sunnuntai 31. elokuuta 2014

Juhlaherkkuja

Vietin alkukesästä nimipäivääni Petran ja muksulauman kanssa picnicillä Kivinokan uimarannalla. Olin alueella ensikertaa eläissäni. Kiipesin neidin kanssa niemennokkaan kukkulalle katsastamaan vastatehtyä mökkiä, ja kahlasin pöheikössä Petran kanssa mörskäisen majan ympäri ikkunoista vähän sisään kurkkien. Vuohenjuustokolmioleipiä, karjalanpiirakoita, luomulimuja, tuoreita marjoja ja maitokahvia. Jälkkäriksi kävimme Maijan kahvilassa legendaarisilla munkkikahveilla.

Vietin loppukesästä syntymäpäiväni aattoa Petran ja muksulauman kanssa picnicillä Kivinokan uimarannalla. Alue oli alkanut kesän mittaan tuntua kotoisalta. Nautimme KinoKivinokan annista, lapset teltassa Onnelia ja Annelia katsellen, naiset teltan ulkopuolella selät auringon lämmittämiä kiviä vasten picnic-herkuista nauttien. Rukiisia ruohosipulituorejuusto-kurkkukolmioleipiä, savuporoisia suolakeksejä, viinirypäleitä ja totaalisen suussasulavaa mutakakkua kermavaahdolla ja mansikoilla, kaikki kahvilla ja mehuilla alas huuhdottuina. Maijan ja kilinsä moikkailimme herkuttelun lomassa.

Mutakakkuja olen syönyt eläissäni enemmänkin, mutten koskaan ennen muoviselta Muumimammalautaselta uimarannalla. Eksoottista herkuttelua aina niin herättelevällä ekaa kertaa eläissäni -lisämausteella. Riemastuttavaa kokea noita fiiliksiä joka viikko vielä näin keski-iässäkin! Niistä pitää ottaa niiiiin ilo irti, kerta toisensa jälkeen.

Leffan jälkeen siirryimme eväskasseinemme ja muksulaumoinemme Villa Mörskän pihamaalle, joka sitten Petran kesäkuisen siellä käväisyn oli vaihtanut isännän emännäksi ja raivautunut uuteen uskoon. Jatkoimme kakuttelua pahviserviiseillä Mörskän tiluksilla. 

Kakku maistui illan viileydessä pihamaalla hytistessä aivan yhtä taivaalliselle kuin lämpimässä  auringonpaisteessa rannalla. Silti pala kakkua meinasi takertua kurkkuuni ystävän todetessa leiponeensa herkkunsa nimenomaan uuden mökkimme kunniaksi! Uunilämmintä mutakakkua rähjäisen Mörskän kunniaksi. Olin niin liikuttunut, että vallan menin hiljaiseksi ja jäin nieleskelemään häkeltyneenä kyyneliä. Sain taas niin konkreettisen muistutuksen elämän ihmeellisyydestä, ihanuudesta ja yllätyksellisyydestä. Kiitos Petra <3


Leipuri nappasi kuvan kakuttelijasta. En tiedä onko kuva ennen vai jälkeen kyynelten. Ehkä just silloin. Joka tapauksessa muikea on ilme mörskättärellä. Kuvaa tänään katsoessa ei meinaa enää pysyä pöksyissä: niin kamalalta näyttää lasikuisti repsottavine ovineen ja hajoavine rappuineen, niin pitkältä tuntuu edessä olevat kaksi viikkoa kunnes lahot rakenteet alkavat saada kyytiä. Can't wait!!!


perjantai 29. elokuuta 2014

Arjen ylellisyyttä


purkillinen rasvatonta rahkaa
annos kesän viimeisiä tuoreita mansikoita
kourallinen pecan-pähkinöitä



aurinkoinen parveketuoli
jumppien jälkeinen euforia
suositttelen 

menossa hetkeksi aikaa viimeinen arkivapaa
tai ainakin elo kotiäitinä katkolla
haikeaa mutta huojentavaakin

maanantai 25. elokuuta 2014

Lapset jaettu


Lapset on nyt jaettu paperilla prosenttiosuuksina kahteen kotiin. Puoliso on siinä samalla silputtu ihan kokonaislukuna ajatuksissa samaiseen roskakoriin, johon mut dumppasi jo aikapäivää sitten. Tai ehkä sittenkin eri roskikseen...

Sitä ennen aamun ohjelmassa oli itkuinen tapaaminen perheneuvolassa. Yhteistä pohdintaa neljän aikuisen kesken miten auttaa lasta / lapsia erokriisissä, ja miten kaksi aikuistakin purkaisi kriisiä ja ratkaisisi traumoja niin että eteenpäin pääsisi taas porskuttamaan. Tai ainakin eräs henkilö parisuhdettaan kehittämään...

Yhteinen lounas, jolla pystyin nieleskelemään lähes koko ruishampparin ennen kun meni homma taas kyynelten nieleskelyksi. Kilsan kävely kovassa sateessa vierekkäin syvässä hiljaisuudessa lastenvalvojalle vahvistamaan yhdessä laadittu tapaamissopimus ja kuulemaan suositustenmukainen ehdotus elatusavuista.


Tapaaminen, joka sujui olosuhteet huomioiden mukavasti ihanan juristin luotsatessa asioita eteenpäin, mutta samalla myös tapaaminen jota en kellekään erityisemmin toivo eteen tulevaksi. Tapaaminen, jossa aamupäivän aikana inhimillisestä puolestaan muistutellut unelmien prinssini, aviomieheni ja lasteni isä päästi taas valloilleen hirviöpuolensa.

Lasten isä oli tapaamista odotellessamme aulassa uhonnut että vartissa vaan nimet papereihin ja ovesta ulos, mitään ei jäädä enää vatvomaan. Vaan mitäpä tapahtui, kun elatuslaskelmassa eivät olleetkaan mukana hänen esittämänsä ja mun ääneen ihmettelemäni autokulunsa? Kulut, joita jokainen ohjeen lukenut tiesi ei-niin-kuuluvan tähän laskelmaan! Hupikulut lelusta, joka oli hankittu jonkun muun mieltymyksiä mukailemaan aina niin pirun naurettavaa väriä myöten. 

No, siinä vaiheessahan MUN (ei siis lasten...) asumiskulutkin olivat kuulemma jo aivan kohtuuttomat ja ylipäänsä ministeriön ohje, johon hän niin intensiivisesti itse oli vedonnut pitkin kesää, oli myös täysin epäoikeudenmukainen etävanhempaa kohtaan. Tätä mieltä oli lapsiaan rakastava isukki, joka hyvissä ajoin ennen sivusuhteesta narahtamista ja eropäätöstä (jota ei kyennyt itse tekemään) oli siirtänyt varallisuuttaan yhteistä pankkia eksoottisempiin jemmohin.

Anna mun kaikki kestää! 
Nimet papereissa nyt loppuvuodeksi.
Oisko tää vääntö jo tässä? 
Saa nähdä, seuraava tapaamisaika on jo sovittuna kalentereissa. 


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Susijengin kaa

äiti:"Ihanaa että oot taas kotona! Mulla oli ihan kamala ikävä sua."
lapsi: "Niin mullakin oli kamalan ikävä sua!"
äiti:"Höpöhöpö, sä et äitiä muistanutkaan kun sait viettää viikonlopun urheiluopistolla isin, kaverien ja Susijengin kanssa!"
lapsi:"Eiku kyl mul oli joka päivä sua ikävä!"
äiti:"No mikset sit ees Whatsupissa pannut yhtäkään viestiä mammalle??"
lapsi: "No kato, ku siin kävi niin, et mennessä mä bussissa innostuin pelaamaan aika paljon, ja mun puhelimen akku loppu."


First things first!
Kuopus <3
Aikas äijä.


lauantai 23. elokuuta 2014

Miten menestyä vaivatta liike-elämässä?

Taiteiden yönä oli mahdollisuus päästä seuraamaan Helsingin kaupunginteattterin ohjelmistoon 27.8. tulevan musikaalin harjoituksia. Hyvissä ajoin iltapäivällä kävelin teatterille noutamaan lippuani, mutta hetken epäusko koitti kun saavuin jonon hännille. Tarjolla ei ollut leipää, vaan sirkushuveja kansalle ja kansaahan riitti!


Jono kuitenkin veti ripeästi ja luultavasti kaikki halukkaat saivat lippunsa, minä myös. Illalla palasin nauttimaan pätkän valmiin oloista musikaalia. Tarjolla oli siis mahdollisuus seurata avoimia harjoituksia, mutta kyllä lopputulos oli hyvinkin valmiin oloista ja houkuttelevaa.

Teatterin sivuilla produktio kuvataan näin: "Miten menestyä vaivatta liike-elämässä on 1960-luvun musikaalihelmi, joka koki uuden kukoistuksen Broadwaylla vuonna 2011. Musikaalikomedia kertoo nuoresta miehestä, J. Pierrepont Finchistä, joka pestautuu postipojaksi Globaalit pakettinappulat –firmaan ja aloittaa alta aikayksikön kipuamisen yhä ylemmäs firman hierarkiassa. Finch ammentaa tietonsa oppikirjasta, joka opastaa vaivattomaan menestykseen työelämässä. Kirjan ja neuvokkuutensa ansiosta hän etenee ikkunanpesijästä suuryrityksen toimitusjohtajaksi. Yrityksen, joka on ”niin suuri, että kukaan ei tarkalleen tiedä mitä muut tekevät”. Lopulta Finchin epätavalliset ja moraalisesti hyvin kyseenalaiset busineskoukerot vaarantavat sekä lupaavasti alkaneen uran, että romanttisen suhteen kauniin sihteerin kanssa. Miten menestyä vaivatta liike-elämässä on upeiden tanssinumeroiden täyttämä, näyttävää silmänruokaa tarjoava, hauska ja värikäs musikaalikomedia. Näyttävän vauhdikasta menoa säestää vivahteikas Broadwayn kultakauden musiikki." 

Olen totaalisen myyty 60-luvun mainosmiesten elosta Madison Avenuella kertovaan Mad Men -sarjaan, ja ilokseni löysin tästä teatteri-ilottelusta hyvin paljon samaa kuin tuosta tv-sarjasta. Lavastus ja puvustus, kampaukset ja maskit ovat hykerryttävän hienoja ja musiikki tempaa mukaan. Tämän näkemiseen ei puolen tunnin setti riitä, pakko nähdä koko Finchin ura ja romanssin käänteet!  

Lähdetkö mukaan, montako lippua varaan?


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kultapiisku

Solidago virgaurea. Muorin dahlioiden lisäksi toinen synttärikukkani. Näitä tai oransseja kallionauhuksia löytyi aina äidin antamasta synttärionnittelukimpusta. Nykypuutarhoissa vaatimattomuutensa vuoksi jo melko harvinainen, mutta mulle aina niin herkkä ja mieleinen. 




Tunnustan: pöllin nämä kesäillan hämäryydessä rosvopaistijuhlista kotiutuessani. Oli siis otettu rohkaisua, ja uskallettiin pysähtyä siirtolapuutarha-alueen laitamille, jossa näitä kasvoi ojan pientareet pullollaan aivan holtittomasti villiintyneinä. Varastamisen sijaan taisinkin oikeastaan tehdä harvennusta... 


Nyt nautin rikoksestani. Kannullinen piiskuja seilaa olo- ja ruokahuoneen väliä pöydältä toiselle aina välillä hetkeksi lipaston kulmallekin pysähtyen.  

Niin keltaisia, niin kultaisia, niin ihania! Aurinkoisia päiviä ystävät ennätyspitkien helteiden meidät vihdoin hylättyä!

 

 


maanantai 18. elokuuta 2014

Kuinka alas voikaan vajota?


Onko pohja saavutettu silloin kun valehtelee puolisolleen toisessakin perheessä avioerohakemuksen jätetyksi? Vai kun ihan itse, oma-aloitteisesti "tunnustaa" raahanneensa toista naista mukanaan työmatkoille hotellielon viihdykkeeksi? Vai vasta silloin kun on jäänyt kiinni näistäkin jutuistaan, ja joutuu tunnustamaan keksineensä ne vain siksi että vanha puolisokin vihdoin tajuaisi kuinka vahvalla pohjalla uusi suhde on?

Ei, pohjaa ei ole silloin vielä saavutettu. Pohja lähestyy kun joutuu myöntämään että sen sijaan että olisikin vain laskelmoidun tylysti satuttanut ja harhauttanut puolisoaan, onkin pönkittänyt näillä toiselle syötetyillä yksityiskohdilla omaa uskoa siihen että ihastus muuttuisi kenties elämää suuremmaksi rakkaustarinaksi ja siksi oikeaksi kunnon suhteeksi, jota on kaksikymmentä vuotta vain yritetty räpiköidä väärän valinnan kanssa. Kärsitty niin maan perusteellisesti ja pidetty suu supussa. Niin hyvin supussa että puoliso, lapset ja perheen elämää seuranneet luulivat perheen olevan yksi aivan parhaista.

Pohja tuli ehkä vastaan kun satuilijakin romahti. Kun tehdyt suunnitelmat eivät etenekään yhtä söpösti kuin pilvilinnaa on rakennettu. Sitten on kuulemma todella vaikeaa, ja sitä sopii hylätylle puolisolle surkeana ruikuttaa niin kasvotusten kuin linjoja pitkin. Lisäksi lapsiakin on tullut ikävä. Lapset kun eivät enää aina olekaan kiinnostuneita isän seurasta juuri silloin kun isä sitä sattuu heille tarjoamaan. 

Äidin tehtävä olisi nyt lasten hyvinvoinnin nimissä usuttaa heitä isän luo ja puhua tästä pelkkää hyvää. Mutta kun äitimokoma nyt keskittää aikansa ja energiansa vain nykyisen perheensä hyvinvointiin. Varaa taas aikaa sinnesuntänne, paapoo poikasiaan ja hieroo tapaamisoikeussopimusluonnosta ja vääntää vimosen päälle kättä elatusavuista.

Tässä kohtaa voisi tietenkin puolisolle lähettää empatiaa, aivan kuten tuo toinen nainen oli kuulemma lähettänyt koko perheellemme meidän avioerohakemuksen jättämisen jälkeen. Voisi, jos viitsis. Vaan kun ei viitsi. Pitäkööt tunkkinsa. Kumpainenkin.



Puhukaa toisillenne! Vaikka se sitten olisi välillä pelkkää peetä, niin puhukaa kun sen aika on. Ei peetä vasta hattukaupalla jälkikäteen toisen niskaan kaatamalla. On parempi jättää pienempiä ja isompia asioita viemärin huuhdottavaksi tasaisin väliajoin, eikä tukkia sitä tulvimaan kertarytinällä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Silmäni mä auki saan...

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään 
mä ihan lähelläin 
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin. 
Siihen mä jään 
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein. 
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Mun huuliani etsien sä harot hiuksiain ja sulat 
suudelmaan 
Vain hyvänolon hiipivän mä tunnen suonissain, 
odotan vaan. 
Sä viet mun hiljaa niin kuin varoen ja mä 
myötäilen, 
ja näin tahdon olla vain 

Ei saa tätä tunnelmaa 
kun vain aamuisin näin aloittaa 
mä päiväni tahdonkin. 
Ja syttyä sun kanssasi näin päivääni päin 
hiljalleen 

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään 
mä ihan lähelläin 
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin. 
Siihen mä jään. 
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein. 
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain 

Jösses että Pepe Willberg on tietämättään itkettänyt mua! Tätä biisiä on vuosien varrella hoilattu erilaisilla kokoonpanoilla silmät enemmän, vähemmän kyynelissä, mutta suu aina hymyssä. Suu suuressa hymyssä ja sydän ammollaan auki. 

Se on soinut puhelimen soittoäänenä ja saanut piristessään hymyilemään. Sitä on laulettu rakastuneena toinen toisillemme ja jääty kylkeen. Erikoisin laulukerta taitaa olla vuosien takaa Pelastuslaitoksen suuressa auditoriossa, kovilla penkeillä uniformut päällä ja krakat kaulassa kaukaisen kollegan kanssa istuskellessa ilman sen suurempia tunteita, kunhan vaan kesken puuduttavan koulutuksen tai minkälie infotilaisuuden tajuttiin meillä olevan yhteinen lempibiisi. Saatiin salissa aplodit.

Nykyään heräilen ihan yksikseni. Tai noh, silloin tällöin on perheen aamuvirkku kuopus kömpinyt peittoni alle ja nukahtanut tyytyväisenä hetken höpöteltyään. Silloin on joku lämpimänä vasten kylkeäin. Siihen mä jään.

Nykyään kun silmäni mä auki saan, niin lepuutan niitä ihan uudessa asiassa: vaaleassa avaruudessa. Tältä, tosin ei oikeasti keltaiselta, näyttää kun silmäni mä auki saan:


Näkymä makuuhuoneestani olohuoneeseen on kuin unessa. Varsinkin aamuyön hämyisinä hetkinä, jolloin heräilyni aloittelen. Tähän näkyyn herää onnellisena. Koti on ihmisen paras paikka. 


 

perjantai 15. elokuuta 2014

Jumalten ruokaa

Mies- ja sittemmin poikakuorolaulantaa vuosikaudet kuunnelleena en vieläkään pysty kuuntelemaan ihanaa Panis angelicusta liikuttumatta. Laulu enkelten leivästä koskettaa kerta toisensa jälkeen. En oikein tiedä johtuuko se enemmän leivästä vai leipää mussuttavista enkeleistä... Uskon sen leivän olevan vaaleaa, aavistuksen hapanta ja erittäin rapeakuorista.

Jumalten ruoaksi sen sijaan olen päätynyt nimeämään racleten. Jumalten kun ei tarvitse miettiä kaloreita. Rasvaisen herkun, jota on aivan pakko saada kaksi kertaa kesässä. Yleensä vielä ulkosalla mökkikuistilla tai avoimella pihamaalla jatkoroikkakelan kanssa operoiden.

Tänä kesänä tämäkin pakotus vaan on hoideltu erilailla kuin ennen. Juhannuksen yksi juhlamenu muodostui racletesta. Koska ulkona satoi vettä ja lämpötila heilui +5 asteen hujakoilla, ei piharuokailusta kiinnostuneita löytynyt ainuttakaan kaverikseni. Niinpä viritimme siis grillin sisätilaan ja varauduimme tuulettamaan hyttyset ja kostean koleuden sisään ovista, mikäli juuston haju kävisi sietämättömäksi. 

Ei käynyt, joten rohkaistuimme sulattelemaan juustoa kotioloissakin juhliaksemme loman loppua ja sitä että pari parasta kaverusta, Norssin aivan varmasti komeimmat lukiolaispojat pääsivät samaan ryhmään. Ala-asteen ja koriskentät jakaneet jannut pääsivät taas rinnakkaisluokkaelon jälkeen vieruskavereiksi, ja äitikaimat hymisivät tyytyväisyydestä <3



Hyvä oli hymistä yhdessä herkkua juustoa grillatessa ja tihkuvan kylmiä jaloja juomia nauttiessamme. Junnu grillasi pöydässä istuskellessamme tajunnanvievänhyvinmaustamaansa lihaa vuolukivellä ja itse kukin meistä täytteli juustopannuja turinoinnin lomassa.



Raclette on kyllä varsinainen laiskan emännän pelastus: kovin homma illallisvierailun valmistelussa on kantaa kaupasta kotiin säilykkeet ja aukoa purkit. Pöytä kun kuormitetaan juuston, lihan ja keittopottujen lisäksi grilliin päätyvillä ananasrenkailla, oliivikulhoilla, minikurkkukipoilla, hillosipuliröykkiöillä ja pippurimyllyillä.

Vatsansa täyttää hitaasti salakavalalla juustolla, niin että jälkkäriosuudeksi riittää enemmän kuin hyvin vaniljainen jääkahvi ja kauniisen kulhoon asetellut keksit. Ei kokkaamista, ei leipomista, ei stressaamista. Vain herkuttelua, hauskuuttelua ja nautiskelua. Kone pesee tiskit kun arki koittaa.

Seuraavana päivänä kylään saapui ystävä Saksasta ja ihmetteli keittiössä takaisin laatikkoonsa pakattua grilliä katsellessaan että joko me nyt alamme valmistautua uuden vuoden juhlallisuuksiin. Raclette kun on heidän perinneherkkunsa silloin... Niin, kait tätä voi syödä muulloinkin kuin kesällä... Täytynee testata!




torstai 14. elokuuta 2014

Huomenlahja

Taloyhtiön roskikseen on ilman niin minkäänlaista ekologiaa tai edes huonoa omaatuntoa lentänyt useampi kassillinen puolison minulle vuosien varrella lahjoittamia vaatteita, ja nyt tuli vuoro käydä läpi korulipaskin. Siivota sieltäkin turhaa painolastia ja ikäviä muistoja pois. 

Työstän tavallaan työssäni historiaa, ja ehkä sillä otin historiallista lähestymistapaa myös avioeroni työstämiseen. Jo muinaisina aikoinahan miehet lahjoittivat tuoreille vaimoilleen ekan muhinointiyön, tai ainakin hääyön jälkeen omaisuutta, jolla vaimon oli tarkoitus elättää perhe puoli vuotta mikäli mies, perheen elättäjä ottaisi ja häipyisi. Siis kuolisi. Puolessa vuodessa tuli lesken hankkia uusi elättäjä itselleen ja lapsikatraalleen...

Perinteitä ja toisiamme mekin aikanaan kunnioitimme, ja niinpä minäkin sain reilut kahdeksantoista vuotta sitten ensimmäisenä aamuna aviovaimona huomenlahjan, jota kuuliaisen vaimon tavoin käytin useamman vuoden, vaikken siitä rehellisesti sanottuna pitänytkään. Pidin ajatuksesta ja pidin miehestä, en saamastani korusta.
  

Nyt kun perheen entinen pääelättäjä on hypännyt pois karavaanistamme ja ero etenee tasaisella vauhdilla, ajattelin että on aika edes perinteitä kunnioittaen realisoida huomenlahja. Mukaan kauppareissulle otin myös parilla sinisafiirilla koristellun kelta- ja valkokultavitjan, jonka olin samaiselta mieheltä saanut lahjaksi merkkipäivänä, jonka aihetta en enää muista. Muistan vain pettymyksen tunteen ylellistä lahjakoteloa avatessani ja inhon, jota tunsin korua käyttäessäni. Niin ei mun tyyliä kuin olla ja voi! Mutta ilmeisesti jonkun tyyliä, koska koru nyt päätyy syksyllä vintage-korujen myyntinäyttelyyn, jee! Vielä kun joku ostais sen pois kuleksimasta, mokomankin ällötyksen ja kökkömuistorasitteen.

Huomenlahjani liikkeen asiantuntija sen sijaan arvioi heti erittäin vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi myytäväksi, kysyntää ei sellaiselle korulle ole, ja totesi sen romukullaksi käyvän. Sopi niin loistavasti tähän saumaan, että väkisinkin alkoi naurattaa ja sain liikkeen vartijalta tiukan mulkaisun. Keräsin kampsuni ja hiihtelin kadun toiselle laidalle hieromaan kauppoja vanhoista romuistani.

Ei voi kuin todeta niin huomenlahjojen arvon kuin sisällön muuttuneen radikaalisti vuosien varrella! Eipä ensi viikolla tilille kolahtavalla 196 eurolla pesuetta enää puolta vuotta elätettäisi. Eikä se puoli vuotta edes riittäisi uuden elättäjän hankkimiseen nykylainsäädännöllä. Myyjälle haikailin kartanon tai maatilan olleen paljon kätevämpi huomenlahjus. Hän (nainen) puolestaan lohdutti mua kertomalla nykyään alusvaatteiden olevan todella yleinen huomenlahja, toinen nuorista myyjistä (mies) taas ei edes tiennyt mikä huomenlahja on!

Tyytyväisenä siis lopulta lähdin tuostakin liikkeestä, ja itsekseni naureskelin että eipä olisi 18 vuotta käytetyistä kalsongeista paria sataa irronnut, aika nukkavierut ja virttyneet taitaisivat jo olla. Tai no, en mä kyllä ole perehtynyt käytettyjen alusasujen markkinoihin...

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mummon ikkunalaudalla

...kukkivat ne pelargoniat. 
Ne helakanpunaiset, jotka leimautuvat mummoihin. 
Ne joista tulee aina mieleen mainos jossa mummot kyräilivät 
kadulla toisiaan hevosenlantaläjää ruukkuihinsa mieliessään. 
Ne, joihin en ole ylen kovin ihastunut.

Palsamipelargonia sen sijaan huumasi mut 
sitruunaisella tuoksullaan ja ihanalla lehtimuodollaan. 
Nyt on Kaisaniemestä haetut pistokkaat, niin pienet kuin isot, päässeet ruukkuihin ja odottelen vain ja ainoastaan voimakasta juurtumista. 


Mikään muu lopputulos ei ole toivottua. 
Sieluni silmin näen nämä kaksi jo suurina ja rehevinä puskina 
levittämässä raikasta tuoksuaan ympäriinsä.




sunnuntai 10. elokuuta 2014

Aivan liian kohteliaita


 

"... puhuu miehelle joka ei voi olla hänen aviomiehensä 
- molemmat ovat aivan liian kohteliaita."

Alice Munro kirjoitti novellikokoelman "Kallis elämä" vuonna 2012.
Kristiina Rikman suomensi sen vuonna 2013.
Mä luen ja ennen kaikkea elän sitä vuonna 2014. 

Vietän tänään avioliittomme muistopäivää viimeiseksi jäävän, 
kahdeksannentoista hääpäivän merkeissä.  
Luulin etten tulisi koskaan etukäteen tietämään jonkun 
hääpäivämme jäävän viimeiseksemme, vaan toisin kävi.

Lähetin aviomiehelleni onnitteluviestin. Viesti kyllä jatkui vielä 
onnittelujen jälkeen, mutta kohteliaisuus loppui niihin.

Seuraavana lukulistallani on "Hyvän naisen rakkaus". 
Löydänköhän mä itseni senkin sivuilta??



lauantai 9. elokuuta 2014

Pihliksessä

Rosa vei mut kesämökilleen. Ihailtiin aakeita, laakeita kallioita. 
Maattiin rannalla vaalealla sannalla ja 
annettiin auringon ruskistaa meitä. 


Ihailtiin ohi lipuvia suuren suuria laivoja. 


Syötiin hyvin, suosittelen ravintolan haukipihvejä. Viinikin maistui, oli suorastaan ansaittu fillaroinnin ja hikisen aamujumpan päälle.


Matkattiin saareen lautalla Ruoholahdesta. 
Menkää tekin sieltä tai Kaivarista Carusellin vierestä.


torstai 7. elokuuta 2014

Kivetty

Kivetty ja pengerretty on Kivinokkaa! Kumpaakaan ei tietenkään saisi tehdä, mutta hups heijaa kun nyt pääsikin niin käymään... Ja on näköhavaintojeni mukaan päässyt käymään hmm ...muutamilla... muillakin.

Mulla siihen tosin oli ihan pakottava syy! Tontilla nökötti kaksi valtavaa koivunrunkoa, joita Stara ei ollut käynyt pyynnöistä huolimatta hakemassa parempaan talteen. 

Toinen rungoista ei hievahda paikaltaan niin mihinkään, ja sillä saikin jäädä paikoilleen tontin reunalle. Sai kaverikseen risuaidan ja maatäytteen väliinsä. Aivan keskellä tonttia pötköttänyt runko saatiin teinin kanssa ähellettyä ja puhellettua hiki otsassa tontin toiselle reunalle.

Kummankin rungon taakse sitten lapioin esiin kuorimaltani kalliolta multaisia ja heinäisiä "tiiliskiviä", ja rakentelin pengerryksiä niillä ja maasta kaivamillani kivillä. Tulevan ruokapöydänpaikan taakse tuli pengerrys, johon ylemmälle tasolle siirrän keskellä tonttia nyt olevan villivattupusikon jahka marjat on pistelty poskeen. Alempaan tasoon tulee muksuille kuukausimansikkaa. Saadaan sitten tulevana suvena pistellä jälkkärit suoraan puskista poskiin. Sen lähiruokaisammaksi ei homma enää voi mennä!


Kallliota esiin kaivellessa pääsin vauhtiin ihan saappaan kärjellä potkien ja ohutta maanpeitettä käsin pois rullaten. Seuraavana päivänä lainasin naapureilta lapion. Sitä seuraavaksi kerraksi ostin itselleni Fiskarsin Extra digging-lapion. En tosin olisi ostanut jos olisin tiennyt aivan muuta asiaa esiin kaivaessa ton Fiskarsinkin pulpahtavan esiin. Meni maku koko puljuun. Harmi sinänsä, koska kaikki mun puutarhatyökalut ovat heiltä...


Kaivuuhomman päättyessä maanpintojen ero huiteli jo parissakymmenessä sentissä, joten reunamiahan piti tukea. Kivinokassa luonnollisesti kivillä, loputtomalla luonnonvaralla. Kivien sekaan ripottelin multaa keskeltä pihaa tuhoamastani herttavuorenkilpikammotuspenkistä, ja tuikkasin muorin lapsuusmökilleni istuttamat patjarikot kivitaskuihin rehevöitymään. Tuosta mökistä muutama vuosi sitten luopuessani otin muutaman muorin taimen mukaan, ja kauniisti ne talvehtivat männä vuodet korissa parvekkeella. 


Toivottavasti jatkossa uudella mökkipihallakin. 


Kavereiksi saavat ensi kesänä maksaruohoja ja kauniisti kukkivia muita kivikkokasveja. Nyt pitää vielä pidätellä istutusintoa, jottei hennot taimet tallaannu raksan syssymmällä käynnistyessä toden teolla.


Aah, ihanaa! Jälleen tuplaodottelua: 
mökkiraksaa syksyllä ja istutteluja keväällä. 
Ou jee!

Tosin raksahommat jatkuvat keväälläkin, ja silloin on jokaisella talkoisiin tarjoutuneella mahdollisuus lunastaa lupauksensa; hilseilevää maalia riittää rapsuteltavaksi, uutta siveltäväksi ja kukaties aivan sumean sankka joukko talkooväkeä ruokittavaksi.  

Jokaiselle jotakin, ystävät rakkaat ;)





keskiviikko 6. elokuuta 2014

Lonna, lonna, lonna...

Matkustettiin teinin kanssa Kauppatorilta JT-Linen Suomenlinnan lautalla (lähdöt aina klo puoli jotain) kymmenisen minuuttia entiselle miinanraivaussaarelle Lonnaan. Oltiin suunniteltu lounaskeikkaa tähän merelliseen hipsteriparatiisiin jo muutamakin viikko, ja nyt vihdoin se toteutettiin.

Saari on avattu vasta tänä keväänä yleisölle, ja se valitettavasti näkyy monin paikoin. Koko saari on remonttityömaata tarvikekasoineen ja aitauksineen, rantapusikot ruokkoamattomia, väylät kovin rouheita ja hankaliakin kulkea ja palvelukin vielä aika ontuvaa. Roskiksia on picnicväkeä ajatellen hyvin, mutta joku vaan on valitettavasti tainnut unohtaa niiden tyhjennyksen.

Laituriin päästyämme liitutaulusta oli luettavissa että lounaallekin pitäisi olla pöytävaraus. No ei ollut koska mantereelle asti ei tämä tieto ollut meille kulkeutunut paristakin luetusta artikkelista huolimatta. Oli vain nälkä. Kävimme vielä varon vuoksi toiveikkaina kurkkaamassa ravintolaan, mutta saimme tehdä täyskäännöksen ennen kuin ehdimme edes sisälle asti. Huoh ja voih sitä pettymystä! 

Onneksi muistin että kahvilasta saa ostaa picnickasseja. Violetteja ja Vallilan sponssaamia. Kiltisti hikoilimme pitkässä jonossa kaikkien muiden lounaatta jääneiden kanssa odottamassa vuoroamme. Aikanaan vuorollamme kuulimme kassin valmistumisen kestävän vartin, seuraavalle tilaajalle kuuleman mukaan jo puoli tuntia alimiehitetyllä tiskillä. 

Tilasimme helteisen odotuksen ratoksi frozen yoghurtit marjoilla. Hieman surkuhupaisasti meitä hymyilytti liian pirteän kassaneidin marjoja jukun päälle teelusikalla annostellessa. Ja mustikoita per annos laskiessa... Herkku oli kuitenkin aivan superia, parempaa kuin jäde. Saakohan meidän lähi-Siwasta frozen yoghurtia? Että pitikin myydä se pehmiskone kirpparilla! Heti olis taas ollut käyttöä sillekin...

Picnickassin hinta on 17 €/nenä. Siihen kuuluu "lihalautanen, juustolautanen, päivän salaatti, levite, näkkileipää, makea piiras ja kahvi / kaakao / tee". Yllätyksenä kassin pohjalla oli myös picnicliina, tosin kahvitahrainen sellainen. Hellepäivän ratoksi ostimme mukaan vielä pari vesipulloa, 7 € lisää hintaan. Ihastelimme Airamin retrotermoksia ja ajattelin kuinka nostalgista onkaan siitä kohta kaataa kuuma juoma kuppeihin.

Entä mitä saimme, kun kassin kävimme lattialta kassan vierestä noukkimasta? Kaksi kassan vieressä jo aikansa haalennutta kertakäyttömukia, toisessa maitokahvini ja toisessa teinin kaakao. Ne ja kassi kädessä kävelimme kivisiä ja hanhenpökäleisiä rantoja pitkin kakattomalle kalliolle ja avasimme eväskassimme.

Liina peffan alle, pari pientä pahvilautasta ja aterimet käteen ja sitten evästen kimppuun. Kunhan ensin olimme päättäneet ettemme lähde palauttamaan kassia takaisin, koska luulimme saaneemme jonkun tilaamaan yhden hengen kassin matkaamme. Kaksi mustikkapiirakan palaa paljasti sen sittenkin olevan meidän.

Kahdelle hengelle tilatut juusto- JA lihalautaSET olivat yksi ja ainoa pieni vati, jolla oli kaksi viipaletta makkaraa ja kaksi haarukallista murenevaa, ylikypsää kinkkua. Niiden vieressä nökötti kaksi miniatyyrisliceä kahta juustoa ja kuppi, jossa oli levite näkkärin päälle. Mausta, näöstä ja hajusta päättelin ettei se ole tapenadea, hummusta eikä edes valkosipulitöhnää, mutta mausta, näöstä ja hajusta päätellen en myöskään keksinyt mitä se oli...

  
Päivän salaatti oli pieni ja vajaa rasia halkaistuja perunoita ruohosipulisilpulla ja vaalealla kastikkeella (ei majoneesia, ei kermaviiliä...). Ymmärrän että esimerkiksi vaikka kaprikset olisivat nostaneet salaatin hintaa, mutta edes ripaus pippuria ja suolaa jotain makua antamaan ei kait olisi ollut liikaa pyydetty??


Näkkäri oli pakattu trendikkäästi paperipussiin. Sitä oli paljon. Niin paljon että palautin 2/3 ravintolaan kassin ja liinan kanssa. Mustikkapiirakat olivat isot ja mehevät. Niillä sitä sitten helteellä täytimme vatsaa lounaaksi ennen keikkuvaa merimatkaa paahteessa takaisin kotirantaan. Haalean kahvin huuhtoessa piirakan alas. Kahvi pahvimukista hörpittynä maistui luonnollisesti pahville.

Hintaan kuului onneksi ihana merituuli, joutsenpariskunta seitsemän poikasensa kanssa ja upea näkymä Kauppatorille. Näki työpaikkansakin lomailun lomassa. Eilen ostetut korkoiset korkkisandaalit osoittautuivat huonoksi valinnaksi rouheisilla poluilla hoippuessa. Kengät ovat pilalla. Onneksi ehdin niitä eilen ulkoiluttaa päivällä kahvilassa ja illalla terdellä.



Tässä kohtaa voisi todeta että paska reissu, mutta tulihan tehtyä, mutta eipäs voikaan! Kaikesta edellä kerrotusta ja koetusta huolimatta reissu oli odotettu saariseikkailu rakkaan teinin kanssa. Vaikka mehevä lounas menikin kulinaristilta ohi suun, sai poika vetää päikkärit rantakalliolla ja mami ihailla näkyä. Yhdessä oli myös hauska iltapäivä naureskella kaikelle koetulle tai jutuissamme muuten pyöriville asioille. 

Suurella sydämellä myös toivon paikan pysyvän hengissä ja kehittyvän sellaiseksi, joka suunnitelmissa välkkyy. Yritystä ilmassa on paljon, ja toivon suunnitelmien kantavan toteutukseen saakka. Niin että sinänsä iloinen palvelu saadaan vielä tehokkaaksi, annetut lupaukset lunastetaan luvatun mukaisina, runsaat ruukkukukkaistutukset muistetaan kastellakin (puutarhuri oli viittä vaille valmis tempaamaan tiskistä limevesikannun ja antamaan ensiapua pihan puolella...) ja roskikset tyhjentää.

Päätimme teinin kanssa laiturilla venettä odotellessa palaavamme saarelle parin vuoden päästä. Sitten kun poluilla ei enää ole kompastumisvaaraa, myymälä-näyttelytila on avattu ja ennen kaikkea yleinen sauna on rakennettu. Otetaan silloin mukaan pyyhkeet, simmarit ja itse pakattu eväskassi. Eipähän tarvitse sitten enää urputtaa sen sisällöstä. Tai jos tarttee, niin ihan voi itselleen natista.

Jälkkäriksi kävelimme mantereella Musa-Fazulle ostamaan pianon. Flyygeli toimitetaan huomenna aamupäivällä meille... 

 




tiistai 5. elokuuta 2014

Ihanat naiset rannalla

Näin olivat. Istuivat tuoleissa, höpisivät ja antoivat muksujen peuhata pitkin aurinkoista tonttia ja rantaa. Kuopus sai miehekkäästi esitellä bestiksilleen "tosi hyvän kusikiven, jonka viereen äiti just teki ison heinäkasan, johon on tosi hyvä kusta". Tästä oli tulomatka suu vaahdossa puhuttu, ja ensimmäisenä tiluksille tullessa se piti tehdä!

Ihanat naiset rannalla vain katsoivat ja nauroivat kolmen miehenalun kivutessa kivelle kimppakuseskelemaan. Niistä kaarista olisi moni ihanien naisten lähipiiriin kuulunut mies ollut kateellinen! Kun kusemiset oli kustu, juoksivat lapset rantaan ja ihanat naiset pääsivät istumaan aloilleen.



Vaan mitäpä tapahtuikaan sitten ihanille naisille rannalla? 
Lähtivät myös uimaan?? 
Ja jättivät biksunsa tuoleille??? 
En kerro :)

maanantai 4. elokuuta 2014

Ulkoruokinassa

Sinne mä olen itse itseni siirtänyt. Uusi, iso ja valkoinen ruokapöytä pysyy lähes käyttämättömänä. Aamukaffet, lounassalatti tai -pasta, välipalarahka, litroittain hellejuomia ja iltapuputuksetkin hoituvat parvekkeella kansituolissa nyt kun koti on puolityhjä ja pöytätavoista voi suosiolla viis veisata toistaiseksi.


Mun ruokaseurana on chilit ja lavendelit, tsinniat ja tomaatit, lehtikaalit ja korianterit, basilikat ja herneet, daaliat ja rosmariinit, pahat pojat ja hevoskastanjakin. Nälkähän sitä tulee jo vähemmälläkin repertuaarilla.


Pimeän tullen sirkusvalot räpsähtävät päälle
 ja aletaan ottaa iloa irti trooppisista öistä. 
I love it!


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Takanapäin


Takana ainokainen lomaviikkoni lasten kanssa maalla. Viittä vaille viikko aurinkoa, hellettä, uintia, aurinkoa, hellettä ja uintia. Niiden lomassa ukkoskuuroja, savusaunomisia, aamulenkkejä, marjastusta, tupluureja, suppailua, riippukeinuilua, pelaamista ja lukemistakin. 

Loma höystettynä grilliherkuilla, maistuvilla salaateilla ja makeilla päivakaffeilla rantakalliolla. Retkiä kakkupöydistä toisiin - mansikkakakulta limejuustokakun ja piimäkakun kautta lohikakulle. Rauhallisia juttutuokioita, kyyneliä ja naurua. Yömyöhän yhteislauluja lapsukaisten kanssa ja täysipainoista yhdessä oloa, niin lasten kuin ihanien isovanhempiensa ja muiden sukulaisten ja ystävien kanssa.




Takana myös pari kellonaikaa, joina mökkitontin piti olla vapaa toisen vanhemman saapua ja toisen siis olla jo lähtenyt, jottei tule tuskallisia tai muuten vaan turhauttavia kohtaamisia parkkipaikalla. Sydäntäraastavat vaihdot viikon välein. Prkl minkä menit tekemään!

Mieheni vakuutteli minulle jokin aika sitten, kait tuolloin vielä juuri ja juuri kanssamme asuessaan, meidän olevan niin fiksuja ja lapsillemme omistautuneita aikuisia, ettemme koskaan pysty vihaamaan toisiamme. Hän, joka mantran tavoin hokee uskovansa "tämän eron olevan loppujen lopuksi tosi hyväksi meille kaikille".

Kerrankin hän on väärässä. Minä pystyn vihaamaan ja myös halveksimaan häntä, tuota itsekästä pelkuria. Aviomiestäni, jonka piti puoli vuotta kerätä rohkeutta toisen naisen sylissä uskaltaakseen kertoa tuntemuksistaan kierrellen ja kaarrellen minulle. Lasteni isää, joka suvereenisti pettää lapsensa, systemaattisesti valehtelee heillekin, ja vieläpä unohtaa kinuamansa tapaamiset kuherrusmatkojen ja töiden kesälomallakin ajaessa tärkeysjärjestyksessään lasten ohi.

Ajatus erosta shokeerasi nopeudellaan ja voimakkuudellaan asioiden huhtikuun lopusta alkaen vyöryessä tajuntaan. Nyt muistot parhaasta mahdollisesta aviomiehestä ja napakympistä isistä alkavat myös olla niin taakse jäänyttä elämää. Aivot ymmärtävät jo asian, ja samaan aikaan eivät vieläkään ymmärrä.