23.4.17

Trash design

Vanhan pöytäliinan jämät,
pätkät kapiolakanaa pitsillä ja ilman,
kesäpaidan kirjottu helma nappilistoineen,
lettinauhaa ja muutama muu nyörinpää.


Elän toivossa saada kutsuja kyliin,
joihin viedä viemiseni pehmeissä kääreissä.

21.4.17

Olet kaunis ja riität

Loistavaa että joku tuikituntematon ystävällinen maalari muistuttelee asiasta, jonka itse niin kovin aktiivisesti unohtaa. Tän suorempaa viestiä ei kait voi saada "päin näköä" seistessään liikennevaloissa odottelemassa valon vaihtumista?!?


Toinen hyvä sähkökaappiteksti olisi "Sinä riität!". Se voisi olla jokaisessa kadunkulmassa, niin että sokeampikin sen varmasti huomaisi, ja sille ajatuksen säännöllisesti omistaisi. Tulisi nimittäin ainakin mulle tarpeeseen!!

Muutama päivä sitten iski lähes paniikkikohtaus, kun olin lupautunut vuorostani hoitamaan samoiluretkipäivän eväät ystävälle ja itselle. Ajatus Partiokaupan osuttamisesta työmatkareitilleni ja vieläpä kuksakaffien kyytipojan leipomisesta sai verenpaineen nousuun ja palan juuttumaan kurkkuun. Mietin ihmeissäni mistä moinen paniikki ja hätä?!? Jokunen vuosi sitten olisin pakannut itsetehdyt eväät rottinkikoriin posliiniastioiden ja kristallien lisäksi, ja tyytyväisenä raahannut ne metsään. Nyt en tod!!! Mikä ihmeen puhkipoikkiflegu musta oli tullut???

Lukko lähti aukeamaan noista sanoista jokunen vuosi sitten. Tajusin kuluneen tasan kolme vuotta siitä kun kuulin perhe-elämän, parisuhteen ja kodin hajoavan. Näiden kolmen vuoden aikana olen sitten kompuroinut hyperventiloivasta räkämöykystä takaisin jaloilleni, nostanut sinne myös lapset, tehnyt melko yksin kaksi muuttoa, hankkinut kesäpaikan, raivannut sen pusikoituneen pihapiirin puutarhaksi, remontoinut mökin täysin ja evakkokotiakin vähän, käynyt läpi toisenkin parisuhteen ja siitä toipumisen, tehnyt elämäni ensimmäiset pari Aasian-matkaa ja useampia lyhempiä reissuja niin lasten, suvun kuin ystävien kanssa.

Olen eron myötä kotikulmien, autojen, mökkien ja perusturvan ohella menettänyt monia ystäviä ja tuttuja, surrut sitä ja myös saanut elooni monia ihania ihmisiä joista iloita. Olen tullut valituksi taloyhtiön hallitukseen ja perehtynyt sen myötä uusiin aiheisiin, joista asunto-osakeyhtiölaki onkin se helpoin takkuilevien takuukorjausten ja häiriköivän naapurin rinnalla. Hallitustyössä olen joutunut tutustumaan rikosilmoitusten tekoon, lähestymiskieltojen hakuun ja varoitusten antoon sekä vastaillut virallisesti perättömiin, mutta sitäkin ilkeämielisempiin virkarikosspekulointeihin. 

Olen työni tiedossa olevan loppumisen myötä hakenut urakalla uusia tehtäviä, rampannut lukuisissa haastatteluissa ja onnistunutkin säilyttämään palkkapäivän kalenterissani myös tulevaisuudessa. Tämän kaiken ohella olen ommellut tilkkuja, viljellyt tomaatteja, harrastanut urakalla kulttuuria, lukenut kymmeniä tai kait jopa satoja kirjoja, virkannut peittoja, jemmaillut pääsiäismunia ja nauttinut auringonpaisteesta ja muista pienistä ja suurista iloista.

Osan tuosta kuluneesta ajasta olen ollut shokissa, pitkään kärsinyt myös pahoista uniongelmista, ja silti olen tehnyt paljon enemmän kuin moni muu tekee kolmessa vuodessa. Se riittää enemmän kuin hyvin. Mun ei tarvitse leipoa hampaat irvessä jos ei kerran leivotuta!! Mä riitän ihan näin. Mun pitää vaan muistaa se! Ihan jok'ikinen päivä.

Vähintäänkin kerran viikossa voisin muistaa myös tuon kuvan tekstin. Siitäkin huolimatta että silmäpussit ovat jo kuin pandalla, vaaka näyttää eri lukua kuin tahtoisin sen näyttävän, otsan pystyvako syvenee syvenemistään, juurikasvun harmaat erottuvat entistä selvemmin ja mut on viime vuosina päivitetty nuorempaan naiseen ja haettu seuraajikseni  "aina vaan kauniimpia ja seksikkäämpiä". Vähemmästäkin on tullut lommoja keski-ikäisen naisen mieleen, mutta alan oppia ymmärtämään että ne ovat olleet muiden arvostamia valintoja, ei mun. Ihmisten jotka eivät enää kuulu elämääni, joten hittojako mä heidän mielipiteistäkään. Kunhan riitän itselleni. Se on se kaikkein kovin rasti, jolle riittää vielä matkaa juostavaksi. Mutta sinnikkäästi paarustan sitä kohden!

Muista sinäkin: olet kaunis ja riität <3



 

18.4.17

Orvokkini tummasilmä

Orvokkini tummasilmä,
kultasydän pieni.
Katsot aina lempeästi
kun käy luokses tieni...
 
Kovin helposti olisi voinut ennustaa tulevan korvamadon, kun tätä paperpiecing-työtä lähdin kasaamaan! Otin kuitenkin riskin, sain tietenkin tän korvamadon, mutta sainpahan myös ihanan uuden tyynynpäällisen.
 
Orvokki oli yksi Marlen meille tilkkuterapiaan kevätkaudeksi ohjelmoimista töistä, ja ajatuksena oli mahdollisuus liittää tämä kaunokainen osaksi Suomi100-työtä. Mun satastyössäni vaan värit ovat aivan toista maata kuin tässä väritykseltään selvästi isänmaallisemmassa työssä, joten skippasin tämän blokin peitosta ja toteutin sen ihan erillisenä työnä.
 
Tyynyhän siitä sitten muutamalla kehyksellä tietenkin tuli. Tietenkin sillä että erään tilkkukollegan mielestä mulla tilkkutyynyjä on jo enemmän kuin tarpeeksi, ja kohta alan ollakin hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Mutten aivan vielä, ei malta...
 
 
Violetteja on kukassa kahta hieman eri sävyä. Pilvisenä päivänä napsastussa kuvassa se tosin ei juuri näy, livenä onneksi erottuu. Niiden lisäksi itsevärjättyä puuvillaa on vaaleansininen terälehti ja keltaiset silmät. Täplikäs sininen ja vihreä ovat löytäneet tiensä mulle Eurokankaan pakoista, ja valkoinen on todennäköisesti muorin siskon vanhaa kapiolakanaa. Edesmenneen lakanan jo edesmenneen käyttäjän paljastaa kaunis nimikointi AH pitsin yllä. Kuvassa sitä ei juurikaan erota, kauniin pitsin kyllä. 


Työn valmistuessa tajusin että kyseessä voi olla myös rakas muorini neitonimellään. Valitettavasti enää en voi kysyä niin Annalta kuin Almaltakaan kumpi Heikkilän neito nimikirjaimensa tuohon on kirjonut. Onnea on kuitenkin voida pitää kaunistusta taas esillä.


Hyvin istuu mun terassilamppujen värimaailma tyynyihinkin. Tai tyynyt lamppuihin. Lamppuja kun löytyy vielä yksi kirkkaan vihreänäkin ;)

Itse hoidin kukkamaani.
rikkaruohot kitkin.
Vettä kannoin iltasella
rantatietä pitkin...
 
Voi kunpa olisi jo kesä ja pääsisi kanniskelemaan vettä kukilleen! Onneksi sentään aurinko paistaa jo ihanan kirkkaasti. Kyllä se lämpökin sieltä tulee...
 
 

13.4.17

Kotkoti-kot-kot!

Tilkkuterapiassa kangaspakoista ja vanukasoista esiin kuoriutuneet kananpojat ovat lennähtäneet meidän kotiin ja asettuneet piirongin päälle ilmeisen kodikkaasti, koska jok'ikisellä tipulla on jo suklaamuna haudottavanaan. Eilen illalla pari isompaa, tänä aamuna pari pienempää herkkupeppua otti jo varaslähdön pääsiäiseen tipujen munia maistelemalla. Hymyssä suin sen heille sallin <3


Olin jo erehtynyt kuvittelemaan meillä asuvan vain niin isoja ihmisiä, ettei pääsiäistipun tarvitsisi enää kulkea postiluukusta virpomaan munasaalista toinen toistaan parempiin jemmoihin ympäri kotia, mutta pahasti erehdyin. Eilen illalla kuopus aloitti, ja aamulla ensimmäisenä asianaan jatkoi pohdintaa josko voisin pyytää tipun meille munimaan jo ensi yöksi.
 
Voi hellanduudelis sentään!! Tiedän yhden kanaemon joka ei untuvikoiltaan juuri mitään söpöä ja hellyttävää voi evätä, ja sillä rientääkin tänään töistä pääsiäislomanviettoon suklaamunakaupan kautta. 

 
Räntäsateesta huolimatta leppoisaa ja herkullista pääsiäistä meille kaikille!

 

29.3.17

Siemenensyöjäksi

Siemeniä kuluu meidän huushollissa tätä nykyä hurja määrä. Yhtä lapsistakin kutsutaan oravaksi, vaikkei nämä asiat nyt sinänsä juurikaan liity toisiinsa... Keittiön pöydältä on pysyvästi löytänyt paikkansa kaunis vanha Rex-purkki, johon olen kumonnut pusseista erilaisia siemeniä ja ravistellut sekoitukseksi, jota on helppo tömpsäytellä niin puuron, jogurtin kuin salaatinkin päälle.

Varsinaiseksi suurkulutukseksi homma on kuitenkin mennyt siemennäkkärin myötä. Törmäsin Karppisiskojen sivuilla houkuttelevaan vähähiilihydraattisen näkkärin reseptiin kun ryhdyin vähentämään popsimiemme hiilareiden määrää. Tätä herkkua on sitten nakerreltu jo jokunen pellillinen, ja sitä onkin yleensä jatkuvasti pöydällä tarjolla hyvänä vaihtoehtona satunnaisen naposteluhimon kouriin joutuneille.


Homma on hiilarittoman ja herkullisen lisäksi helppoa, kas näin vaan:
Sekoitan keskenään noin 4 dl erilaisia siemeniä (auringonkukka, sesam, hamppu, kurpitsa, pellava,...), 3 kananmunaa, 4 rkl mantelijauhoja ja maun mukaisen humpsauksen suolaa.

Vatkaan kananmunien rakenteet kevyesti rikki ja sekoitan niihin muut ainekset. Syntyneen pehmeän taikinan levitän pellille ohueksi kerrokseksi. Puukaulinta paremmaksi vaihtoehdoksi olen todennut lasipullon, jonka kylkeä kastelen kaulimisen lomassa muutaman kerran kylmällä vedellä. 

Paistan näkkäriä parikymmentä minuuttia 200 C-asteessa. Pidemmällä paistoajalla saisi halutessaan vielä kovempaa näkkäriä. Paistamisen päälle leikkaan veitsellä lämpimän leivonnaisen siisteiksi ruuduiksi ja jätän kovettumaan ja jäähtymään hetkeksi pellille ennen kuin nostelen silmää ja mieltä hivelevään astiaan herkut tarjolle.


Kevyeksi herkun tekee se että siementen kirjo antaa leivälle jo niin paljon makua, että levitteitä ei kaipaa lainkaan. Jos sellaista kuitenkin haluaisi, niin suosittelen uutta "keksintöäni" jossa hieron huonelämpöisen luomuvoin massaksi sitruunalla maustetun neitsytoliiviöljyn kanssa. Helposti jääkaappikylmänäkin levittyvä yhdistelmä joka tarjoaa kropalle puhdasta voita ja öljyä, ja kopalle pikaisen makumatkan Italian sitruslehtoihin...


Kaikki keinot on otettava käyttöön kun matkaa ei sinne ole nyt varattuna!!

 

24.3.17

Mikä esti??

Muutimme aikanaan Helsingin kait vanhimman yhä toimivan kivijalkaleipomon naapuriin. Monia olivat ne lauantaiaamut, kun aina jonkun lapsen kanssa hilpasimme takapihan poikki yöpaidat takkien alla hulmuten kadun poikki hakemaan lämpimäisiä aamukaffeelle. Se oli perinteistämme yksi suorastaan parhaista, ja varmastikin eriskummallisuudessaan sellainen jonka lapset tulevat muistamaan <3

Kun sitten jouduimme kodistamme muuttamaan pois useamman kilometrin päähän, toi lämpöä hyiseen syksyyn se että Kanniston leipomo avasi liikkeen aivan uuden kotimme lähettyville, ja lämpimäiset saivat taas ilahduttaa lauantaiaamujamme.

Sittemmin kotiosoite vaihtui vielä kertaalleen. Pari viikkoa sitten uimalan kautta kotiutuessani huomasin kotimatkani varrelle auenneen taas uuden Kanniston. Ilolla kirmasin sisään leipäostoksille, ja vanhaa tuttua jyvävuokaa mussuttelimme illan ratoksi haltioituneina.

Leipää jonottaessa mietin kuinka kotikulmilleni ja kotimatkalleni onkin näitä leipomonmyymälöitä putkahdellut. Aivan kuin seuraisivat minua. Asia jota vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, päinvastoin. Hymyilytti. Suunnittelin kertovani nuorelle myyjätytölle lämpimäisostosreissuistamme yöpeissä ja hehkuttavani sitä miten he selvästi seuraavat minua. Vuoroni koittaessa pyysin leivän ja sen saatuani kiitin.


Mikä piru mua esti? Miksen jakanut mulle merkityksellistä asiaa ventovieraan myyjän ja puolillaan olevan liikkeen muun asiakaskunnan kanssa? Ei olis välttämättä tullut muita vastaavia yöpissä shoppaavia mukaan juttuuni.

Kotiin kävellessä harmitti että pupu meni pöksyyn. Mikä meidän luonteessa saa meidät hiljenemään vieraammassa seurassa? Mikä mua esti tai keneltä se ois ollut pois vaikka olisin juttuni höpöttänytkin. Se, etten halunnut tuntea itseäni vanhaksi tädiksi jorisemassa evvk-stoorejaan tuntemattomille. Simple as that, mutta samalla himpun surullista. Ehkä toiste uskaltaudun rohkeammin...

Suuni pidin supussa myös seuraavana päivänä kulkiessani kadulla sellaisen aikuisen naisen perässä, jolla kirjaimellisesti oli pupu pöksyssä. Jos olisin uskaltanut, oisin kysynyt että työntääkö hän päänsä pensaaseen tiukan paikan tullen.


Varmastikin parempi meille kummallekin että pidin jälleen mölyt mahassani.
 
 

20.3.17

Suomisataa

Suomi100-työni edistyy hitaasti, mutta ah varmasti. Suomalaisuudesta siinä ei ole värin häivääkään, ellei vihreitä tilkkuja halua kansallisromanttisesti mielessään yhdistää vehreisiin koivikkoihimme. Enemmänkin tästä työstä löytää vaikka mexicolaisen elämäniloisia ja lämpimiä sävyjä. Sellaisia joille työtä aloittaessa tuntui olevan se suurin tarve.
 

Tilkkuterapiassa totesimme työn valmistuvan vauhdilla, onhan nyt jo ehkä 1/8 peitosta valmiina ;) Loppusuoran alku siis käynnissä... Erittäin varhainen alku tosin.


Nykyään on tullut taas ommeltua vain ja ainoastaan yhteissessioissa, kotona kone on ollut täysin virattomana vaatehuoneen nurkassa. Näitä blokkeja teen tilkkuterapiassa alkulämmittelynä pätkän verran eteenpäin kerrallaan, joten minkäänlaisia takeita siitä että juhlavuosipeittoni valmistuisi Suomen juhlavuonna ei ole.

Toisaalta jos valmistuminen venyy ensivuodelle, niin sehän on vain loistosyy keksiä sillekin vuodelle oma juhlavuositeemansa. Miten ois aurinkopeitonvuosi..? Ehdotuksia vastaanotetaan, kiitos...

 

17.3.17

Hyinen aamupuuro

Aiemmin nakkelin huiman ravintorikkaita chia-siemeniä lähinnä smoothien sekaan ja jugurtin päälle. Sitten luin niiden turpoavan jopa kymmenkertaisiksi nesteessä, ja samaan aikaan löysin houkuttelevan raakapuuro- / aamuvanukasohjeen, joten löydöksethän piti testailla het'sillään!

Paikkansa pitäviksi + uudelleen ja uudelleen toistettavan arvoisiksi osoittautuivat kumpainenkin! Illalla panin 3 ruokalusikallista siemeniä tölkin pohjalle, täytin lähes täyteen astian ja jätin sen yöksi turpoamaan jääkaappiin.

Aamulla kaivoin esiin yön aikana muhiintuneen chia-hyytelön ja otin siitä noin kolmanneksen kulhoon, johon lisäsin banaanin ja pari desiä jäisiä mustikoita. Helahoidon soseutin tasaiseksi massaksi surisuttimella. Satsista tuli pari annosta aamiaisherkkua, jonka päälle ripottelin vielä siemeniä, kuvan setissä ainakin seesamia ja auringonkukkaa sekä himppu pellavarouhetta. Nautin hyisen kylmän herkun kuuman kahvin kanssa, ja makunystyrät sekä vatsa kiittivät mua.

 
Tältä näyttävät ne kolme ruokalusikallista minuutin päästä. Lapsukaisen kanssa ihmeteltiin siementen muodonmuutosta pienistä ja kevyistä tasaiseksi, harmaata sammakonkutua muistuttavaksi  hyytelömassaksi. Muodonmuutoksen alkuvaiheessa purkissa oli havaittavissa myös laavalamppumaista eloa. On meillä huvit jääkaapin ovella ;)
 
 
Helakka auringonpaiste, aamun lehti printtinä, kauniita kukkia, höyryävää kahvia upouudesta lahjamukista ja hyvinvointia herkullisesti edistävä ape. Mitä muuta ihminen enää voisi aamuiltaan toivoa?? Ei tuu just nyt mieleen...
 
 
Toivotaan siis kimpassa aurinkoa taas viikonlopun aamuihin! Mustikkaherkkua tiedänkin niistä löytyvän ainakin meidän huushollissa koko köörin kulhoista.
 
Ihanaa alkavaa viikonloppua, ystävät!
Pitäkää huolta itsestänne ja muistakin rakkaistanne <3
 
 
 

16.3.17

Tuleentuneet

Rakastan tulppaaneja valtavasti, ja silläpä aavistuksen jo suren etukäteenkin niiden sesongin hiipumista lähiaikoina. Niitä nyt vaan pitää olla kotona aivan kaiken aikaa!! Kiitos niidenkin selvisin taas menneestä talvesta.
 
 
Jotain rajaa kukkakiintymykseeni tosin voisi vetää estetiikan osalta... Tuleentunut tulppaani kun on silmissäni aivan yhtä kaunis kuin vielä hehkuva versio tulppaanista, mutta opittava olisi kukasta luopumaan ennen kuin se melkeinpä kompostoi itsensä maljakkoon...
 

Luopumisen tuskasta kertonee jotain se että isossa pöytäkynttilässä on ehtinyt väri vaihtua kukkien pysyessä yksinä ja samoina. Mun pitää alkaa pitää varani etten vallan muutu neiti Havishamiksi kukkieni osalta! Hääkakkujen homehtumisesta pitopöytään ei kohdallani olekaan vaaraa :D
 
 
 

7.3.17

Aika tekee tehtäväänsä

Kävelin eilen töistä entiselle kodille. En ollut dallannut reittiä enkä kotikatua sitten shokkieron myötä tulleen vauhdikkaan sieltä pois muuton, kohta kolmeen vuoteen. Ajatus lasten rikotulle lapsuudenkodille paluusta ei ollut houkutellut, päinvastoin. Niinpä suorastaan jännitti etukäteen koko ajatus, mutta kun kerran töistä olin menossa rientoon entiselle kotikulmille, niin ajattelin ottaa homman testinä. Henkisenä sellaisena, Luojan kiitos ei sentään vielä fyysisenä.

Testi kuitenkin tavallaan päättyi ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa. Ajatuksissani nimittäin lähdin kulkemaan omia polkujani, enkä suinkaan suorinta reittiä, sitä entistä työmatkaväylääni pitkin. Tosin työpaikkakin on noiden vuosien aikana muuttanut, joskin vain korttelin laidalta toiselle, mutta kuitenkin, joten selittelin sillä hairahdustani toisille poluille...

Vanhalle reitille palattuani olo oli kahtiajakoinen; toisaalta oli nostalgista liikuskella niin-niin-niin tutuilla huudeilla, ja toisaalta oli järkyttävää huomata ettei yksikään vastaantulijoista ollut enää tuttu ja että kovin moni kulmien liikekin oli muuttunut aivan muiksi. Kotikadun kampaamo ja pirtsakka omistajansa sentään vielä olivat reitin varrella.

Entisen kotioven kohdalta käännyin toisaalle. Suojatietä ylittäessä seurasin sivusilmällä kuinka kuski yritti taskuperuuttaen mahduttaa keskustassa kadunvarsiparkkiin pientä autoaan sille vielä löytämäänsä koloon. Hymy nousi tahtomattakin huulille kun muistelin itseäni samassa puuhassa vuosikausia paaaaljon pidemmillä autoilla. Kivaa ja vähän jännääkin se oli aikansa, mutta nyt autottomana lähiöasukkina olossakin on puolensa. Edes jotkut ;)


Kotimatkalle lähtiessä katselimme lapsukaisen kanssa pienen pientä lumikasaa entisen leikkipuistonsa kulmalla, ja totesimme ettei siinä jäisessä ja ruskeassa kasassa olisi houkuttanut Kukkulan kuningasta enää leikkiä. Kyllä oli ennen kaikki toisin ja paremmin; kasa oli valtava ja täynnään pehmeää, valkoista lunta jossa kiipeili ja taisteli kymmenenkin lasta välillä. Vai kultasiko aika muistomme tuon kasan koosta ja laadusta? Tuskinpa vaan, eiköhän se ole tämä kevät joka hoiteli kasan...

Testitulokset? Aika on tehnyt tehtäväänsä. Ei noussut verenpaine. Ei tullut ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Silmänurkka saattoi vähän kostua. Sekin ehkä tuulesta ja viimasta johtuen... Kaiken kaikkiaan ehkä helpottunut olo, jos mieleen nousseet muistot tällä kertaa liittyivät lähinnä parkkeeraustuskaan ja lumikasaan. Olkani yli vilkaistessa näin entisen kodin ikkunoiden olevan synkän pimeinä. Onneksi. Onnellisen perhe-elon näkeminen siellä ei välttämättä olisi hoitunut vielä yhtä vähäisin tuntein.

 

21.2.17

Heikunkeikun ja sitä sun tätä

Talvilomaviikko käynnissä Etelä-Suomessa; luvassa pakkasta ja lunta, käytännössä paistetta, tippuvia räystäitä ja lintujen siritystä. Osa perheestä jo loman kolmanneksessaan, jollakulla vasta edessä. Silti kaikki meistä jo täysin lomamoodissa. Kotikulmilla kaipaa aurinkolaseja ja reissuun kaivetaan esiin topat ja fleecet.

Kodin kukkarintamalla vietetään samanaikaisesti niin joulua, keskitalvea kuin pääsiäistä. Joululahjaksi saatu glitterikuorrutettu vaha-amaryllis kun on juuri alkanut upeasti Hämeen hitaalla kukkia, talvisia tulppaaneja pitää olla koko ajan maljakoissa, ja kevääseen ja sen myötä meillä pääsiäiseen kuuluvat esikot ovat vallanneet entistä isomman ruukun.


 

Välillä elämä tuntuu pliisulta ja rauhalliselta, mutta nyt ei. Nyt se on yhtä pelkkää riemunkirjoa ja heikunkeikkua. Kodin sisustus on sitä samaa; kuinkakohan monesta muusta kodista mahtaa löytyä Jopo olohuoneesta odottamassa keväisille reiteille pääsyä? Tavarakorissaan tosin vielä tovin upouusi laskettelutakki, jonka vadelmainen väri vie aatokset välittömästi yhdellä loikalla suoraan kesään!
 

Töissä toistuu vuosittain ajankohta, jolloin intensiivisesti työstän kolmen vuoden eli edellisen, nykyisen ja tulevan asioita. Tuolloin joudun kieli keskellä suuta kirjoittelemaan päiväyksiin oikein nykyisiä vuosilukuja, ja välillä olen asiaa tarkistanut Hesarin yläreunastakin... Just nyt sen sijaan tuntuu että elän kolmea vuodenaikaa samaan aikaan! Talvella kynttilöiden polttelun lomassa mulla on käynnissä jo kevät ja kesäkin, joka tuo tullessaan suuria muutoksia meille. Ehkä siis on vähän pää pyörällä, mutta yhtään ei huolestuta ettei olo ole lainkaan syksyinen. Siihenkin nimittäin kyllä vielä päästään!! Vaikkei välttämättä edes haluttais...

Anyhow: lämpöä, valoa ja kauniita värejä päiviinne!
 
 

8.2.17

Nelisakaraisia tähtiä

Tilkkukollega totesi nelisakaraisen tähden paper piecing -mallin tähden sijasta hyrräksi ommellessaan, ettei tykkää nelisakaraisista tähdistä. Jäin miettimään lausettaan, ja tajusin etten minäkään niistä pidä. Silti sellaisia ompelen! Ensin kelta-oransseja, nyt oranssi-vihreitä. Mistäköhän moinen?? Ehkä tavastani toistaa pinttyneitä rutiineja..? Kun on kerran tekniikan oppinut, niin sitähän saatan sitten toistella hamaan tappiin saakka... Mene ja tiedä tästäkö syystä vai jostain täysin toisesta?!?

Joka tapauksessa ompeluun pääsivät nyt nämä värit, joista oranssi valikoitui reunaksi oltuaan edellisten vastaavien tähtien värinä, ja nyt tähdiksi ompeloituivat neljä vihreää kuosia.

 
Tilkkuterapiaryhmässä en muuten ollut ainut jota nauratti meikäläisen tuotantolinjastot. Näin näppärästi sitä kuulkaa saa paper piecinginkin muokattua tähtilinjastoksi!! Työt syntyivät näin edellisiä huomattavasti nopsempaan, mutta sääliksi kävi kaunista oranssipilkullista kangasta, joka oli leikkuun jälkeen lovettu joka reunaltaan. Hassua miten tilkkutöissä saattaakin surua tuottaa se että kauniit, siististi hyllyyn viikatut kankaat muuttuvat käytetyn oloisiksi niitä käyttäessä... Onkohan tää ihan täysjärkisten harrastus sittenkään..?
 

Kotona blokkeja olkkarin lattialle (argh, joskus mullakin on kyllä vielä suunnitteluseinä!!! Ompelupöytä on sentään jo niin pitkälle valmis suunnitelma, että toteutusaikataulukin sille on jo olemassa.) asetellessa, ja pöydän vieressä konttaillessa koin suunnattoman suuren Heureka-elämyksen tajutessani mikä mut oli saanut valitsemaan viime viikolla juuri nuo kolme väriä ompeluksiini kaikista kaapissa olevista väreistä. Meikäläisen älynväläykseen ei onneksi tarvittu päähän pudonnutta omenaa, riitti että lasinen sellainen möllötti alitajunnalleni inspiraation antaneena värisuorani vieressä...



Oma Heureka-hetkeni oli kenties aivan yhtä riemullinen kuin Newtonilla aikoinaan, vaikka tällä minun hetkellä ei ollutkaan yhtä suurta merkitystä tieteenteolle kuin Isaacin älynväläyksellä. But who cares, en minä ainakaan...

Pääasia että ompelukset edistyvät! First things first ;)
 
 

6.2.17

Kolmiketjuinen pussukka

Tilkkuterapian pussukkalinjastosta putkahti ulos paininjalkani alta pieni pussi, tai kukaties nesessääri, jossa on kolme vetoketjullista osaa. Tilkkutyöosuus tässä työssä jäi osaltani hyvin vähäiseksi, käytännössä melko lailla olemattomaksi, koska toteutin työn vain 2 kankaalla. Toista niistä päälliseen ja toista vuoriin sekä vetoketjujen päihin. Joku mielenhäiriö taisi olla vallalla kun moiseen hillittyyn settiin päädyin.

Tosin en nyt tiedä voiko kokonaisuutta hillityksi kutsua, sen verran riemunkirjavaa tarinaa kun päällisestä löytyy! Kuka tunnistaa kuosin vielä melko ajankohtaisen sadun jo pussukan etupuolelta?


Neiti ilmoitti pussukan kotiutuessa haluavansa sen itselleen omia. Neuvottelut asiasta ovat vielä kesken niin äidin kuin tyttären pohtiessa parasta mahdollista käyttötapaa tälle työlle. Toistaiseksi sinne on soviteltu avaimia ja tärkeitä kortteja. Niiden lisäksi kännykän ja vaikka nenäliinapaketin voisi pussiin sujauttaa, ja tällaisilla nesessääreillä varustettuna sitten näppärästi laukusta ja repusta toiseen pussia sisältöineen heitellä. Katsotaan mihin käyttötarkoitukseen päädymme ja kenen käyttöön pussi päätyykään...

Koskaan ennen en ollut tällaista useammalla vetoketjulla ja taskulla varustettua pussia ommellut, ja kieltämättä pientä työtä nysvätessä meinasi uskonpuute jossain kohdin vallata ompelijan työn näyttäessä tuolta paininjalan alla:

 
Päälliskangas nurin ja 3 taskua ompeluksessa niin etteivät ota kiinni toisiinsa ja ketjut aukeavat nätisti! Selviydyin kuitenkin pienin ratkomuksin lopulta koitoksesta, joskin en ole lainkaan vakuuttunut lähdenkö moiseen toiste. Riippunee siitä kuinka tarpeelliseksi pussukan ajansaatossa havaitsemme...
 
 

Tunnistitteko kaikki Liisan Ihmemaastaan jo pussin etupuolelta? Valkoinen kani kun on tässä printissä hämäävän pinkki... Pussukan pyllypuolella neiti itsekin seikkailee pää niin ylös- kuin alaspäin.

Sen vielä melko ajankohtaisen sadusta tekee tietenkin mennyt juhlavuosi, noin 150 vuotta ilmestymisestä sekä uusi tutkimustieto, joka tuo tarinaan oman synkän sävynsä. Esiin kun on nostettu kirjoittajan kyseenalaiset motiivit miellyttää nuorta tuttavaperheen tyttöä... Suomen Kansallisbaletti esitti lokakuussa 2016 vain 10 näytöstä kyseistä klassikkoa, ja mulla oli ilo nähdä yksi niistä. Ilosta entistä suuremman teki ihanat väliaikatarjoilut, jotka oli toteutettu pieteetillä hassunkuristen teejuhlien hengessä.

Siinä määrin vauhdikkaita juonenkäänteitä sisältävä on tarina ja siitä tehty balettisovitus, että teoksen nähtyäni klampsin kiltisti kirjaston lastenosastolle, lainasin teoksen ja palautin mieleen nekin yksityiskohdat tarinasta, jotka noin neljässäkymmenessä vuodessa olivat päässeet jo unohtumaan. Pussia ommellessa nousikin sitten mieleen niin hassuja kuin surullisia juttuja sadusta.

Lähes kaiken tietävä Wikipedia kertoo tarinasta näin: "Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan taustalla on tarina, jonka Dodgson kertoi souturetkellä Thamesjoella tuttavaperheensä Liddellien kolmelle tyttärelle heinäkuussa vuonna 1862. Yksi heistä oli tuolloin kymmenvuotias Alice, josta tuli tarinan nimihenkilö. Alice vaati toistuvasti Dodgsonia kirjoittamaan tarinan talteen, ja lopulta tämä suostuikin. Hän laati siitä yhden käsin kirjoitetun, kuvitetun kappaleen nimellä Alice’s Adventures Under Ground, ja lahjoitti sen Alicelle. Lopulta Dodgson julkaisi laajennetun version Alice’s Adventures in Wonderland vuonna 1865 salanimellään Lewis Carroll. Hän kirjoitti romaanille myös jatko-osan Liisan seikkailut peilimaailmassa (Through the Looking-Glass, 1871). Kirjan ensimmäinen painos (1865) hävitettiin kuvittaja John Tennielin pyynnöstä, koska hän ei ollut tyytyväinen painojälkeen. Ensimmäisestä painoksesta on säilynyt 23 kappaletta, ja niiden keräilyarvo on suuri. Toinen painos julkaistiin joulukuussa 1865, mutta nimiösivulla on vuosiluku 1866.

Pidetään todennäköisenä, että Carroll sai vaikutteita kasvitieteilijä Mordecai Cooken teoksesta The Seven Sisters of Sleep. Siinä käsiteltiin muun muassa huumaavien sienten käyttöä Siperian heimojen parissa. Teos julkaistiin 1860, ja Carroll lainasi sen Oxfordin Bodleian-kirjastosta päivää ennen kirjoitystyönsä aloitusta. Lainattu kappale on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Se oli leikattu auki siten, että vain sisällysluettelo ja sieniä käsittelevä osuus ovat avattavissa luettavaksi.

Liisan seikkailut ihmemaassa on englantilaisen lastenkirjallisuuden ja nonsensen tunnetuimpia klassikkoja. Kirjassa leikitellään kielellä ja logiikalla, ja siitä on siksi tullut suosittu paitsi lasten myös aikuisten keskuudessa. Kirja ja sen jatko-osa ovat suosittuja siteerauskohteita, ja tarina on sovitettu lukuisia kertoja näytelmiksi, kuunnelmiksi, elokuviksi ja jopa oopperoiksi. Elokuvista tunnetuin on Walt Disneyn vuonna 1951 tuottama animaatioelokuva Liisa Ihmemaassa, ja sen ohella voidaan mainita Jonathan Millerin TV-sovitus Alice in Wonderland BBC:lle (1966), Jan Švankmajerin animaatio-näytelmäelokuva Něco z Alenky (1988) ja Jefrem Pružanskin neuvostoliittolainen piirroselokuvasarja Alisa v strane tšudes (1981).
 
Lukuisat taiteilijat ovat kuvittaneet teoksen: John Tennielin kuvitus syntyi yhteistyössä kirjailijan kanssa, ja hänen jälkeensä tunnetuimpia kuvittajia ovat olleet muiden muassa Arthur Rackham, Charles Robinson, Salvador Dalí, Tove Jansson ja Helen Oxenbury.
 
Liisan seikkailut ihmemaassa on käännetty ainakin 174 kielelle, suomeksi kokonaan neljä kertaa. Alice Martinin suomennoksessa vuodelta 1995 kirjan keskushenkilö on alkuteoksen mukaisesti nimeltään Alice, mutta muissa suomennoksissa nimi on suomalaistettu Liisaksi, myös myöhemmin julkaistussa Tuomas Nevanlinnan käännöksessä vuodelta 2000. Kirjasta on tullut suomen kieleen sanonta kuin Liisa ihmemaassa, joka tarkoittaa ihmettelevää, kummastelevaa, ihastelevaa suhtautumista.Suomessakin kirjasta on julkaistu useita mukaelmia sekä teatteri- ja kuunnelmasovituksia. Vuonna 1961 julkaistun Kynäbaari-suomennoksen levittäminen kiellettiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisulla 1967-II-10, koska suomennoksen katsottiin turmelevan teoksen kirjallisia arvoja.
 
Tarinan alussa nuori tyttö Liisa lähtee seuraamaan kania, joka kaivaa liivintaskustaan kellon ja hokee olevansa myöhässä. Liisa putoaa kaninkoloon ja päätyy unenomaiseen ihmemaahan, jota hallitsevat korttipakan Herttakuningas ja Kuningatar.
 
Kirja sisältää muun muassa joukon Dodgsonin ivamukaelmia englantilaisista lastenloruista sekä opettavaisista runoista, joita lapset tuohon aikaan pakotettiin opettelemaan ja jotka Liisakin osaa enemmän tai vähemmän oikein ulkoa. Kirjan jatkuva suosio pohjautuu paljolti myös pitkälle vietyihin sanaleikkeihin ja loogisiin peleihin, joita Dodgson oli matemaatikkona kehitellyt. Tarinan hahmoja ovat esimerkiksi valekilpikonnakeitosta tuttu Valekilpikonna ja Hatuntekijä, joka on ”hullu kuin hattumaakari”. Hatuntekijöiden väitetyn hulluuden sanotaan johtuneen hatunteossa aiemmin käytetystä elohopeasta."
  
Että tällaista tällä kertaa.

 

1.2.17

Kauni uni!

Aiemmin kerroin kuinka useampi kuukausi, lähes vuosi tuli huideltua heikoilla unilla. Aina olen ollut univammainen, tai noh, tässäkin kohtaa on syytä käyttää nykysuomea ja todeta olleeni pitkään unirajoitteinen, mutta viime kesänä alkoi elämässä jakso, jossa kuukausikaupalla posotin kolmen tunnin yöunilla. Vähemmästäkin alkaa kädet täristä, sydän rummuttaa, muisti kadota, läski jymähtää navan ympärille ja kunto romahtaa.

Syksyllä menin lääkärille näyttämään kipeää raajaa, ja tulin ulos nukahtamislääkkeiden kanssa!! Niillä sitten saatiin mut tainnutettua (tosin alkuun tuntien odottelun jälkeen...) uneen, ja kuukauden varrella nukahtamiskyvyttömyys poistettua ongelmalistalta. Työstettäväksi jäi vielä se että heräilin aamuyöstä aivan liian aikaisin, ja unet pysyivät edelleen ihan liian lyhyinä.

Lääkekuurin päätyttyä tapasin unihoitajan ja mietimme josko liittyisin unikouluryhmään, mutta siinä vaiheessa kun ammattilainen tarjoaa unettomuuteeni ratkaisuksi syvästi inhoamani kalkkunaleikepalan nauttimista ennen nukkumaanmenoa sai hän puolestani pitää niin leikkeensä kuin unikoulunsa. Lähdin itse ratkaisemaan ongelmaani.

Palautin säännöllisen liikunnan aikatauluihini ja kevensin syömisiäni. Samaan aikaan sain käsiini Kaisa Jaakkolan kolme kirjaa hormoneista ja niiden vaikutuksista kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hurahdin oitis, niin maalaisjärkeen käypää tekstiä vakuuttavin perusteluin ja esimerkein vuosien kokemuksella niin itsensä kuin asiakkaidensa kautta.

Ruokavalioni rukkautui uuteen suuntaan, vähäinenkin alkoholinkäyttö minimoitui ja vieroitus pädistä ja luurista tuntia ennen unille menoa alkoi. Ajoittain juuri se on edelleen kovin vaikeaa..! Laajakaistayhteys makuuhuoneen vierestä katkaistaan meillä nykyään mamin kömpiessä maate.

Kirja on aina ollut unikaverini ennen nukahtamista, ja nykyään entistä tietoisemmin on sitä. Melua on minimoitu, lämpötila säädetty lähes koleaksi ja pimennysverhot ovat ripustumassa kohta akkunoihin. Melatoniininappi lentää nassuun joko unille ryhtyessä tai tunti, pari ennen Hesarin saapumista.


Uusin sleep mate on nukkujuomani. En siis kirjaimellisesti nuku kyseisen pullon kanssa, mutta huitaisen lasillisen sen sisältöä kiduksiin parin magnesiumsitraattikapselin kanssa juuri ennen  unille kömpimistä. Reseptin tähän hyvän unen iltamaitoon löysin jostakin Kaisan kirjoista.


Liotan juomaa varten lasipurkillisen auringonkukan ja seesamin siemeniä vuorokauden, huuhdon satsin hyvin ja surautan tehosekoittimella tasaiseksi nesteeksi (siemenjämät voisi siivilöidä halutessaan poiskin..) erittäin vahvan kamomillateen kanssa. Seesaminsiementen kalsium parantaa unta ja kamomilla rauhoittaa kehoa. Seesamin ja auringonkukan siementen tryptofaani taasen auttaa hyvän mielen ja rauhallisen unen turvaavan serotoniinin muodostuksessa. Teen vahvuutta voisi taittaa tai juomaa muuten maustaa hunajalla. Vahva tarkoittaa mulle sitä että pienessä teekattilassa lillii 5-6 teepussia. Pullotan helahoidon, jäähdytän ja "nautin" illoittain. Päälle nukun ja herään hymyillen...

Rehellisyyden nimissä täytyy todeta ettei se nukkumaan ryhtyminen kaiken valvomisen jälkeen ihan näin helppoa ole, mutta listaamani muutokset ovat helpottaneet ongelmaani ja parantaneet oloani. Edelleen kroppa reagoi stressiin ja mielipahaan niin että unet jäävät ensimmäisenä väliin ja sitten alkaa muu palikkatorni huojua. Nyt vain entistä määrätietoisemmin työstän asiaa rauhoittamalla iltaa ja vatsaa, sekä tutun ja hyvän nukkumapaikan vaalimista jopa karsimalla kalenterista mieluisia rientoja jotka edellyttäisivät nukkumista muualla. Ajan saatossa nämä nyt työstössä olevat asiat toivottavasti vaikuttavat niin että päänsä voi kallistaa taas vieraammallekin tyynylle.

Töitä se on vaatinut että uni tulee omalla, juuri sopivalla tyynyllä, ja töitä se vaatii että unet silmissä taas pysyvätkin. Vielä on melkoisesti matkaa minimissään kahdeksan tunnin yöuniin, mutta projekti on käynnistetty tuon hohdokkaan päämäärän saavuttamiseksi. Ajoittain olo on kuin Toy Story -leffan avaruusrangeri Buzz Lightyearilla tämän todetessa kohti ääretöntä ja sen yli...
 
Kauni uni kaikille <3

 

30.1.17

Kookosta kylläkseen

Olen hurahtanut kookokseen! Keitän aamupuuroni kookosmaitoon, lisään kahviin kookosöljyä, smoothieihin ja soosseihin lurautan kookosmaitoa, ja tätä nykyä askartelen jugurttinikin kookoksesta!

Tämä on melkoinen hyppy ihmiselle joka on lapsena nauttinut kookoksensa vain hiutaleina suklaaleikon päällä tai kattilassa kivasti sulavana rasvana joulunamuissa. Myös ihmiselle joka ei teininä saanut nieltyä Bounty-patukkaa sen tuhdin kookoksen vuoksi, tai aikuisena vietti kaksikymmentä vuotta ilman kookosta, koska perheen toinen aikuinen ei sietänyt sitä edes tuoksuna shampoossa, saatikka että sitä suuhun pantaisiin. Kotoa ei siis löytynyt yhtään mitään kookoksellista!

Nyt tilanne on toinen :) Eksoottisessa etelässä on juotu drinksu koverretusta pähkinänkuoresta, ja nykyään vatsaan päätyy joka päivä kookosta eri muodossa. Uusin herkkuhurahdukseni on tuo mainitsemani kookosjuku, jota tehdessä ikävöin muoriani. Hän lisäsi punaiseen maitoon lusikallisen viilinsiementä eli valmista viiliä, ja jätti kulhon ruokakaapin pimeytymään tekeytymään yön yli viiliksi. Minä puolestani sekoitan neljään desilitraan kookosmaitoa yhden tai kaksi tehokasta probiotia, joiden elävät maitohappobakteerit saostavat maidon lasiastiassa vuorokaudessa jugurtiksi, jonka sitten siirrän pimeästä kaapista tekeytymästä jääkaappiin viilenemään ennen nauttimista.


Päälle ripottelen vastikään löytämääni taivaallisen hyvää, karpalolla paranneltua pellavarouhetta. Karpaloa ripotellessani taasen kaipailen ystävääni, jonka antama vinkki palauttaa naisen ajoittain kimurantinkin anatomian välittömästi mieleeni kerta toisensa jälkeen karpaloon törmätessäni.

 
Ovat kyllä niin herkkuja etten voi kuin suositella kumpaistakin näistä! Kokeilkaa vaikka itse :). Arvailkaa vaan millä herkuttelin pitkin viikonloppua...
 
 
 

28.1.17

Suomi 100

Tilkkuopemme Marle antoi meille kevätkauden alkajaisiksi listan töistä joita työstämme kauden mittaan. Tarkoitus on mm. juhlistaa satavuotista itsenäisyyttämme ompelemalla listan erilaisista blokeista Suomi 100 -työ.

Ensimmäinen blokki oli nelisakarainen tähti, joka tehtiin paper piecinginä. Koska mä olen mä, eivät blokkini ole suomalaisen sinivalkoisia, vaan lämpimän riemunkirjavia. Ne eivät siis heijasta isänmaallisuuttani, mutta muistuttanevat mua siitä että työn olen tehnyt kyseisenä juhlavuotenamme. Toivottavasti kangasvalintani enteilevät myös sitä että kyseinen juhlavuosi on mulle hyvin lämmin ja riemukas...


Alla olevassa Marlen ottamassa kuvasssa näkyy käsieni lisäksi myös isänmaalisia värivalintoja, joihin tilkkukollegani päätyivät. Kuva on otettu opiston käyttöön, ja ennen sen ottoa vitsailimme että kuvattavaksi pitää valita hänet jolla on kauneimmat kädet, lakatuimmat kynnet ja suurimmat timantit. Mutta sitten kuvaan päätyivätkin mun karheat kämmenet...


Suorastaan jännittää jo tässä vaiheessa vuotta millaisia luomuksia näistä ja tulevista blokeista vuoden varrella syntyykään...

 

26.1.17

Varaslähtö viikonloppuun

Melko mukavasti nukutun yön päälle heräilin verkkaisasti ja täysin kiireettömästi ilman herätyskelloa. Nautin kahvin ja munapuuron (...!!...) rauhassa Hesarin sivuja samalla käännelleen. Kävin hoidattamassa itseäni ja hoitamassa työasioita.



Kotiin palatessa ostin kauniita, värikkäitä ja isoja kynttilöitä. Sytyttelin ne. Heitin tuleentuneet tulppaanit kompostiin, ja sujautin vaasiin kaupasta juuri kotiin kantamani ihanan lämminsävyiset neilikat. Mietin kuinka keski-ikä on tehnyt tehtävänsä tässäkin kohtaa, kun entisiä inhokkikukkiani löytyy kotoa jo toistamiseen. Toisaalta onhan musta sitten inhokkiaikojen tullut puutarhuri, ja voiko sellainen inhota mitään kasvia??? Entisessä riesassa, voikukassakin näen nykyään vain energisoivaa väriä, vitamiinipitoista ruokaa ja huippunerokkaan rakennelman...


Vietin karkkipäivää eli hotkin hiilareita, tarkemmin sanottuna leipää. Nauratti tuo karkkipäivän uusi merkitys. Taas niin keski-ikäistä ajattelua...

Luin ajatuksella ja antaumuksella ystävän lähettämän pitkän kirjeen. Siis ihan oikean, paperisen kirjeen <3. Pohdin sellaisen saamisen olevan niin mukavaa ja harvinaista herkkua, että päätin vastata käsinkirjoitettuun kirjeeseen käsin kirjoittamallani kirjeellä.

Imuroin kodin, tai ainakin sen lattiat about vapaaksi pölystä. Lakkasin kynnet. Istuin sohvalla kirja sylissä, katselin kotia ja kuuntelin sen hiljaisuutta. Mietin kuinka hyvin asiat juuri tällä hetkellä ovat.

Aion myös valvoa normaalia myöhempään, sillä menen iltahydrobiciin ja päälle vielä löylyihin. Saunan jälkeen suorastaan kuuluukin jo vaihtaa rensselit yöppiin, hörppiä nukkujuoma ja suunnata pehmeään punkkaan.
 

Tajusin illan mittaan että olenkin ottanut varaslähdön viikonloppuun, sillä mullahan on ihan selkeästi jo perjantai käynnissä! Johtuukohan siitä että huominen työpäivä alkaa juhlilla?? Keski-ikäisen nykyelämässä ne juhlathan juhlitaan useimmiten lauantaisin...

Ihanaa jo alkanutta, tai ainakin aivan kohta
alkavaa viikonloppua teillekin!

 

17.1.17

Kevääseen, valoon, keveyteen...


 

Takana elämäni rankin puolivuotinen. Sen aikana kärsittiin pimeyden ja luihin sekä ytimiin käyvän koleuden lisäksi monista extrarasitteista. Surin päättyneitä ihmissuhteita, käynnistin yyteet joiden lopputuloksena tiesin virkani lakkaavan tänä vuonna ja kotitalon ilkeä + sekava häirikkö paljastui vakavasti otettavaksi taparikolliseksi, joten naapurikanssakäyminen siirtyi juristin, haastemiehen ja poliisien kautta hoidetuksi.

Kesällä karkasi unet silmistä. Sen myötä syksyllä koppa turtui ja talvella kroppa luhistui. Happamassa taikinassa sai tarpoa elämän kurjuutta työstäessä. Aina ei jaksanut jatkuvista yrityksistä huolimatta löytää elämäniloa. Itku oli herkässä. On se sitä kyllä muutenkin, mutta tuolloin myös surusta, epävarmuudesta, pelosta ja väsymyksestä. Piiiitkä ja pirullinen pimeys.

Nyt kuitenkin huomaa valon lisääntyvän niin luonnossa kuin omassa mielessä, ja itsekin siirtyvänsä keväisempään oloon yhdessä lenkkipolulla jo vastaan tulleiden pajunkissojen kanssa. Yksi etukäteen tiedostamani aikaraja on ohitettu ja elämässä siirrytty henkisesti eteenpäin. Työkuviot selkenevät pikkuaskel kerrallaan. Oikeusoppineet ja poliisivoimat ovat luottotahojani. Tankkaan vitamiineja ja hivenaineita, nieleskelen viherjauheeni kiltisti joskin kakoen, skippasin sokerit ja hiilarit ja aloin taas nukkua, ainakin useimpina öinä. Se jos mikä on kuulkaa ylellisyyttä kun on puoli vuotta viettänyt olemattomasti nukkuen!!


Kynnet eivät enää lentele lastuina ympäriinsä, muistissa pysyy asioita joita on työstänyt eilen tai jopa viime viikolla, ja uusista asioista jaksaa taas innostua. Kroppa ja koppa kohenevat <3

Vielä haluaa kääriytyä kotisoffalla shaaliin ja poltella tuikkuja runsain mitoin, mutta myös ensimmäiset tulppaanit on jo nautiskeltu ja siirrytty suloisiin kevätesikoihin. Valkoinen oli yllättäin neidin värivalinta, vaikka pinkkiäkin oli tarjolla... Mun pikkurinsessanikin selvästi varttuu tytöstä neidiksi ;)
 
 
Valoisaa tiistaita ystävät, pitäkää itsestänne hyvää huolta! 
 
 

12.1.17

Muistatkos vielä...

Päivän piristys saapui pimeänä aamuna tummana kuvaviestinä:

 
"Muistatkos vielä tuon peiton ja tyynyn, jotka S:lle teit kohta 23 vuotta sitten? Nyt saa vielä S:nkin vauva käyttää niitä :)"
 
Muistanko? Kuin eilisen! Nuoruusvuosien hyvä ystävä ryhtyi alkuviikosta mummoksi, ja minunkin status muuttui siinä samalla. Siirryin nimittäin nyt siihen kategoriaan tilkkuilijoita, joiden töitä käytetään jo kolmannessa polvessa...
 
Vaikuttavaa, ilahduttavaa ja hellyttävää <3
 
Onnittelut vielä kerran tuoreelle mummolle, uusille vanhemmille ja pienen pienelle prinsessalle. Vauvat ovat ihania!