25.6.17

Tarakkaviini

Kyykkyviinit on kuulkaa nyt niiiin last season!!
Tarakkaviini on tän kesän juttu!



Ainakin Villa Mörskällä.
Sattuneesta syystä ;)


21.6.17

Nokkosta tarjolla

Kevään ja alkukesän olen taas keräillyt varsinaista c-vitamiini- ja rautapommia, nokkosta, tarjolle ja talteen. Hortoilu mökkimaastossa jos mikä on hauskaa, niin omassa rauhassa kuin silloin kun siihen saa innostettua lapsen mukaan <3 


Vieraille olen syöttänyt villiyrttipiiraita, jossa nokkosen lisäksi on poimulehteä ja ketunleipää. Nämä ryöppäsin tuoreeltaan ja leivoin piirakoihin fetan kanssa. Kiitosta sitten niitin maistuvasta pinaattipiiraasta ;).


Nyt on horttakorillinen kuivumassa auringolta suojaisassa paikassa samaisen auringon suorastaan kuumaksi lämmittämässä mökissä hellanluukusta roikkuen, ja kaasujääkaapin päällä kaapin tuottamassa lämmössä toinen erä. Lisää pitää silti vielä kerätä ja paljon, jotta talven smoothieterästeet riittävät kevään valjuun kauteen saakka meitä ravitsemaan ja energisoimaan.


Lapsi vei muutama hetki sitten äiteen pizzalle Puttesiin, ja nauroi pöydässä arvanneensa äidin tilauksen välittömästi listan nähdessään. Oli kyllä elämäni paras nokkosherkku! Hyvin tuhdit juustotkin tekivät kunniaa nokkoselle, joka puolestaan edes vähän tasapainotti kokonaisuuden terveellisyyttä ja ravintoarvoja...


Ihanaa että Putte's pizzan väkikin on hurahtanut lempivilliyrttiini.
Suosittelen!
 
 

19.6.17

Purkkiruokaa

Olen niitä äitejä, jotka ovat itse keittäneet soseet vauvoilleen. Alkuun pakastellut annoksia jääpalamuoteissa sopivan kokoisina maisteluerinä pikkumasuille, sittemmin jo ihan pakasterasiallisina. Tästä puuhastelusta on seurannut mm. seuraavia juttuja:
  • lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet normaaleiksi kooltaan, aivot toimivat hyvin mm. kalanrasvalla ravittuina ja ruoka-aineallergioita tai suolistosairauksia ei meillä ole riesana koskaan ollut
  • äiti on saanut tuntea olevansa hyvä äiti
  • kaupan purkkiruoat ovat olleet lapsille eksoottista herkkua, jota usein yhteisillä kauppareissuilla kovaan ääneen pyysivät tyyliin äiti pliis, pliis, oo niin kiltti...
Nykyäänhän purkkiruokia on jopa kouluikäisille, joten mankumista kesti useampikin vuosi... Kieltämättä kannan yhä edelleen silloin tällöin mangososeita kotiin, joten purkkeja kyllä kertyy nurkkiin.

Viime aikoina on näkynyt mitä erilaisimpia herkkuja puuroista smoothieiden kautta kakkuihin pakattuna pieniin lasipurkkeihin, ja siitä idea lähti päässäni kypsymään... Lopputulos oli sitten se että rapsuttelin etikettiliimatahrat kotoa löytyvien purkkien kyljistä, ja kevään ylioppilas, suuri purkkiruoan ystävä, söi yhden kakuistaan pilttipurkista!

Triplasuklainen, tulkinnasta riippuen jopa viisisuklainen juustokakku sai pohjakseen gluteiinittomia suklaakeksejä murskattuna. Voita ei tarvittu nyt sidosaineeksi purkin pohjalle. Tämän päälle tuli maidoton tumma kerros juustokakkua tummalla suklaalla ja raakasuklaalla maustettuna. Sen päälle vaaleampi kerros minttusuklaista täytettä, ja pinnalle vielä kaakaonibsejä. Sangen helposti toteutettu viljaton ja maidoton herkku, joka sopi kaikille vieraille.


Herkkuja oli helppo säilöä jääkaappiin useampikin kerros päällekkäin, kun kiersin purkkien kannet paikoilleen. Kannet myös pitivät herkut kylminä tarjoilupöydässä ihanan aurinkoisena päivänä.


Sen verran eksoottiselta kait tuntui vuorostaan monesta aikuisesta vauvanruokapurkit juhlassa, että kaikki eivät tohtineet juustokakkuaan purkista nauttia, ja niitä jäikin runsaasta vierasmäärästä huolimatta yli. Mutta mikä olisikaan sitten ollut ihanampaa kuin juhlien jälkeisenä päivänä hypätä fillarin selkään ja polkea mökille toipumaan juhlahumusta kakkupurkki eväänä? En keksi. Kyllä vaan maistui purkkikakku hyvälle aurinkotuolissakin!


Herkkua kesää ystävät!

 

13.6.17

Mökkitie

Arttu Viskari laulaa sekä kaihoa nostattavasti että korvamatoja tuottavasti mökkitiestä. Joku juttu siinä mökkitiessä on; sen kuopat osaa ennakoida vaikka silmät kiinni, ja eri metsäpätkien vaihtelevat tuoksut tuntee niin sateisina kuin paahteisina päivinä.

Näin mullakin oli asiat kymmeniä vuosia. Tätä nykyä kovin toisin. Mökkitietä ei enää ajeta rallia takapenkillä ilman vöitä isälle vauhtikäskyjä antaen, eikä paineta itse kaasupoljinta omat muksut turvaistuimissa samanlaisesta onnesta hihkuen. Tätä nykyä lastaamme fillarin tarakat ja tangot mökkitarpeistolla, ja nopsasti polkaisemme paikalle. Eksoottisen hauskaa sekin kaiken ekologisuuden ohella.

Viime aikoina vaan mökkitie on nostattanut stressikertoimia. Kuka haluaa polkea karkeassa ja höttöisessä sepelissä rakennustyömaan läpi renkaiden puhkoutumista peläten? En minä ainakaan! Ensi kesänä kaikki on taas onneksi kait jo paremmin tämän asian osalta. Saatamme tuolloin päästä mökille jopa kauppakeskuksen läpi kulkien. Sitä tosin en laske parannukseksi, vain pelkäksi muutokseksi nykyiseen mökkimatkan tekoon.



kesäkuu vuonna -86
meidän sierra oli melkein uus
faija tankkas mutsi pakkasi eväitä
mä istuin jo takapenkillä
hymy korvissa vöihin köytettynä
Dingo lauloi nahkatakkista tyttöä

Ukki kertoi jatkosodasta
siitä alikersantti Rokasta
emmä tuolloin mistään tajunnut
nautin vain lomasta

Faija anna mun ajaa mökkitie
lupaan että saunaan vettä vien
muistan kivet ja kannot tän soratien
mielessäni olin Henri Toivonen
ralli idoli pienten poikien
faija nauroi, mutsi pelkäsi katsoa

Kesä loppui ja mulle kerrottiin
ei tule enään reissuja Evitskogiin
vanhemmat eros ja mökki myytiin
kävin eilen ajamassa mökkitien
muistin että kauemmin se vie
tutut reitit vaihtuneet pintoihin mustiin

Ei ukkikaan kerro enään sodasta
se kasvaa heinää Honkanummella
nyt paremmin ymmärrän tarinan
ja hänen tekojan arvostan

Faija anna mun ajaa mökkitie
lupaan että saunaan vettä vien
muistan kivet ja kannot tän soratien
mielessäni olin Henri Toivonen
ralli idoli pienten poikien
faija nauroi, mutsi pelkäsi katsoa

Kasvatan, kasvatan...

Multa kysellään usein mitä kaikkea kasvatankaan Mörskällä. Mua aina ihmetyttää kysymys, koska merenrantahuvilani sijaitsee luonnonmukaisella virkistysalueella, jossa ei sais kasvattaa mitään. Paitsi ehkä lapsia, mutta en mä sitä halua siellä tehdä.

Ehkä se sit vaan kuuluu asiaan että puutarhurilta kysellään sellaista. Tai sitten kysyjät mieltävät luonnon yhdeksi suureksi viljelykseksi?! Siltä pohjalta voinkin sit listata kasvateltaviini keppien lisäksi heinät, villivatut, niittykukat, nokkoset, vuohenputket, kukkineet narsissit ja värivalot.




Lopputuloksena kumpikin keskustelun osapuoli on hämmentynyt, toinen kysymyksestä ja toinen vastauksesta. Onneksi hämmennys ei haittaa mun kukoistavia kasvatettaviani. Tää alkukesän vihreys ja vehreys vaan on jotain niin uskomattoman ihanaa!!!

Noo, oikeasti en kasvata keppejä, vaan niillä yritän varjella krasseja, sokeriherneitä ja lehtikaaleja päätymästä peurojen herkuksi. Kätevällä emännällä on keinonsa ;)

 
 

16.5.17

Punkit pois nurkista!

Merellisessä kesämajamme ympäristössä viihtyvät koko ajan laajemmalle ja laajemmalle leviävät punkit. Koko pesue on kivuliaasti ja kalliisti niitä vastaan rokotettu, mutta silti ajatus niistä pöpöineen inhottaa suuresti. Jokailtaiset punkkitarkastukset ovat aivan liian usein jääneet meillä pelkäksi suunnitelmaksi tai äidin huono omatunto -osastossa roikkuvaksi möykyksi kun hämärässä majassa olemme hellepäivistä ja uinneista raukeina kaatuneet sänkyyn höpöttelemään mukavia ennen nukahtamista.

Punkkikarkotesumutteet ovat unohtuneet happanemaan mökin hyllylle ja punkkipihdit lojuvat (onneksi) käyttämättöminä laatikossa. Viime vuonna kuitenkin tietämättäni hoidin ongelmaa luomusti oman mökin ympäriltä kauniilla, rehevällä ja huumaavasti tuoksuvalla laventelilla. Olin puskan hankkinut ja terassiruukkuun istuttanut ihan vaan omaksi ilokseni. Talvella sitten luin punkkien inhoavan laventelin tuoksua, ja tajusin miksi olimme riesoilta säästyneet, vaikka naapurimajalaiset raportoivat niihin uudelleen ja uudelleen törmänneensä.

Samaisessa artikkelissa mainittiin myös sitrus punkkien yhdeksi inhotustuoksuksi. Niinpä olen nyt valmistautunut tulevaan mökkikauteen hankkimalla luottopuutarhuriltani ison kimpun erittäin vahvasti sitruunalle tuoksuvan palsamipelargonin pistokkaita. Kasvin kauppanimenä näkee usein myös tuoksupelargonin.


Toistaiseksi vielä pieniä juuria maljakossa työstäessään oksat tuoksuvat kotiparvekkeella, mutta harvase päivä käyn tsekkaamassa tilanteen josko pääsisi pian pistokkaita multaan istuttelemaan. Kenties tulevaan viikonloppuun jo saisi mahdutettua tällaisenkin istutusmatkan? Ainakin sellaisesta on aurinkoisena arkipäivänä mukava haaveilla, ja siten pitää kesän ja mökkeilyn odotuksen tunne vahvana arjen karusellissa pyöriessä.

 

13.5.17

Tilkkuilijan poika

Ei ole nyt kyseessä lentäjän poika, joka vielä lentäisi isäänsäkin paremmin, vaan tilkkuilijan poika, joka ehkä kirjoitteli äitiäänkin paremmin ;) Ylpeä äiti sitten innolla askarteli lakkiaiskutsuvaihtoehtoja lapsen valkkailtavaksi. Kun yhteisymmärrys lopullisesta versiosta oli löytynyt ("Äiti, eksä vois heti kertoa mikä on sun suosikki, niin multa säästyis valinnan vaiva..?"), pääsi äitee itse askarteluun. Mitenpä muutenkaan kuin tilkkuilijan perustyökalujen eli leikkurin, viivaimen ja alustan avustuksella..?!?


Poika taitaa jo kauhulla odottaa iltaa jolloin säädetään menu kohdalleen. Rippijuhliinsa sai aikoinaan Red Velvet Caken. Mitäköhän samettista tarjottavaa nyt keksimmekään? Kaikki kait kuitenkin about hyvin niin kauan kun ei livetä juuttikangasosastolle, ja panna pöytää koreaksi kurkkuun juuttuvilla herkuilla..?

Tällaista tähän väliin. Mitäs teille?


10.5.17

Metsään mentiin

Sain täydelliseltä ystävältä joululahjaksi aivan huippuihanan lahjakortin, jolla hän lupautui viemään mut metsään maaliskuussa yhtenä Suomen luonnon neljästä juhlapäivästä. Mahtista että 100-vuotiastamme näinkin juhlitaan! Juhlat niin mun makuun kuin olla ja voi <3



"Satavuotiaan Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri vuodenaikojen lauantaipäivänä". Retkikohteeksi ystävä oli valinnut meille itäiseltä Uudeltamaalta Loviisan kyljestä Kukuljärven reitin. Matkalla poikkesimme Sipoon ihanassa N'avetta -leipomokahvilassa aamukaffeella toteamassa paikan todella ansainneen tuoreen voittonsa aamiaispaikkakisassa.

Opaskirja ohjasi meidät Ruotsinpyhtäällä urheilukentän laidalle, jossa kirjan mukaan "upea porttirakennelma" saatteli meidät matkaan. Termi upea sai kikatustemme maustamana aivan uuden mittasuhteen, mutta matkaan pääsimme siitä joka tapauksessa mainiosti.



Seurailimme polkua pitkin sulavan Kymijoen vartta ja ihastelimme yhteen ääneen lähimatkailun hienouksia. Kaikkihan me olemme mantsantunneilla Kymijoen alueesta oppia ammentaneet, vaan ihan jokainen, tässä tapauksessa meistä kumpainenkaan emme olleet sinne saakka kotimaanmatkoillamme ehtineet. Kyllä kannatti mennä!



Jokirannasta reitti nousi kivikkoisille kallioharjanteillle. Noustessa oli aikaa ihastella ja ihmetellä jääkauden voimaa, joka on heitellyt isompia ja pienempiä siirtolohkareita kallion kupeet täyteen. Kateeksi ei käynyt muinaisia pellonraivaajia niillä kulmin!

Vatsat välipalalla ravittuina ja auringosta raukeina saattoi matkaa taas jatkaa köydestä itsensä kallion laelle kiskoen. Henkeäsalpaavan upeat olivat maisemat ja alla levittäytyvä koivikko näytti paljaaltaan lähinnä varvikolta jalkain juuressa.

Harjanteilta laskeuduimme Kukuljärven rantaan, jossa pilkkijöitä tovin tarkkailtuamme itsekin uskaltauduimme vielä jään yli kävelemään kohden laavurantaa. Aurinko sai helliä poskipäitä ja käpyrauhasia trangian poristessa vettä kuumaksi retkikuivamuoniin ja kuksan täytteeksi.



Kaltaisilleni vaellusharrastuksen aloittelijoille annan yhden ensiarvoisen tärkeän vinkin: kun kerran lähdet metsään päiväksi, niin pidä huoli että lähdet sinne martan matkaan! Näin varmistat ylihyvät pöperötarjonnat ;). Ihan joka vaelluksella kun ei taida olla vastaleivottua mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta tarjolla?!? Meillä oli. Niin tällä reissulla kuin seuraavallakin!

Opaskirja vinkkasi meidät etsimään alueella oleilleen paimenen kotiluolaa, joka aikamme kallioita kierreltyämme löytyikin jäisen polun päästä. Matkan varrelta sinne sen sijaan löytyi jotain paljon koskettavampaa: kauniin terhakkaasti lumipeitteestä vapauteen pyrkivät saniaiset. Aivan uskomattoman kaunista ja niin ihanan elinvoimaista!



Alkuilta oli jo käsillä kun palailimme Kymijoen vartta kohden kuulua porttirakennelmaa ja autoa, jolla hurautimme Loviisan hiljaiselle satama-alueelle herkuttelemaan toisetkin piirakkapalat. Tarkoitus oli nauttia ne illan viimeisillä auringonsäteillä lämmitellen, mutta tulipahan syötyä ne ainakin laiturin päässä. Joku olisi saattanut ihmetellä kahta hysteerisesti kikattavaa piirakanpopsijaa pimenevällä laiturilla pakkasen kiristyessä, mutta me olimme päättäneet kerätä senkin muiston vanhainkodin kiikkustuolissa kerrottavaksemme. Suosittelen...

Lounastauolla ystäväni oli harmitellut sitä ettei perheestään kukaan ole innostunut hänen kanssaan metsään lähtemään, ja päivän annista halkeamaisillani lupasin hövelisti lähteväni AINA metsään hänen kanssaan. Tästä riemastuneena joululahjaksi saatu metsään meno muuttuikin kertaheitosta jokakuiseksi vaelluspäiväksi. Mikäs sen mukavampaa!!! Vähän kuin autolastillinen lahjoja olisi muuttunut rekkalastilliseksi...

Siltä istumalta sovimme uusinnan koittavan pääsiäisenä, ja minun hommaksi jäi vuorostani valita seuraava retkikohde. Intensiivisesti luin opaskirjaa vuorostaan läntisen Uudenmaan retkikohteista noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Vaihtoehtoja puntaroidessamme kummallakin meistä oli hyvin pian selvänä päivän Porkkalan ulkoilualueilla Kirkkonummella houkuttelevan siihen hätään kaikkein eniten.

Aamuauringossa suuntasimme auton nokan kohden Porkkalanniemeä. Tiedossa oli että edellispäivänä oli sopivasti auennut kahvila matkan varrelle, joten se ensietappina huristelimme paikalle, ja matkan varrella totesimme sään suosivan ja meitä hellivän aina retkipäivinämme.



Autosta luontoon päästyämme totesimme humpsahtaneemme merellisen niemen kallioisessa maastossa kuin kertaheitolla Lapin maisemiin. Niin oli merituulet tuivertaneet maaston jylhäksi ja matalakasvuiseksi. Lennätinvuoren laella valkohäntäpeura vilisti neniemme edestä sellaista vauhtia, että kamerat jäivät suosiolla taskuihin verkkokalvojen taltioidessa näkyä mieliimme.

Huimat kalliot saivat meidät huokailemaan niin laella kuin meren rannalla, jossa välillä osa reitistä kulki jopa sileää pyllymäkeä kohden hyistä vettä. Vauhti oli kuitenkin hallinnassa ja kengät pysyivät kuivina ;)
 


Vaikka olimme niin lähellä koteja, niin silti tunnelma oli kuin olisi ollut kovinkin kaukana. Lapin tunnelmista ja jylhistä merenrantamaisemista pääsi jopa japanilaisten puutarhojen sfääreihin käkkärämäntyjä ja luonnon muovaamia "vesipuutarhoja" ihastellessa.



On meillä uskomattoman upea luonto, ja on se kyllä hyvä että Porkkalan vuokra-aikakin jäi reiluun viidennekseen alkuperäisestä 50 vuoden suunnitelmasta. Hienoa ettei veli venäläinen keksinyt alueelle pidempään käyttöä, vaan asukkaat pääsivät korjailemaan tiluksiaan ja me muut sen upeassa luonnossa samoilemaan.

Eväsleirin pystytimme Porkkalanniemen nokkaan. Joutsenpariskuntaa ei meidän läsnäolomme haitannut, päinvastoin soivat meille kevätinnoissaan huiman lentonäytöksen aivan nokkaimme eestä. Sille ja meille oli aihetta kippistellä sillä välin kun eväät muhivat kypsiksi!


 

Tulipahan nautittua ikimuistoinen pääsiäisateria ulapalle tuijotellessa auringon sekä merituulen ahavoittaessa kasvot ihanan rohtuneiksi. Seuraavanakin päivänä muisti ulkoilleensa, ja se muisto sitten vasta lämmittikin lasin läpi vesisadetta katsellessa!!

Toukokuun retkipäivä suuntautuu myös läntiselle Uudellemaalle. Tuolloin vaeltelemme Karkalissa. Kesällä on suunnitelmissa tutustua Uudenmaan saaristoon, telttailla kenties rantakalliolla tai Nuuksion metsissä, ja suunnata hyttysten häivyttyä kauas pohjoiseen kävelemään tunturilta toiselle. Aivan huimaa!!!

Lapinvaellusta pian Porkkalanretkemme jälkeen ehdottaessaan ystäväni oli varautunut pitkälliseen ylipuhumiseen, joten taisikin suorastaan hieman hämmästyä kun välittömästi ilmoitin olevani messissä. Se mitä hän ei tiennyt puhelua aloittaessaan, oli se että ryhtyipä siinä juuri purkamaan lentoaikatauluiksi, reittisuunnitelmiksi ja varustehankintalistoiksi pitkäaikaista salaista haavettani. Mä taas mietin aikatauluja lukkoon lyödessämme ja lentoja siltä istumalta maksaessani parhaiden ystävien olevan heitä jotka lukevat ajatuksia <3

Seuraavaa retkipäivää jo innolla odotellen...
 
 

8.5.17

Tilkkulanit

Tilkkuterapiassa kausi päättyi jo muutama viikko sitten, mutta se ei onneksi tarkoittanut sitä että tilkkuterapialaisten tilkkuilukausi olisi vielä päättynyt. Ehei; me senkun lisäsimme kierroksia ja päätimme ryhtyä ompelemaan yötä myöten! Lanit pystyyn siis!!


Tätä varten buukkasin taloyhtiömme kerhohuoneen Helsingin kattojen tasalta. Aurinkoisena lauantaiaamuna kokoonnuimme brunssille maailmaa parantelemaan ja ompeluorientoituimaan.


Croissantit eivät kauaa pöydällä vanhenneet kun oli jo aika nostaa koneet tilalle. Vatsat täynnä eivät koneet olleet ehtineet pitkään surista kun ensimmäinen peitto jo oli valmiina! Vaikka tehokkaita olemmekin, niin myönnettäköön tuon peiton ompeloituneen ja tikkautuneen aiemmin, ja nyt laneissa saaneen reunuksen ympärilleen. Mutta siis peitto valmistui anyhow!!

Turinan ja surinan lomassa ompeloitui viikonlopun varrella muitakin peittoja ja useampiakin laukkuja niin valmiiksi kuin valmiimmiksi. Sopivissa lomissa  kokkailimme ja nautimme pizza- ja salaattibuffia, päivä- ja iltakaffitteluja herkkuineen, ilta- ja aamupaloja ja joka väliin hörimme skumppaakin. Oli kyllä vhh:t ja sokerilakot niin katkolla kuin olla ja voi...

Seuraavat neljä kuvaa nappasin terapiaryhmämme Fb-sivulta, jonne Marle oli kauniita otoksiaan julkaissut ryhmäläisten iloksi. Kuvissa on ainakin minun silmissä ihania tunnelmia, kevään iloa ja tekemisen meininkiäkin.

Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva.
















 
Sisäpöydän olivat vallanneet koneet, joten terassipöytä oli vuoroin toisena leikkuupöytänä, vuoroin lounaspaikkanamme. Aurinko suosi puuhaa, joskin tuuli oli sen verran navakka että uutuusruokalaji lentosalaatti tuli samalla myös lanseerattua. Salaatti oli maittava, mutten silti kirjaa tänne sen ohjetta saati suosittele sitä ;)

Illan mittaan maltoimme kömpiä lauteille löylyjen ja kuorintojen hellittäväksi, ja sitten taas naamat punoittaen jatkoimme ompelua yötä myöten. Suuri osa seitsemän hengen porukastamme käväisi kotosalla yöpymässä, mutta tosilanittajan varusteista löytyi makuupussi, jossa pötkähtää yöksi vuodesohvalle ennen aamun jatkoja.

Hämmentävää oli se miten oma operaationi "tilkkulooda tyhjäksi" eteni: kaksi päivää sinnikkäästi ommeltuani kasassa oli blokit vauvanpeittoon ja torkkupeiton puolikkaaseen, mutta looda edelleen lähes yhtä täysi kuin sen laneihin kantaessani. Totaalisen outoa!!


Näissäkin laneissa tosiaan pöydät olivat täynnään koneita ja niiden innokkaita räpeltäjiä, mutta kolajuomaa ei kulunut pisaraakaan. Nesteytyksestä toki huolehdittiin kuitenkin. Siinäkin oli sitten samoja piirteitä kuin tilkkujen hupenemisessa: kovasti tehtiin töitä, mutta silti jotain jäi jäljelle. Juomia kyllä paljon vähemmän kuin tilkkuja...


Kyllä mua näin vielä arkenakin hihityttää tää aikuiseen ikään päässeen naislauman lanitusinto! On taas mitä mummona muistella. Eikä muistoissa mitenkään vähäisimpänä lapsosen ilme kun kuuli äiteensä järjestävän lanit kattosaunalla kamuilleen ;)

Hetki arkea tähän väliin, ja sitten voikin aloittaa seuraavien sessioiden suunnittelun. Niin kivaa tää kimppaompelu on, ettei siitä tarpeekseen meinaa saada. Nytkin on ihan selvästi vieroitusoireet päällä, vaikken aivan satavarmaksi uskalla sanoa mistä osasta viikonlopun nautintoja eniten...

27.4.17

Huhtikuu

Miksei huhtikuu voi tänä vuonna kestää koko vuotta?!?


Joulupukilta poikakalenterin lahjaksi saanut kun ei sattuneesta syystä millään malttaisi kääntää sivua Norssin abipoikien taidepläjäyksestä ;). No, tuttuja sieltä tulee kyllä vastaan jatkossakin.

Osaan heistä olen tutustunut  jo kurahousuisina, joten nyt joudun kuvien myötä asennoitumaan aivan uusiksi... Samalla tajuan useiden vuosien totta vie kuluneen!!!

Näissä tunnelmissa toivottelen hilpeää tuota pikaa tulevaa Valborgia meistä itse kullekin! Ilmeisen vähälumista sellaista...

23.4.17

Trash design

Vanhan pöytäliinan jämät,
pätkät kapiolakanaa pitsillä ja ilman,
kesäpaidan kirjottu helma nappilistoineen,
lettinauhaa ja muutama muu nyörinpää.


Elän toivossa saada kutsuja kyliin,
joihin viedä viemiseni pehmeissä kääreissä.

21.4.17

Olet kaunis ja riität

Loistavaa että joku tuikituntematon ystävällinen maalari muistuttelee asiasta, jonka itse niin kovin aktiivisesti unohtaa. Tän suorempaa viestiä ei kait voi saada "päin näköä" seistessään liikennevaloissa odottelemassa valon vaihtumista?!?


Toinen hyvä sähkökaappiteksti olisi "Sinä riität!". Se voisi olla jokaisessa kadunkulmassa, niin että sokeampikin sen varmasti huomaisi, ja sille ajatuksen säännöllisesti omistaisi. Tulisi nimittäin ainakin mulle tarpeeseen!!

Muutama päivä sitten iski lähes paniikkikohtaus, kun olin lupautunut vuorostani hoitamaan samoiluretkipäivän eväät ystävälle ja itselle. Ajatus Partiokaupan osuttamisesta työmatkareitilleni ja vieläpä kuksakaffien kyytipojan leipomisesta sai verenpaineen nousuun ja palan juuttumaan kurkkuun. Mietin ihmeissäni mistä moinen paniikki ja hätä?!? Jokunen vuosi sitten olisin pakannut itsetehdyt eväät rottinkikoriin posliiniastioiden ja kristallien lisäksi, ja tyytyväisenä raahannut ne metsään. Nyt en tod!!! Mikä ihmeen puhkipoikkiflegu musta oli tullut???

Lukko lähti aukeamaan noista sanoista jokunen vuosi sitten. Tajusin kuluneen tasan kolme vuotta siitä kun kuulin perhe-elämän, parisuhteen ja kodin hajoavan. Näiden kolmen vuoden aikana olen sitten kompuroinut hyperventiloivasta räkämöykystä takaisin jaloilleni, nostanut sinne myös lapset, tehnyt melko yksin kaksi muuttoa, hankkinut kesäpaikan, raivannut sen pusikoituneen pihapiirin puutarhaksi, remontoinut mökin täysin ja evakkokotiakin vähän, käynyt läpi toisenkin parisuhteen ja siitä toipumisen, tehnyt elämäni ensimmäiset pari Aasian-matkaa ja useampia lyhempiä reissuja niin lasten, suvun kuin ystävien kanssa.

Olen eron myötä kotikulmien, autojen, mökkien ja perusturvan ohella menettänyt monia ystäviä ja tuttuja, surrut sitä ja myös saanut elooni monia ihania ihmisiä joista iloita. Olen tullut valituksi taloyhtiön hallitukseen ja perehtynyt sen myötä uusiin aiheisiin, joista asunto-osakeyhtiölaki onkin se helpoin takkuilevien takuukorjausten ja häiriköivän naapurin rinnalla. Hallitustyössä olen joutunut tutustumaan rikosilmoitusten tekoon, lähestymiskieltojen hakuun ja varoitusten antoon sekä vastaillut virallisesti perättömiin, mutta sitäkin ilkeämielisempiin virkarikosspekulointeihin. 

Olen työni tiedossa olevan loppumisen myötä hakenut urakalla uusia tehtäviä, rampannut lukuisissa haastatteluissa ja onnistunutkin säilyttämään palkkapäivän kalenterissani myös tulevaisuudessa. Tämän kaiken ohella olen ommellut tilkkuja, viljellyt tomaatteja, harrastanut urakalla kulttuuria, lukenut kymmeniä tai kait jopa satoja kirjoja, virkannut peittoja, jemmaillut pääsiäismunia ja nauttinut auringonpaisteesta ja muista pienistä ja suurista iloista.

Osan tuosta kuluneesta ajasta olen ollut shokissa, pitkään kärsinyt myös pahoista uniongelmista, ja silti olen tehnyt paljon enemmän kuin moni muu tekee kolmessa vuodessa. Se riittää enemmän kuin hyvin. Mun ei tarvitse leipoa hampaat irvessä jos ei kerran leivotuta!! Mä riitän ihan näin. Mun pitää vaan muistaa se! Ihan jok'ikinen päivä.

Vähintäänkin kerran viikossa voisin muistaa myös tuon kuvan tekstin. Siitäkin huolimatta että silmäpussit ovat jo kuin pandalla, vaaka näyttää eri lukua kuin tahtoisin sen näyttävän, otsan pystyvako syvenee syvenemistään, juurikasvun harmaat erottuvat entistä selvemmin ja mut on viime vuosina päivitetty nuorempaan naiseen ja haettu seuraajikseni  "aina vaan kauniimpia ja seksikkäämpiä". Vähemmästäkin on tullut lommoja keski-ikäisen naisen mieleen, mutta alan oppia ymmärtämään että ne ovat olleet muiden arvostamia valintoja, ei mun. Ihmisten jotka eivät enää kuulu elämääni, joten hittojako mä heidän mielipiteistäkään. Kunhan riitän itselleni. Se on se kaikkein kovin rasti, jolle riittää vielä matkaa juostavaksi. Mutta sinnikkäästi paarustan sitä kohden!

Muista sinäkin: olet kaunis ja riität <3



 

18.4.17

Orvokkini tummasilmä

Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni.
Katsot aina lempeästi
kun käy luokses tieni...
 
Kovin helposti olisi voinut ennustaa tulevan korvamadon, kun tätä paperpiecing-työtä lähdin kasaamaan! Otin kuitenkin riskin, sain tietenkin tän korvamadon, mutta sainpahan myös ihanan uuden tyynynpäällisen.
 
Orvokki oli yksi Marlen meille tilkkuterapiaan kevätkaudeksi ohjelmoimista töistä, ja ajatuksena oli mahdollisuus liittää tämä kaunokainen osaksi Suomi100-työtä. Mun satastyössäni vaan värit ovat aivan toista maata kuin tässä väritykseltään selvästi isänmaallisemmassa työssä, joten skippasin tämän blokin peitosta ja toteutin sen ihan erillisenä työnä.
 
Tyynyhän siitä sitten muutamalla kehyksellä tietenkin tuli. Tietenkin sillä että erään tilkkukollegan mielestä mulla tilkkutyynyjä on jo enemmän kuin tarpeeksi, ja kohta alan ollakin hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Mutten aivan vielä, ei malta...
 
 
Violetteja on kukassa kahta hieman eri sävyä. Pilvisenä päivänä napsastussa kuvassa se tosin ei juuri näy, livenä onneksi erottuu. Niiden lisäksi itsevärjättyä puuvillaa on vaaleansininen terälehti ja keltaiset silmät. Täplikäs sininen ja vihreä ovat löytäneet tiensä mulle Eurokankaan pakoista, ja valkoinen on todennäköisesti muorin siskon vanhaa kapiolakanaa. Edesmenneen lakanan jo edesmenneen käyttäjän paljastaa kaunis nimikointi AH pitsin yllä. Kuvassa sitä ei juurikaan erota, kauniin pitsin kyllä. 


Työn valmistuessa tajusin että kyseessä voi olla myös rakas muorini neitonimellään. Valitettavasti enää en voi kysyä niin Annalta kuin Almaltakaan kumpi Heikkilän neito nimikirjaimensa tuohon on kirjonut. Onnea on kuitenkin voida pitää kaunistusta taas esillä.


Hyvin istuu mun terassilamppujen värimaailma tyynyihinkin. Tai tyynyt lamppuihin. Lamppuja kun löytyy vielä yksi kirkkaan vihreänäkin ;)

Itse hoidin kukkamaani.
rikkaruohot kitkin.
Vettä kannoin iltasella
rantatietä pitkin...
 
Voi kunpa olisi jo kesä ja pääsisi kanniskelemaan vettä kukilleen! Onneksi sentään aurinko paistaa jo ihanan kirkkaasti. Kyllä se lämpökin sieltä tulee...