16.5.17

Punkit pois nurkista!

Merellisessä kesämajamme ympäristössä viihtyvät koko ajan laajemmalle ja laajemmalle leviävät punkit. Koko pesue on kivuliaasti ja kalliisti niitä vastaan rokotettu, mutta silti ajatus niistä pöpöineen inhottaa suuresti. Jokailtaiset punkkitarkastukset ovat aivan liian usein jääneet meillä pelkäksi suunnitelmaksi tai äidin huono omatunto -osastossa roikkuvaksi möykyksi kun hämärässä majassa olemme hellepäivistä ja uinneista raukeina kaatuneet sänkyyn höpöttelemään mukavia ennen nukahtamista.

Punkkikarkotesumutteet ovat unohtuneet happanemaan mökin hyllylle ja punkkipihdit lojuvat (onneksi) käyttämättöminä laatikossa. Viime vuonna kuitenkin tietämättäni hoidin ongelmaa luomusti oman mökin ympäriltä kauniilla, rehevällä ja huumaavasti tuoksuvalla laventelilla. Olin puskan hankkinut ja terassiruukkuun istuttanut ihan vaan omaksi ilokseni. Talvella sitten luin punkkien inhoavan laventelin tuoksua, ja tajusin miksi olimme riesoilta säästyneet, vaikka naapurimajalaiset raportoivat niihin uudelleen ja uudelleen törmänneensä.

Samaisessa artikkelissa mainittiin myös sitrus punkkien yhdeksi inhotustuoksuksi. Niinpä olen nyt valmistautunut tulevaan mökkikauteen hankkimalla luottopuutarhuriltani ison kimpun erittäin vahvasti sitruunalle tuoksuvan palsamipelargonin pistokkaita. Kasvin kauppanimenä näkee usein myös tuoksupelargonin.


Toistaiseksi vielä pieniä juuria maljakossa työstäessään oksat tuoksuvat kotiparvekkeella, mutta harvase päivä käyn tsekkaamassa tilanteen josko pääsisi pian pistokkaita multaan istuttelemaan. Kenties tulevaan viikonloppuun jo saisi mahdutettua tällaisenkin istutusmatkan? Ainakin sellaisesta on aurinkoisena arkipäivänä mukava haaveilla, ja siten pitää kesän ja mökkeilyn odotuksen tunne vahvana arjen karusellissa pyöriessä.

 

13.5.17

Tilkkuilijan poika

Ei ole nyt kyseessä lentäjän poika, joka vielä lentäisi isäänsäkin paremmin, vaan tilkkuilijan poika, joka ehkä kirjoitteli äitiäänkin paremmin ;) Ylpeä äiti sitten innolla askarteli lakkiaiskutsuvaihtoehtoja lapsen valkkailtavaksi. Kun yhteisymmärrys lopullisesta versiosta oli löytynyt ("Äiti, eksä vois heti kertoa mikä on sun suosikki, niin multa säästyis valinnan vaiva..?"), pääsi äitee itse askarteluun. Mitenpä muutenkaan kuin tilkkuilijan perustyökalujen eli leikkurin, viivaimen ja alustan avustuksella..?!?


Poika taitaa jo kauhulla odottaa iltaa jolloin säädetään menu kohdalleen. Rippijuhliinsa sai aikoinaan Red Velvet Caken. Mitäköhän samettista tarjottavaa nyt keksimmekään? Kaikki kait kuitenkin about hyvin niin kauan kun ei livetä juuttikangasosastolle, ja panna pöytää koreaksi kurkkuun juuttuvilla herkuilla..?

Tällaista tähän väliin. Mitäs teille?


10.5.17

Metsään mentiin

Sain täydelliseltä ystävältä joululahjaksi aivan huippuihanan lahjakortin, jolla hän lupautui viemään mut metsään maaliskuussa yhtenä Suomen luonnon neljästä juhlapäivästä. Mahtista että 100-vuotiastamme näinkin juhlitaan! Juhlat niin mun makuun kuin olla ja voi <3



"Satavuotiaan Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri vuodenaikojen lauantaipäivänä". Retkikohteeksi ystävä oli valinnut meille itäiseltä Uudeltamaalta Loviisan kyljestä Kukuljärven reitin. Matkalla poikkesimme Sipoon ihanassa N'avetta -leipomokahvilassa aamukaffeella toteamassa paikan todella ansainneen tuoreen voittonsa aamiaispaikkakisassa.

Opaskirja ohjasi meidät Ruotsinpyhtäällä urheilukentän laidalle, jossa kirjan mukaan "upea porttirakennelma" saatteli meidät matkaan. Termi upea sai kikatustemme maustamana aivan uuden mittasuhteen, mutta matkaan pääsimme siitä joka tapauksessa mainiosti.



Seurailimme polkua pitkin sulavan Kymijoen vartta ja ihastelimme yhteen ääneen lähimatkailun hienouksia. Kaikkihan me olemme mantsantunneilla Kymijoen alueesta oppia ammentaneet, vaan ihan jokainen, tässä tapauksessa meistä kumpainenkaan emme olleet sinne saakka kotimaanmatkoillamme ehtineet. Kyllä kannatti mennä!



Jokirannasta reitti nousi kivikkoisille kallioharjanteillle. Noustessa oli aikaa ihastella ja ihmetellä jääkauden voimaa, joka on heitellyt isompia ja pienempiä siirtolohkareita kallion kupeet täyteen. Kateeksi ei käynyt muinaisia pellonraivaajia niillä kulmin!

Vatsat välipalalla ravittuina ja auringosta raukeina saattoi matkaa taas jatkaa köydestä itsensä kallion laelle kiskoen. Henkeäsalpaavan upeat olivat maisemat ja alla levittäytyvä koivikko näytti paljaaltaan lähinnä varvikolta jalkain juuressa.

Harjanteilta laskeuduimme Kukuljärven rantaan, jossa pilkkijöitä tovin tarkkailtuamme itsekin uskaltauduimme vielä jään yli kävelemään kohden laavurantaa. Aurinko sai helliä poskipäitä ja käpyrauhasia trangian poristessa vettä kuumaksi retkikuivamuoniin ja kuksan täytteeksi.



Kaltaisilleni vaellusharrastuksen aloittelijoille annan yhden ensiarvoisen tärkeän vinkin: kun kerran lähdet metsään päiväksi, niin pidä huoli että lähdet sinne martan matkaan! Näin varmistat ylihyvät pöperötarjonnat ;). Ihan joka vaelluksella kun ei taida olla vastaleivottua mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta tarjolla?!? Meillä oli. Niin tällä reissulla kuin seuraavallakin!

Opaskirja vinkkasi meidät etsimään alueella oleilleen paimenen kotiluolaa, joka aikamme kallioita kierreltyämme löytyikin jäisen polun päästä. Matkan varrelta sinne sen sijaan löytyi jotain paljon koskettavampaa: kauniin terhakkaasti lumipeitteestä vapauteen pyrkivät saniaiset. Aivan uskomattoman kaunista ja niin ihanan elinvoimaista!



Alkuilta oli jo käsillä kun palailimme Kymijoen vartta kohden kuulua porttirakennelmaa ja autoa, jolla hurautimme Loviisan hiljaiselle satama-alueelle herkuttelemaan toisetkin piirakkapalat. Tarkoitus oli nauttia ne illan viimeisillä auringonsäteillä lämmitellen, mutta tulipahan syötyä ne ainakin laiturin päässä. Joku olisi saattanut ihmetellä kahta hysteerisesti kikattavaa piirakanpopsijaa pimenevällä laiturilla pakkasen kiristyessä, mutta me olimme päättäneet kerätä senkin muiston vanhainkodin kiikkustuolissa kerrottavaksemme. Suosittelen...

Lounastauolla ystäväni oli harmitellut sitä ettei perheestään kukaan ole innostunut hänen kanssaan metsään lähtemään, ja päivän annista halkeamaisillani lupasin hövelisti lähteväni AINA metsään hänen kanssaan. Tästä riemastuneena joululahjaksi saatu metsään meno muuttuikin kertaheitosta jokakuiseksi vaelluspäiväksi. Mikäs sen mukavampaa!!! Vähän kuin autolastillinen lahjoja olisi muuttunut rekkalastilliseksi...

Siltä istumalta sovimme uusinnan koittavan pääsiäisenä, ja minun hommaksi jäi vuorostani valita seuraava retkikohde. Intensiivisesti luin opaskirjaa vuorostaan läntisen Uudenmaan retkikohteista noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Vaihtoehtoja puntaroidessamme kummallakin meistä oli hyvin pian selvänä päivän Porkkalan ulkoilualueilla Kirkkonummella houkuttelevan siihen hätään kaikkein eniten.

Aamuauringossa suuntasimme auton nokan kohden Porkkalanniemeä. Tiedossa oli että edellispäivänä oli sopivasti auennut kahvila matkan varrelle, joten se ensietappina huristelimme paikalle, ja matkan varrella totesimme sään suosivan ja meitä hellivän aina retkipäivinämme.



Autosta luontoon päästyämme totesimme humpsahtaneemme merellisen niemen kallioisessa maastossa kuin kertaheitolla Lapin maisemiin. Niin oli merituulet tuivertaneet maaston jylhäksi ja matalakasvuiseksi. Lennätinvuoren laella valkohäntäpeura vilisti neniemme edestä sellaista vauhtia, että kamerat jäivät suosiolla taskuihin verkkokalvojen taltioidessa näkyä mieliimme.

Huimat kalliot saivat meidät huokailemaan niin laella kuin meren rannalla, jossa välillä osa reitistä kulki jopa sileää pyllymäkeä kohden hyistä vettä. Vauhti oli kuitenkin hallinnassa ja kengät pysyivät kuivina ;)
 


Vaikka olimme niin lähellä koteja, niin silti tunnelma oli kuin olisi ollut kovinkin kaukana. Lapin tunnelmista ja jylhistä merenrantamaisemista pääsi jopa japanilaisten puutarhojen sfääreihin käkkärämäntyjä ja luonnon muovaamia "vesipuutarhoja" ihastellessa.



On meillä uskomattoman upea luonto, ja on se kyllä hyvä että Porkkalan vuokra-aikakin jäi reiluun viidennekseen alkuperäisestä 50 vuoden suunnitelmasta. Hienoa ettei veli venäläinen keksinyt alueelle pidempään käyttöä, vaan asukkaat pääsivät korjailemaan tiluksiaan ja me muut sen upeassa luonnossa samoilemaan.

Eväsleirin pystytimme Porkkalanniemen nokkaan. Joutsenpariskuntaa ei meidän läsnäolomme haitannut, päinvastoin soivat meille kevätinnoissaan huiman lentonäytöksen aivan nokkaimme eestä. Sille ja meille oli aihetta kippistellä sillä välin kun eväät muhivat kypsiksi!


 

Tulipahan nautittua ikimuistoinen pääsiäisateria ulapalle tuijotellessa auringon sekä merituulen ahavoittaessa kasvot ihanan rohtuneiksi. Seuraavanakin päivänä muisti ulkoilleensa, ja se muisto sitten vasta lämmittikin lasin läpi vesisadetta katsellessa!!

Toukokuun retkipäivä suuntautuu myös läntiselle Uudellemaalle. Tuolloin vaeltelemme Karkalissa. Kesällä on suunnitelmissa tutustua Uudenmaan saaristoon, telttailla kenties rantakalliolla tai Nuuksion metsissä, ja suunnata hyttysten häivyttyä kauas pohjoiseen kävelemään tunturilta toiselle. Aivan huimaa!!!

Lapinvaellusta pian Porkkalanretkemme jälkeen ehdottaessaan ystäväni oli varautunut pitkälliseen ylipuhumiseen, joten taisikin suorastaan hieman hämmästyä kun välittömästi ilmoitin olevani messissä. Se mitä hän ei tiennyt puhelua aloittaessaan, oli se että ryhtyipä siinä juuri purkamaan lentoaikatauluiksi, reittisuunnitelmiksi ja varustehankintalistoiksi pitkäaikaista salaista haavettani. Mä taas mietin aikatauluja lukkoon lyödessämme ja lentoja siltä istumalta maksaessani parhaiden ystävien olevan heitä jotka lukevat ajatuksia <3

Seuraavaa retkipäivää jo innolla odotellen...
 
 

8.5.17

Tilkkulanit

Tilkkuterapiassa kausi päättyi jo muutama viikko sitten, mutta se ei onneksi tarkoittanut sitä että tilkkuterapialaisten tilkkuilukausi olisi vielä päättynyt. Ehei; me senkun lisäsimme kierroksia ja päätimme ryhtyä ompelemaan yötä myöten! Lanit pystyyn siis!!


Tätä varten buukkasin taloyhtiömme kerhohuoneen Helsingin kattojen tasalta. Aurinkoisena lauantaiaamuna kokoonnuimme brunssille maailmaa parantelemaan ja ompeluorientoituimaan.


Croissantit eivät kauaa pöydällä vanhenneet kun oli jo aika nostaa koneet tilalle. Vatsat täynnä eivät koneet olleet ehtineet pitkään surista kun ensimmäinen peitto jo oli valmiina! Vaikka tehokkaita olemmekin, niin myönnettäköön tuon peiton ompeloituneen ja tikkautuneen aiemmin, ja nyt laneissa saaneen reunuksen ympärilleen. Mutta siis peitto valmistui anyhow!!

Turinan ja surinan lomassa ompeloitui viikonlopun varrella muitakin peittoja ja useampiakin laukkuja niin valmiiksi kuin valmiimmiksi. Sopivissa lomissa  kokkailimme ja nautimme pizza- ja salaattibuffia, päivä- ja iltakaffitteluja herkkuineen, ilta- ja aamupaloja ja joka väliin hörimme skumppaakin. Oli kyllä vhh:t ja sokerilakot niin katkolla kuin olla ja voi...

Seuraavat neljä kuvaa nappasin terapiaryhmämme Fb-sivulta, jonne Marle oli kauniita otoksiaan julkaissut ryhmäläisten iloksi. Kuvissa on ainakin minun silmissä ihania tunnelmia, kevään iloa ja tekemisen meininkiäkin.

Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva.
















 
Sisäpöydän olivat vallanneet koneet, joten terassipöytä oli vuoroin toisena leikkuupöytänä, vuoroin lounaspaikkanamme. Aurinko suosi puuhaa, joskin tuuli oli sen verran navakka että uutuusruokalaji lentosalaatti tuli samalla myös lanseerattua. Salaatti oli maittava, mutten silti kirjaa tänne sen ohjetta saati suosittele sitä ;)

Illan mittaan maltoimme kömpiä lauteille löylyjen ja kuorintojen hellittäväksi, ja sitten taas naamat punoittaen jatkoimme ompelua yötä myöten. Suuri osa seitsemän hengen porukastamme käväisi kotosalla yöpymässä, mutta tosilanittajan varusteista löytyi makuupussi, jossa pötkähtää yöksi vuodesohvalle ennen aamun jatkoja.

Hämmentävää oli se miten oma operaationi "tilkkulooda tyhjäksi" eteni: kaksi päivää sinnikkäästi ommeltuani kasassa oli blokit vauvanpeittoon ja torkkupeiton puolikkaaseen, mutta looda edelleen lähes yhtä täysi kuin sen laneihin kantaessani. Totaalisen outoa!!


Näissäkin laneissa tosiaan pöydät olivat täynnään koneita ja niiden innokkaita räpeltäjiä, mutta kolajuomaa ei kulunut pisaraakaan. Nesteytyksestä toki huolehdittiin kuitenkin. Siinäkin oli sitten samoja piirteitä kuin tilkkujen hupenemisessa: kovasti tehtiin töitä, mutta silti jotain jäi jäljelle. Juomia kyllä paljon vähemmän kuin tilkkuja...


Kyllä mua näin vielä arkenakin hihityttää tää aikuiseen ikään päässeen naislauman lanitusinto! On taas mitä mummona muistella. Eikä muistoissa mitenkään vähäisimpänä lapsosen ilme kun kuuli äiteensä järjestävän lanit kattosaunalla kamuilleen ;)

Hetki arkea tähän väliin, ja sitten voikin aloittaa seuraavien sessioiden suunnittelun. Niin kivaa tää kimppaompelu on, ettei siitä tarpeekseen meinaa saada. Nytkin on ihan selvästi vieroitusoireet päällä, vaikken aivan satavarmaksi uskalla sanoa mistä osasta viikonlopun nautintoja eniten...

27.4.17

Huhtikuu

Miksei huhtikuu voi tänä vuonna kestää koko vuotta?!?


Joulupukilta poikakalenterin lahjaksi saanut kun ei sattuneesta syystä millään malttaisi kääntää sivua Norssin abipoikien taidepläjäyksestä ;). No, tuttuja sieltä tulee kyllä vastaan jatkossakin.

Osaan heistä olen tutustunut  jo kurahousuisina, joten nyt joudun kuvien myötä asennoitumaan aivan uusiksi... Samalla tajuan useiden vuosien totta vie kuluneen!!!

Näissä tunnelmissa toivottelen hilpeää tuota pikaa tulevaa Valborgia meistä itse kullekin! Ilmeisen vähälumista sellaista...

23.4.17

Trash design

Vanhan pöytäliinan jämät,
pätkät kapiolakanaa pitsillä ja ilman,
kesäpaidan kirjottu helma nappilistoineen,
lettinauhaa ja muutama muu nyörinpää.


Elän toivossa saada kutsuja kyliin,
joihin viedä viemiseni pehmeissä kääreissä.

21.4.17

Olet kaunis ja riität

Loistavaa että joku tuikituntematon ystävällinen maalari muistuttelee asiasta, jonka itse niin kovin aktiivisesti unohtaa. Tän suorempaa viestiä ei kait voi saada "päin näköä" seistessään liikennevaloissa odottelemassa valon vaihtumista?!?


Toinen hyvä sähkökaappiteksti olisi "Sinä riität!". Se voisi olla jokaisessa kadunkulmassa, niin että sokeampikin sen varmasti huomaisi, ja sille ajatuksen säännöllisesti omistaisi. Tulisi nimittäin ainakin mulle tarpeeseen!!

Muutama päivä sitten iski lähes paniikkikohtaus, kun olin lupautunut vuorostani hoitamaan samoiluretkipäivän eväät ystävälle ja itselle. Ajatus Partiokaupan osuttamisesta työmatkareitilleni ja vieläpä kuksakaffien kyytipojan leipomisesta sai verenpaineen nousuun ja palan juuttumaan kurkkuun. Mietin ihmeissäni mistä moinen paniikki ja hätä?!? Jokunen vuosi sitten olisin pakannut itsetehdyt eväät rottinkikoriin posliiniastioiden ja kristallien lisäksi, ja tyytyväisenä raahannut ne metsään. Nyt en tod!!! Mikä ihmeen puhkipoikkiflegu musta oli tullut???

Lukko lähti aukeamaan noista sanoista jokunen vuosi sitten. Tajusin kuluneen tasan kolme vuotta siitä kun kuulin perhe-elämän, parisuhteen ja kodin hajoavan. Näiden kolmen vuoden aikana olen sitten kompuroinut hyperventiloivasta räkämöykystä takaisin jaloilleni, nostanut sinne myös lapset, tehnyt melko yksin kaksi muuttoa, hankkinut kesäpaikan, raivannut sen pusikoituneen pihapiirin puutarhaksi, remontoinut mökin täysin ja evakkokotiakin vähän, käynyt läpi toisenkin parisuhteen ja siitä toipumisen, tehnyt elämäni ensimmäiset pari Aasian-matkaa ja useampia lyhempiä reissuja niin lasten, suvun kuin ystävien kanssa.

Olen eron myötä kotikulmien, autojen, mökkien ja perusturvan ohella menettänyt monia ystäviä ja tuttuja, surrut sitä ja myös saanut elooni monia ihania ihmisiä joista iloita. Olen tullut valituksi taloyhtiön hallitukseen ja perehtynyt sen myötä uusiin aiheisiin, joista asunto-osakeyhtiölaki onkin se helpoin takkuilevien takuukorjausten ja häiriköivän naapurin rinnalla. Hallitustyössä olen joutunut tutustumaan rikosilmoitusten tekoon, lähestymiskieltojen hakuun ja varoitusten antoon sekä vastaillut virallisesti perättömiin, mutta sitäkin ilkeämielisempiin virkarikosspekulointeihin. 

Olen työni tiedossa olevan loppumisen myötä hakenut urakalla uusia tehtäviä, rampannut lukuisissa haastatteluissa ja onnistunutkin säilyttämään palkkapäivän kalenterissani myös tulevaisuudessa. Tämän kaiken ohella olen ommellut tilkkuja, viljellyt tomaatteja, harrastanut urakalla kulttuuria, lukenut kymmeniä tai kait jopa satoja kirjoja, virkannut peittoja, jemmaillut pääsiäismunia ja nauttinut auringonpaisteesta ja muista pienistä ja suurista iloista.

Osan tuosta kuluneesta ajasta olen ollut shokissa, pitkään kärsinyt myös pahoista uniongelmista, ja silti olen tehnyt paljon enemmän kuin moni muu tekee kolmessa vuodessa. Se riittää enemmän kuin hyvin. Mun ei tarvitse leipoa hampaat irvessä jos ei kerran leivotuta!! Mä riitän ihan näin. Mun pitää vaan muistaa se! Ihan jok'ikinen päivä.

Vähintäänkin kerran viikossa voisin muistaa myös tuon kuvan tekstin. Siitäkin huolimatta että silmäpussit ovat jo kuin pandalla, vaaka näyttää eri lukua kuin tahtoisin sen näyttävän, otsan pystyvako syvenee syvenemistään, juurikasvun harmaat erottuvat entistä selvemmin ja mut on viime vuosina päivitetty nuorempaan naiseen ja haettu seuraajikseni  "aina vaan kauniimpia ja seksikkäämpiä". Vähemmästäkin on tullut lommoja keski-ikäisen naisen mieleen, mutta alan oppia ymmärtämään että ne ovat olleet muiden arvostamia valintoja, ei mun. Ihmisten jotka eivät enää kuulu elämääni, joten hittojako mä heidän mielipiteistäkään. Kunhan riitän itselleni. Se on se kaikkein kovin rasti, jolle riittää vielä matkaa juostavaksi. Mutta sinnikkäästi paarustan sitä kohden!

Muista sinäkin: olet kaunis ja riität <3



 

18.4.17

Orvokkini tummasilmä

Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni.
Katsot aina lempeästi
kun käy luokses tieni...
 
Kovin helposti olisi voinut ennustaa tulevan korvamadon, kun tätä paperpiecing-työtä lähdin kasaamaan! Otin kuitenkin riskin, sain tietenkin tän korvamadon, mutta sainpahan myös ihanan uuden tyynynpäällisen.
 
Orvokki oli yksi Marlen meille tilkkuterapiaan kevätkaudeksi ohjelmoimista töistä, ja ajatuksena oli mahdollisuus liittää tämä kaunokainen osaksi Suomi100-työtä. Mun satastyössäni vaan värit ovat aivan toista maata kuin tässä väritykseltään selvästi isänmaallisemmassa työssä, joten skippasin tämän blokin peitosta ja toteutin sen ihan erillisenä työnä.
 
Tyynyhän siitä sitten muutamalla kehyksellä tietenkin tuli. Tietenkin sillä että erään tilkkukollegan mielestä mulla tilkkutyynyjä on jo enemmän kuin tarpeeksi, ja kohta alan ollakin hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Mutten aivan vielä, ei malta...
 
 
Violetteja on kukassa kahta hieman eri sävyä. Pilvisenä päivänä napsastussa kuvassa se tosin ei juuri näy, livenä onneksi erottuu. Niiden lisäksi itsevärjättyä puuvillaa on vaaleansininen terälehti ja keltaiset silmät. Täplikäs sininen ja vihreä ovat löytäneet tiensä mulle Eurokankaan pakoista, ja valkoinen on todennäköisesti muorin siskon vanhaa kapiolakanaa. Edesmenneen lakanan jo edesmenneen käyttäjän paljastaa kaunis nimikointi AH pitsin yllä. Kuvassa sitä ei juurikaan erota, kauniin pitsin kyllä. 


Työn valmistuessa tajusin että kyseessä voi olla myös rakas muorini neitonimellään. Valitettavasti enää en voi kysyä niin Annalta kuin Almaltakaan kumpi Heikkilän neito nimikirjaimensa tuohon on kirjonut. Onnea on kuitenkin voida pitää kaunistusta taas esillä.


Hyvin istuu mun terassilamppujen värimaailma tyynyihinkin. Tai tyynyt lamppuihin. Lamppuja kun löytyy vielä yksi kirkkaan vihreänäkin ;)

Itse hoidin kukkamaani.
rikkaruohot kitkin.
Vettä kannoin iltasella
rantatietä pitkin...
 
Voi kunpa olisi jo kesä ja pääsisi kanniskelemaan vettä kukilleen! Onneksi sentään aurinko paistaa jo ihanan kirkkaasti. Kyllä se lämpökin sieltä tulee...
 
 

13.4.17

Kotkoti-kot-kot!

Tilkkuterapiassa kangaspakoista ja vanukasoista esiin kuoriutuneet kananpojat ovat lennähtäneet meidän kotiin ja asettuneet piirongin päälle ilmeisen kodikkaasti, koska jok'ikisellä tipulla on jo suklaamuna haudottavanaan. Eilen illalla pari isompaa, tänä aamuna pari pienempää herkkupeppua otti jo varaslähdön pääsiäiseen tipujen munia maistelemalla. Hymyssä suin sen heille sallin <3


Olin jo erehtynyt kuvittelemaan meillä asuvan vain niin isoja ihmisiä, ettei pääsiäistipun tarvitsisi enää kulkea postiluukusta virpomaan munasaalista toinen toistaan parempiin jemmoihin ympäri kotia, mutta pahasti erehdyin. Eilen illalla kuopus aloitti, ja aamulla ensimmäisenä asianaan jatkoi pohdintaa josko voisin pyytää tipun meille munimaan jo ensi yöksi.
 
Voi hellanduudelis sentään!! Tiedän yhden kanaemon joka ei untuvikoiltaan juuri mitään söpöä ja hellyttävää voi evätä, ja sillä rientääkin tänään töistä pääsiäislomanviettoon suklaamunakaupan kautta. 

 
Räntäsateesta huolimatta leppoisaa ja herkullista pääsiäistä meille kaikille!

 

29.3.17

Siemenensyöjäksi

Siemeniä kuluu meidän huushollissa tätä nykyä hurja määrä. Yhtä lapsistakin kutsutaan oravaksi, vaikkei nämä asiat nyt sinänsä juurikaan liity toisiinsa... Keittiön pöydältä on pysyvästi löytänyt paikkansa kaunis vanha Rex-purkki, johon olen kumonnut pusseista erilaisia siemeniä ja ravistellut sekoitukseksi, jota on helppo tömpsäytellä niin puuron, jogurtin kuin salaatinkin päälle.

Varsinaiseksi suurkulutukseksi homma on kuitenkin mennyt siemennäkkärin myötä. Törmäsin Karppisiskojen sivuilla houkuttelevaan vähähiilihydraattisen näkkärin reseptiin kun ryhdyin vähentämään popsimiemme hiilareiden määrää. Tätä herkkua on sitten nakerreltu jo jokunen pellillinen, ja sitä onkin yleensä jatkuvasti pöydällä tarjolla hyvänä vaihtoehtona satunnaisen naposteluhimon kouriin joutuneille.


Homma on hiilarittoman ja herkullisen lisäksi helppoa, kas näin vaan:
Sekoitan keskenään noin 4 dl erilaisia siemeniä (auringonkukka, sesam, hamppu, kurpitsa, pellava,...), 3 kananmunaa, 4 rkl mantelijauhoja ja maun mukaisen humpsauksen suolaa.

Vatkaan kananmunien rakenteet kevyesti rikki ja sekoitan niihin muut ainekset. Syntyneen pehmeän taikinan levitän pellille ohueksi kerrokseksi. Puukaulinta paremmaksi vaihtoehdoksi olen todennut lasipullon, jonka kylkeä kastelen kaulimisen lomassa muutaman kerran kylmällä vedellä. 

Paistan näkkäriä parikymmentä minuuttia 200 C-asteessa. Pidemmällä paistoajalla saisi halutessaan vielä kovempaa näkkäriä. Paistamisen päälle leikkaan veitsellä lämpimän leivonnaisen siisteiksi ruuduiksi ja jätän kovettumaan ja jäähtymään hetkeksi pellille ennen kuin nostelen silmää ja mieltä hivelevään astiaan herkut tarjolle.


Kevyeksi herkun tekee se että siementen kirjo antaa leivälle jo niin paljon makua, että levitteitä ei kaipaa lainkaan. Jos sellaista kuitenkin haluaisi, niin suosittelen uutta "keksintöäni" jossa hieron huonelämpöisen luomuvoin massaksi sitruunalla maustetun neitsytoliiviöljyn kanssa. Helposti jääkaappikylmänäkin levittyvä yhdistelmä joka tarjoaa kropalle puhdasta voita ja öljyä, ja kopalle pikaisen makumatkan Italian sitruslehtoihin...


Kaikki keinot on otettava käyttöön kun matkaa ei sinne ole nyt varattuna!!

 

24.3.17

Mikä esti??

Muutimme aikanaan Helsingin kait vanhimman yhä toimivan kivijalkaleipomon naapuriin. Monia olivat ne lauantaiaamut, kun aina jonkun lapsen kanssa hilpasimme takapihan poikki yöpaidat takkien alla hulmuten kadun poikki hakemaan lämpimäisiä aamukaffeelle. Se oli perinteistämme yksi suorastaan parhaista, ja varmastikin eriskummallisuudessaan sellainen jonka lapset tulevat muistamaan <3

Kun sitten jouduimme kodistamme muuttamaan pois useamman kilometrin päähän, toi lämpöä hyiseen syksyyn se että Kanniston leipomo avasi liikkeen aivan uuden kotimme lähettyville, ja lämpimäiset saivat taas ilahduttaa lauantaiaamujamme.

Sittemmin kotiosoite vaihtui vielä kertaalleen. Pari viikkoa sitten uimalan kautta kotiutuessani huomasin kotimatkani varrelle auenneen taas uuden Kanniston. Ilolla kirmasin sisään leipäostoksille, ja vanhaa tuttua jyvävuokaa mussuttelimme illan ratoksi haltioituneina.

Leipää jonottaessa mietin kuinka kotikulmilleni ja kotimatkalleni onkin näitä leipomonmyymälöitä putkahdellut. Aivan kuin seuraisivat minua. Asia jota vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, päinvastoin. Hymyilytti. Suunnittelin kertovani nuorelle myyjätytölle lämpimäisostosreissuistamme yöpeissä ja hehkuttavani sitä miten he selvästi seuraavat minua. Vuoroni koittaessa pyysin leivän ja sen saatuani kiitin.


Mikä piru mua esti? Miksen jakanut mulle merkityksellistä asiaa ventovieraan myyjän ja puolillaan olevan liikkeen muun asiakaskunnan kanssa? Ei olis välttämättä tullut muita vastaavia yöpissä shoppaavia mukaan juttuuni.

Kotiin kävellessä harmitti että pupu meni pöksyyn. Mikä meidän luonteessa saa meidät hiljenemään vieraammassa seurassa? Mikä mua esti tai keneltä se ois ollut pois vaikka olisin juttuni höpöttänytkin. Se, etten halunnut tuntea itseäni vanhaksi tädiksi jorisemassa evvk-stoorejaan tuntemattomille. Simple as that, mutta samalla himpun surullista. Ehkä toiste uskaltaudun rohkeammin...

Suuni pidin supussa myös seuraavana päivänä kulkiessani kadulla sellaisen aikuisen naisen perässä, jolla kirjaimellisesti oli pupu pöksyssä. Jos olisin uskaltanut, oisin kysynyt että työntääkö hän päänsä pensaaseen tiukan paikan tullen.


Varmastikin parempi meille kummallekin että pidin jälleen mölyt mahassani.
 
 

20.3.17

Suomisataa

Suomi100-työni edistyy hitaasti, mutta ah varmasti. Suomalaisuudesta siinä ei ole värin häivääkään, ellei vihreitä tilkkuja halua kansallisromanttisesti mielessään yhdistää vehreisiin koivikkoihimme. Enemmänkin tästä työstä löytää vaikka mexicolaisen elämäniloisia ja lämpimiä sävyjä. Sellaisia joille työtä aloittaessa tuntui olevan se suurin tarve.
 

Tilkkuterapiassa totesimme työn valmistuvan vauhdilla, onhan nyt jo ehkä 1/8 peitosta valmiina ;) Loppusuoran alku siis käynnissä... Erittäin varhainen alku tosin.


Nykyään on tullut taas ommeltua vain ja ainoastaan yhteissessioissa, kotona kone on ollut täysin virattomana vaatehuoneen nurkassa. Näitä blokkeja teen tilkkuterapiassa alkulämmittelynä pätkän verran eteenpäin kerrallaan, joten minkäänlaisia takeita siitä että juhlavuosipeittoni valmistuisi Suomen juhlavuonna ei ole.

Toisaalta jos valmistuminen venyy ensivuodelle, niin sehän on vain loistosyy keksiä sillekin vuodelle oma juhlavuositeemansa. Miten ois aurinkopeitonvuosi..? Ehdotuksia vastaanotetaan, kiitos...

 

17.3.17

Hyinen aamupuuro

Aiemmin nakkelin huiman ravintorikkaita chia-siemeniä lähinnä smoothien sekaan ja jugurtin päälle. Sitten luin niiden turpoavan jopa kymmenkertaisiksi nesteessä, ja samaan aikaan löysin houkuttelevan raakapuuro- / aamuvanukasohjeen, joten löydöksethän piti testailla het'sillään!

Paikkansa pitäviksi + uudelleen ja uudelleen toistettavan arvoisiksi osoittautuivat kumpainenkin! Illalla panin 3 ruokalusikallista siemeniä tölkin pohjalle, täytin lähes täyteen astian ja jätin sen yöksi turpoamaan jääkaappiin.

Aamulla kaivoin esiin yön aikana muhiintuneen chia-hyytelön ja otin siitä noin kolmanneksen kulhoon, johon lisäsin banaanin ja pari desiä jäisiä mustikoita. Helahoidon soseutin tasaiseksi massaksi surisuttimella. Satsista tuli pari annosta aamiaisherkkua, jonka päälle ripottelin vielä siemeniä, kuvan setissä ainakin seesamia ja auringonkukkaa sekä himppu pellavarouhetta. Nautin hyisen kylmän herkun kuuman kahvin kanssa, ja makunystyrät sekä vatsa kiittivät mua.

 
Tältä näyttävät ne kolme ruokalusikallista minuutin päästä. Lapsukaisen kanssa ihmeteltiin siementen muodonmuutosta pienistä ja kevyistä tasaiseksi, harmaata sammakonkutua muistuttavaksi  hyytelömassaksi. Muodonmuutoksen alkuvaiheessa purkissa oli havaittavissa myös laavalamppumaista eloa. On meillä huvit jääkaapin ovella ;)
 
 
Helakka auringonpaiste, aamun lehti printtinä, kauniita kukkia, höyryävää kahvia upouudesta lahjamukista ja hyvinvointia herkullisesti edistävä ape. Mitä muuta ihminen enää voisi aamuiltaan toivoa?? Ei tuu just nyt mieleen...
 
 
Toivotaan siis kimpassa aurinkoa taas viikonlopun aamuihin! Mustikkaherkkua tiedänkin niistä löytyvän ainakin meidän huushollissa koko köörin kulhoista.
 
Ihanaa alkavaa viikonloppua, ystävät!
Pitäkää huolta itsestänne ja muistakin rakkaistanne <3
 
 
 

16.3.17

Tuleentuneet

Rakastan tulppaaneja valtavasti, ja silläpä aavistuksen jo suren etukäteenkin niiden sesongin hiipumista lähiaikoina. Niitä nyt vaan pitää olla kotona aivan kaiken aikaa!! Kiitos niidenkin selvisin taas menneestä talvesta.
 
 
Jotain rajaa kukkakiintymykseeni tosin voisi vetää estetiikan osalta... Tuleentunut tulppaani kun on silmissäni aivan yhtä kaunis kuin vielä hehkuva versio tulppaanista, mutta opittava olisi kukasta luopumaan ennen kuin se melkeinpä kompostoi itsensä maljakkoon...
 

Luopumisen tuskasta kertonee jotain se että isossa pöytäkynttilässä on ehtinyt väri vaihtua kukkien pysyessä yksinä ja samoina. Mun pitää alkaa pitää varani etten vallan muutu neiti Havishamiksi kukkieni osalta! Hääkakkujen homehtumisesta pitopöytään ei kohdallani olekaan vaaraa :D