lauantai 30. toukokuuta 2015

Onnea ylioppilaalle!

Onnea kaikille kevään uusille ylioppilaille ja vastavalmistuneille! Kiitos että olette antaneet meille syyn juhlia, juhlista vieläpä yhdessä parhaimmista. Valmistujaiset ovat aina niin ihania, niin täynnä suloisia tulevaisuudensuunnitelmia ja uusia alkuja edessäpäin.

Keväiset valmistujaiset henkivät, suorastaan pursuavat uutta alkua myös luonnon kukoistuksen myötä. Vuodesta riippuen juhlakoristeiksi on saatu omenankukkia tai sireenejä. Tänä vuonna ei välttämättä vielä kumpiakaan, kiitos viileän kevään, mutta superfoodia voikukkaa on kyllä jo runsaasti tarjolla. Saas nähdä löytyykö sitä salaattikulhosta juhlissa..?

Minä saan juhlia tänään suloista kummityttöäni ja uutta lakkiaan. Ylioppilasta ja ammattiin samalla valmistujaa. Määrätietoista neitoa jolla elämä on niin edessä <3

Tiedän kyllä usean nuoren toivovan lahjaksi kuin lahjaksi rahaa, mutta olen siinä mielessä ronkeli lahjoja, että raha on mulle vaihtoehdoista viimeisin. Sen kun voi aina tarpeen tullen hoitaa tilisiirtonakin. Itse sain lahjaksi yleensä aina rahaa ja mitä onkaan jäänyt muistoiksi merkkipäivästä? Tyhjentyneitä hiuslakkapurkkeja ja muita jo aikaa sitten menneitä juttuja. Haluan antaa jotain pysyvämpää. Silläkin riskillä että se päätyy kirppiskuormaan alta aikayksikön ;) Hope not.

Tämän päivän juhlasankarille ompelin rippilahjaksi tilkkupeiton, joten se oli jo käytetty lahjaidea. Nyt vuorostaan sitten virkkasin torkkupeiton, johon kääriytyä kun jos elo tuntuu välillä kylmältä ja uuvuttavalta. Lahjaan kuuluu luonnollisesti kummitädin lämpöiset aatokset ja virtuaalihali tytölle aina tämän peiton alle hakeutuessaan. Silloinkin siis.


Väritys peittoon tulee tietenkin ylioppilaslakista, siitä perinteisestä valko-mustasta. Tänään taidan tosin ehkä nähdä valko-violetin lakin..? No, klassiset värit joka tapauksessa ja helppo sujauttaa monenlaiseen sisustukseen. Lyyran kultaakaan en työhön ripotellut mukaan. 

Suuria isoäidinneliöitä tein 24 kappaletta, kaksi aina peilikuvana värityksen osalta. Kolme kierrosta vielä mustaa pylvästä reunaan kehykseksi. Kuvassa peiton alla on terassin matto, johon hapsut kuuluvat, eivät siis tietenkään peittoon.


Peitto rullalle, sydämellinen pirtanauha kääreeksi,
käärö kainaloon, korkkarit jalkaan ja juhliin!
Ihanaa päättäjäisviikonloppua, armaat!


perjantai 29. toukokuuta 2015

Lähtö- ja tuloaula

Ei reissunpäällä, vaan omassa kotona. Ei suurensuuri, mutta sellainen että just mukaan mahtuu. Välillä väljemmin, välillä tiukemmin. Aina ollaan menossa, tulossa tai lähdössä kuitenkin. Siltä se kyllä tasan tarkkaan taas näyttääkin!


Nyt väylää tukkii enimmäkseen Mörskän muttokuorma osa 2 tai 3. Odottaa autoa alle ja aikaa kuskailla. Matkaan lähdössä vanha edesmenneen Kumelan lasitehtaan konttuurin koristeellinen puutuoli lasikuistille siltä varalta että sattuu kesällä satamaankin ja haluaa sisällä siksi istua, jättikassillinen tyynyjä joilla istua paisteella terassin rappusilla ja valikomat serviettejä joihin suuta ja tahmeita sormia pyyhkiä mökkiherkuttelujen päälle. Pari sankoa sisäkkäin odottamaan aikaa jolloin ne herkut ovat kulkeneet läpi elimistön. Lakanoita ja pyyhkeitä, kosteusvoidetta ja kuivamuonaa. Isoisoäidin naisellinen sontsa jos sittenkin tulee se sadepäivä, ja jos silloin pitää vielä ehdottomasti ulkona pistäytyä. Kaffepannukin pussin uumenissa piilotellen. Kuinka pieneen mökkiin saakaan tän kaiken mahdutettua??? Ja paljon muuta tän lisäksi.

Pari kassillista neidille pieniksi jääneitä ihania kesävaatteita lähdössä toisen neidon iloksi. Jumppakassi muistuttamassa salille raahautumaan. Lahjapeitto juhliin lähtöä jo odottelemassa, kortti pitää vielä rustata mukaan ja ruusu hakea. Valikoima käsväskoja mukaan nykäistäviksi (kuvassa tosin näkyy laukkunaulakossa roikkujista vain yhden alakulmaa). Mummokärrykin nurkassa valmiina kuskaamaan kaapin täyteen maitoa ennen mussukoiden kotiutumista.

Kävelysauvat ovat suorastaan hautautuneet kaiken taakse viimeiseen nurkkaan. Pitänee puhaltaa niistä tomut ja seitit veks ennen seuraavaa käyttöä. Jonka aika koittaa heti kun kaikki muut jutut on taas tehty, kuskattu, pakattu, purettu, hoidettu, korjattu ja aina joka lomassa vähän hommasta nautittukin.

Elämä on laiffia. Onneksi on.
 
 

torstai 28. toukokuuta 2015

Käynnissä

Mikä ihme voikaan tehdä rakkaan, mieluisan ja inspiroivan harrastuksen käynnistelystä aina ajoittain niin käsittämättömän tahmeaa??? Niinkuin nyt oli pitkin kevättä odotetun, suunnitellun ja höpötetyn parvekeompelun laita.
 
Viime viikolla annoin väliaikaraporttia siitä kuinka homma on jo melkein käynnissä. Yksi korjausompelus oli tehty. Toinenkin tuli tehtyä. Eilisen perusteella voi vihdoin jo sanoa ompelun käynnistyneen. Ainakin melkein. Enää pitäisi yksi mökki maalata loppuun saakka, yksi peitto virkata valmiiksi, yksi kirja (Intian matkan muistoja tuoreuttava hauskan hömppä "Delhin kauneimmat kädet") lukea ennen kirjaston eräpäivää ja toisaalla kirjoittaa yksi gradu valmiiksi, jotta oltaisiin alkuperäissuunnitelman mukaisissa ompelumoodeissa. Ihan kohta, ihan kohta onneksi ollaan...
 
Virittelin eilen itseäni ompeluspuuhaan pikkuhiljaa ompelemalla pussukoita loppuunnukutuista kapiolakanoista ja joulutablettien ompelusta ylijääneistä punakuoseista.
 

Näihin on mukava sujautella kesälahjoja ja tuliaisviemisiä. Ompelemaan ylipäänsä vihdoin ryhdyin, koska piti koota kiitokset ison palveluksen tehneelle ihanaiselle. Hän oli kuvankäsitellyt hiekkaisia varpaitani ja mennyttä rusketustani, joten sai kiitoksina pitsipussillisen ylellistä saksalaista vuorikristallisuolaa omiin jalkakylpyihin ja suojakertoimellista päivävoidetta rusketustaan ylläpitämään.


Pussukoiden yläreunat näyttävät kuvissa hassusti niiaavan. Niin ne tekevät myös reaalimaailmassa. Kyse ei kuitenkaan tietenkään ole siitä että olisin ommellut hutiloiden, vaan siitä että äiteen kapiopitsit ovat vuosikymmenet vuoteissa, keittopyykeissä ja mankeleissa pyörittyään saavuttaneet asteen, jossa voivat vetäytyä juuri siihen suuntaan kuin haluavat kenenkään kohentelematta edelleen ah niin kauniiden vanhusten ryhtiä, päinvastoin käsitellessä melko helläkätisesti näitä aarteita.

Samalla innolla vielä ratkoin ja ompelin uuteen muotoon parit kapiolakanoiden reunapitsit nimikointeineen Mörskälle patjanpäällisiksi. Niistä saletisti kuvasatoa myöhemmin. Nyt olo on hyvä ja mieli huojentunut siksi että ompelukset ovat taas hurahtaneet käyntiin. Luova puuhastelu on niin parhautta ja ihanaa nollausta arjen jutuista. Ompelukassissa koskemattomana ollut peittotyö nähnee päivänvalon lähipäivinä.

Eiliset ompelukset syntyivät yksin. Seuraavat toivottavasti jo ystävien kanssa ommellen. Paikkaustyötkin tein ihan yksin. Aina en kuitenkaan ole viime aikoina Tilkkuterapian jäätyä kesätauolle ommellut yksin...

Tän jutun vois tietty jemmata ihanana salaisuutenakin, mutten millään malta <3 Inzenjööri nimittäin halusi isot istuintyynyt terassilleen Intiasta tuomastamme sarikankaasta. Osti ihan itse (uutta mulle) tarkoitusta varten isoja sisustyynyjä ja pienen rahinkin. Ajattelin että iltana parina urakoin hommat hoitoon, mutta mutta... 

Mitä kuuluikaan parvekkeelta kun vasta korjailin kyökkiin viimeisiä iltagrillailun tarvikkeita? "Hei mä keksin jo mistä virrat pannaan päälle! Ai ja pakki menee tästä päälle! Sittenkö vaan suoraa tikkiä?" Insinööri ja kone saman pöydän ääressä... Se mies on tiennyt alusta saakka mitä sanoa jotta saa mut sekaisin, mutta nyt otti kyllä varsinaisen loikan vielä järeämmällä kalustolla! Olen myyty.


Ilta muuttui hämäräksi ja loppuompelusten osalta jo pimeäksi yöksi. Hädin tuskin näin kankaita leikellä hänen niitä ommellessa päällysiksi. Parvekkeella ei ollut juuri muuta valaistusta kuin lamppu koneessa. Oltiin niin tohkeissamme ettei huomattu edes romanttisesti kynttilänvalossa ryhtyä ompelemaan. Aamuauringon valossa oli palkitsevaa sitten ihailla kolmea pulleaa tyynyä ja sitä yhtä rahia, jotka kimaltelivat oranssia ja kultaa välkkyen.

Toiset ne harrastaa yöjuoksuja, toiset yöompeluja!!
Niin tiedän kumpi on mun juttuni <3

 

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Viisi

Höpöteltiin kaiman kanssa herkullisesta illallispöydästään noustessamme tuoreita muuttojamme, remppoja, pakkailuja, purkuja ja loputtomalta tuntuvaa tavaranroudausta ja kierrätystä paikasta toiseen. Voivoteltiin kuinka olemme vuoden sisällä asuneet kumpainenkin kolmessa kodissa ja raivanneet mökkejämmekin asuttavammiksi. Kuinka ai-ai tiedämme kaiken muutoista ja tavaroiden siirtelystä. Niin nähtyä ja koettua, että huh huh vaan.

Teini palautti mut vielä karumpaan todellisuuteen toteamalla "Mut hei, me lapset asutaan vuoden sisällä viidessä osoitteessa!!" Plus siihen päälle sit vielä parit mökkiasumuksetkin. Mun mutinat loppui aivan seinään. En toivoisi kenenkään joutuvan viettämään tuollaista huutolaislapsieloa, kaikkein vähiten nyt omien kullanmurujen.

Juuri nytkin mun pienet tähtisilmät purkavat jälleen kerran tavaroitaan muuttolaatikoista, ja valmistautuvat ensimmäiseen yöhön taas uudessa osoitteessa. Mun sydäntä ei ainoastaan särje, vaan se on aivan totaalisen säpäleinä. Millaisia lapsuusmuistoja heille kertyykään koulujen päättäjäisviikonloppuisin toistuneine muuttoineen!?!


Kauni uni, rakkaat! Nukkukaa hyvin <3

tiistai 26. toukokuuta 2015

Karille, till stens, on the rocks

Niin monia merkityksiä noilla sinänsä myös yhtä ja samaa asiaa tarkoittavilla sanoilla ja ilmauksilla. Kaikki ne tulivat kuitenkin kerralla mieleen ja panivat hymyilemään tämän näyn laiturilla nähdessäni:


Ei auttais yhtään hymyillä tolle, totinen paikka toiselle. Mutta hymyilen siltikin vaikka vaan siitä helpotuksesta etten kuulu veneidenomistajien jaloon kastiin. Pirullistahan tota ois kylmässä vedessä irrotella, vaikka kuinka ois saanut kasattua talkooapua mukaan...

lauantai 23. toukokuuta 2015

Auf Wiedersehen!

Saksalaiset kuorovieraat on saateltu kohden kotikamaraansa. Asunto on kaiken kaikkiaan viiden lapsen poistuttua paikalta kovasti tyhjentynyt, hiljentynyt ja kohta raivautunutkin. Neljänä päivänä puhuttu saksaenglanti (aina sen mukaan kuka puhui ja mihin kulloisenkin puhujan sanavarasto taipui) palaa kotoisaksi suomeksi. Hyvä niin. Kivahan sitä on kieliä käytellä, mutta niin turhauttavaa huomata vuosien opintojen tuulettuneen korvien välistä kovaa pois. Tyhmäksi voi tuntea itsensä niin monin tavoin ;)

Ohi ovat poikien kuskailut aamuin ja illoin, mennyttä konserttien jälkeisen hypetyksen ihailu ja itselle täysin vieraista asioista kikattelun katselu. Ohi ovat  meillä myös aamut, jolloin liikenteeseen saa lähteä vain mehun, vaalean leivän ja Nutellan voimin sekä yölliset karkinmässytykset makuuhuoneen suljetun oven takana... Harmi että tajusin vasta aivan viime metreillä heittää kehiin piimän ja karjalanpiirakat, ne kun olivat kovat hitit kumpainenkin!

Palaamme taas aikaan, jossa kaikki käyvät päivittäin suihkussa, kuivaavat omaan pyyhkeeseen ja hampaatkin pestään omalla harjalla. Nämä ilmiöt eivät varmastikaan ole kulttuurisidonnaisia, vaan todennäköisimmin liittyvät yleismaailmallisesti varhaisteinipoikiin..? Pojat on poikia...vai? Alkaa taas sellainenkin elämä, jossa kylpyhuoneen ovea ei ole tyystin blokattu isolla matkalaukulla :) Uskon tottuvani tähän hurjan nopeasti!


Tämä oli ensimmäinen kerta kun perhemajoitimme kuorovieraita, ja pääsimme kokemaan kulttuurivaihtoa omassa kodissa. Varmasti tulee vuosien varrella kokemusta toistettua sen muuttuessa koko ajan entistä antoisammaksi pienimpienkin muksujen sanavaraston karttuessa ja mun tulkin roolin kavetessa. Sitä odotellen!

Lauantai. Aurinko paistaa. Leppoisaa ohjelmaa kivassa seurassa tiedossa. Aikaa juoda sitäkin ennen aamukaffet parvekkeella aamuauringosta nautiskellen. Jospa yhdistelmä aurinko ja kofeiini pyyhkäisisivät pois gigalomaanisen nuhan ja hakkaavan yskän rippeet? Kuka nyt viikonloppuna haluaa sairastella? En minä ainakaan!


Aurinkoista viikonloppua meille!

perjantai 22. toukokuuta 2015

Satatonnia

Satatuhatta visiittiä Päivityksiin 
on tullut täyteen tänään! 
Tukeva merkkipaalu :)


Kauniit kiitokset siitä teille <3


miniature garden, maximum beauty


Olin juuri vasta ehtinyt lukea jostakin ja siinä samalla kuvaa ihmetellä miniatyyripuutarhoista, kun ihan muuta tavaratalon puutarhaosastolta äkkiseltään ja matkan varrelta menin hakemaan. Löysin hakemani, mutta myös miniatyyripuutarhakalusteiden ihmemaan!

On kuulkaa tuolia jos jonkinmoista, päivänvarjoa, pöytää ja kukkakärryä eri väreissä. Metallisina ja minikokoisina. Onneksi myös siedettävän (tai houkuttelevan) minihintaisina. Pakko oli ottaa mukaan. Pakko oli hillitä itsensä ja ottaa vain tämä setti...


Sydämelliset selkänojat houkuttivat. Silti maltoin heitit toisistaan erottaa. Toinen tuoleista nököttöö nyt sammaleen päällä ja mustikkapuun alla ruukussa rappusilla, toinen sulostuttaa mansikkamaata. Pieni tiluksilla vierailija bongasi nämä aivan välittömästi <3

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Melkein käynnissä

Parvekeompelukset siis. Tehokkaat vaaleiden ja lämpimien iltojen innoittamat ompelusessiot, joissa vanhat työt valmistuvat ja uusia syntyy suit'sait sukkelaan ystävien kanssa ommellen ja kukaties vähän kuplajuomiakin siemaillen. Välillä ehkä jopa yksinkin puurtaen.


Keskeneräisiä töitä on, suunnitelmia uusista viriää, skumpat on kylmässä ja kone nostettu jo parvekkeelle (koska piti hurauttaa pari korjausompelusta äkkiä kasaan). Puuttuu vain ne lämpimät illat. Toistaiseksi kovin harvat lämpimät päivät ovat menneet Mörskällä maalaillen, ja sieltä sitten iltaa kohden kotiutuessa ei ole ollut enää paukkuja panna ompeluksiin vaikka partsilla ois ehkä tarjennutkin.

Mutta olkaa huoleti, sovittuja ompelutreffejä ei ole unohdettu! Odottelen vain ilmojen lämpiämistä vielä pikkuisen lisää. Kevätompelut saattavat muuttua sitä odotellessa kyllä kesäompeluiksi...

Tervetuloa kesä ja ompelijat!

 

tiistai 19. toukokuuta 2015

Sama aika

Ihmeellistä millaisia aivoituksia sitä kokeekaan kesken jumppatunnin, kädet lankutuksessa täristen ja pää hikeä pukaten!! Tärisyttäviä ja hikisiä ajatuksia kenties...Tajusin nimittäin tuossa tilassa äskettäin ähkiessäni nykyisen parisuhteeni olevan juuri nyt about samanikäinen kuin entisen puolisoni salasuhde hänen siitä kiinni jättäytyessään. Kumpikin huolella ja innolla rakennettuja suhteita, mutta silti (ainakin mun mielestä) hyvinkin erilaisia.

Toinen parisuhteista on aloitettu kahdelta perheeltä, kahdelta puolisolta ja kovin monelta lapselta visusti salaten. Sitä on rakennettu varastetuissa hetkissä niin merenrantojen kuin keskustan kahviloissa, ravintolaillallisilla, shoppaillessa kuin yhteisillä hotellielämyksillä höystettynä. Niitä höystöjä on sitten taas pitänyt kuorruttaa komeilla venkslauksilla: on jouduttu ajoittamaan työmatkoja ulkomaille samanaikaisiksi, jotta on päästy leikkimään normaalia parisuhdetta, ja kun se ei ole ihan yhtämittaa onnistunut, on aikaistettu koko perheen pyhälounasaikaa, jotta yksi silloisen perheeni jäsenistä on päässyt "treenaamaan" entistä aiemmin ja entistä pidempään rakasta harrastustaan. 

En tiedä oliko tuo varsinaisen vanhan harrastuksen uusi alkulämmittelytreeni kestävyysharjoittelua vai vain palautumispainotteista, mutta sen tiedän että kovin säännöllistä se oli. Juristille toimitetuista tiliotteista kun oli jäänyt isukilta yhdestä kohdasta suttaamatta nimi hotellille, joka sijaitsee perheiden silloisista kodeista katsoen melko kaukaisessa kaupunginosassa. Säännöllisyys summissa ja sottauksissa kuitenkin paljastaa harjoittelun olleen aluksi kuukausittainen, sittemmin jo ihan viikottainenkin rutiini. Pää pyörällä niitä katsellessa mietin tilanteita joihin perhe pyhäisin jätettiin yhteiseltä lounaalta pois kiirehtiessä. Paskanmaku siitä jää päällimmäiseksi suuhun.

Heillä oli kuulemma tulevaisuudensuunnitelmia, jotka estivät silloisten perheiden pelastamisen jo tässä samassa ajassa parisuhdettaan. Meille on kertynyt suunnitelmia vain yksi: nauttia elämästä. Se riittää oikein hyvin.

Mietin miten me puolestaan olemme saaneet nyt viime kuukausien ajan tutustua kaikessa rauhassa, avoimesti ja isolla ilolla toisiimme, toistemme lapsiin, ystäviin ja sukulaisiin. Todistaneet suhteemme aiheuttaman hämmästyksen ja kovasti liikuttavan ilon ja huojennuksen läheisissämme. Vastaanottaneet kyynelsilmäisiä onnitteluja ja suloisia kiherryksiä onnestamme. 

Olemme järjestäneet jo useammatkin juhlat yhdessä, riemuinneet avoimesti mökkityömaan edistymisestä, tehneet kimpassa lumitöitä ja kuopsuttaneet puutarhaa, reissanneet lomalle Intiaan, nähneetpä siellä suurensuuren ja henkeäsalpaavan kauniin rakkauden monumentin, Taj Mahalin ah niin romanttisine tarinoineenkin. Voittaa suttuisen salailun 100-0.

Voittaa myös työmatkaksi kotona kerrotun salaisen lomamatkan kotoisaan saaristoon, josta löytyi juuri se hikinen perheen yhteisen pankkikortin vingutuspaikka, josta sitten rysähtää uskomattoman typerällä tavalla kiinni toisessakin kodissa. Buhahahaa, sanonta "tyhmä kuin saapas" sai viime kesänä aivan uuden merkityksen. Nauru pidentää ikää ja vahingonilo on varmasti yksi vilpittömimmistä ilon muodoista :D

Uskon olleen todella helppoa ihastua toiseen chattaillen öisin parivuoteessa tylsän puolison jo nukkuessa arjen uuvuttamana. Uskon myös charmantin, rauhallisen, tietyillä mittareilla melko varakkaankin espressonsiemailijan ja kukkienkantelijan (ne tiliotteet, ne tiliotteet!) lumonneen helpostikin vielä täysin uuvuttavaa pikkulapsivaihetta elävän äidin, jonka rikottu parisuhde oli kuulemma koko ajan riitainen. Kysymys kuuluukin: kuka onkaan huijannut ketä ja eniten..?  Suhteen alku on heillä totisesti tässä kohtaa hohdokkaammin eronnut siitä alusta missä viikkokausia on tutustuttu toiseen fyysisestikin läsnä olevaan ihmiseen ja ärsytyksestä siirryttykin tutustumisen myötä ihastukseen.

On ollut varmasti helppoa hillua kuplassa kaksin, tai tehdä treffit leikkipuistoon niiden toisten lasten ollessa "vielä nii pienii ettei ne tajuu mitää". Paljon työläämpää aivan takuulla on ollut meillä esitellä teineille ja heitä pikkuisen pienemmille isin ja äidin uutta tärkeää ihmistä. Välillä se on ollut suorastaan jännittävääkin. Mutta samalla niin antoisaa ja huojentavaa tulla hyväksytyksi, luotetuksi, tykätyksi ja huomata toisenkin aikuisen tulevan sellaiseksi omien jälkeläisteni kanssa. Kun ei tarvitse tunkea väkisin ja melkoisella viekkaudellakin kenenkään elämään ketään, joka on ollut mukana hajottamassa lasten perhettä.

Aivan oma lukunsa on kokea sekin hämmentävä tunne, kun kävelee parisuhteensa toisen osapuolen exän kotiin muina naisina, tai hengaa tämän kanssa kaikessa rauhassa naureskellen lauantai-iltana kartsalla!!! Tämä on muuten täyttä totta!!! Melkeinpä normaalia toisessa päässä, melkeinpä täysin mahdotonta eräässä toisessa suunnassa.

Ehkä ajatus suhteiden samasta kestosta ja niissä siihen mennessä kertyneistä kokemuksista nousi päähän luettuani lohdullisesta Villasukkavarpaat viltin alla -blogista ajatuksia ruohon vihreydestä. Mietin mitä on mahtanutkaan viidenkympinvillitykseen valuva keikari tuntea ja kokea vaihtaessaan lastensa äidin toisten lasten äitiin. Kun vaihtaa naisen yksitoista vuotta nuorempaan, niin olettaisi vaihtavan samalla myös kauniimpaan ja hoikempaan. Mutta ilmeisesti ihan vain se nuoruus ja ehkä myös ammattititteli riittivät "ihastumisen tunteiden kokemisen" lisäksi vaihdon vauhdittajiksi?

Miten paljon helpompaa, mukavampaa ja antoisampaa onkaan rakentaa uutta parisuhdetta ihanaan ihmiseen, kun painolastina ei ole lepyteltävät lapset, satutetut sukulaiset ja leirinsä valinneet entiset ystävät. Kun ei tarvitse aloittaa uutta ja ihanaa pyytelemällä anteeksi vanhaa ja itsekkäästi rikottua, hyvittelemällä ja jo lastenkin mielestä epätoivoisesti yrittelemällä. Kun ei tarvitse psyykata ketään mahdollisiin vieläkin tuleviin isoihin elämänmuutoksiin: kun kukaan ei ole muuttamassa kenenkään kotiin ja tuomassa vielä lapsilaumaansakin paikkaan, jossa jotkut viattomat vasta opettelevat elämään osan ajasta.

Asiaa ei helpota sekään että tiedetään mahdollisen muuttajan suunnitelleen paikan alun alkaenkin toisen lähinnä vain maksaessa laskut. Johon hommaan muuten mullekin tarjottiin mahdollisuutta osallistua pyytämällä "normaalia suurempien kulujen" vuoksi förskottia osuudestani lasten harrastusmaksuihin!!! Uskomatonta. Olisiko sittenkin kannattanut ehdotella ilmeisen liian kalliiseen suunnitelmaan halvempia kaakeleita?? Tiedän hänen osaavan sen taidon. Tiedän myös lasteni jo nyt pelkäävän syksyä, jossa tuon muuttopeikon on väläytelty väijyvän. Ja kuka saakaan lohduttaa itkevää Nyytiä jo nyt??? Äiti tietenkin.

Mietin sitäkin miten meillä puolestaan on ollut jo pitkään vakiintuneet, pitkän aikavälin asumiskuviot kunnossa, ja kodeissa lapsilla omat sopet joihin jo aikoja sitten kotiutua. Kuinka toisessa parisuhteessa taasen edelleen on se etappi saavuttamatta, ja puolentoista vuoden jälkeenkin elellään toistuvissa lähdön tunnelmissa väliaikaisratkaisuissa. Aivan liian pitkä aika mulle viettää irtolaiseloa! En olisi ehkä moiseen kyennyt.

Uusi parisuhteeni on monessa kohtaa kuin se vanhakin aikoinaan uutena: on taas ihanaa leijailla pilvissä toisen kanssa, höpötellä mukavia, kokea uusia asioita ja nauttia raukeista aamuista. Silti se kuitenkin on niin täysin erilainen, sillä tiedossa on ettei enää edessä ole hattarapilven pikaista törmäämistä arkeen, koska aikomustakaan ei ole enää ryhtyä yhdessä remontoimaan liukuhihnalla koko ajan isompia koteja kivipölyä niellen ja toisillemme väsyneinä tiuskien, ei öisiä heräilyjä pikkulasten itkuihin ja zombiena vaelteluja päivisin univelan vuoksi, ei yhteisiä asuntolainoja ja latistavia keskusteluja rahan käytöstä, ei uhrautumisia jotta lähinnä vain toinen pääsee harrastamaan, ylenemään, kaljalle kavereiden kanssa, ei mitään sitä shaissea. Vapauttavaa.

Toisessa tilanteessa säälisin tai surisin ketä tahansa, joka ei voi uutta ja aina kuitenkin tavalla ja toisellakin vaativaa parisuhdepeliä aloittaa puhtaalta pöydältä. On kuitenkin kaksi joita en sääli, en myöskään sympatiseeraa, vaikka toinen heistä on sitäkin minulle ja lapsilleni tarjonnut. Sen sijaan voin omistaa tämän päivityksen juuri heille kahdelle. Ovat ansainneet sen.


Parisuhdematka jatkuu monin tavoin herkutellen.  Aamun blogilöydös oli Huonon Äidin listaus rakkaudesta ennen ja jälkeen eron. Osui ja upposi kovin monessa kohdassa, ja tiedän etten suinkaan ole ainut jolle näin käy.

Herkullista päivää, ystävät!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kasvihuoneessa kaikki hyyvin!

Ei mulla oikeasti mitään kasvihuonetta ole! Mutta on ison huoneen kokoinen lasitettu parveke, jolle olen kasvimaatani perustellut. Tomattisato kypsyy jo runsaana ja taimen varren kantokykyä suorastaan uhmaten. Otin tänä vuonna oikotien onneen ja ostin valmiin taimen, kun ei huvittanut esikasvatus ikkunalaudalla ruokapöydän vieressä. Laiskotti.


Neiti rakastaa persiljaa, ja silläpä sitä löytyy useammastakin ruukusta hänen, ja vähän meidän muidenkin napsittavaksi. Kesän uutena tulokkaana on kynteli, jonka siemeniä heittelin suureen ruukkuun keväällä. Kauniilta näyttää, mutta makutestaus on vielä suorittamatta. Vinkkejä mihin sitä käytellä??? Parhaat reseptit jakoon, kiitos! Talven piristykseksi kotiin kannettu kevätesikkokin porskuttaa tyytyväisenä vähän reilumpiin multiin päästyään. Viis siitä ettei kuki. Ainakaan just nyt.


Basilika on venähtänyt viileässä pitkäksi ja honteloksi, mutta uutta taimea pukkaa alta kovasti. Pahat pojat eli nukkatyräkit on istutettu yhteiseen ruukkuun ja nostettu pihalle. Eivät tykkää lainkaan... joko toisistaan tai koleahkosta kelistä. Pottua ei koleus ole haitannut, vaan perinteisesti äitienpäivän tietämissä istutettuna porskuttaa  se jo huimalla varrella ja juhannuspöytään on tosiaan tarkoitus satoa nostaa kalan kaveriksi.


Herneenversoa on männä kesinä puputettu kaniinien lailla ja sama meno taitaa jatkua tänäkin kesänä. Kuvassa kun ei edes näy kaikki herneviljelmämme...  Hortensioita pitää aina olla! Niin kotona, Mörskällä kuin isovanhempien mökillä. Toisen näistä ostin keväällä paljon piskuisempana ja lihotin isossa ruukussa runsaalla kastelulla komeaan kukkaan, toisen toi ystävä juuri lahjaksi. Niin ihania!


Kasvihuoneessa on siis kaikki hyvin ja asiat mallillaan! Onneksi ne ovat about niin koko valtakunnassakin huolimatta erikoisemmasta vaalituloksesta, salamyhkäisestä naapurimaan isännästä ja katkerasta lopusta lätkäkisan päätyttyä osaltamme aivan kesken. En viitsi edes moisia nyt murehtia, vaan otan ilon irti omasta mikrokosmoksestani parvekkeella. Kuplassa on kiva elää...

perjantai 15. toukokuuta 2015

Niin hyvä mieli

Miten sitä voikin ihmiselle tulla niin hyvä mieli niin monista asioista ihan vaan yhden ja ainoan päivän aikana? Alkaen siitä että saa herätä arkivapaaseen auringonpaisteessa, siitä että voi nauttia aamukaffinsa hipihiljaisuudessa, siitä että voi tuntea itsensä vähän noidaksi polkiessaan aamunraikkaassa ilmassa mökille uusi luuta fillariin kiinnitettynä, vähän kuin olisi lennähtänyt luudalla tiluksille...?
 
Siitä että matkan varrella aasialaisten pitämä kaffila on pyhäpäivästä huolimatta auki, ja uunituoreet korvapuustit tiskissä houkuttamassa. Siitä että puusti maistuu taivaallisen hyvälle, kun sen nauttii termoskaffen kanssa uudella kuistilla auringossa istuen.
 
Siitä että mussu tekee puolikkaan pesueensa kanssa yllätysvisiitin Villa Mörskälle, ja tuo tullessaan herkkua kaardemummapannaria maalarille. Siitä ettei maalisissa vaatteissa voi heitä halia, vaan joutuu suukottelemaan ;). Siitä että saa vaihdettua ylijääneet kattohuovat pariin skumppapulloon vajaa samalla tyhjentäen ja jo hyvissä ajoin juhannusjuhlia ennakoiden.
 
Siitä että pussillinen multaa tekee ihmeitä lahoavasta pöllistä, risuaidasta ja pihanraivausmateriaalista kyhätylle kohopenkille. Tekee siitä hoidetun näköisen, muttei vielä alueella kielletyn kasvimaan näköistä...
 
 
Siitä että yksi naapuri tulee talven jälkeen moikkaamaan, toinen naapuri käy evästauolla rupattelemassa ja kolmansille käyn itse esittäytymässä. Siitä kuinka hyvältä tuore ruisleipä maistuu, ja kun sen saa vielä lisäksi nauttia ulkosalla.
 
 
Siitä tietenkin että kesäkukat alkavat löytää paikkaansa terassin rappusilta ja pieniä miniatyyripuutarhojakin rakentuu. Siitä että mustikka on jo raakileina ruukussa kukoistamassa. Siitä että viime kesänä  lahjaksi saatu hortensia pukkaa tomeraa kasvua talvisessa valeistutuksessa, ja että sen saa nostaa taas ruukkuun huiman upeaan kukkimiseen valmistautumaan.
 
 
Siitäkin että sade huuhtoo uutta terassia ja istutuspuuhissa multaantuneita ruukkuja. Siitä että sade myös keskeyttää päivän mittaan väsähtäneen maalarin työt  ja "pakottaa" lähtemään kotiin purkamaan pyykkivuorta. Siitä että se purkautuu kiitettävästi. Hyvä mieli myös hiljaisesta kodista ja mukavasta sängystä, jolle lopulta köllähtää lopen uupuneena kasvot tuulesta ja auringosta punoittaen. Niin hyvillä mielin.
 
 

torstai 14. toukokuuta 2015

Valkeaa

Ei sentään joulua, mutta vaikkapa sitten Helaa! Valkovuokot nuukahtivat jo maljakossa ja päätyivät pois kuvasta, muttei mielestä. Valkoinen äitienpäiväruusu voi komeasti, valkoiset vappuneilikoiden jämät sinnittelevät ja valkoiset kynttilät ovat perusrepertuaaria.


Vaaleampia aamuja ja vaaleaa iltaa kohden mennään onneksi myös ulkosalla. Ihanaa juhlapyhää ja ennenkaikkea arkivapaata meille, jotka sellaisesta saamme nauttia!
Kevät <3


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Paranee vaan!

Istuinvalikoima Sofiankadulla nimittäin.
Niin hauska "soffa"!
 
 
Niin näen tän taas mullakin.
Sormia oikein syyhyttää päästä timpraamaan!
 
 

tiistai 12. toukokuuta 2015

Pinoja

Olen saanut kuulla kummastelua (mun korvissa kyllä ihastelua) siitä ettei nurkkiini kerry mystisiä pinoja, kasoja ja läjiä. Veikkaan kyllä hurrrrrjan villisti että harvemman neitsyen tähtimerkillä varustetun nipon nurkkiin tällaisia kertyykään...

No anyway, iltana eräänä yllätin itseni ihailemasta pinoja kyökissä. Oli yhdessä pinossa houkuttelevia hedelmiä, toisessa pinossa värikkäitä mausteita ja vielä pikkurikiriikkinen pino ystävältä lahjaksi saamiamme espressokuppeja Mörskälle. Nyyh, ajatella: fasiliteetit sieltä puuttuvat vielä täysin, mutta kauniit espressokupit on jo tiskattuina odottelemassa mutteripannukaffeja <3


Puulevytkin ovat päällekkäin eli siis pinossa. Kaikki nämä pinot sitten osaltaan estävätkin kyseisen leikkuulaudan käytön ja vievät puolet apupöydän kipeästi kaivatusta työtilasta... Kun oikein tikistää, niin kyökin harvan ranskalaisen ripustuksenkin voinee erittäin väljästi tulkita vielä yhdeksi pinoksi... Vai mitä?


Ehkä mä en ookaan supernipo, koska mullakin on pinoja.
 
 

maanantai 11. toukokuuta 2015

Love is in the air

Takana niin rakkaudentäyteinen viikonloppu kuin olla ja voi! Euforian aalloilla saa ratsastella pitkään!


Viikonloppuun sai starttailla rauhassa ja nautinnolla kuopuksen kevätsoittajaisissa. Opettaja tuli ennen konserttia innolla suputtamaan korvaani kuinka oli säästänyt mamin pikkuoravan soittajaisten "jälkiruoaksi". Hierarkisen poikakuoron musiikkiopistossa tällä asialla on hyvin suuri painoarvo, ja mikä olisikaan ollut mahtavampi startti äitienpäiväviikonloppuun, kuin olla onnesta pakahtuva ja lapsukaisestaan kovin ylpeä äitee.

Soittaja sai palkkioksi valita ravintolan ja siellä sitten kolme lautasellista sushia ja ison jäätelöannoksen. Hihkui onnesta kun sisko oli matkustanut mökille rakkaan kumminsa ja tämän rakkaiden koiruuksien kanssa. Oli niin siistiä kuulemma olla "ainut" lapsi. Moisen mätön ja jonkinmoisen esiintymisjännityksen jälkeen unikin tuli aikaisin, ja mitenkäs muuten kuin ainoikaisasemaa hyödyntäen mamin viekkuun köllähtäen. Lutu-ukko <3

Lauantaina huristeltiin poikain kanssa maalle neidin perässä ottamaan perinteistä suvun varaslähtöä äitienpäiväjuhlintaan neljän äidin osalta. Juhlittiin siinä samalla myös suvun ainutta 25-vuotiasta. Rantaan oli soudettu valtava kirkkovene, johon sitten ilman niin minkäänlaista riskienhajautusta tai -hallintaa koko suku änkesi samaan aikaan, ja sadetta uhmaten lähdimme tyrskyävälle lahdelle soutelemaan. Pelonkyyneliä ja ärräpäitä oli ilmassa kaiken sukurakkauden lisäksi...


Onneksi oli synttärikakku rannassa odottamassa ja verensokereita nostamassa tuon extreme-kokemuksen päälle! Sitten jaksoikin taas uudella innolla siirtyä seuraavaan isoveikan järjestämään ohjelmanumeroon; perinteiseen askarteluosuuteen. Tänä vuonna jako joukkueisiin tapahtui äidin mukaan, jokainen joukkue kun askarteli äidilleen lahjaksi tuunatun katuharjan. Jee jee, juuri sellaista olin ehtinytkin kaipailla Mörskän terassia harjaillessani!!!


Puutarhurin penskat olivat päätyneet vaaleanvihreään väriin äidin lempivärin mukaan ja koristelleet harjan kukkasin, maalarin muksu taiteili ammattiavuin äiteelleen kotitalon väriin soinnutetun ja kuviomaalatun taideteoksen, räsymattoja paljon aikoinaan kutonut äitee sai kersoiltaan pirteää räsymattokuosia ja yhdelle äiteelle lasten puolesta harjan tuunasi lasten isukki. Herkkää vaaleansineä kauniilla valkovuokoilla. Äitienpäiväromanttiseen fiilikseen vaan toi pienen kuprun harjan varteen tikkukirjaimin eli erittäin selvästi kirjoitettu sana PÄÄLLIKKÖ. Olisiko mahtanut olla lasten valinta...? No, eipähän ole kellekään epäselvää kuka heillä kaapin paikat katsoo.

Näkymä oli kuin Tylypahkassa huispauskisojen aikaan; ilma sakeana luudanvarsia. Nämä versiot tosin ihan vain kuivumassa, ei kisaamassa. Päällikön harjaa ei kuvissa näy, se oli kuivumassa autotallin pimeydessä päällikön silmän kantamattomissa. Loppusijoituspaikkansa lienee tallin vieressä mökin terassilla?


Vatsa täynnä herkkua lounasta saattoikin siirtyä maailman parhaan rantasaunan kosteaan löylyyn JA järveen heittämään talviturkkia. Olihan ilman lämpötila +8, olihan jäät jo lähteneet, olihan tämä tapana tehdä äitienpäivänaattona ja olihan sinne järveen pakko mennä, kun lapsikin oli jo edellisyön pimeydessä siellä innolla sukellellut. Mutta koville se otti päivänvalossa, voin kertoa! Hullut suomalaiset taas kunnostautuivat.

Mökkipäivästä raukeana jatkoimme teinin kanssa myös aivan huippua mökkeilyä kotikulmilla, kun kärräsimme pari autokuormallista tavaraa Villa Mörskälle. Naapurit hihkuivat innosta, kutsuivat juuri lämpiävään telttasaunaan ja huusivat hurraata kottareillaan kynttilöitä ja kuohujuomalaseja tiluksille muutellessani. Sitä tunsi itsensä niiiiiin tervetulleeksi <3

Aurinkoiseen äitienpäiväaamuun sain heräillä höpinöiden, laulun, lahjusten ja halausten saattelemana. Mulla on kyllä ihan maailmani parhaat muksut! Pian saapuivat myös lasten rakkaat isovanhemmat brunssille aurinkoiselle terassille. Kuohuva mimosa alkujuomana ja täytetyt croissantit, suolaisilla manteleilla terävöitetty hedelmäsalaatti ja mutakakku vadelmien kera kahvin painikkeena tekivät kauppansa auringonkin meitä ihanasti lämmitellessä.

Niistä selvittyämme olikin pian aika jo lasten laitella herkullinen ja terveellinen lounas, jotta kuoropoika ehti ajoissa isolle kirkolle. Muut keräännyimme sinne jälkijunassa, ja istuimme Tuomiokirkossa puolen penkkirivin leveydeltä kaikkien isovanhempienkin voimin ihastelemassa oman laululintusen lisäksi muita heleä-äänisiä poikia. Kirkko oli täynnä kauniita äitejä ja ylpeitä isiä usemmankin sukupolven voimin. Voi sitä rakkauden ja ylpeyden määrää!

Illalla kotiutuessa sain vielä kimpun valkovuokkoja kruunaamaan ihanan äitienpäiväviikonlopun. Kaiken jo koetun ihanuuden jälkeen saattoi tuntea itsensä vain ja ainoastaan rakastetuksi, kun toisten lasten isä ajeli iltasella sata kilometriä poimiakseen valkovuokkoja Kivinokasta ja tuodakseen ne mulle iltani iloksi. Siitä on vuosia kun viimeksi olen saanut valkovuokkokimpun! Lumoavaa.

Niin huippu äitienpäivä, niin erilainen kuin vuosi sitten. Kumpanakin vuonna tosin itketti, mutta itkun syyn painotus oli vuoden varrella muuttunut. Nyt ilma on sakeana rakkaudesta. Onnellisena voi taas laskeutua takaisin arkeenkin.
 
Onnellista arkea, ystävät!

 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Liian äijä

Tapasin eilen kaatiskuormaa kasatessani aboriginaaliksi esittäytyneen kivinokkalaismiehen, joka tuli katselemaan josko kuormasta irtoaisi poltettavaa juhannusjuhlan kokkoon. Esittäydyimme, kerroin mökkini numeron ja hän heti totesi edellisen omistajan kertoneenkin käynnissä olevasta remontista.

Heidät kummatkin oli jo vauvoina kannettu Kivinokkaan lomailemaan. Kertoi myös auttaneensa tyhjentämään mökkini takavajaa "kaiken maailman sodan aikaisesta romppeesta". Jep jep, sitä sälää löytyy yhä edelleen pihalta vaikka niin kovasti sitä kalusin jo viime kesänä!

Minä heittelin roinaa kottareista peräkärryyn ja mies katseli touhuani. Totesi muuttuneen paljon entistä kauniimmaksi. Suu hymyssä ja vaahdossa aloin paasata tyyliin "eikös ookin ja on kyllä kokenut melkoisen muodonmuutoksen vuoden takaiseen rappiotilaan verrattuna". Jatkoin ja jatkoin toisen vaietessa, pääsin lopulta timpurienkin kehumiseen mökin kaunistamisosuudessa.

Siinä vaiheessa mut keskeytettiin toteamalla "Mä puhuin kyllä Raikasta..." Jösses, tää raksailu vai vain yhden aikuisen perheenpääroolitusko musta on tehnyt jo liian äijän??? Jotain tarttee tehdä ja äkkiä, kun ei enää erota kehuja naisen (vieläpä itsensä) ja mökkinsä ulkonäön välillä!


Kottarit tyhjennyttyäni haistelin orvokeita, jotka pyhänä istutin,
ja yritin ajatella naisellisia asioita.
Täytyy jatkaa harjoitusta.
 
Kivaltahan tuollainen tuntuu,
tottakai!

torstai 7. toukokuuta 2015

Arvaa kuka?

Töissä statustamme itsemme sisään ja ulos, paikalla / paluupäivä, perinteisellä magneettitaululla. Tussilla päivitämme tilamme, silloin tällöin sijaintimmekin. Arvaapas monesko magneettinappula taulussa mä olen, ja mitä mahdan tänään puuhata? 


Mulla on töissä vuoden kiiruisin aika menossa, mutta timpuri ilmoitti päräyttävänsä tiluksille peräkärryn kanssa, joten sopi kuulemma saapua tekemään kaatiskuormaa... Raksan loppusiivousta, jee jee! 

Äkkiseltän ei tuu mieleen ainuttakaan parempaa tapaa viettää lomapäiväänsä! Mutta mullahan tunnetusti viiraa aina päässä, kun päästään remppa- ja muuttohommiin :)

Aurinkoista torstaita!!!


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tavara päivässä

Kyllä mä niin paljon mieluummin olisin luopunut trendikkäästi tavarasta päivässä huolellisen harkinnan päätteeksi. En näin hätiköiden ja sormenkin kipeästi puhkoen. En olis hommaa aloittanut (josko koskaan siihen päätynytkään) muorin perintömaljalla. Kyllä mä niin mieleni pahoitin, kun sen lattialle läväytin. 


Sinne meni mun ainokainen helenatynellini lasinkeräykseen.
Juu, luen Kyrön uusinta.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Sisustusideoita

Intia työstyy päässä yhä edelleen. Kauneimpia siellä nähtyjä asioita pyörii myös sisustusideoina mielessä. Niin ihanaa olisi saada syy tai tila tällaiselle kukka-asetelmalle, tai jopa tuollaiselle isolle kukkapöydälle omaankin kotiin. Sisääntuloaulaa somistamaan vaikka... Puuttuu vaan se aula. 


Lasitöitä vuosia pusanneena olen todella vaikuttunut tällaisesta lasiseinästä. Ikkunan edessä  tai tilanjakajana.


... tarttis vaan sen ison tilan jota jaella...

Lisää kukkia! Kauniita nuppuja ja terälehtiä vesialtaassa. Tällainen saattaa kyllä jo löytää oman toteutuksensa kesän mittaan Mörskältä!
 Tällaisen olkkarinkin olisin kyllä ihan valmis ottamaan itsellenikin. Värikäs lasi-installaatio seinään ja kirstivalantimaisia nojatuoleja ryhminä sinne tänne. Puuttuu vaan se sinne tänne, nykyiseen olkkariin kun mahtuu soffan lisäksi pari pientä ja siroa nojatuolia...
Omat lasityötkin ovat edelleen paffiloodaan pakattuina jo neljän muuton takaisesta ajasta saakka olleina. Täytyy ryhdistäytyä sen asian suhteen ja päästää taas päivä paistelemaan niillekin!
  

Ehkä sitä vosi totutella myös tällaiseenkin kotiin. Avaruutta, tyhjää tilaa ja valoa. Kivilattiat kertaalleen kokeneena taidan kuitenkin olla ihan tyytyväinen nykyiseen vaaleaan parkettiinkin. Kuin myös kotoisampaan rompemäärään vaikka kieltämättä tuo avaruuskin kuitenkin kiehtoo edelleen...

Aina sitä voi haaveilla uudesta ja muutoksista. Silloinkin kun on oikeasti kovin tyytyväinen siihen miten asiat nyt ovat.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Mökkihöperö

Käytiin kaffilla entisen päiväkoti-, eskari- ja koulukaverin kanssa. Viimeksi oltiin nähty just about koulussa, mutta kuulumisia Päivitelty somessa. Saapasteli kahvilaan ja tokaisi lempeän hyväntuulisesti hymyillen "Mitä mökkihöperö?"




 

Osui ja upposi! Sitähän mä oon taas. 
Täysin mökkihöperö, ja hurjan onnellinen tästä olotilasta. 

Höperönä on hyvä olla, helppokin olla ;)


perjantai 1. toukokuuta 2015

1/5/15

"Rakastan sussa kaikkein eniten älykkyyttäsi!"
...pitäis kait olla imarreltu, mutta....
Hitto, ei blondin eloon kuuluis kuulua näin vaikeita asioita!!

Hyvä kuitenkin että jotain, ja onhan toi paljon parempaa kuin vaikka
...öö... joku muu juttu :)