien päähän Sibeliuksille. Ainola kylpi iltapäivän auringossa kutsuvana vaaleine sävyineen ja hienostuneine mööbeleineen. Laatupianot löytyy kyllä kumpaisestakin lukaalista!
Aiemmilla käynneillä on huomio kiinnittynyt kait enemmän merkkihenkilön asumukseen ja hautaan, mutta nyt käyskentelin huoneissa ja pihamaallakin rouvan ja tytärten vinkkelistä. Millaista on ollut elää kauniissa kodissa hiirenhiljaa, jotta maestro on saanut rauhassa kuunnella ääniä päässään ja kirjoitella ne nuotistolle sinfonioiksi? Käsittämätöntä kuinka on pitänyt perheen lahjakkaiden pianistien mennä naapuriin soittamaan jottei häiritse herraa. Ei ois ollut mun juttuni. Tai sit en oo enää vaan niin sopeutuvainen kuin oon ollut.
Ensimmäisen kerran kurkistin myös Ainolan suureen saunaan ja käyskentelin hetken puutarhassa. Yritin kuvitella nykyisen nurmen tilalle Ainon suuret hyötykasvimaat ja hedelmä- sekä marjatarhat. Voi kunpa ne olisivat siellä edelleen! Voisin aivan hyvin ryhtyä niitä hoitelevaksi museopuutarhuriksi... nykyistä vielä konkreettisemminkin ;)
Sekä Halosenniemessä että Ainolassa suuret infopisteet lipun- ja tuotemyynteineen, sekä Ainolassa tuoreelle pullalle kovin houkuttelevasti tuoksuvine kahviloineen. Jos olette bullat jo testanneet, niin kertokaa vastasiko tuoksu makua.
Kivaa on päästä toisen lahjan siivellä kuukausittain kulttuuririentoihin, ja kivaa oli taas tämäkin reitti kulkea! Ekaa kertaa fillarilla, asia joka sinänsä ei sisältynyt antamaani lahjaan, vaan oli mussun ideoima bonus siihen. Aivan paras mahdollinen tapa liikkua Museotiellä!